Neutraaliko?

Lapsuudessa tapasin erään henkilön jonka käytöstä olen tässä muutaman viime päivän ihmetellyt.

Kyseessä on mieshenkilö. Kun yritin luonnehtia häntä, huomasin olevani jokseenkin sanaton.

Sanaton siksi, etten oikeastaan voi luonnehtia häntä mitenkään.

Hän oli täysin neutraali. Esimerkiksi, en voi sanoa hänen pitäneen lapsista. En myöskään voi sanoa, etteikö hän olisi pitänyt lapsista. 

Ystävällinen, mutta hyvin huomaamaton tyyppi. Puhui ja ei puhunut. Kaikkea juuri niin sopivasti, että mikään yksityiskohta ei vaan jää mieleen.

Jäinkin pohtimaan tuollaisen mahdollisuuden prosenttiosuuksia.

Kuinka ihminen onnistuu olemaan täysin neutraali, joka samaan aikaan on ja ei ole? 

Tulin siihen tulokseen, että hyvin harvinaista on.

Ihminen herättää aina jonkin tunteen.

Pohdin, miten on mahdollista, että edes sitä eli tunnetta ei tullut?

Minä kuitenkin muistan tämän henkilön kiusaamistilanteesta, jossa häntä kiusattiin ja hänelle ilkeiltiin.

Ei mitään vastakaikua, ei tunnetta.

Huomasin pohtivani sitä, että luontaisesti se on aika mahdotonta. Tuollainen käytös ja itsehillintä ovat todella pitkän treenauksen tulosta.

Tulin heti ajatelleeksi muutamaa ammattia, jossa tällainen käytös ja sen opettelu sekä ankara treenaus ovat tarpeen.

Väkisin tulin pohtineeksi, kohtasinko oikeasti ihmisen vai luodun hahmon, joka oli roolissaan?

Eipähän tuo varsinaisesti minulle kuulu. Ihmettelin vain, kun en löydä kyseisestä henkilöstä mitään tietoja. 

Olisin tarkistanut pari mieltäni vaivaamaan jäänyttä kysymystä. Näin ollen en löytänyt niihin vastauksia.

Yksi asia jäi kuitenkin valmennusmetodini haaviin. 

Oliko tämä ihminen hyvis vai pahis? 

Mitä suuremmissa määrin hyvis. 

Vaikka häneen ei saanut mitään kontaktia, häneen luotti silti, vaistomaisesti. 

Hän ei luonut pelkoa, eikä halunnut hallita. 

Onhan sekin ihmisestä jo paljon sanottu ja tulkittu. 

Eli ihan läpeensä neutraali hän ei onnistunut kuitenkaan olemaan. 

Anna palaa pihatonttu!

No niin arvoisat lukijani. Stalkkaus-saaga etenee.

Tämän henkilön on nyt viesti saavuttanut ja se poiki uudenlaisen reaktion.

Hän raivoaa ja v🤬ttuilee ihan suoraan minulle käytävässä oveni takana. Huutaa ja mekastaa niin kovaäänisesti, että ei jää kyllä muiltakaan ihmisiltä huomaamatta.

Niin. Taisi osua ja upota.

Jos tämän pelleilyn on tarkoitus aiheuttaa minulle pelkoa, niin yritys jää laihaksi.

Kuitenkin, minä nostan nyt kädet pystyyn antautumisen merkiksi.

Olen alkanut etsiä uutta asuinpaikkaa.

En halua tällä tavoin viettää jäljellä olevaa aikaani. Kuolemansairaus (verenvuototautini) kummasti laittaa ja on jo laittanut asioita perspektiiviin.

Näin sairaana uuden kodin etsiminen ja muuttaminen ovat aikaa vieviä asioita.

On himppasen verran hankalaa löytää kohtuuhintainen asunto näin läheltä isompaa ruokakauppaa mistä päin maata tahansa. Muutoinkin kunnollisten kulkuyhteyksien viereltä. 

Toinen ongelma on taloudellinen menoerä.

Tilanteen eskaloiduttua en kuitenkaan näe vaihtoehtoa. Pitää hakea vaikka lainaa.

 

Joten, minä antaudun.

Ei ole taas muuta sanottavaa, kuin

Anna palaa pihatonttu!

Tee pahimpasi!

Ps. Lause on suora lainaus eräästä kotimaisesta tv-sarjasta.

Anno domini

Onko sinulla ympärilläsi ihmisiä, joiden vuoksi teet mitä tahansa?

Kaikilla ei ole. Joillakin on.

Lojaliteetti henkilöä kohtaan ei vaadi biologista suhdetta, joka usein on lojaliteetin lähde.

Tälläisen henkilön vuoksi on valmis mihin tahansa. Mikään uhraus ei ole liian suuri.

Lojaliteetti on siitä hassu, että se ei vaadi tunteita muodostuakseen. Se ei vaadi ylläpitoa eikä se poistu.

Miten on mahdollista, että jonkun kanssa näin voimakas side muodostuu?

Siihen on monia syitä, joista se sinetöidään. Minä kutsun tätä lopputuotetta elämänvelaksi, josta lojaliteetti muodostuu.

Tuo velka ei koskaan ole kivutonta. Se vaatii toimimaan niin, että lojaliteetti täyttyy.

Joku käyttää lojaliteetti sanaa väärin siinä mielessä, että on VELVOITETTU toisen henkilön puolesta tekemään mitä vain.

Silloin on kyseessä vanha tuttu vallankäyttö, ei oikea lojaliteetti.

Anna Eriksson on laulussaan tiivistänyt olennaisen.

Anno domini,

Vuosi kanssasi

Tällä kivulla 

maksan velkani

Anno domini,

Sinun vuoksesi

Sen murtumatta teen!

Liike

On hyvin yleistä, että niinkin itsestäänselvä asia kuin liikkuminen ymmärretään jopa ihan väärin.

Ainakin silloin, kun on kyse sairastuneesta ihmisestä.

Hokema liike on lääke pitäisikin vääntää muotoon, liike on lääke silloin, kun se tehdään oikein. 

Eli rautalankaversiona, nyt otetaan kantaa siihen miten liike pitää suorittaa, ei siihen kannattaako liikkua. 

Olen itse aina ihaillut tanssijoita. Heillä on kehossaan liikevoimaa, jäntevyyttä ja he hallitsevat liikekielen.

Kehon tuottama liike ei ole aina niin yksinkertaista.

Jos on kertaakaan katsonut ja KUUNNELLUT mitä TTK-tuomarit sunnuntaisin kilpailijoille kertovat,

Voi ymmärtää, että asioiden tekeminen oikein vaatii taitoa.

Asioita voi tehdä myös niin, että ne näyttävät olevan oikein. Tai ainakin sinne päin.

Eli liikkeen tuottaminen OIKEIN on tärkeämpää, kuin liikkeen määrä. Joissain tapauksissa voidaan saada vahinkoa aikaiseksi tekemällä liikettä väärin tai tekemällä sitä niin, että se saattaa näyttää oikealta. 

Itse olen ymmärtänyt erään unelmani olevan aivan mahdoton enää toteuttaa. 

Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on vapauttanut uskomattoman suuren määrän aivokapasiteettia muuhun työskentelyyn. 

Kyse on liikkeen tuottamisesta. 

Nuorempana treenasin lujaa, kovaa ja vauhdikkaasti. Kehossa piti olla voimaa. 

Ihmettelin aina, miksi fyysinen tekeminen vaatii minulta niin paljon enemmän kuin muilta. Palautuminen ei toiminut ollenkaan. 

Kun sitten sairastuminen koitti, oli tavoitteena päästä taas kehollisesti hyvään ja liikunnalliseen kuntoon. 

Se on ollut sitä aivan tänne saakka, kunnes tein rehellisen arvioinnin omasta tilastani. 

Samalla ymmärtäen, etten menetä mitään muuttaessani suuntaa asettamilleni tavoitteille. 

Terveen ihmisen on todella vaikeaa ymmärtää sitä, kuinka aivot ovat se kehon liikuttaja. 

Liikkeen tuottaminen vaatii aivan uskomattoman määrän aivotyötä. 

Se voi olla hyvin paljon rasittavampaa, kuin satasen juoksu. 

Eli, silloin kun mietitään vakavasti sairaan liikuntaa, täytyy pohtia tavoitteet aina liikkeen tuottamisen kautta. 

Tätä on hieman vaikea havainnollistaa, sillä tässä on erittäin tärkeä pointti, miksi tämä pitäisi ymmärtää. 

Nimittäin, jokainen ymmärtää ihmiskeholla olevan jonkun tietyn painon. 

Luullaan, että jalat koskettavat maata aina samassa painossa, joten painonsiirrot ja kehon liikkeet on helppo toteuttaa. 

Näin ei ole silloin, kun aivojen toiminnoissa on mukana filtteri vääristämässä liikettä. 

Se on uskomatonta, miten ihmisen jalka periaatteessa ja käytännössä painaa jotain, mutta ihminen itse tuntee sen painottomana. 

Tästä syystä kehon liikekieli ei ole enää normaali eikä totuttu, 

VAIKKA liikkuminen saattaa vierestä NÄYTTÄÄ lähes normaalilta. 

Tässä painottomassa tilassa väärin suoritettu liike voi siis saada aikaan pysyvää ja vakavaa haittaa. 

Tämä on asia, joka ei muuksi muutu käskemällä vierestä tai itsekään käskemällä. 

Se muuttuu muuksi VAIN tekemällä liike oikein. 

Kuitenkaan toistojen määrä ei takaa sitä, että liike jää kehoon muistiin. 

Aina liike muodostetaan aivojen kautta. Tietoisesti. 

Sillä tavoin se eroaa normaalista itsestäänselvästä liikkeentuottamisesta. 

Tietoisesti koko ajan sitä tehden liike vie koko kehon voimavaroja, joten palautumiseen voi helposti mennä useampi kuukausi. 

Tämähän se on usein ongelmana, kun pohditaan sairaan ihmisen liikettä. Ei kyetä ymmärtämään sitä työn määrää, jonka sairaudesta kärsivä keho todellisuudessa tekee ja suorittaa. Sitten kun se on tehtävä vielä oikein. 

Hyvä. Nyt ymmärretään miten suuren työn takana liike on. 

Pitäisi kyetä käyttämään aivokapasiteettia vielä muuhunkin. 

Liikkeen tuotto on vaatinut niin suuren osan ja väsyttänyt aivot, joten ajatus ei oikein enää kulje. 

Eli, täytyy ottaa kokonaisuus huomioon silloin, kun pohditaan arjen valintoja. 

Mitä arjessa pitää saada suoritettua? Käytössä on voimavaroja tietty määrä, kuinka ne siis kannattaa jakaa optimaalisesti? 

Jokainen tekee tämän jaon itselleen sopivasti. Jokainen on siitä itse myös vastuussa. 

Ulkopuolelta tuleva paine, mitä kenenkin kuuluisi tehdä ja jaksaa tehdä, on kuitenkin hyvin epäilyttävää ja holhoavaa. Se ei kuulu normaaliin kanssakäymiseen tai toisen ihmisen kunnioittamiseen olipa kyse kenestä tahansa.

Nyt kun itse jätin nuo haihattelut pois ja keskityin oikeasti tosiasioihin, liikkeen tuottaminen on ollut helpompaa. 

Nämäkin liikkumisen toteuttamiset sekä tavoitteet teen ja kärsin itseäni varten. Omaa tulevaisuutta varten. Omia tarpeita ja niiden toteutusta varten. 

Ei kenenkään toisen. Ei kenenkään ulkopuolisen. 

Kun pitäisi pitäisi- ajatus jää pois, jää jäljelle todellinen kehitys, jonka itsekin huomaa. Tämä vapauttaa aivokapasiteettia tekemään liikettä oikein. Silloin sitä myös huomaamatta tulee määrällisestikin tehtyä. 

Liikun, mutta teen liikkeen mieluummin oikein. 

Suojelun lopetus

Vastuusta puheen ollen.. Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että en voi loputtomasti kantaa vastuuta toisten puolesta.

Se vain ei ole oikein. Ensinnäkin se estää totuutta tulemasta julki. Toisekseen, ei ole minun tehtäväni vääristää kenenkään oppiläksyjä. 

Vaikka tietyt ihmiset tietyissä asioissa loivat minulle roiston roolin, ja sitä on todella hyvin uhriutumalla pönkitetty,

On tullut aika kohdata tosiasiat. Suojelutoiminta on nyt päättynyt. 

Olen pyytänyt omalta osaltani tietyiltä ihmisiltä anteeksi, että olen ottanut kannettavakseni minulle sysätyn vastuun. 

Olen toiminut väärin hyvin vaikeissa tilanteissa. Vaikka olen uskonut toimineeni oikein. 

Vaikuttimeni ovat olleet puhtaasti elämää suojaavat. 

Nyt katson, että jokaisen kohdalla tämä kriteeri täyttyy. 

Olen myös hienovaraisesti hoitanut asiaa eteenpäin. Yhdessä on pohdittu keinoja selviytyä. 

Keinottomaksi tai ilman tukea en ole ketään jättänyt. Osa on voinut katkaista välit ihan OMASTA tahdostaan.

Eli, jokaisella on nyt mahdollisuus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla ja käsitellä asiat. Sekä ottaa se vastuu, joka kenellekin kuuluu, niin itsestään kuin ympäröivästä elämästä. 

Jos ihmiseltä loputtomasti peitetään asiat ja vääristetään omat kokemukset, sillä on hyvin pitkälle ja useaan sukupolveen vaikuttavia ilmiöitä. 

Loppujen lopuksi ihminen sisimmässään tietää totuuden. 

Se puskee pintaan lopulta jossain vaiheessa. 

Onhan se väärin, että muut ovat tienneet ja pitäneet toista niin heikkona ettei totuutta kestä. 

Se vie luottamuksen niihin henkilöihin, jotka ovat toimineet näin. Kyse on siis jonkinasteisesta petoksesta. 

Kenelläkään ei siis ole oikeutta viedä toiselta totuuden, oppimisen ja vahvistumisen mahdollisuutta. 

Ei myöskään minulla. 

Mä samoin sulle tekis en

Luin tänään eräästä perinnöllisestä sairaudesta, jota ei voida parantaa, mutta se pystytään geenitestillä selvittämään.

Kyse oli siitä, haluaako ihminen tietää vai ei.

Sehän on ihan luksusta, jos tällaisen asian voi ja saa valita.

Pelkoreaktio on yleensä syynä siihen, miksi ihminen kieltäytyy tiedosta tai ei voi sitä hyväksyä.

Tänään petos, joka minulle on tehty salaamalla perimäni sekä pimittämällä tieto geenivirheestä,

Iski vaikutuksiltaan TODELLA lujaa.

Ketään ei tunnu liikuttavan tieto minun tilastani tai mahdollisen biologisen jälkikasvuni kohtalosta. 

Yhtään ajattelematta myös lasten isää, joka olisi myös tietämättään ja haluamattaan saanut sairaan lapsen tai lapset sekä sairaan puolison. 

Sitä ajattelee herkästi, että siinä on koko jatkumo, joita geenivirhe koskettaa.

Eipä vain ole.

Entäs JOS silloin, kun LUULIN olevani perusterve

Olisin luovuttanut munasoluja.

Olisin halunnut mahdollistaa lapsen saannin jollekin toiselle, joka on sitä niin paljon toivonut ja MAKSANUT sen saamisesta.

Ja MINÄ olisin TIETÄMÄTTÄNI jatkanut geenivirhettä eteenpäin ja EHDOLLISTANUT HALUAMATTANI sekä vanhemmat, että lapsen tälle kauheudelle.

Nämä kerrannaisvaikutukset ja mahdollisen elämän tuhoamiset saavat minut täysin pois tolaltani.

Yksikään tällä menettelyllä saavutettu hyöty näille petoksen tekijöille EI OLE OIKEIN!

Ajatella, että oletetusti myös terveydenhuoltohenkilöstöä on osallistunut tähän peittelyyn. Mikä katastrofi. 

Jos olisin tiennyt sen, mikä olisi kuulunut minun perusoikeuksiini ihmisenä,

Olisin suunnitellut elämäni hiukan toisin.

Olisin pohtinut esimerkiksi sellaisen asian kuin rahatalous aivan toisin.

Olisi ollut helpompaa ajatella, että mahdollista peliaikaa on tietyt vuodet.

Sen sijaan, että rahoitin toisten elämää jonninjoutavien tuhlailujen ja itsekkyyden vuoksi,

Olisin kerännyt itselleni säästöjä. Näin olisi voinut tulla pidempikin katko työelämään, mutta silti olisin voinut säilyttää tämän yhteiskunnan hyväksymän työkunnon.

Tarkennetaan vielä, että olen omaan työhöni työkuntoinen, kun se suoritetaan etätyönä.

Mutta se ei ole yhteiskunnan hyväksymä työkunto, jolla se asia määritetään.

Perusturvan hankkiminen sen jälkeen, kun on menettänyt terveyden, on aika mahdotonta pelkästään työtä tekemällä.

Jos olisin tiennyt, olisin osannut myös hoitaa kehoani aivan eri tavalla, mikä olisi voinut taata mielekkäämmän sekä hyvin paljon kivuttomamman elämän. 

Olisin tehnyt myös muita valintoja aivan toisin. Itseni hyväksi, ajatellut sitä mitä kaikkea muiden puolesta venyminen minulle saa aikaan ja minulle on hyväksi, 

Sen sijaan, että aina luulin minun venymiseni muiden hyväksi olevan elinehto. 

Kyllä. Minun olisi KUULUNUT tietää. 

Minulle kaikkein vaikein asia aikanaan oli käsittää juuri se, että kehoni ei enää taivu työntekoon. 

Olin aina ajatellut ja luottanut tekevälle kyllä työtä löytyvän. En ajatellut jääväni taloudellisesti tyhjän päälle, koska olen ollut aina halukas ja ahkera tekemään työtä. 

Tämän olisi PELKÄLLÄ TOTUUDELLA voinut välttää. 

Tämä on sellainen asia, jota minä henkilökohtaisesti en tule antamaan anteeksi. En tule hyväksymään sitä. 

Laki ja tuomiot voivat olla mitä mieltä huvittaa. 

Tällaista tekoa EI SAA SALLIA tapahtuvan enää kenellekään.

Henkilökohtaisesti olen tälle maailmankaikkeudelle kiitollinen siitä, että en ole kerennyt jatkaa geenivirhettä eteenpäin. 

Se, että tapaturma sattui ja koko petoksien ja salailun vyyhti alkoi aueta, oli minun elämäni kannalta hyvä asia. 

Sen VASTUUN, joka olisi kuulunut näille petoksen tekijöille, 

Jouduin nyt kantamaan minä sekä tapaturman toinen osapuoli. Sekä maailmankaikeus. 

Eli, AINA kun joku jättää oman vastuunsa kantamatta, sen joutuu joku muu ottamaan osakseen. 

Vastuun määrä ei vähene, jos sen jättää omalta osaltaan toteuttamatta. Se vain siirtyy jonkun toisen kontolle. 

Ja se on tässä elämässä niin väärin! 

AINA yksi lohtu

Meillä päin Suomea tehdään tilastollisesti todella paljon itsemurhia. 

Tämä on ollut keskustelunaiheena useamman henkilön kanssa viime aikoina, joten ajattelin omalta osaltani kantaa korteni kekoon.

Tästä asiasta puhuminen on niin tunteisiin menevää, ettei siihen löydy sanoja.

Minä henkilökohtaisesti en osaa ketään lohdutella. En myöskään ymmärrä, miksi eloonjääntiä täytyisi puolustella tai perustella, joten teen sen minkä osaan.. Puretaan tämä aihe osiin.

Mikä on yleisin syy ensinnäkin pohtia itsemurhaa, jos lasketaan terveydelliset syyt pois?

Ne ovat joko syyllisyys tai merkityksettömyys.

Syyllisyyttä on montaa lajia.

Valitettavasti kuolema ei koskaan hyvitä mitään. Siitä tulee lisätaakka niille, joiden vuoksi syyllisyyttä podetaan.

Se ei myöskään korvaa tai hyvitä mitään. Harva asia on sellainen, jonka maksuna käy ihmishenki.

Itseasiassa en keksi yhtään sellaista tilannetta.

Syyllisyys, jonka vuoksi omaa eloa kyseenalaistetaan johtuu siitä, että on tehty jossain kohtaa jokin virhe.

Tämä virhe on johtanut joihinkin tapahtumiin jonka seurauksena on tapahtunut jotain.

Yleensä ne tapahtumat vaativat jonkin uhrin ja kärsivän osapuolen.

Millä tavoin tätä uhria auttaa se, että joku asiaan liittyvä henkilö syyllisyyttä tuntiessaan vielä riistää oman henkensä? 

Osaako joku perustella tätä? 

Minä en osaa. Se ei auta mitään, päinvastoin pahentaa asioita. 

Ensinnäkin siinä jää kantamatta vastuu niistä virheistä. 

Oikeus uhrille jää saamatta. Siihen siis kuuluu olennaisena osana nähdä se, että vastuu kannetaan ja sen kantaminen hyväksytään osana tätä prosessia. 

Miten kahden ihmisen elämä voidaan arvottaa niin, että ne olisivat kuollessaan saman veroiset? 

Jos siis ajatellaan, että henki hengestä. Miten niistä saadaan toisensa vastaparit, jossa teot, tunteet, opit jne ovat tasapainossa, jotta syyllisyyttä potevan ihmisen elämä korvaa, joko menetetyn elämän tai uhrin kärsimykset? 

Eihän kahta samanveroista elämää ole olemassa, joten ei mitenkään. Siinä vain tuhlataan turhaan luotua elämää.

Huomasithan sanavalintani. Ei saman veroista, yhtä tärkeitä kuitenkin kaikki. Ymmärräthän eron, joka näillä on? 

Syyllisyyteen on yllättävän tehokas keino siinä, että TUNNISTETAAN ja tunnustetaan tosiasiat. 

Syyllistää voi itseään myös asioista, joihin ei ole syyllinen tai edes osallinen. 

Tunteiden vuoksi ei koskaan pitäisi henkeään uhrata. Ne eivät ole koskaan luotettava perusta näinkin vakavan ja lopullisen päätöksen tekemiselle.

Merkityksettömyys.

Tähän pätee ihan sama toimintamalli kuin edellä. Tosiasioiden pohtiminen ILMAN tunteita.

Miksi tuntee riittämättömyyttä?

Tässä maailmassa, jossa markkinatalous jyllää niin mahdottomalla koneistolla luoden mielikuvia siitä, ettei ihminen sellaisenaan koskaan riitä, tai voi riittää,

On kuitenkin väärässä.

Ihminen riittää kyllä. Ihmisenä. Luotuna elämänä.

Jos ajatellaan maapallon historiaa, täällä ovat aina aikalaiset pärjäneet. On ollut monenmoista aikaa, silti täällä on jokainen ikäpolvi ja luotu laji pärjännyt sen aikaa, kun on omana aikanaan vaikuttanut.

Miksi tämä olisi millään muotoa muuttunut?

Markkinatalous on vain yksi malli. Sen tehtävä on luoda VAIN kysyntää ja tarjontaa. Ei määritellä ihmiselämän merkityksellisyyttä.

Jos toinen ihminen saa sinut tuntemaan itsesi merkityksettömäksi ja pystyy saamaan tunteen aikaan, että henkesi on arvoton ja elämäsi mitätön,

Hän on väärässä.

Hän käyttää silloin valtaa väärin.

Ja itseasiassa juuri SINÄ ja sinun ajatuksesi, elämäsi ja tapasi olla 

ovat tälle toiselle henkilölle uhka.

Olet siis stara, jota hän yrittää pienentää tunteakseen itse olevansa merkityksellinen ja elossa.

Eli TOSIASIAT! Niiden merkitystä ei voi ikinä tarpeeksi korostaa.

Mielensairauksiin ja sen myötä tehtyihin ratkaisuihin en halua ottaa kantaa, sillä en ihan kykene sitä ajatusmaailmaa ymmärtämään. 

Jaksamisen rajoilla ihminen yleensä pohtii helpointa tietä tuskasta ulos.

Niin. Sitä ei pysty kukaan muu ratkaisemaan henkilön puolesta. 

Jos on valmis ottamaan vastaan erilaisia näkökulmia, ne yleensä auttavat, vaikka voimat olisi loppu. 

Toivo tuo niin paljon konkreettista voimaa kehoon, kun endorfiinit alkavat jyllätä. 

Kehon oma kemiallinen koostumus jo pelastaa paljon. Se edesauttaa elämän jatkumista jopa silloin, kun mieli on murheen alhossa. 

Minä vetoan ihmiselämän tärkeyden puolesta! Kaikki luotu elämä on tärkeää. 

Jos asia on keinoista kiinni, niitä löytyy aina. 

Ja maailman kauheimmalta tuntuva asia voi olla jopa suuri onnistuminen, oppi tai siunaus, JOS sen jaksaa loppuun saakka katsoa. 

Vaikeassa tilanteessa on kuitenkin AINA yksi lohtu. Siinä, missä olet juuri nyt, olet selvinnyt juuri siihen pisteeseen saakka. Tämä on se peräänkuulutettu tosiasia! 

Olet selvinnyt! Miksi siis et selviäisi hiukan pidemmälle? 

Lojaliteetti

Saan aika-ajoin rohkeilta ihmisiltä palautetta siitä, kuinka he ovat lukeneet tekstejäni ja ne ovat loukanneet heitä tai satuttaneet.

Yleensä, kun minulle kerrotaan asiasta, ollaan jo päästy itse asian päälle ja ymmärretty mihin on reagoitu.

Tähän on olemassa muutama selitys, miksi näin tapahtuu.

Koskaanhan teksti ei kerro suoraan kenestäkään henkilöstä. Aina puhutaan todellisista tapahtumista tai käytöksestä.

Esikuvia tapahtumille ja henkilöille voi olla, mutta henkilöön itseensä kohdistuvaa analyysiä ei koskaan ole vielä ollut. Vain tapahtumia ja käytöstä.

Jos kuitenkin teksti tuntuu tutulta ja iskee suoraan tajuntaan, tuohan puhuu minusta tai minun lapsestani, voi olla huoletta,

Sillä itsensä sieltä tunnistaa varmasti noin miljoona ihmistä ja puoli miljoonaa tunnistaa jälkikasvunsa.

Eli kun puhutaan käytöksestä ja käytösmalleista helposti unohdetaan, ettei se millään muotoa kuvaa mitenkään koko ihmistä tai ihmistä kokonaisuutena.

Ihminen on laaja kokonaisuus ja käytös määrittää ihmistä vain siltä osin.

Toki tässäkin reagoinnissa on kääntöpuolensa.

Jos on rötöksiin tai epärehellisyyteen taipuvainen, silloin minä pompin riemusta, jos omatunto tosiaan ihmiseltä löytyy, kun hän reagoi kirjoituksiini.

Hänelläkään ei ole mitään hätää minun puoleltani, hänen omat lojaliteettinsa ratkaisevat seuraavat toimintansa askeleet.

Silloin, jos joku hermostuu todellisista tapahtumista, niin sille on olemassa syy. Hänellä on AIKOMUS tehdä jotain kyseenalaista hyväksi havaitsemallaan kaavalla. Eli vaaralliset aikeet ovat tällöin kyseessä.

Eli, jos et ole tehnyt mitään kyseenalaista tai rikollista, silloin reagointi on ihan normaalia.

Minäpä avaan asiaa.

Kerran eräs valmennettava mies eksyi suuren viisauden äärelle avautuessaan minulle pettäneensä vaimoaan.

Yleensä en näihin puutu, kuten olen todennut, mutta tämä liittyi oleellisesti asiaan, joten kuuntelin.

Hän perusteli pettämistä ja sen oikeutusta sillä, että hän on uskollinen tunteilleen.

Minulle tämä ei mene perusteluna läpi, mutta en myöskään ole ketään tuomitsemassa.

Hän kuitenkin lausui ääneen suuren viisauden.

Lojaliteetti.

Meillä kaikilla on olemassa sisäsyntyinen lojaliteetti johonkin.

🌺Tuo lojaliteetti määrittää meille tunteet, joihin reagoimme ja joilla reagoimme.

Totuuden edessä lojaali kimmastuu epärehellisyydestä ja tuntee epätoivoa, epäoikeudenmukaisuutta jne.

Omille tunteilleen uskollinen ihminen haluaa tuntea vain kivaksi luokiteltavia tunteita. Hän on silloin lojaali omalle mukavuusalueelleen.

Tällaisen lojaliteetin omistava henkilö katoaa kuvioista AINA silloin kun vaikeudet iskevät. Aina, kun on mahdollista tuntea epämiellyttäväksi luokiteltavia tunteita, he häipyvät maisemista.

🌺Lojaliteetti ohjaa tunteita, tunne ohjaa käytöstä.

Niin yksinkertaista se on.

Voi kuulostaa todella vaikealta ajatella tällaista lojaliteettia, mutta yksilön käytösmallit paljastavat aina mistä lojaliteetista on pohjimmiltaan kysymys.

Aika moni osaa toisesta ihmisestä sen kertoa, vaikka ei osaisi suoraan sitä sanoittaa.

Ihminen kuitenkin koko ajan huomioi toisten ihmisten käytöstä ja reagoi siihen sovittamalla oman käytöksensä.

🌺Siinähän se kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan on ihmisten välinen käytös kiteytettynä.

Jatkumo, joka toistaa erilaisia kaavoja.

Jos ei suoraan tunnista omaa lojaliteettiaan, tietää ainakin sen, mikä tuntuu itsestä niin pahalta, ettei voi sitä hyväksyä. 

Se on paljon jo se. Äärimmäisen arvokasta oman käytöksen tulkitsemiseen tarvittavaa tietoa. 

No. Sitten jää tämä minä-ihminen, jonka lojaliteetti näyttäisi olevan minä itse. 

Tämä on hankala asia. 

Voisi olettaa, että silloin puhutaan suoraan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, mutta onneksi vain olettaa. 

Sen asian diagnosointiin vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuin pelkästään tulkittu itsekeskeisyys. 

Minä-keskeisen ihmisen lojaliteetti on oma hyöty.

Toki, sellaisen lojaliteetin omaavan ihmisen kanssa kanssakäyminen on aika hankalaa.

Häntä ohjaa moraali, laki tai muu vastaava vain silloin, kun hän itse hyötyy parhaaksi katsomallaan tavalla.

Sisäsyntyinen lojaliteetti on tekijä, joka ohjaa käsitystä ympäröivästä maailmasta sekä maailmankatsomusta.

Siksi pelkillä kaunopuheilla tai tunteita nostattavilla perusteluilla emme saa ihmistä käännettyä omalle puolellemme.

Itselle täysin selvä asia ja siihen reagointitapa on täysin vieras toiselle.

Ja kaiken sen takana on yksilön oma sisäsyntyinen lojaliteetti.

Se on asia, johon kukaan muu EI pysty vaikuttamaan.

Yksilö itsekään ei juurikaan pysty siihen vaikuttamaan.

Se on väistämätön asia meissä jokaisessa.

Näitä lojaliteetteja on olemassa ihmisessä vain yksi. Se on se viimeinen ajatus, kun joudumme niin vaikeaan paikkaan, jossa jäljelle jää VAIN vaistonvarainen toiminta. 

Se on se lojaliteetti. 

Tästä voi hätäisimmät saada sen kuvan, ettei käytökseen voi vaikuttaa tai ettei sitä voi ohjata. 

Ei ihan niinkään. Valtaosan lojaliteetti on jotain hyväksi luokiteltavaa. 

Sellaista, johon sisältyy laki, moraali ja jopa uskonto. 

Valtaosa ihmisistä on hyvin kuuliaista ja luottaa näihin peruspilareihin elämässä. 

Silloin myös lojaliteetin on oltava jotain sellaista, joka pitää sisällään näistä tulevat ulkoiset arvot. 

Ne ihmisen sisäiset arvot, jotka väistämättä jossain elämänvaiheessa tulevat esille ja valtaavat käytöksen, ovat sieltä omasta lojaliteetista johtuvia. 

Joko tiedät oman sisäsyntyisen lojaliteettisi? 

Stalkkeri

Kuulkaas kuulkaas. On tämä elo vain merkillistä.

Luulisi meikäläisen olevan jonkin sortin julkimo tai ainakin läheisesti sellaiselle sukua, sillä minulla on oma stalkkeri.

Pitäisiköhän vetää kettupuuhka hartioille ja patsastella pitkin pihamaata paremman väen tyyliin.. 

No, minähän en kuollutta elukkaa tuossa muodossa päälleni voi laittaa, joten tämän toteuttaakseni minulle jäisi vaihtoehdoksi mennä hoodeilla pyörivältä kettumuorilta kysymään.. 

-Anteeksi arvoisa kettumuori, voisitteko hetken näytellä harteillani kettupuuhkaa, jotta voin arvolleni sopivasti olla hetken näytillä? 

Luultavasti kettumuori sanoisi painokkaasti.. - Hipsipä hiivattiin siitä! 

Siis MINÄ en tajua tätä. Ja se on paljon silloin sanottu se. 

Minä olen ihan tavis. Niin kuin on moni muukin ikäiseni yksinään asuva ihminen samassa talossa. 

He saavat olla ja elää täysin rauhassa, mutta minä en. 

Tämä herättää väistämättä yhden ainoan kysymyksen. 

-Miksi minä olen niin kiinnostava? 

Kysehän täytyy olla jostain muusta kuin terveydentilastani tai siitä millaista arkeni on.

Olen pohtinut sitä, maksaako joku hänelle minun häiriköinnistäni?

Ihan heti ei kyllä tule ketään mieleen, joka sellaisesta hyötyisi. Tai kokisi tarvetta tälläiseen toimintaan. 

Ja miten paljon ihmiselle pitää maksaa, jotta jaksaa tehdä näinkin mittavan uran eli 7 vuotta, kuin minun stalkkerini on tehnyt?

Luulisi stalkkerinkin jo kuolevan tylsyyteen minua vahtiessaan.

Minä en henkilökohtaisesti tunne tätä stalkkeria lainkaan.

Silläpä minua tällainen täysin tuntemattoman ja vielä paikkakunnalle junan tuoman ihmisen kyttäys ihmetyttääkin niin suuresti.

Mikä on motiivi?

Ja mikä juuri minussa on niin kummallista tai ärsyttävää, että täytyy levitellä kaikenmaailman juoruja pitkin pitäjää?

Eihän minua edes tunne täällä juuri kukaan. Ainoat, jotka voivat ottaa jutut tosissaan ovat lähitalojen ihmiset.

Ihmiset, jotka ovat tunteneet minut jo yli vuosikymmenen. Ihmiset, jotka ihailivat Dankoa. 

Ja ihmiset, jotka voivat minulta koska vain tulla kysymään miten asiat oikein ovat. Ihmiset puhuvat minulle. Vielä. 

En näe stalkkerille tässä mitään kestohyötyä. 

Tuskin hän on millään tavoin romanttisessa mielessäkään kiinnostunut minusta. En jaksa uskoa siihen. 

Ja, jos näin olisi, olisi hänen toimintansa hiukan erilaista. 

Jos hän välittäisi tietoja minusta jollekin taholle, olisivat ne kyllä aika tylsiä. 

Jos siis hän pitäytyisi totuudessa. 

Näen tämän asian niin, että jos joku tuntee tarvetta minusta tietoja saada, siihen on tehokkaampiakin keinoja olemassa. Ja nopeampia. 

Vaikea nähdä tätäkään motiiviksi. 

Lisäksi minä olen niin epäkiinnostava ja ennalta arvattava tai ennakoitava, etten usko kenenkään vaivautuvan tällaiseen. 

Senhän täytyisi silloin olla ihminen, jota kiinnostan jostain syystä tai joka tuntee minut ennestään. 

Kukaan ei näe vuokseni NÄIN paljon vaivaa pelkkien oletusten tai epätarkkojen tietojen vuoksi. 

Eihän siinä ole mitään järkeä! 

No entäs yksinkertaisesti hulluus sitten? 

Niin. Minähän en pysty sitä diagnosoimaan. 

Hänen toimintansa on kuitenkin täysin järjestelmällistä, joten se ei ole merkki hulluudesta. 

Ja samasta syystä en usko myöskään sairauteen. Toiminnassa olisi epäjohdonmukaisuutta. 

Mitä hän hyötyy minusta?

Miksi juuri minä olen niin kiinnostava? 

Minulla ei ole muuta sanottavaa hänelle, kuin

HIPSIPÄ HIIVATTIIN SIITÄ! 

Identiteettiä etsimässä

Viime viikonlopun Tanssii tähtien kanssa lähetyksessä Vappu Pimiän kuontalo oli muuttunut polkasta pitkiksi kutreiksi.

Hän sanoi mielestäni todella hauskasti haastattelussa, että hänellä ei ole pitkähiuksisen ihmisen identiteettiä.

Tämä jäi mietityttämään minua kovin. Ei hänen kauniit hiuksensa, vaan mistä identiteetti oikein koostuu.

Psykologian osa-alueilla sitä määritellään hyvinkin tarkoin. Sillä jopa selitetään yksilön käyttäytymistä tiettyjen raamien sisällä.

🌺Identiteetti luo laajan merkityksen koko olemiselle.

Se syntyy omien luontaisten mieltymysten mukaan yhdessä ympäröivän maailman kanssa vuorovaikutuksessa.

Se vaatii kokeilemisen, hylkäämisen ja hyväksymisen prosesseja lujittamaan syntyä.

🌺Ja oman identiteetin muotoutuminen johtaa oman yksilöllisyyden löytämiseen.

Tähän tarvitaan myös negatiivista palautetta, jotta lopulta itsenäistyminen ja samankaltaisuuden tarve muuttuu pyrkimykseksi yksilöllisyyteen. 

Silloin ollaan tiellä, jossa uskaltaa puolustaa omaa minuuttaan, arvojaan ja elää niiden mukaisesti.

Tämä on vain siitä hassua, että identiteetti kehittyy koko elämän ajan. Kaikkien yksilön kokemien haasteiden pohjalta. 

Merete Mazzarellan mukaan identiteetin pohtiminen on modernin ajan merkki. Ennen 60-lukua tätä tuskin edes mainittiin. Olemme kaikki tosiaan aikamme lapsia. 

Nykyään individualismin eli yksilökeskeisyyden aikana siitä on tullut merkittävä ja keskeinen kysymys. Liittyyy tarpeeseemme löytää elämälle tarkoitus. 

Tämä tarkoittaa muuta laajempaa olemassaolon tarkoitusta kuin suorittamista tai valittuja rooleja. 

🌺Toki rooli voi olla osa identiteettiä, mutta sen täytyy olla sellainen, josta ei tahdo luopua. 

Roolit vaihtuvat elämässä joskus äkillisestikin. Niin positiivisten kuin negatiivistenkin tapahtumien myötä. 

Mazzarellan mukaan etsiessämme vastauksia ulkopuolelta jopa lääkärin antamasta diagnoosista voi tulla identiteetti. 

🌺Identiteetti on aina oma valinta. 

Jäin itse pohtimaan tätä. Tämä iski tajuntaani lujaa. 

Ymmärsin tuon pohjalta miksi minua pidetään epäilyttävänä niin lääkäreiden toimesta, kuin ei oikein hyväksytä kipupotilaidenkaan joukkoon. 

💥Minulla ei ole kipuihmisen tai sairaan ihmisen identiteettiä. 

Se on vain yksi suoritettava rooli minulle. Voin luopua siitä mieluusti koska vain.  

Oma identiteettini koostuu ihan muusta, kuin tästä nimenomaisesta roolista. 

Identiteetti on minulla sen verran vahva, että se saa epäilemään roolia ja sen olemassaoloa. Rooli ei mitenkään korostu, kun on kyse identiteetistäni. 

Joskin jokainen, joka minut tapaa livenä ei kyseenalaista asiaa enää sen jälkeen. 

Tai ehkei sairautta niinkään kukaan kyseenalaista, vaan suhtautumiseni siihen ja niihin yleensä vaatii ihmistä poistumaan uhrin asemasta, joten minun käytökseni ei vahvista kenenkään uhri-identiteettiä. 

Tämä puolestaan saa aikaan vastuun, joka jokaiselle aikuiselle itsestään kuuluu. Se saa myös tuntemaan syyllisyyttä siitä, ettei siihen välttämättä siinä hetkessä pysty tai yllä. Tai halua. 

Siksi minun suhtautumiseni voi tuntua hyvinkin epänormaalilta, koska minun jos kenen pitäisi ymmärtää sairaan asema. 

Tässä voi nousta vallalle ajatus, että on tehnyt parhaansa, mutta joutuu silti epäilyn tai syytösten kohteeksi, vaikka ääneen ei kukaan mitään sanoisikaan. 

Tai vastaavasti lääkärin mielestä pidän häntä pilkkanaan, koska en halua jakaa vastuuta sairastamisestani. Sitä ei toki kukaan halua tai aio jakaa kanssani, mutta vallalla on ajatusmalli, että sairaan kuuluu näin tehdä. Muutoin ei ole kipua. 

🌺Eli tässä sekoittuu kaksi asiaa keskenään, joilla ei ole toistensa kanssa juurikaan mitään tekemistä. 

Tälläinen oletus, että sairaus muuttuu ihmisen koko elämän kattavaksi tarkoitukseksi ja muodostaa ihmisen identiteetin on hyvin pelottava. 

Sairaus voi hallita elämää ja tehdä sitä vuosiakin. Selvitymisen perusedellytys on kuitenkin elämän kiintopisteet, jotka tulevat sairastamisen ulkopuolelta. 

🌺Eli on ihan tervettä, että identiteetti EI muodostu pelkästään tästä roolista vaikka itse rooli olisi hallitseva. Ja siitä roolista on halukas myös luopumaan. 

Ja syyllistyminen johtuu aina siitä, että kyseinen ihminen pystyy tuntemaan syyllisyyttä ja syyllistymään. 

Jos sillä saadaan aikaan näkökulman muutos tai halu tehdä asioita itselle paremmin, se ei silloin ole millään tavoin väärin tai huonosti. 

Sehän johtaa silloin kehitykseen, mikä on ihmiselle välttämätöntä. 

Onkin oivallista pohtia.. Kuka olen, jos en suorita roolia? 

Lääkäreiden ajatusmaailmaan en valitettavasti pysty vaikuttamaan. Olen sitä yrittänyt, mutta muut ovat minua viisaampia opettamaan tätä hommaa.. Näin on sanottu, joten kunnioitan päätöstä ja hyväksyn sen. 

Merete Mazzarella esitti niin mieleenpainuvan kysymyksen, joka aiheutti minullekin aivotyötä. 

Jotta jokainen voi löytää oman yksilöllisyytensä ja luopua roolien hallitsemasta identiteetistään, kysy itseltäsi ja etsi vastaus tähän.. 

Kuka minä olen, jos kaikki roolini puretaan? 

Itse vastaan tähän näin. Olen ihminen. Havainnoin.

Valhe ja määritelmä

Havahduin pohtimaan valehtelun määritelmää.

Minulla on aina ollut, lapsesta saakka, mielikuva eräästä pankista, joka on maan paras.

Tarkemmin ajatellen, en osannut perustella asiaa millään muotoa, ainoa mieleeni tullut fraasi oli, se on paras.

🌺Faktisesti tarkastellen, tuohan on mielipide, ei perustelu.

Kuitenkin minä elin elämääni tämän tiedon mukaan, koska ei ole ollut tarvetta kyseenalaistaa sitä.

Pohdin juuri, että tämä mielikuva on ollut niin vahvasti ajatustani vääristävä, että puhuin viime viikolla jotain ylistävää kyseisestä pankista, kunnes pysähdyin ajattelemaan mitä juuri sanoin..

Asiahan ei ollut lainkaan niin. Minähän lopetin tilini kyseisestä pankista hyvin kyseenalaisten toimien vuoksi.

Se homma tuli hoidetuksi, ja se ei koskettanut arkeani sen kummemmin, joten "unohdin" pankin maineen mielessäni muuttuneen.

Eli tuo lapsuudessa omaksuttu väärä "tieto" otti johdon. 

Filosofiaa tuntevat tietävät Platonin antaneen TIEDOLLE määritelmän. Jota kutsutaan klassiseksi tiedon- määritelmäksi. 

Tämä tarkoittaa sitä, että tiedon uskomusten tulee olla totta ja myös hyvin perusteltua. Määritelmä voidaan yksinkertaistaa.. Tieto on tosi ja hyvin perusteltu uskomus. 

Tämän klassisen määritelmän mukaan tiedon käsite sisältää itsessään totuuden vaatimuksen. 

🌺Tieto ja totuus kulkevat käsi kädessä. Jos tieto ei ole totta tai edes todennäköistä, se ei ole tietoa. 

Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan valehtelu VAATII vain väärien tietojen välittämistä. 

Me emme kyseenalaista konkreettisia asioita. Tuoli on tuoli ja pöytä on pöytä. 

Me emme myöskään kyseenalaista mielipiteitä. 

Miksi? 

Ne eivät ole konkreettisia asioita, vaan alati muuttuvia. Ilman konkreettista TIETOA, ne ovat vain sanahelinää, joka pohjaa henkilön kulloiseenkin omaan motiivin, joka häntä asiassaan ohjaa. 

Silti valtaosalla on läheisyydessään ihmisiä, joiden mielipiteitä tai sanomisia emme kyseenalaista. 

Täyttääkö näiltä henkilöiltä saatu ilmaisu tiedon määritelmän? 

Se onkin vähän hankalampi juttu. 

Yleinen väittämä, jonka kanssa jokainen meistä joutuu painimaan, on valehtelijaksi väittäminen. 

Kun emme kyseenalaista jotain henkilöä, uskomme tämän väittämän todeksi, ILMAN sen vaatimaa tiedon määritelmää, joka vaatii totuuden ollaakseen siis oikea todennettava tieto. 

Jos ihminen törmää tähän ja kyseenalaistaa sen, se johtaa vääjäämättä myös oman loogisen ajattelun kyseenalaistamiseen. 

Mikä on hyvä asia, vaikka henkilölle itselleen se on AINA kasvuprosessi. 

Silloin ajattelumme rajat muuttuvat ja murtuvat, itsestäänselvyydet ja epäjohdonmukaisuudet saavat kyytiä ja kritisoimme erilaisia näkökulmia. 

Kun ihmistä väitetään valehtelijaksi, yleisin toteamus ja yleisesti hyväksytty perustelu on.. Hän hakee vain huomiota. 

No niinhän se on. Jokainen hakee huomiota. 

Se ei siis ole mikään perustelu. Se ei ole tieto, johon totuus sisältyy. 

Ihmisen huomionhaun voi kiteyttää kahteen ryhmään. 

🦍 Henkilöön itseensä kohdistuva huomionhaku

🦍Henkilön asialle hakema huomio. Asiaan kohdistuva huomio. 

Näillä on eroa kuin merellä ja aavikolla. 

Aina hyvä tarkennus on kysäistä kumpaa kategoriaa huomionhaku edustaa. 

Sen määrittely vain yleensä menee täysin pieleen. 

Se johtuu siitä, jos asiaa tarkastellaan TIEDOKSI VÄITETYN sanoman kautta, se sallii valheen. 

Miksi? 

Siksi, jos vaadit toista toista avautumaan ja kantamaan vastuun, joudut tekemään sen myös itse, ennemmin tai myöhemmin. 

Siksi on turvallisempaa pysytellä todeksi muuttuneessa "tiedossa", kuin hankkia oikeaa tietoa, joka täyttää klassisen tiedon- määritelmän. 

Molemmat kategoriat sisältävät hyödyn tavoittelun. 

🦍Niin kuin valehtelijaksi väittäminen ilman todisteita sisältää myös hyödyn tavoittelun. 

Haetaanko hyötyä itselle, vai asialle on tietenkin täysin eri asioita. 

Toinen hakee henkilökohtaista hyötyä, toinen yhteiskunnallista hyötyä. 

Miten sitä hyötyä haetaan, ratkaisee sen, kummasta on todella kysymys. 

Sen asian määritteleminen VAATII kuitenkin määritelmän tekijältä itseltään vankkumattoman puhtaan kyseenalaistuksen, jossa hän erottaa henkilöä koskevat asiat ja asiaa koskevat määritelmät keskenään.

Luulo ei täytä tiedon määritelmää. 

Tunne ei täytä tiedon määritelmää. 

Kunnioittava käytös toista ihmistä kohtaan EI koskaan pidä sisällään valheita. 

Ei valheellisia väittämiä, jotka määrittäisivät toisen henkilön käytöstä henkilöä tai yhteiskuntaa kohtaan. 

Kunnioittava käytös EI koskaan vaadi toista henkilöä pitämään tuhoavaa tai rikollista salaisuutta tai salaisuutta, josta on seuraamuksia. 

Kunnioittava käytös toista kohtaan EI myöskään koskaan vaadi salaamaan koettuja asioita. Jokaisella meistä on oikeus omiin kokemuksiimme ja omaan historiaamme. 

Kunnioittava käytös toista kohtaan pitää sisällään tiedon sen määritelmän mukaisesti. 

Piheys iski jälleen

Olen tässä viime aikoina todennut sen, että olen hyvin pihi ihminen.

Rahan suhteen.

Olen pohtinut kovasti, miten talvi tullaan nyt hoitamaan, kun keppejä ei enää tarvitse käyttää.

Liukkaus on se suurin pelko.

Olen katsellut sellaista pyörillä olevaa potkukelkkaa.

Pysäytin erään sellaisella vastaan ajelleen vanhuksen, ja kyselin mitenkähän tuollainen mahtaa talvella toimia.

Hän kehua retosti kulkupelin maasta avaruuteen saakka.

Minua jo hiukan hirvitti, kun hän kuvaili hiusten tuulessa hulmuavan alamäessä päästessä hurjan kovaa vauhtia. Mutkat suoriksi vaan, kuulemma. Ja muut alta pois.

Rouva myös ojensi minua olemasta valittamatta, kun mainitsin erään kadun olevan aina huonosti hoidettu talvella. Heidän lähellään oleva katu on hoidettu vielä huonommin.

-Jaha.. Juu.. En valita.

Potkukelkkaa tutkiessani ja vertailuja tehdessäni huomasin siinä erään minun kohdallani hyvin vakavan puutteen.

Potkukelkan kori kestää vain 10 kg ylimääräistä painoa.

Kärryt, joita nyt käytän vetävät yli 15 kiloa.

Nokkelana tyttönä ajattelin, että saahan siihen istumaosaan korin kiinnitettyä, ainakin kauppamatkojen ajaksi.

En ole ilmeisesti ainoa, joka on ajatellut näin, koska ohjeissa luki, että näin tehden kärry kippaa nurin eteenpäin.

Sen vakautus on tehty niin, että se ei kestä väärinkäyttöä.

No niin. Se siitä sitten. Varsinkin, kun tavoitteena on välttää kaatumista. 

Tuulessa hulmuava tukka ja tuulen tuiverrus kasvoilla vapauden merkkinä saivat nyt väistyä käytännön tieltä.

Olisihan siihen ratkaisuna käydä useammin kaupassa, ettei toisi kerralla viikon tai puolentoista viikon ostoksia.

-Nääh. Ei ole. Hirvittävä ajatus, että samat kivut ja kolotukset pitäisi kärsiä useamman kerran viikkoon.

Vitsinä heitin, tai sitten syödä talvella vähemmän.. Sain reaktioksi naurua ja sitten kauhun sekaista paheksuntaa.. Hirveää, jos pitäisi syödä vähemmän, totesi eräs henkilö, jolle asiasta kerroin. 

Olisihan kärrystä muuten apua. Pääsisihän sillä ns lenkille. 

Luonne ei vaan anna periksi. Tämä ei ole kaikin puolin TÄYDELLINEN ratkaisu minulle, joten jätän sen ostamatta. 

Nekin maksavat noin 500€, joten saisin säästää pitkän aikaa, monta kuukautta hankkiakseni sen. Ja sitten kuitenkaan se ei olisi täydellinen ratkaisu. 

Eräs ystäväni, jonka olen tuntenut jo ensi vuonna 30 vuotta, tuntee minut aika hyvin. 

Hän on ainoa ja aina ollut valmis tukemaan minua taloudellisesti, jos jotain isompaa pitää hankkia. 

Olen suututtanut hänet ja saanut hermoromahduksen partaalle, kun en suostu apua ottamaan vastaan. Hän sanoi minun olevan hyvin hankala autettava. 

Siinä hän on varmasti oikeassa. Minä näen sellaisen auttamisen velkana, joka on maksettava takaisin. 

Ja taidan olla myös aika ylpeä, sillä itsenäisesti pärjääminen on todella tärkeä asia minulle. 

Ja onhan siinä oma hohtonsa, että saa pitkän säästämisen jälkeen palkinnoksi sen, mitä on tavoitellut. 

Mielestäni ihminen pärjää hyvin vähällä. Ja kuulun siihen porukkaan, joka tekee asiat mieluummin itse, kuin ostaa valmiina. 

En käy kampaajalla tai kosmetologilla, koska osaan tehdä ne asiat itse. 

Vaatteitakin ompelen mielelläni itse. Käsin. 

Jne. Pohdin siis aina, mitä tarvitsen ja kuinka sen voisi halvimmin toteuttaa. 

Dankon rattaat aikoinaan olivat täydellinen esimerkki siitä, miten siinä yhdistyivät kaikki tarpeet.

Minulle ns rollaattori kävelyn opettelun tueksi ja Dankolle kyyti kipeän selän ja jalan vuoksi.

Vaikka sitä ratkaisua paljon pilkattiin ja sille naureskeltiin, se oli meidän liikkumisen kannalta elinehto. Tulihan sillä kyydillä ruokatavaratkin kaupasta.

Jokaiselle omanlainen ratkaisu. Kaikilla ei ole autoa. Ja kaikki eivät halua autoa. Se on yleisin ratkaisu ihmisten apuvälineeksi. 

Silti se ei tarkoita sen olevan paras tai kaikille sopiva. 

Mitä olen verrannut omaa ajatusmaailmaani muihin, olen todennut olevani pihi. 

En tarkoituksella. Minusta käytännöllinen ajattelu ja turhaan tavaraan rahan haaskaus vain eivät ole järkevää toimintaa. Hankittujen asioiden pitää olla monikäyttöisiä. 

Siispä tulin talven osalta siihen tulokseen, että käytän kärryjä ja tarvittaessa kyynärsauvoja, kuten viimekin talvena.

Eihän siitä nyt niin montaa kauppareissua tule kuukautta kohden, joten kestän tämän ratkaisun aivan hyvin. Ja jätetään ne lenkkeilyt sitten sulan maan aikaan. 

Karvinen ja maanantai

Olen jo toista kuukautta pitkän matkaa pitänyt viikonloput viikonloppuina. Ei puhelinta, ei nettiä, ei somea. Ei mitään kontakteja! 

Miten upeaa on odottaa perjantaita klo 16, jolloin kaikki menee kiinni ja rauha laskeutuu viikonloppuun. Viikko rytmittyy aivan eri tavalla ja perjantaissa on juhlan tuntua.

No, toisin on maanantaina. Siis jokaikinen maanantai koen saman ahdistuksen palatessani arkeen.

Uutiset kirkuvat jatkuvasti eriarvoisuutta. Kuka syyttää ketäkin ja vaatii mitäkin.

Tuntuu aina maanantaisin etten jaksa tätä ihmisten paremmuusjärjestykseen laittoa, joka johtuu aina mistä milloinkin.

Karvinen, olit oikeassa. Maanantait ovat raskaita.

Tiistaina on aina jo ihan eri fiilis. Olenkin pohtinut, pitäisikö maanantait siirtää suoraan tiistaille?

Auttaisikohan, jos maanantaisin lukisi vain joka toisen uutisen? 🤔

Se, mikä minua vaivaa näinä aikoina enemmän kuin koskaan, on se, että kuka tahansa voi sanoa jollekin toiselle, miten arvoton toisen elämä on. 

Kenellekään tietääkseni ei ole sellaisia valtuuksia tässä elämässä annettu, joten asioiden pohtimiselle olisi tarvetta. 

Varmasti yksi jos toinen kokee jonkinlaista ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita. Onhan tässä ollut monenmoista oppia viimeiseen kahteen vuoteen koko kansakunnalle. 

Mutta arvottaa toisen elävän ihmisen elämä arvottomaksi vetää kyllä aika sanattomaksi. 

Ja tottakai tämä pitää sisällään sen, että sanojalla itsellään on ehdoton oikeus elää ja olla olemassa. 

On olemassa kaikenlaisia mittareita ja asteikkoja joilla kukin määrittää ne ihmiset, jotka kelpuuttaa ympärilleen. 

Yleensä näillä mittareilla mitataan jotain hyötyä. 

Ihmisyys on kuitenkin ihan eri asia. 

Sille ei ole mittareita olemassa, sillä maailmaan syntyneellä ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä. 

Kautta aikain olen kuullut ihmettelyjä siitä, kuinka löydän erilaisia asioita tehneistä ihmisistä hyviä puolia. 

Tämä jaksaa hämmästyttää minua aina. 

Ihminen on monenlainen kokonaisuus. Tekoja määrittävät tietyt asiat, mutta niiden tekojen alla on olemassa ihminen ja ihmisyys. 

Jos sitä ei tavoita, ei tavoita myöskään katumusta tai vastaavasti elämänhalua.

Sovitus ei ole mahdollinen ilman katumusta ja elossa pysyminen tarvitsee elämänhalua. 

Vaikka arvostan elossa olevaa elämää ja pyrin sen vaalimiseen, se ei tarkoita etteivätkö persoonakysymykset nostaisi päätään. 

En hyväksy mitä tahansa käytöstä, vaikka minulla lehmän hermot ovatkin. 

Joku voi erehtyä luulemaan, että alistun tai minut voi alistaa valtaansa, koska minua voi kiristää vaikka hengellään tms. 

Asiat katsotaan aina tapauskohtaisesti, mutta kunnioittava käytös toista kohtaan EI koskaan sisällä vallan väärinkäyttöä. 

Rikoksia en hyväksy. Ne menevät aina eteenpäin. Siinä menee raja. 

Osaan tarvittaessa laittaa pisteen ihmissuhteille, jos ne tuovat muassaan jotain sellaista, minkä kanssa oma elo vaarantuu. 

Ensisijaisesti katson aina elossa olemisen mahdollistamisen lähtökohdista asioita. 

Se joskus tarkoittaa sitä, että täytyy kestää myös huonoa käyttäytymistä ja vallan väärinkäyttöä. 

Sitä se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö huono käyttäytyminen tai vallankäyttö johtaisi vastuunkantoon. Vastuu tulee aina. Halusimme sitä tai emme. 

Yksikään elossa oleva elämä ei ole arvoton. 

Siihen ei välttämättä sisälly samat tarpeet, kuin jollain toisella. Se pitää hyväksyä. Se ei ole väärin, se on eri tavalla. 

Vaikka niin toivoisin, että rikoksia ei olisi, niitä silti aina on ja tulee olemaan. Niitäkin varten meillä on järjestelmä. Tietyt toimintamallit, jotka ohjaavat toimia. 

Vaikka on olemassa rikoksia, joiden kohdalla minunkin ensireaktioni on kuolema tekijälle, se ei silti ole lain ja järjestyksen mukaan oikeutta. 

Eikä se ole oikeutta muutoinkaan. Oman historiani myötä toivon erittäin pitkää ikää pahoille rikoksen tekijöille, jotta myös he saavat mahdollisuuden tuntea kärsimystä. 

Silloin se vasta on oikeutta. 

Lisäksi, kuka ihminen todella tietää mitä kenenkin kuuluisi elämässään oppia?

Me haluamme asioita eri syistä. Meillä on käsitys siitä, mitä ns hyvä elämä pitää sisällään. 

Parhain oppi tulee kuitenkin aina sieltä, mitä pidämme huonona tai tuomittavana vaihtoehtona, jos sen etukäteen tietäisimme. 

Elämänoppiläksyt ovat jokaiselle erilaiset. 

Ihmisyys on kaikille sama. Jokaikiselle.

Rangaistus

Minua on pidetty jotenkin lepsuna tai hellämielisenä rangaistuksien suhteen. 

Tämä kaikki juontaa juurensa siihen, että hillitsen kaikkia, jotka vihan vimmassa kuvittelevat antavansa opetuksen tai kostavansa jotain jollekin puolestani.

Niin.. En ensinnäkään ymmärrä tuota raivon valtaa. Se on kovin lyhytnäköistä. Olen jo aikaisemmin perustellut tätä näkemystäni.

Vain ne, jotka eivät ole koskaan rikollista mielenlaatua ja sen toimintapoja kohdanneet voivat syöksyä peitset tanassa kostamaan vääryyksiä ja uskoa siihen, että oikeus koittaa ja nyt nämä väärintekijät uskovat, kun olemme antaneet heille kunnollisen selkäsaunan ja opetuksen. 

Hohhoi. Niin varmaan. 

Vaikka oma oikeustaju kuinka haluaisi kostaa ja kuinka pitäisi oma raivo ja avuttomuudentunne saada purettua oikeaan kohteeseensa, silti näin toimien tulee vain vahvistaneeksi rikollista toimintamallia. 

Sehän nyt tuskin on tavoitteena. 

Vaikka rikoksia tehnyt ihminen, puhutaan nyt toisen henkeen ja terveyteen kajoamisesta sekä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 

kuinka pelkäisi fyysistä kostoa, silti he jäävät väkivallalla kostaessa voitolle. 

Pohditaanpa ensin miksi he pelkäävät fyysistä väkivaltaa..? 

He ovat sen alan mestareita. Yleensä useita rikoksia tehnyt ihminen on perehtynyt ihmisen anatomiaan. He ovat opiskelleet sen, miten ihmistä voi satuttaa. He tietävät mikä pitkittää kipua, mikä saa ihmisen kuolemanporteille ja sieltä tarvittaessa takaisin. Yhä uudelleen ja uudelleen. 

He siis tietävät kivun ja kidutuksen vaikutukset kehoon ja myös mieleen. He osaavat joko suhtautua asiaan toisin kuin tavallinen talliainen tai he osaavat korjata tulleita vahinkoja.

Tämä VALITETTAVASTI aiheuttaa sen, että heille fyysisen väkivallan kokeminen on sulka hattuun. 

Se tuo heille vallan. He saavat näin tietoa siitä, kuinka heitä kohdellaan, vaikka he veisivät jonkun hengen. 

Lisäksi he voivat uhriutua ja saada sympatiaa, onhan heihin kajottu. 

Kolmas ja kaikista VAKAVIN seuraus on se, että he saavat reaktioita aikaan. He saavat kaipaamansa huomiota ja julkisuutta, joka vahvistaa heille sen, että rikoksien tekeminen on oikea tie. He saavat NAUTINTOA! 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä tätä markkinatalouden kyllästämää maailmaa, jossa glorifioidaan rikollisia ja heidän tekojaan. 

Kun olet tehnyt jotain kamalaa, joudut vankilaan, mutta sitten tulee kirjaa, tv-sarjaa tai elokuva. 

Kuinka monen uhrin kokemuksista, kamppailusta tai elämästä on tehty samoin? Ei kovin monen. Ihmisen kokema vääryys ja tuska kun ei myy. 

Ja siitä selviytyminen on kaikkein vaikeinta. Ei kituminen ketään kiinnosta. 

Vaikka raha ja talous tätä maailmaa pyörittävät, emme pääse silti pakoon sitä tosiasiaa, että rikoksia tehdään koko ajan ja enenevässä määrin. 

Omasta kuplasta käsin voi olla hyvinkin jännittävää lukea täysin erilaisesta elämästä ja valinnoista, kun se on niin kaukaista. Näin tekee vain ihminen, joka on AINA ollut turvassa. 

Kuitenkin joukossamme on AINA niitä, joille rikollinen elämä ei ole vierasta. On helppoa luisua kaidalta tieltä rikoksen maailmaan, koska esikuvia löytyy kyllä. 

Tämän minä henkilökohtaisesti haluan kitkeä maailmasta. 

Rikollisille annettavan nautinnon, josta he saavat kunniaa. 

Jos minulla olisi mahdollisuus toimia rikoksia tehneen kohdalla, toimisin näin.. 

Kun yleensä narsismi on rikollisia vaivaava ominaisuus, he eivät näe sitä, 

että heistä EI jää jäljelle, kuin pelkkää tyhjää. 

He eivät ole mitään, he eivät ole ketään. He eivät ole todellisia, koska heidät unohdetaan välittömästi, jos heille ei huomiota vallan tyrkytä. 

He eivät herätä edes mitään tunteita. Heitä ei siis käytännössä ole enää olemassa. 

Heidän tekonsa pitävät heidät hengissä, ihmisten mielissä ja tunteita herättävänä yksilönä. 

Kun heiltä viedään heidän tekonsa. He jäävät kokonaan unholaan. 

Henkilökohtaisesti pitäisin huolen, että UHRIEN tarinat, elämä ja uhraukset elävät edelleen. Heistä kirjoitetaan, heitä muistellaan ja heitä ja heidän elämäänsä glorifioidaan.

Tehdään kyllä selväksi, mitä heille on tehty, mutta tekijää ei nimeltä mainita.

Lisäksi tämän tekijän heittäisin selliin, ja avaimen lähimpään kaivoon.

Niin ei kuitenkaan oikeusvaltiossa toimita, joten selliin kyllä.

Kun tekijä sitten ajastaan kuolee, tuhkaisin tämän ja hautaisin nimettömään hautaan.

Kestävyyttä?

Olipa niin ihana kuulla täysin yllättäen positiivinen kommentti, kun eräs henkilö ohimennen mainitsi ihaillen kävelyni sujuvan jo paljon paremmin.

Olin aivan häkeltynyt, sillä minusta kävelyn laatu ei ole vielä lähelläkään sitä vuosituhatta, missä sen kuuluu mielestäni ja voinnilleni parhaaksi olla.

Jäinkin pohtimaan, miten itse ei huomaa aina kehitystä.

Toinen on nähnyt minut viimeksi yli kuukausi sitten, joten hänen kriteereillään muutos oli huomattava.

Ja minä vaan tuskastun, kun vielä toinen puoli vaappuu.

Tämä sai minut yllättäen pohtimaan kestävyyttä.

Minä en voi sietää sitä, että asioista valitetaan. Ne voi huomioida ja sitten niille on tehtävä jotain, jos pystyy.

Se, mikä saa minutkin huomauttamaan käytöksestä toiselle on positiivisista asioista valittaminen. 

Jotain kivaa ja odotettua tapahtuu, mutta siitä vain valitetaan tai nuristaan. Esimerkiksi odotettu juhlapäivä ja kesken juhlien vaan nuristaan kuinka ei jaksa, on tylsää jne.

Tiedostatteko tilanteen, jota tarkoitan?

Katsoin erään kotimaisen elokuvan, jossa lähdettiin kesälomareissulle ja jo isompi lapsi valitti vähän väliä, kun mikään ei ollut hyvin tai kelvannut.

Äiti sanoi lapselleen.. - Jos kerran on reissuun lähdetty, silloin kestetään. Ei valiteta.

Aivan loistava kommentti.

Olen täysin samaa mieltä.

Jos kerran asioita tapahtuu ja niihin sitoudutaan, silloin ne myös kestetään.

Olen ihmetellyt nykyajassa suhtautumista siihen, kuinka elämää ei tarvitse kestää.

Mikä sellaisen harhakuvan on aikaansaanut, että elämä ei vaadi kestävyyttä?

Vaatevalintoja

Tilasin eilen vaatteita. Sain hommaan uppoamaan useamman tunnin ja tuloksena oli yksi collegetakki ja t-paita mekko.

Sieltä, mistä ostin, oli hyvät alennukset. Eli homma kannatti.

En kuitenkaan tarvinnut mitään muuta. Ihailin erilaisia kenkiä, ja tarkoituksena oli ostaa uudet popot, mutta päädyin ostamaan vain uudet kengännauhat. Entisillä kengillä vielä pärjään.

Shoppaaminen oli niin rasittavaa, että tarvitsin ottaa särkylääkkeen homman päätteeksi.

Tein omasta käytöksestäni kuitenkin huolestuttavan havainnon.

Minä, jonka olisi pitänyt syntyä Karibian värimaailmaan, sillä rakastan värejä yli kaiken,

Katselin mustia vaatteita.

En kuitenkaan ostanut. Valitsin silti värit. Maanläheiset, mutta kuitenkin värit.

Minulla oli sairastuttuani musta kausi. Se kesti monta vuotta. Se oli turva.

Kun verenvuototauti hellitti, päätin ettei mustia vaatteita enää minulle tule. Hautajaistunnelma sai väistyä elämänilon tieltä.

Siksi olin niin huolissani siitä, että mielestäni musta näytti taas hyvältä turvalta.

Okei. Paljon on tapahtunut, osasta asioita on voinut täältä blogistakin lukea. Olen kohdannut suunnattoman suuren surun ja trauman, jota olen työstänyt viime kuukaudet.

Olen yrittänyt etsiä itseäni ja tavoittaa oman minäni tämän kaiken härdellin keskellä.

Mutta eihän se kuitenkaan estä olemasta minä värien osalta.

Aikani asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että en halua piiloutua mustaan ITSENI vuoksi, vaan kanssaihmisten. 

Kun on värikästä päällä, ihmiset automaattisesti ajattelevat kyseisen ihmisen kestävän mitä tahansa, sillä uskaltaahan hän pukeutua värikkäästi. Eli, tällaiselle ihmiselle voi huomautella mistä hyvänsä, kyllä hän sen kestää. Ja pitää kestää, kun kehtaa kulkea värikkäissä vaatteissa.

Vaikka jokaisen pitäisi saada pukeutua niin kuin haluaa,

se ei kuitenkaan ole tässä maailmassa mahdollista niin kauan, kun me emme suhtaudu neutraalisti väreihin tai vaatetukseen.

Meistä jokainen antaa väreille tai vaatteille jonkin henkilökohtaisen merkityksen.

Onko se reilua tai oikein?

Ei tietenkään. Se perustuu AINA subjektiiviseen näkemykseen, joten miten ihmeessä se voisi olla reilua? 

Tälläkään subjektiivisen merkityksen luonnilla ei ole mitään väliä niin kauan, kun sillä ei heikennetä toisen yksilön perusoikeuksia. 

Himmailuni vaatteiden suhteen johtuu myös pelosta, joka on primitiivisenä noussut pintaan, kun on ollut henkisellä puolella paljon työstettävää asiaa. 

Naapurini, jotka eivät aina ihan puhtain ajatuksin ole liikenteessä, olivat tehneet minun vaatevalinnoistani valituksen eräälle viranomaistaholle. 

Tämä viranomainen sitten tuli meille ja syynäsi vaatteeni läpi. 

Sanoin silloin hänelle, että ei taida olla ihan laillista.. Mutta hän vetosi siihen, että tekee vain työtään, johon on oikeus. 

Tarkistin asian lakitekstistä, ja asia ei ollut noin. 

Silloin tunsin todella voimakasta pelkoa, kuinka ylitseni käveltiin ja oikeuksiani poljettiin ihan viran toimesta. 

Sitä en tiedä miksi tämäkin henkilö koki tarvetta näin toimia. 

Ihmisillä on sisäsyntyinen tarve kohdella toisia ihmisiä kaltoin, 

JOS heillä itsellään ei ole vallan käytöstä selkeää näkemystä, mikä on absoluuttisesti oikein ja mikä on perusteltua. 

Perusteluja löytää jokainen, mutta kenen näkökulmaa ne puoltavat, ja ovatko juuri ne perustelut kyseiseen asiaan relevantteja? 

Lisäksi ohjaako työn tuomaa valtaa henkilökohtainen kannustin? 

Moni luulee toimivansa oikein ja perustellusti, mutta ei välttämättä tule todellisia syitään kyseenalaistaneeksi tai huomioineeksi. 

Kun ymmärsin kokevani jollain tasolla voimattomuutta kaiken pahan edessä, musta ei enää kiehtonut, 

niinpä päädyin vielä lisäksi tilaamaan asusteita Karibian väreissä, ja minulle tuli todella hyvä mieli. 

Miksi siis piilottaa itseään, kun kaikista parasta on olla oma itsensä. Se on myös suoja, sillä ihminen pystyy puolustautumaan paremmin, kun on sinut itsensä kanssa.