sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Ydinaseella pelottelua







No niin. Nyt on saatu ydinaseuhkaus ja valmiustason nosto.


Pelotteet kasvavat.


Nyt, jos koskaan, täytyy vetää yhtä köyttä ja lujaa.

Yhtään ei saa antaa periksi.

Vastustustyötä ja tuomitsemista on vain johdonmukaisesti jatkettava. Yhtenä rintamana. Kukaan ei saa väistyä. 


Kuin selittäisi viidennen kerran peräkkäin lapselle, miksi ei saa lyödä toista. 


Sama periaate. Emme hyväksy. Emme toimi haluamallasi tavalla. Lopeta sotiminen. 





Minä olen erimielinen mediassa esitetystä hullun miehen-teoriasta.


Kyse on mielestäni hajota ja hallitse-toimintamallista.


Uskon vastapuolella olevan tarkan suunnitelman siitä, kuinka hän etenee. Pitää muistaa se, että vain sotapäällikön mielessä siintävällä mielikuvalla on merkitystä. 


Hän ei näe vastarintaa esteenä tai pakotteena. Ne ovat vain hidasteita. Hän ei välitä edes omasta kansastaan, sillä hänen maailmassaan jokainen palvoo häntä. Toteuttaa hänen pienimmänkin oikkunsa. 


Hänen päänsisäisessä maailmassaan siintää tsaarin valtakunta vanhoine rajoineen. 


Hän tekee kaikkensa sen saadakseen. 


Hän itse elää jo siellä. 



Kyllä hän on laskenut ihan oikein sen, kuinka länsi reagoi. 

Siksi hän käyttää Naton sanomisia perusteena. 


Ettekö näe? Nato ei ole pelote. Ei ole ollut ollenkaan. 


Niin vähättelevältä kuin tämä kuulostaa, Ukrainan tilanne on vain keino hajottaa ja hallita. 

Sillä sotketaan maailman huomiota. Samoin, kuin nyt ydinaseuhalla.


Hän kuluttaa kaikki lännen keinot lyhyen ajan sisään ja iskee sitten. 

Todennäköisesti hän ilmahyökkäyksillä iskee useampaan maahan, jotta Eurooppa lamaantuu. 

Kukaan ei pysty puolustautumaan, kuin omalta osaltaan. 


Toki, hekään eivät voi sotia jokapaikassa yhtäaikaa. Ei ole tarviskaan. Riittää, kun aiheuttaa lamaannusta. Häiritsee yhdenmukaista linjaa ja hakee reaktioita. 



En usko hänen käyttävän ydinasetta, ainakaan Ukrainassa. Voin tosin olla hyvinkin väärässä. Muissa Euroopan maissa tai Nato-maissa se on tosin mahdollista, joskin epätodennäköistä. 

Voisin vastavetona luulla tästä olevan hänen eliminointinsa. 



Käsittääkseni Ukrainassa on Kiinan omistamaa peltomaata, jossa vilja kasvaa. Kiinaa hän ei halua suututtaa. Joten ymmärtäähän hänkin nyt, mihin tsaari tarvitsee tätä valuuttaa. 



Eli nyt olisi korkea aika pohtia sellainen pakote, jolla hän perääntyy. 

Hän ei ole hullu. Hän on saavuttamaton mieleltään. 


Miten siis kerromme hänelle, että teemme kaikkemme, ettei hän saa unelmaansa? 


Minä edelleenkin pyrkisin syrjäyttämään hänet vallasta. Hän nimittäin jatkaa näitä touhuja niin kauan, kuin mieli siintää omiin tavoitteisiinsa. 



Neuvottelu rauhasta on oletettavasti pelkkää hämäystä. Varautuisin ihan mihin tahansa. 

Hän ei aio saada rauhaa aikaan, muutoin kun saamalla sen mitä haluaa. Siitä hän jatkaa sitten yksi kerrallaan muihin valtioihin. 


Väsytystaktiikka toimii näin erittäin hyvin. 


Eli, nyt tarvitaan päättäväisyyttä, kuinka pitkälle tätä pelleilyä aiotaan päästää? 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti