Tottumus on toinen luonto - ihmiselläkin...

Yksi asia on aivan satavarmaa. Koronaa tulee aivan joka tuutista ja se on läsnä aivan kaikkialla, jossain muodossa.




Tietenkin on. Tämä on nyt tämän ajan vitsaus ja se hallitsee tällä haavaa aivan kaikkea.




Yksi asia on sellainen, joka saa minut ärtymään, ja se on tällä hetkellä media. Uutisoinnissa ei ole mitään väärää, ei pidä käsittää väärin. Provosoivat otsikot ovat ne, jotka minua kaivelevat.




Tottakai niitä tehdään oman tehtävänsä eli huomioarvon takia, se on selvä.




Kuitenkin näin herkässä aiheessa ja vielä herkemmässä vaiheessa tosiasioihin pohjaavaa uutisointia tarvitaan.




Mediassa esitellään asiantuntijoita sieltä ja täältä.. He ovat sitä, tätä ja tuota mieltä.. Vain yksi asia on varmaa.. He ovat eri mieltä.




Kaiken tämän mediassa olevan tiedon pohjalta me sitten teemme omat valintamme, mitä uskomme ja totuutena pidämme.



Fakta on kuitenkin se, että kaikki päättäjät suunnistavat tällä hetkellä sokkona, koska kukaan ei tiedä tarpeeksi. Tämä on niin tuore asia, jotta ei voi tietää.




Tässä hetkessä me kaikki teemme päätöksiä, joilla on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen, tästä hetkestä puhumattakaan.



Jos valtiontaloudesta ollaan koronan vaikutusten takia huolissaan nyt.. Pitää nostaa katsetta myös sinne tulevaisuuteen.




Entäs, jos paljon ihmisiä pääsee sairastumaan koronavirukseen ja paranemaan siitä nyt. Entäs, jos viruksella onkin pitkät piuhat ja vaikka 10 vuoden päästä työikäisiä veronmaksajia kuoleekin joukoittain johonkin, jonka tämä virus jätti jälkeensä. Kyllä valtiontaloutta sellaisessakin tapauksessa kovalla kädellä koetellaan.





Ei käy päättäjiä kateeksi. Toivon heille mahdollisimman pitkälle yltävää kokonaisuuden kartoitusta ja uhkakuvien ja niiden seurausten ymmärrystä.





Taisteluvoittoja otetaan eri asioissa ja tilanteissa, lähtökohtana pitää kuitenkin olla koko sodan voittaminen, jotta jälleenrakennus voi alkaa. Siksi ajatus täytyy yltää tästä hetkestä myös kauemmaksi tulevaisuuteen.




Sanoin jo hyvin aikaisessa vaiheessa tätä epidemiaa, että tämä menee aivan samalla tavalla nyt koko valtakunnassa, kuin silloin, jos yksilö äkkiarvaamatta sairastuu ja menettää asioita.




Ihmiset ovat noudattaneet aivan sitä samaa kaavaa. Ensin tulee paniikki. Sitä käsitellään eri tavoin. Jotkut leipovat pullaa, toiset eivät tottele, eivätkä usko. Toiset varautuvat pahimpaan mahdolliseen ja jotkut luottavat hyvään onneen tai elämäntarkoitukseen. Toiset lamaantuvat täysin.




Nämä ovat kaikki erilaisia reaktioita samaan asiaan.




Yksilön kohdalla tämä humppa menee niin, että persoona ratkaisee sen, kuinka asiassa etenee.




Toiset tekevät itsemurhan, joku turruttaa itsensä päihteillä tai jopa lääkkeillä. Joku toinen taas kerää kaiken saatavilla olevan tiedon ja luo toimintastrategian sen perusteella. Toinen taas elää niin kuin mikään ei olisi muuttunut.




Yksi asia näille jokaiselle on samaa. Jokaikinen näistä eritavalla tekevistä yksilöistä tottuu siihen uuteen vallitsevaan todellisuuteen.





Tottakai tunteita tulee ja menee. Eihän ihminen ole ihminen, jos hän ei sure mennyttä ja pelkää tulevaa. Ennenhän oli kaikki aina paremmin. Totesin tämän itsekin erään toisen asian yhteydessä, kuinka aika olikaan kullannut muistoja.




Kuitenkin todellisuus PAKOTTAA meidät sopeutumaan, koska muutakaan emme voi.




Tämä on huomattavissa jo tässä valtakunnallisessa tilanteessa. Ei ole enää outoa, että pidetään etäisyyttä tai pestään käsiä. Kaikkeen tottuu.




Yritykset keksivät koko ajan uusia tapoja toimia tai pohtivat uusia toimialoja.




Yksilöt ovat keksineet uusia tapoja yhteyksien pitoon ja yhteisöllisyyden ylläpitoon. Kaikille hauskaa #virtuaalivappua, noin niin kuin esimerkkinä.





Poikkeustila on muuttunut pahimmasta paniikista todellisuudeksi, ja jokaikinen meistä sopeutuu siihen ja sopeuttaa oman toimintansa vallitsevaan tilaan sopivaksi.




Tottumus on siis ihmisluonnolle ominainen tila.

Ajan henki

On rauhallista.. Kuulen tuulen ulvomisen ikkunan takana. Jossain päin kerrostaloa joku avasi juuri radion. Porraskäytävä on hiljainen.


Ajan henki on nyt erilainen, kuin mitä se oli puoli vuotta aiemmin.


Maailma muuttuu. Taas. Koko ajanhan se elää ja muokkautuu, nyt vain ajan tahti on kiihtyvä.


Olen itse ollut sisällä karanteenia vastaavissa oloissa jo useamman viikon. Olen poistunut ulos vain ruokakauppaan. Ja senkin vain kerran viikossa.


Ulos saisi vielä mennä, jos se on tarpeellista.


Kuitenkin koen omalla kohdallani sen turhaksi ja hyvin epävarmaksi leikiksi sairastumisen ja mahdollisen kuoleman kanssa. Lisäksi, ei ole kyse vain minusta, kuka tahansa meistä, minäkin, voimme tartuttaa jonkun toisen. Olemme siis aseita toisiamme kohtaan.



Arvomaailmani on tässä kohtaa muuttunut. Kaupunkielämä ei enää houkuta. Kaiholla ajattelen sellaista elämää, jossa ulos voisi mennä tapaamatta toisia ihmisiä, omalle pihalleen. Ei hissiä, hissin nappuloita, ovenkahvoja tai muita yhteisiä tiloja, joita niin monet vuorokauden aikana koskevat.


Lisäksi näin keppikansana en pääse tuolla ulkona lujaa ketään sellaista karkuun, joka ei osaa tai halua turvavälejä noudattaa.


Näin ne ajatukset ja arvot muuttuvat, kun elämä meille erilaisia asioita eteen tuo.


Tämä ei suinkaan ole mitenkään välttämättä huono asia.




Olemme saaneet todistaa erilaisten alojen ja asioiden haavoittuvuuden.


Jokaisessa asiassa ja tilanteessa näitä on, mutta aina ne eivät tule esille samanlaisella voimalla kuin nyt tänä poikkeustilan aikana.



Se, mikä olisi jokaisen meidän mielenterveyden kannalta hyvä hyväksyä, on se, että se aika, joka oli nimeltään - ennen koronaa - oli näin nimensä mukaisesti, eikä se enää tule takaisin.



Kuitenkin, jossain vaiheessa koittaa aika jota kutsutaan nimellä koronan jälkeen.



Niin kuin kaikissa kriiseissä, myös tässä pätee se sama asia.. Toipuminen vie oman aikansa.


Se on asia, joka koskettaa yksilöiden toipumista terveyden ja tunteen tasolla, sekä taloudellisella tasolla.


Valtiokaan ei pääse yhtään helpommalla. Koronan jälkeisenä aikana tunteet purkautuvat ja niitä tuuletellaan sitten valtion johdon suuntaan. Talouden vakauttamiseen menee aikaa, ja se koskettaa ihan jokaista yksilöäkin.




Tässä on kuitenkin tuhannen taalan paikka niille, jotka haluavat ajatella jo koronan jälkeistä aikaa.



Nyt on aika innovoida. Kehittää uutta. Pohtia uusia tapoja toimia.



Nämä ovat keinoja siihen taloudelliseen nousuun, jota poikkeustilan jälkeisenä aikana tarvitaan.



Jokainen pystyy tähän halutessaan.




Unelmoi, ajattele, visioi, suunnittele ja lopulta toteuta. Koskaan ei voi tietää, miten upeaa kehitystä saa aikaiseksi, jos sitä ei koskaan pohdi.



Sitä ennen, jotta voimme saavuttaa tuon ajan koronan jälkeen, meidän on suoriuduttava tästä hetkestä.




Kaiken tämän hädän keskellä pyydän malttia.



Minä en ollenkaan ole sillä kannalla, että kurvin madallukseen tähtäävät toimet riittävät. Kannatan kovasti vielä jyrkempiä toimia. Tosin ymmärrän myös sen, että kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla, kun on kyse valtiosta.



Kuitenkin, jotta pääsemme joskus sinne koronan jälkeiseen aikaan, on tässä hetkessä tehtävä toimenpiteitä.



Ne eivät ole mieluisia, eivätkä mitenkään mukavia ja ne rajoittavat, meitä jokaista. Ne on kuitenkin tehtävä ja niitä pitäisi noudattaa.


Se, mihin perustan tämän mielipiteeni on koronan luomat uhkakuvat, joita emme vielä tiedä. Tällä tarkoitan pidemmässä juoksussa olevia vaikutuksia esimerkiksi koronan mahdollisesti aiheuttamaan työkyvyttömyyteen.



Toinen asia, joka mielestäni puoltaa kovia keinoja taudin pysäyttämiseksi on se, että itsekkyys ei nyt ole puolusteltavissa.




Olen kuullut monen ikä-ihmisen suusta sellaisen lauseen : no, siihen sitten kuolee, mitä väliä..?

Minun nähdäkseni sillä on paljonkin väliä.


Nimittäin, jos kuolet koronaan, se on omaisille suuri suru, mutta sen lisäksi joku joutuu hoitamaan vainajan haudattavaksi. Useampi henkilö altistuu näin koronalle, ja se voi olla osalle heistä myös kohtalokasta.



Lisäksi yleensä terveydenhuolto joutuu hoitamaan potilasta, vaikka se olisi potilaalle itselleen se ja sama.



Tässä on siis hyvä huomioida se, että vaikka itse kokisi jo nähneensä ja kokeneensa kaiken, voi omalla käytöksellään ja väärällä asenteella viedä joltain toiselta elämän, sellaiselta, joka vielä haluaisi elää.



Edelleen palaan samaan asiaan. Pyydän meiltä ihmisiltä malttia.


Kun teemme niin kuin ohjeistettu, autamme itseämme, lähimmäistä ja lopulta valtiotakin.


Tämä on nyt kestävyyslaji, ei pikamatka.



Kaikki kestää aikansa.