torstai 30. tammikuuta 2020

Kuka on menestyjä?















Olen tässä pohtinut kovasti elämässä menestymistä.






Kuka on menestyjä?

Mitä menestyminen oikein tarkoittaa?







Havahduin eräänä iltana ajatukseen siitä, että minä en ole yhteiskunnan silmin millään tavoin menestyjä.







Jouduin kysymään itseltäni, että olenko menestyjä omasta mielestäni?

Ensimmäinen vastaukseni oli, että en ole.

Tämä jokseenkin alkoi vaivata minua, ja pohdin mitä oikein ajattelen itseni olevan ja edustavan.







Pohdin sitä, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on se juttu, jolla menestyjät arvioidaan.




Ymmärsin pian, että tiedän kyllä, mitä menestyjällä pitäisi olla, mitä maallista omaisuutta, arvonimiä, statuksia, koulutuksia, perhesuhteita, jne.






En kuitenkaan tiedä, mitä ne oikeasti konkreettisesti tarkoittavat, 
tai millä ihmeen arvoasteikolla ne tekevät ihmisestä menestyjän?







Menestystä arvioidaan hyvin yleisesti taloudellisella mittarilla.




Kuitenkaan menestyjää ei voi arvioida tällä mittarilla, koska kyseessä on ihmisessä oleva ominaisuus.






Taitoja voidaan arvoittaa rahan kautta, urheilumaailma toimii oivana esimerkkinä tässä.

Se ei vielä kuitenkaan kerro sitä, onko rahakkaan sopimuksen saanut urheilija todella ominaisuuksiltaan menestyjä.







Jos siis raha, maine tai ulkoiset ominaisuudet tai 
omistukset eivät voi toimia menestyjän mittarina, 
mikä se mittari sitten voi olla?







Kun pohdin omalla kohdallani sitä, miten määrittelisin itseni, oli vastaus; olen selviytyjä.






Siinä siis syy siihen, miksi ajattelin itsestäni heti aluksi, että en voisi olla menestyjä.

Suomessa selviytyjä ei ole menestyjä







En ole vielä koskaan kohdannut tilannetta, jossa selviytyjää pidettäisiin menestyjänä.
Tässä yhteiskunnassa ajatellaan sen olevan tuurista kiinni, jos joku on selvitynyt jostain.







Tuurilla on harvoin mitään tekemistä sen kanssa, kuka on selviytyjä.
Selviytyminen vaatii melkoista määrää työtä, jotta voi ylipäänsä selviytyä.







Tämä on mielestäni hyvin kummallista, sillä minä ajattelen, että menestyjä tarvitsee olla kova tekemään töitä, mutta selviytyjä, joka tekee paljon töitä, ei voi olla menestyjä.. 





Miksi näin yleisesti ajatellaan?

Siihen minulla ei ole vastausta, eikä edes ajatusta.







En ehkä halua edes määritellä itseäni tällä menestyjä- sanalla. Vaikka kuinka asiaa ajattelen, omatkin ajatukseni kiertävät tämän sanan kuullessani vain taloudelliseen menestykseen. Pitäisi siis olla rikas, jotta voi olla menestyjä.






Jos voittaisin lotossa paljon rahaa, en siltikään voisi kuvitella olevani yhteiskunnallisesti määriteltynä menestyjä, koska en määritä itse rahan arvoa niin, että sillä olisi ihmisen määrittämisessä jokin osuus.






Enkä oikein voi kuvitella niitäkään ihmisiä menestyjiksi, jotka tekevät kaikkensa tämän paineen alla ja ottavat velkaa velan päälle, jotta ulkoiset puitteet saisivat heidät näyttämään menestyjiltä







Kulissit harvoin ovat kestävää tekoa.






Mitä tämän kaiken alle siis jää?






Mielestäni menestyjän tekee se, että hän osaa analysoida sen, missä on onnistunut sekä sen missä on epäonnistunut, jopa ihan päivittäisellä tasolla.






Onnistumiset on tärkeää analysoida sen takia, että osaa ne tarvittaessa tehdä uudestaan,
kun taas epäonnistumiset ovat ne, jotka opettavat kaikkein eniten. Ne kertovat sen, missä meidän täytyy kehittyä ja mitä kestämme.






Suurin kriteeri menestyjää arvioidessa pitäisi mielestäni olla se, kuinka nouset vastoinkäymisten jälkeen ylös, mitä olet oppinut ja kuinka olet kasvanut ihmisenä.





Tällä mittarilla minäkin voisin harkita uudelleen menestyjä-sanan käyttämistä.










sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Mikä ihmeen häpeä?
















Törmäsin kuluneella viikolla asiaan, joka on vaivannut minua hyvin paljon.




Kyse on häpeän tunteesta.





Itse olen sitä mieltä, että sellaista asiaa, kuin häpeä, ei ole olemassakaan. Se on asia, joka meihin on jollain tavalla kasvatuksen myötä iskostettu.






Jos pohditaan asiaa konkreettisesti, kyse on tunteesta. Et sovi sellaisenaan johonkin kontekstiin, ja tämä aiheuttaa häpeää.






Häpeän tunne puolestaan luo pelkoa. Pelkoa siitä, että et kuulu joukkoon, tai pelkoa yhteiskunnallisen aseman muutoksesta, tai vastaavasti jostain ihan muusta.






Häpeä on siis tunne. Mitään konkreettistahan se ei silloin voi olla, eikä se voi olla olemassa, mutta kappas kummaa..

Häpeä on yksi suurimmista voimista, jotka ohjaavat ihmisten tekoja.







Mikä sitten on häpeän vastavoima?




Millä häpeän tunne voidaan kumota?







Itse näkisin, että häpeän vastavoima on avoimuus, ja sen myötä hyväksyminen, jolla häpeän voima saadaan laantumaan.







Lausahdin tässä eräälle ihmiselle, että mielestäni elämänkokemus ei saa koskaan aiheuttaa häpeää.
Päinvastoin, sen pitäisi olla kantava voima.






Jos pohdiskellaan hetki tuota elämänkokemusta..






Elämä, jossa on koettu erilaisia asioita, ja niiden pohjalta kasvettu sekä tehty päätöksiä, se ei voi olla millään mittarilla huono asia..






Kun taas suorituskeskeinen elämä, joka on määritelty, mitä, miten ja kenen kanssa.. voi olla elämää, joka aiheuttaa myös häpeän tunteita, jos se suorituskeskeinen elämä, joka on piirretty valmiiksi, ei menekään sen suunnitelman mukaan, vaan siihen tulee jokin mutka.






Kumpikaan ei ole väärin, ne ovat vain eri tavalla.






Suorituskeskeinen elämä, joka on valmiiksi suunniteltu, ei suvaitse minkäänlaista heikkoutta.

Kun taas elämällä on tapana testata tätäkin ominaisuutta meissä ihmissä.

Siitä, heikkoudesta, juontaa juurensa myös tuo häpeän tunne.







Asioilla on kuitenkin aina ainakin se kaksi puolta, joten heikkous voi olla myös kehityskohta tai vahvuus. Tai ainakin sen voi kääntää myös itselle voimavaraksi.







Elämänkokemusta ja koettua, elettyä elämää ei tarvitse kenenkään meistä hävetä.









torstai 9. tammikuuta 2020

Millaisessa seurassa?












Hyvinvointivuosi 2020







No niin.. ei ole vielä edes ensimmäinen viikko kulunut loppuun tätä aloittamaani hyvinvointivuotta, kun heti -aika isokin asia- on jo nostanut päätään.






Millaisessa seurassa vietät aikaasi?





Eilinen päivä oli sattumien summa, jonka seurauksena tapasin paljon erilaisia ihmisiä




Yhteinen nimittäjä näille tapaamisille oli se, että he eivät hyväksyneet minua sellaisena kuin minä olen, he kaikki vain kertoivat OMAN tarpeensa siitä, millainen minun tulisi heidän mielestään olla.






Olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että jokainen saa olla sitä mieltä minusta kuin haluaa, se ei ole minulta pois.






Nyt kuitenkin huomasin näitä keskusteluja käydessäni, että minun oli todella vaikea pitää yllä liberaalia asennettani ihmisiä kohtaan







He kaikki vielä itse ovat itsestään sitä mieltä, että he hyväksyvät jokaisen ihmisen sellaisenaan..






Kuitenkin keskutelujen edetessä tuli selväksi se, että minun kokemukseni elämästä, ja minun näkemykseni näiden kokemusten pohjalta on heidän mielestään väärin. Se ei siis vastannut sitä tarvetta, jota minun olisi pitänyt heidän mielestään vastata.







Täytyy myöntää, että olin näiden tapaamisten jälkeen aivan poikki. Niin väsynyt, aivan kuin olisin juossut maratonin.






Taisin juosta melkoisen henkisen maratonin






Pohdin tämän oman hyvinvointi-teeman pohjalta sitä, että miksi ihmeessä annan ihmisten tehdä näin?






Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että täytyy vetää tietyt rajat sille, mitä arkeensa haluaa.
Myös pohdintaa aiheuttaa se, millaisessa seurassa aikaansa viettää.






Haluaako tuntea olonsa hyväksi ja hyväksytyksi?

Vai viettääkö aikaa tarkoituksella seurassa, joka saa oman olon hankalaksi, ja hyvinvointi on tipotiessään?







Kaikkea ei tietenkään voi välttää, mutta minunkin on opeteltava puolustamaan itseäni ja omaa minuuttani.






Siinä sitä onkin opeteltavaa kerrakseen






En tietenkään tarkoita sitä, että täytyy heittäytyä ilkeäksi toisia kohtaan. Kuitenkin tiettyä napakkuutta täytyy alkaa löytymään siinä, mihin vetää omat rajansa






Olen yrittänyt kohteliaasti sanoa asioita ihmisille, mutta ne kohteliaat käytöstavat hukkuvat tuuleen. 






Jokaisen meistä on syytä pohtia sitä, miten kuuntelee toista ihmistä ja miten hänet kuulee.. Tuleeko oikeasti kunnioitettua tätä toista henkilöä, vai puskeeko vain omaa ajatuksenkulkuaan läpi?






Oman itsensä analysointi on sitä kaikkein vaikeinta puuhaa, mutta se on myös kaikkein antoisinta ja opettavaisinta, sekä kestävän kehittymisen tärkein lähde.







YKSINÄINEN PIKKULAPSI TALLENTUI KUVAAN,
HÄN JAKOI KANSSANI SAMAISEN VOIMAANNUTTAVAN
YKSINÄISEN HETKEN SATTUMALTA





















sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Hyvinvointivuosi













Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta, sekä aivan uutta vuosikymmentä.





Oma hyvinvointi on asia, joka koskettaa meitä jokaista. Tai ainakin sen pitäisi koskettaa.





Eräs ystäväni alkoi puhua jo viime vuoden puolella siitä, kuinka aikoo pyhittää vuoden 2020 omalle hyvinvoinnilleen.






Inspiroiduin asiasta niin, että päätin ottaa hänestä esimerkkiä ja pyhittää myös vuoden omalle hyvinvoinnilleni.







Mitä hyvinvointi sitten tarkoittaa?






Aihe on aivan tavattoman laaja, ja lisäksi se tarkoittaa jokaiselle yksilölle aivan erilaisia asioita.





Minulle se tarkoittaa niitä asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä. Yhtenä osa-alueena on valokuvaus ja sen erilaiset kehitysmahdollisuudet






Tämä on asia, jossa sieluni lepää. En oikeastaan huomaa ympärilläni mitään muuta, kun olen kameran takana. Se on tila, jossa olen vain minä, kamera ja kuvattava kohde.

Aina kuvaussession jälkeen oloni on virkistäytynyt, ja tuntuu, että olen täynnä tarmoa.






Hyvinvointi ei siis ole synonyymi sanalle itsekkyys tai itsekeskeisyys. Hyvinvointi auttaa jaksamaan arjessa, se tekee meistä tuottavampia, ja lisää ilon aiheita arjessa





Jotta asiaa voidaan tarkastella kunnolla suhteessa tavoiteltuun hyvinvointiin, on siitä kerättävä dataa. Olen tehnyt ystäväni ideoiman vihkon, johon merkitään ylös, mitä, milloin, miksi jne.
Jokainen toki voi varioida itselleen sopivan tavan ja kysymykset. Me olemme ottaneet tavoitteeksi tarkastella asiaa viikoittain.







Tänään paistoi aurinko tällä vuosikymmenellä ensimmäistä kertaa. Keppien kanssa säntäsin ulkoilemaan, heti kun näin auringonsäteiden pilkottavan ikkunasta






Ensimmäinen kirjaus hyvinvointivihkoon kirjattu!










SIELU LEPÄSI MYÖS NÄISSÄ MAISEMISSA,
VIETIN IHANAN JA VOIMAANNUTTAVAN JOULULOMAN VIEREMÄLLÄ






2020 ENSIMMÄINEN AURINGONPAISTE






JOULULAHJAA TESTAAMASSA 










Kuvia siis tuttuun tapaan Festina Lente- blogissa