Kuinka usein olet kuullut sellaisia lauseita kuten;
Kyllä se siitä.
Älä menetä toivoa.
Jaksa taistella.
Huomenna on paremmin.
Ne ovat positiivisia lauseita, joiden tarkoitus on luoda uskoa tulevaan. Se, mitä ne kuulijalleen antavat ja tarkoittavat, onkin sitten aivan toinen juttu.
Vaikeassa tilanteessa olevalle, surua kokevalle tai kipuihmiselle ne kuitenkin tarkoittavat ettei vastapuoli ymmärrä.
Silloin kun elämä on taistelua ja selviämistä joka sekunti, niin silloin tarvitaan keinoja.
Elämän muuttuessa syystä tai toisesta, uudesta tilanteesta selviämiseen ja siinä elämiseen tarvitaan aina keinoja sekä uutta ajatusmallia että uudenlaista ajattelutapaa.
Esimerkiksi tällainen positiivinen muutos:
Jos saat komennuksen työskentelemään ulkomaille, se vaatii järjestelyjä. On otettava huomioon yhtä sun toista, että arjen saa vieraassa maassa sujumaan. On rohkeasti käytettävä toista kieltä. On ajateltava uudella tavalla, koska asiat eivät välttämättä toimi samalla tavoin kuin mihin on totuttu. On tutustuttava uusiin asioihin ja rohkeasti mentävä haasteita päin.
Se ei välttämättä ole mitenkään ikävää. Saa uusia kokemuksia, uusia ystäviä, uusia näköaloja ja oppii näkemään mitä oman laatikon ulkopuolella on. Oppii myös itsestään ja vahvuuksistaan, toiveistaan ja haaveistaan.
Miksi siis ajatellaan, että sairauden ja tai kivun kohdatessa tai niiden kanssa eläessä ei asiaan voisi suhtautua samalla tavoin?
Voisi tehdä niitä myönteisiä tekoja hyvinvoinnin saavuttamiseksi.
Kipupotilasta hyödyttävät sellaiset positiiviset kysymykset kuten,
Millaista apua tarvitset?
Mikä helpottaa ja lievittää kipua?
Mikä auttaa oikeasti rentoutumaan?
Miten haluat käsitellä tätä asiaa?
Näin lohkomalla konkreettisiin asioihin ja tekoihin, se lievittää pelkoa niin asianomaisessa kuin vierellä olevassa. On myös helpompi käsitellä asioita pienempinä paloina kuin yhtenä suurena tuskamöykkynä.
Silloin saa myös niitä onnistumisen kokemuksia ja ne myös huomaa helpommin. Silloin voi myös aidosti ja oikeasti sekä sydämestään kehua itseään tai toista. Silloin ei näe kipuakaan enää uhkana vaan avautuvat ne mahdollisuudet sieltä pikkuhiljaa. Surutyötä tietenkään unohtamatta.
