Vaatevalintoja

Tilasin eilen vaatteita. Sain hommaan uppoamaan useamman tunnin ja tuloksena oli yksi collegetakki ja t-paita mekko.

Sieltä, mistä ostin, oli hyvät alennukset. Eli homma kannatti.

En kuitenkaan tarvinnut mitään muuta. Ihailin erilaisia kenkiä, ja tarkoituksena oli ostaa uudet popot, mutta päädyin ostamaan vain uudet kengännauhat. Entisillä kengillä vielä pärjään.

Shoppaaminen oli niin rasittavaa, että tarvitsin ottaa särkylääkkeen homman päätteeksi.

Tein omasta käytöksestäni kuitenkin huolestuttavan havainnon.

Minä, jonka olisi pitänyt syntyä Karibian värimaailmaan, sillä rakastan värejä yli kaiken,

Katselin mustia vaatteita.

En kuitenkaan ostanut. Valitsin silti värit. Maanläheiset, mutta kuitenkin värit.

Minulla oli sairastuttuani musta kausi. Se kesti monta vuotta. Se oli turva.

Kun verenvuototauti hellitti, päätin ettei mustia vaatteita enää minulle tule. Hautajaistunnelma sai väistyä elämänilon tieltä.

Siksi olin niin huolissani siitä, että mielestäni musta näytti taas hyvältä turvalta.

Okei. Paljon on tapahtunut, osasta asioita on voinut täältä blogistakin lukea. Olen kohdannut suunnattoman suuren surun ja trauman, jota olen työstänyt viime kuukaudet.

Olen yrittänyt etsiä itseäni ja tavoittaa oman minäni tämän kaiken härdellin keskellä.

Mutta eihän se kuitenkaan estä olemasta minä värien osalta.

Aikani asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että en halua piiloutua mustaan ITSENI vuoksi, vaan kanssaihmisten. 

Kun on värikästä päällä, ihmiset automaattisesti ajattelevat kyseisen ihmisen kestävän mitä tahansa, sillä uskaltaahan hän pukeutua värikkäästi. Eli, tällaiselle ihmiselle voi huomautella mistä hyvänsä, kyllä hän sen kestää. Ja pitää kestää, kun kehtaa kulkea värikkäissä vaatteissa.

Vaikka jokaisen pitäisi saada pukeutua niin kuin haluaa,

se ei kuitenkaan ole tässä maailmassa mahdollista niin kauan, kun me emme suhtaudu neutraalisti väreihin tai vaatetukseen.

Meistä jokainen antaa väreille tai vaatteille jonkin henkilökohtaisen merkityksen.

Onko se reilua tai oikein?

Ei tietenkään. Se perustuu AINA subjektiiviseen näkemykseen, joten miten ihmeessä se voisi olla reilua? 

Tälläkään subjektiivisen merkityksen luonnilla ei ole mitään väliä niin kauan, kun sillä ei heikennetä toisen yksilön perusoikeuksia. 

Himmailuni vaatteiden suhteen johtuu myös pelosta, joka on primitiivisenä noussut pintaan, kun on ollut henkisellä puolella paljon työstettävää asiaa. 

Naapurini, jotka eivät aina ihan puhtain ajatuksin ole liikenteessä, olivat tehneet minun vaatevalinnoistani valituksen eräälle viranomaistaholle. 

Tämä viranomainen sitten tuli meille ja syynäsi vaatteeni läpi. 

Sanoin silloin hänelle, että ei taida olla ihan laillista.. Mutta hän vetosi siihen, että tekee vain työtään, johon on oikeus. 

Tarkistin asian lakitekstistä, ja asia ei ollut noin. 

Silloin tunsin todella voimakasta pelkoa, kuinka ylitseni käveltiin ja oikeuksiani poljettiin ihan viran toimesta. 

Sitä en tiedä miksi tämäkin henkilö koki tarvetta näin toimia. 

Ihmisillä on sisäsyntyinen tarve kohdella toisia ihmisiä kaltoin, 

JOS heillä itsellään ei ole vallan käytöstä selkeää näkemystä, mikä on absoluuttisesti oikein ja mikä on perusteltua. 

Perusteluja löytää jokainen, mutta kenen näkökulmaa ne puoltavat, ja ovatko juuri ne perustelut kyseiseen asiaan relevantteja? 

Lisäksi ohjaako työn tuomaa valtaa henkilökohtainen kannustin? 

Moni luulee toimivansa oikein ja perustellusti, mutta ei välttämättä tule todellisia syitään kyseenalaistaneeksi tai huomioineeksi. 

Kun ymmärsin kokevani jollain tasolla voimattomuutta kaiken pahan edessä, musta ei enää kiehtonut, 

niinpä päädyin vielä lisäksi tilaamaan asusteita Karibian väreissä, ja minulle tuli todella hyvä mieli. 

Miksi siis piilottaa itseään, kun kaikista parasta on olla oma itsensä. Se on myös suoja, sillä ihminen pystyy puolustautumaan paremmin, kun on sinut itsensä kanssa.