" Ei täällä pärjää kuin rakastamalla "

Arttu Wiskarin biisissä on sanomaa. Kertosäkeessä kaikuu se suurin totuus, jota meidän kaikkien pitäisi pyrkiä noudattamaan.





Kävin tästä myös todella vauhdikasta ja eloisaa keskustelua hyvin raamatun tuntevien ihmisten kanssa. Siellä sama asia mainitaan muodossa, rakkaus keskuudessamme.





Lienee selvää, että nyt puhutaan ihan toisenlaisesta rakkaudesta, kuin romanttisesta rakkaudesta.

Mikä ihme meitä ihmisiä oikein riivaa?

Miksi me käyttäydymme kuin ääliöt?

Miksi olemme niin yksilökeskeisiä, että emme huomaa tai välitä siitä, kuinka kohtelemme kanssakulkijaa?

Minua risoo sellainen asia, että meille ihmisille on annettu ajattelun lahja. Käytämme tutkimusten mukaan vain 10% siitä kapasiteetista, joka meillä on jo olemassa. Mikä valtava potentiaali jää käyttämättä, ja sen käyttöönotto vaatisi vain hiukan ajatustyötä ja sen mukaisia toimia.






Minä en itse henkilökohtaisesti oikein ymmärrä tuota sanaa rakastaa. Mutta toisen kunnioittaminen käsittää minulle henkilökohtaisesti tuon määritelmän. 







Aina se ei suinkaan ole helppoa. Ei ole helppoa hyväksyä sitä, miten toinen kohtelee itseä huonosti.

Me kaikki reagoimme siihen jotenkin. Kaikki. Jotenkin. 

Toisella voi pinna kestää pidemmälle kuin toisella. Toinen taas antaa samalla mitalla takaisin. Ja joku muu taas tekee ratkaisun, joka on hyvinkin lopullinen.

Omasta menneisyydestäni olen pohtinut sitä asiaa, että mikä ihme poistaa aikuisen ihmisen vastuun käyttäytymisestä, tai nyt vastuun ylipäänsä?

Ja miksi ympäristö tukee vastuutonta käytöstä, toisen väärää kohtelua tai ihan vain on puuttumatta asiaan?

Asioihin puuttumisella on seurauksensa, se nyt on selvää.

Oletko kuitenkaan koskaan tullut ajatelleeksi, että puuttumatta jättämisellä on myös seurauksensa? 

Ne vaan eivät ole välttämättä välittömästi näkyviä seuraamuksia, vaan pitkän aikavälin asioita. Kuitenkin yhtä kaikki, samalla tavalla niillä on omat vaikutuksensa elämän kulkuun.

Sitä olen ajatellut, että miksi meillä on rohkeutta tehdä toisella pahaa, mutta ei ole rohkeutta puuttua asiaan ja lopettaa sitä pahan kierrettä?

Olen aikaisemmin maininnut terveen itsetunnon. 

Onko sinulla terve itsetunto? 

Pystytkö kunnioittamaan toista? 

Pystytkö olemaan sinä ilman, että käytät valtaa johonkuhun toiseen?

Voi lähteä pohtimaan asiaa näistä kysymyksistä:

Kuka maksaa sinun virheistäsi /valinnoistasi?

Miten valitset sen, kuinka kohtelet toisia, niin ihmisiä, eläimiä, kuin luontoakin?

Miksi sinulla on oikeus olla ajattelematta tekemisiesi, sanomisiesi ja ajatustesi vaikutuksia muihin? 

Valmennusperhe kasvaa jälleen

Matka kohti sisäistä rauhaa - valmennus

Olen kuluneena kesänä törmännyt sisäisen rauhan puutteeseen hyvin erilaisissa elämäntilanteissa elävien henkilöiden myötä.

Mitä tehdä silloin, kun kaikki mieleen tulevat keinot ja konstit on jo kokeiltu? 

Päässä vaan surisee ajatusten kiertäessä samaa kehää, eikä mikään konsti tunnu auttavan asiaa...








Se vie voimia. Niin henkiset voimavarat hupenevat, kuin myös fyysiset oireet voivat ilmaantua.

Tai henkilö voi tuntea olonsa selittämättömän levottomaksi tai vastaavasti tyytymättömäksi.

Silloin auttaa valmennus.

Tule 4 viikon valmennukseen, jossa käsittelemme tätä asiaa, ihan jokaisen henkilön henkilökohtaisesta tilanteesta käsin. 





Ryhmänä voi valmennukseen myös osallistua, mutta se ei ole ryhmävalmennusta, vaan jokaiselle henkilökohtaista valmennusta.

Hinta löytyy tuttuun tapaan tästä.

Matka kohti sisäistä rauhaa alkakoon!

Faktoja minusta osa 2

Olen kuluneena vuonna pohtinut paljon itseäni ja sitä syvintä olemusta, joka tekee minusta minut.


On siis taas aika tehdä järisyttäviä paljastuksia, heh heh...

1. Minulla ei ole salaisuuksia

Näin olen tosiaan aina luullut. En tietoisesti ole koskaan salannut mitään keneltäkään. Tai näin minä luulin.




Tajusin tässä vastoittain, että on ollut yksi asia, jota en ollut koskaan kertonut kenellekään.




En ole tietoisesti asiaa salannut, mutta olen pitänyt sen omana tietonani, ehkä jopa siitä syystä, että se on asia, joka kuuluu pelkästään minulle. 




No tämäkään ei ole enää salaisuus, koska sen tietää jo muutama ihminen, joten senkin voin nyt jo paljastaa..






Olen aina ollut musikaalinen. Sitä ei ole koskaan tunnustettu perheen tai suvun toimesta. Sitä on pidetty enemmänkin hävettävänä asiana. 

Minä kuitenkin haaveilin teini-ikäisenä musiikista ammattina. Halusin opiskelemaan musiikkia Englantiin. Ja paljastetaanpa vielä sekin, että halusin opiskella sellon soittoa!

2. Musiikki elää vieläkin 

Musiikki ei ole hävinnyt elämästäni, vaikka olen sen seireenin kutsun yrittänyt hyvin tehokkaasti vaientaa.




Nyt vain haaveet ja toiveet ovat tietenkin hieman erilaisempia ja ehkä myös realistisempia.

Seuraava haaveeni on hankkia bongorummut ja opetella niitä soittamaan. 

Sain myös ihanan laulukokemuksen tänä kesänä. Kirkossa sai laulaa sydämensä kyllyydestä ihan oikean bändin soittaessa. Mikä mahtava kokemus. 






Lienee turha sanoa, että filharmonikkojen uudenvuoden konsertit Wienistä, vaikkakin television välityksellä, ovat itsestäänselvyys. Lisäksi sinfoniaorkesterin näkeminen ja kuunteleminen livenä on suuri haaveeni. Sibelius on kansallisromanttisella otteellaan sukeltanut suoraan sieluuni.




Panhuilu on lempisoittimeni. Sitä musiikkia en kyllästy kuuntelemaan.

3. Minulla on ajatus kodista

Tämä hieman järkytti minua. Löysin nimittäin vanhan päiväkirjani, johon olen 17-vuotiaana kirjoitellut ajatuksiani ylös.





Olen siis ajatellut olevani kulkuri, sellainen jolla ei ole juuria ja joka ei PYSTY juurtumaan minnekään.






Kuitenkin olen löytänyt tuon omaa kotiani kuvaavan ajatuksen jo silloin nuorena. Kuka muistaa tv-sarjan Puhtaat valkeat lakanat ja Raikkaan perheen kodin Onnelan?







Sellainen valkoinen iso talo järven rannalla, johon koko suku voi kokoontua, ja se on kaikille koti. Yksinkertaisesti koti, turvapaikka on minun oma ajatukseni siitä, mitä sana koti minulle edustaa.


Olen myös ilmeisesti syntynyt väärällä vuosikymmenellä, koska ajatuksena koko perheen ja osan sukuakin asuminen samassa taloudessa on ajatuksena tavoiteltava.



Lisäksi mielestäni perhe määritelmänä käsittää muutakin kuin vain biologiset sukulaiset, nimittäin ne, jotka ovat todella tärkeitä ja merkityksellisiä henkilöitä.




Tällä hetkellä en voisi elämässäni olla kauempana tuosta ajatuksesta. Mikä on mielestäni sääli.








Kuitenkin muotoilin ajatusta materiaalisesta onnesta tässä vastoittain ja loin ajatusta siitä, että saattaisin olla hyvinkin onnellinen, jos asuisin matkailuautossa ja saisin valita aina pysähtymispaikkani sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. 




Olen tällä hetkellä hyvin kaukana elämässäni myös tästä ajatuksesta.

Edelliset paljastukset voit lukea tästä linkistä.