Välittämistä?

Kaikki mitä tapahtuu, opettaa aina jotain.

Itse olen ihan viime aikoina ymmärtänyt miksi olen muuttunut osalle ihmisistä vieraaksi.

Se ei ole syy eikä peruste tai todiste, että näin olisi käynyt. Se on huomio, joka selittää, miksi joku voi tuntea näin.

Tämä lähti avautumaan näkökulmana siitä, kun luin tuoreen tutkimuksen halauksista.

Kyllä. Sitäkin on tutkittu.

Tässä mitattiin halauksen kestoa ja tyyliä, jolla se suoritetaan.

Ajattelin sitä mikä omassa käytöksessäni on muuttunut.

Minä olen aina ollut ihminen, joka tykkää olla toisen lähellä.

Halailen paljon, silittelen ja suukottelen. Niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Se oli normaalia läheisyyttä joskus aikoinaan.

Tarkennetaan tähän sen verran, että tämä koskee ihmisiä, joita EN ole pelännyt. 

Traagisen tapahtuman jälkeen menetin tämän kyvyn, kunnes siskoni aloitti halailukampanjan ja tuli syliin tai viereen niin kuin aina ennenkin.

Siitä se pikkuhiljaa sitten palautui. Miehiin pystyin suhtautumaan normalisti vasta sen jälkeen, kun varaisäni opetti ettei halauksessa tai normaalissa läheisyydessä ole mitään pahaa, irstasta tai pelättävää.

Luottamus kasvoi takaisin.

Eli minä normaalissa olomuodossani olen hyvin fyysisesti lähellä.

Se on sikäli ihmeellistä, että näin sanoja suoltavana ihmisenä välittämisen ilmaisu ei tunnu luonnolliselta.

Tai minä en oikeastaan ymmärrä, miksi sitä täytyy erikseen hokea. Jos ihminen on todettu hyväksi, tärkeäksi tai läheiseksi, ilmoitan kyllä jos asiantila muuttuu.

Siksi toisen esimerkiksi itkiessä tartun mieluummin käteen tai halaan, kun puhun mitään älähän nyt-höpinää.

Sitten, kun tunnekuohu on ohi, pohditaan ratkaisuvaihtoehtoja tai -malleja.

Minusta se on aivan loogista, joku voi tuntea sen niin, etten osaa ymmärtää hänen tunteitaan. Tai en välitä tarpeeksi. 

Kun sairastuin crps:ään (Algoneurodystrofia), oli kosketus täysin kiellettyä. Sillä se aiheutti kipua.

Läheisyyttä kaipaavalle ihmiselle pirullinen tauti.

Niinpä vuosien kuluessa jouduin kieltäytymään kosketuksesta. Tai en itse voinut koskettaa ketään, kun sekin sattui.

Niinpä ihmiset saattoivat kokea minut vieraaksi ja tuntemattomaksi, sillä käytöksestäni puuttui minulle ominainen läheisyys.

Parisuhteessa tämä ilmiö on helppo ymmärtää, jos kosketus on ollut läsnä ja sitten se loppuu.

Se vain koskee ihan kaikkia suhteita, jos se on ihmiselle ominaista.

Danko oli siitä ihana kuntouttaja, että hän änki ja punki syliin ihan vain, koska se oli hänen perusoikeutensa. 

Ja hyvä niin. Sekä hyvä, että teki niin. 

Kun toinen käteni oli pahimmillaan ja tärisi vuorokaudet läpeensä, eräänä aamuna Danko heräsi toisessa päässä sänkyä. Hän mulkoili kättäni, joka tärisi. Jonkin ajan kuluttua hän tuhahti kuuluvasti ja parkkeerasi itsensä painoksi käteni päälle. 

Siinä rauhoittui tärinä hetkeksi. 💖

Kosketusta täytyy harjoittaa ja kehoa opettaa siinäkin, että kosketus ei normaalisti saa tehdä kipeää. 

Muistan kerran minua hoitaneiden ammattilaisten ryhmätapaamisessa, kun lääkärin piti tutkia minua. 

Olin jo huolestuneena kysellyt mihin ja miten hän aikoo minua koskettaa. 

Annoin ohjeet. Älä hivellä, älä sivele, käytä voimaa, kun laitat käden ihooni kiinni. 

No, hän hipaisi. 

Sain välittömästi kipukohtauksen, jossa en pystynyt keskittymään kuin hengittämiseen. 

Toinen ryhmän jäsen, joka tiesi miten minua pitää koskettaa, karjui toiselta puolen huonetta.. - Paina, käytä painoa hyvä ihminen. Häntä sattuu. 

Eli eivät nuo tilanteet lääkäreillekään ole välttämättä mukavia. Hekin voivat saada traumoja. 

Toivottavasti heillä kuitenkin on työnohjausta, jossa saavat purkaa asioita. 

Tähän maailmanaikaan on nyt aivan mahdotonta olla kenenkään lähellä. Pandemia. 

Mieluummin olen tapaamatta ihmisiä, kuin kiellän lapsia tulemasta halaamaan tai syliin. 

Sitä en kestä. Se on lapselle kuuluva perusoikeus. Läheisyys ja turvallinen aikuinen. 

Vaikka heidänkin on opittava toimimaan asioiden vaatimalla tavalla, en halua olla se, joka kieltää tämän asian. En ole keksinyt siihen tarpeeksi hellävaraista keinoa selittää miksi kiellän perusoikeuden. 

Niinpä puhelimesta on tullut kuulumisten kyselyjen tärkein väline. 

Näin meidän on jokaisen löydettävä keinot sopeutua. Tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Eli pandemian kokeminen on auttanut minua ymmärtämään miksi toiselle ihmiselle voi olla hyvin hankalaa, tuskastuttavaa tai hylkäämisen tunnetta aiheuttavaa, jos toinen ei enää kosketa. Edes halaa. 

Olen siis syvästi pahoillani siitä, että olen vain elänyt omasta näkökulmastani tätä asiaa. Huolehtien vain siitä, kuinka itse selviän. 

Hauska kysymys

Törmäsin somessa hauskaan kysymykseen. 

Muuttaisitko Muumilaaksoon?

Kyllä. Ehdottomasti.

Siellä on aina kesä. Talvet nukutaan talviunta, eikä tarvitse liukkaudesta yhtään huolehtia.

Siellä on mahdollista saada viidakko kasvamaan talon ympärille. Banaanit ja päärynät suoraan puusta lautaselle.

Muumimamma laittaa aina todella paljon hyvää ruokaa, mutta hänen ei tarvitse koskaan käydä kaupassa.

Aina on ympärillä hyväntahtoisia tyyppejä. Aina on olemassa asia ja siihen opetus. Tuo opetus myös aina ymmärretään välittömästi. Yhteisöllisyys ja hyvä tahto sekä kunnioitus toisia kohtaan. 

Ja siellä on myös taikuutta. Jokeen tippunut taikurinhattu sai aikaan vaapukkamehua virtaavan puron.

Viime yönä näin taas pitkästä aikaa painajaisia, ja pohdin näkisikö niitä ollenkaan Muumilaaksossa..?

Sitten muistin. Siellä on Mörkö, Hattivatit ja Haisuli.

Pikkumyykin on melkoinen riiviö. Vaikka onkin söpö ja suloinen.

Noita. 

Hänestä ei niin pidetä ja vähän pelätäänkin, mutta niin vain hän oli ainoa, joka pelasti Pikkumyyn ajautumasta merelle saippuakuplassaan. 

Ja lihansyöjäkasvit.

Jotka Nuuskamuikkunen lumosi huuliharpun soitollaan ja johdatti heidät kellariin ettei kenellekään käynyt mitään pahaa.

Nuuskamuikkunen on kyllä ehdoton sankarini!

Eli ainaisesta kesästä huolimatta Muumilaaksokin edustaa elämän kirjoa.

Sielläkin tarvitaan kekseliäisyyttä ja monenlaisia taitoja.

Totuus?

Kun tässä on jumpattu tätä totuutta niin puolelta kuin toiselta eikä valmista tunnu tulevan vieläkään, 

Alan epäillä jo omaa tehokkuuttanikin.

Vaikka maailmanaika antaa ymmärtää, että kenelläkään ei loppujen lopuksi ole väliä, valuutta ja valta pyörittävät maailmaa, 

Kerron oman esimerkin siitä, kuinka et koskaan voi tietää KUINKA paljon vaikutat toiseen ihmiseen. Niin hyvässä kuin pahassakin. 

Kerron oman tarinani, mutta nimet on muutettu. Jos henkilöt tunnistavat itsensä, toivottavasti ymmärrätte sen mikä valta teillä oli vaikuttaa asioihin ja se vaikutti.

Henkilökohtaisesti olen asiasta hyvin kiitollinen. Kiitos, kun olitte! Kiitos, kun vaikutitte!

Kun tämän pahis isäni toimesta tapahtui mitä tapahtui,

Se oli minulle hyvin traagista, mutta samalla koko maailma murentui yhdessä illassa.

Minä olin yhtäkkiä täysin epäkelpo, sillä siihen mitä sanoin ja kerroin, ei uskottu.

Tai uskottiin, mutta se kiellettiin. 

Oikeusprosessi kesti melkein 2 vuotta. Tuona aikana en voinut liikkua yksin missään, sillä isäni seuraili minua.

Kyllä minä nyt ymmärrän, mitä hän pyrki tekemään.

Joku voi vieläkin ajatella, että hän yritti vain puhua järkeä typerälle lapselleen.

No, jos minä häntä pelkäsin niin paljon ettei henki kunnolla kulkenut, voi jokainen päätellä onko jokin pelon aiheuttanut. Fyysisiä reaktioita on aika vaikea teeskennellä. Varsinkin kun yrität näytellä ettet pelkää ollenkaan. 

Olin kaverini perheen kotona kyläilemässä, kun näimme kaikki ikkunasta isäni ajavan pihaan. 

Minä sain kovan paniikkikohtauksen ja yritin suorastaan rukoilla etteivät he päästäisi isääni sisään. 

Talon emäntä, olkoon hän Lissu Laaksonen, ärsyyntyi paniikistani ja hätisteli minut pois tieltään ja meni ovelleen. 

Isäni kyseli olenko minä siellä.. Lissu vahvisti minun olevan paikalla. 

Minä yritin kiivaasti pohtia samaan aikaan, mitä teen. Miten pääsen pakoon. Aivot eivät vain suostuneet toimimaan. 

Kuulin isäni jatkavan.. Hän oikein uhriutuen ja surkeana itkuisella valittavalla äänellään selitti Lissulle, kuinka kamala lapsi minä olen ja levittelen hänestä hirveitä valheita. 

Kerkesin omassa päässäni ajatella vain.. Peli oli pelattu.. Kukaan ei usko minua ja kaikki antavat isäni vähintään tappaa minut. 

En päässyt ajatustani ihan loppuun saakka, sillä

Lissu Laaksonen suuttui täysin. 

Hän raivoisasti huusi isälleni: "Tuo tyttö ei valehtele! Sinulla on 2 minuuttia aikaa poistua pihaltani tai soitan poliisit. Ja tyttöä on turha jäädä vahtaamaan tien varteen!" 

Ja näihin sanoihin ja tunnelmiin hän paiskasi ovensa kiinni. 

Lissu meni ikkunaan vahtimaan, että isäni tosiaan poistuu heidän tontiltaan. 

Siinä en osannut muuta kuin sydämestäni ja helpottuneena kiittää häntä! 

He vielä saattoivat minut kotiin, etten jäänyt yksin. 

Miksi tämä vaikutti minuun niin merkittävästi? 

Sen vuoksi, että ymmärsin ensimmäisen kerran koskaan ikinä, että

TOTUUDEN JA VALHEEN VOI EROTTAA TOISISTAAN! 

Ihmiset kykenevät tähän. 

Tuo hetki näin jälkeenpäin ajatellen sai minut kiinnostumaan ihmisen käytöksestä. 

Yksi pieni tapahtuma voi määrittää isoja asioita. 

Totuus ei siis koskaan, tarkoitan EI KOSKAAN, ole mielipideasia. 

Jokaisella on varmasti mielipide minusta ja mielipide isästäni. 

Mielipide meistä kummastakaan henkilönä EI kerro totuutta todellisista teoista ja tapahtumista. 

Luottamus?

Toinen hankala teema on nimeltään luottamus.

Ai hyvänen aika. Siinä sitä riittää määrittelemistä missä suhteessa luottaa kehenkin. Ja missä määrin. 

Muistan elävästi, kun olin vielä sairaanhoidon piirissä. Eräs vaitiolovelvollisuuden omaava henkilöstön jäsen oli juoruillut terveystietojani pitkin kyliä.

Minä tietenkin suutuin tästä. Ihme, jos kukaan ei sitä ymmärrä.

Minulla oli hänen työtoverinsa kanssa aika ja kerroin miksi en nyt pysty luottamaan häneenkään.

Hän ihmetteli suureen ääneen, kuinka on mahdollista, että yhden tehdessä virheen menetän luottamukseni kaikkiin. Ja hän paheksui minua.

-Siksi, että minä olen moniongelmainen, vastasin.

No, mietitäänpä. Hänen olisi täytynyt ottaa kantaa asiaan ja viedä virhe eteenpäin. Hänen olisi kuulunut pahoitella minulle, että minun yksityisyyttäni on loukattu.

Ja hänen olisi kuulunut tuomita teko.

Jos hän olisi toiminut näin, olisin luottanut häneen edelleen.

Hän kuitenkin ulkoisti vastuun asiasta vain minulle.

Tiedän, että on väärin minulta menettää luottamus kaikkia kohtaan. Kaikki eivät ole roistoja.

Hän kuitenkin edusti instituutiota. Siksi hänellä olisi ollut velvollisuus toimia. Koko lafkan olisi pitänyt ansaita luottamukseni uudelleen. Ja vain siksi, että heistä yksi teki virheen.

He yhdessä muodostavat kokonaisuuden. He yhdessä ovat myös yhteisöllisessä vastuussa.

Oli se reilua tai ei.

Mutta näin toimii aniharva ihminen. Onneksi on muutama, jotka tämän toimintatavan ymmärtävät. 

Se on kuitenkin totta, että minulla on luottamusongelma. Vähän kaiken suhteen. 

On sen verran monta kertaa tuo henkikulta ollut vaarassa, jotta yleistä turvallisuuden tunnetta ei ole päässyt syntymään.

Voin yhden käden sormilla laskea ne henkilöt, joihin olen luottanut niin paljon, että he antavat minun elää ja tekevät kaikkensa sen eteen. Niitä on tasan yksi. 

Voin sanoa, että onnekas on se ihminen, jonka ei ole tarvinnut testata tätä ominaisuutta. 

Luottamuksen tasoja on muitakin. 

Luotan ruokakaupassa siihen, että hinnat ovat oikein. Harvoin tarkistelen niitä. 

Luotan ruoan olevan tuoretta ja syötävää. 

Voiko siis sanoa, että luotan ihmisten tekevän työnsä?

Ei voi. Tiedän siellä olevan henkilöitä, joita ei kiinnosta tehdä töitä. Tiedän senkin, että siellä on kuitenkin enemmän henkilöitä, jotka tekevät työtään tosissaan ja suurella sydämellä. He korjaavat näiden jälkiä, joita ei työnteko niin kiinnosta. 

Ihmissuhteet. Joidenkin kanssa tulee heti turvallinen olo ja toisten taas ei. 

Se ei kerro luottamuksesta vielä yhtään mitään. Ainakaan minun kohdallani.

Se, kuinka paljon pidän ihmisestä määrittää sitä, kuinka paljon "testaan" luottamusta välillämme. 

Siihen ei tarvita mitään ihmetekoja. Jutustelu ja tavallinen toiminta riittävät. 

Siinäkin riippuu siitä, kuinka paljon ihmiseen on tarvis luottaa ja missä konseptissa. 

Se, mihin ihmisyydessä luotan, on ihmisen arvomaailma, lojaliteetti sekä käytös. 

Ne tulevat jossain muodossa aina näkyväksi. Niitä ei kukaan pääse karkuun. 

Niitä ei myöskään voi feikata tai esittää. 

Joku yksityiskohta paljastaa AINA todellisen tilanteen. 

Minäkin menin retkuun kerran. Ajattelin kyseisen ihmisen olevan jopa liian hyvä.

Kunnes jutustellessa selvisi, että hän pakottaisi minut tilanteeseen, jonka seurauksena voisin menehtyä, koska hänellä on tähän toimeen oikeus. Välittämättä seurauksista muille. 

Joo. Hyvyyttä juu. 

Eli minusta kysymykset ovat enemmän kuin aiheellisia, viitaten edelliseen postaukseeni. 

Luottamus on siis aina kontekstissään ja suhteessa johonkin. 

Kaikki luottamus ei ole samanarvoista. 

Siksi siitä ei voi puhua pelkkänä yleiskäsitteenä, vaikka näin normaalisti tehdäänkin. 

Luottamusta on myös sekin, jos tietää jonkun tekevän jotain oikein tai väärin. 

Hän tulee aina ajallaan. Toinen on taas aina myöhässä tai vastaavasti etuajassa. 

Toinen tietää asioita joiden todenperäisyyteen voi luottaa. Toinen taas kertoo satuja tai keksittyjä tarinoita. 

Me tunnemme erilaista luottamusta eri ihmisiin. Me luotamme heihin erilaisissa asioissa ja tilanteissa. 

Ehkä omien vanhempien, oman perheen ja puolison kanssa luottamuksen täytyy olla syvintä mahdollista. 

Minun kirjoissani sen täytyy tarkoittaa sitä, että voin luottaa henkeni heidän käsiinsä. Voin luottaa siihen, että kukaan ei vahingoita eikä tahallisesti heikennä elinolosuhteita tai aiheuta tietoista kärsimystä.

Mitä luottamuksen syvin määritelmä sinulle tarkoittaa? 

Kommunikaatio

Kommunikointi. Sen vaikeampaa tilannetta ei ole olemassakaan.

Tai no, perustelu pääsee jaetulle ykkössijalle.

Tuo kaikki perustuu siihen, että ymmärrämme TÄYSIN tai täydellisesti mitä toinen yrittää sanoa.

Se on harvoin todellisuutta.

Toisille vain riittää kevyempi taso tässäkin asiassa.

Olen ajatellut itseni kohdalla siviilissä tätä seikkaa.

Minä haluan ymmärtää toisen ihmisen oikein.

Joskus voisi olla ihan viisasta luopua tästä tavoitteesta, mutta sitten kommunikaatio jää vaillinnaiseksi. Onko se sitten ok? 

Nimittäin, jos kohtaan siviilissä ihmisen ilman valmentajan auktoriteettia,

Voin kuulostaa hienoja sanoja suoltavalta kaikkitietävältä kysymys monsterilta. 

Jonka haluaa vähintään ampua kuuta kiertävälle radalle. Kuuta, ei maata. Se on vielä liian lähellä.

Kuvittele nyt.

Minä olen ihminen, joka käyttää paljon sanoja. Pohtii jokaisella sanalla olevia erilaisia merkityksiä. Sanoittaa asioita. Pyrkii pikkutarkasti löytämään sen ratkaisevan tekijän, joka lisää ymmärrystä. 

Valmentajana nämä tekevät minusta osaavan, tehokkaan ja tulosta aikaansaavan. 

Siviilissä ihmisenä taas... 

Ihminen, joka käyttää yksitavuisia vastauksia tai harvoin määrittää sanoilla mitään yhtä lausetta enempää,

Kokee kanssani joutuneensa vähintään kolmannen asteen kuulusteluun.

Toinen sanoo.. Joo, tämä on hyvä.

Minä jatkan.. Ahaa.. Voitko määrittää mikä siitä tekee hyvän?

Miksi juuri tämä kelpaa?

Ja miksi se on parempi kuin tuo toinen? 

Jos en tuossa vaiheessa saa vähintään järkyttynyttä mulkaisua, se on jo ihme.

Yleensä hermot menevät täysin.

Joko niin, että kuulen kunniani kuinka olen ärsyttävä akka tai sitten mykkäkoulua.

Toinen esimerkki on siinä, kun toinen kuvailee omasta mielestään hyvin asiaa, mutta minä "en suostu tajuamaan yksinkertaisuuksia."

Toinen sanoo.. Se on kuin valkoinen väri, yritä nyt tajuta.

Minä jatkan siihen.. No, itseasiassa valkoinen ei ole väri, joten voitko tarkentaa..

Tarkoitatko kuvailla värin yleisessä merkityksessä vai viittaatko mahdollisesti kaikkiin väreihin? 

Miksi juuri valkoinen kuvaa asiaa parhaiten? 

-Jesus Christ!

On muuten elävän elämän koettu esimerkki.

En minä tahallani ketään yritä ärsyttää, onnistun vain siinä yllättävän usein.

Minulle yleiset merkitykset eivät riitä, kun pyrin ymmärtämään toista ihmistä ja tutustumaan juuri häneen ja hänen ajatusmaailmansa ihmisenä, yksilönä. Tai asiaan sen eri puolilta. 

Kerran eräs putkiasentaja ärsyyntyi minuun, sillä esitin hänelle miljoona kysymystä siinä vieressä, kun hän työskenteli.

Jostain syystä ärsyynnys haihtui, kun hän ymmärsi etten arvostellut häntä millään tavoin, olin vain tavattoman kiinnostunut oppimaan toimintatekniikan asiassa, jota hän korjasi.

Hän siis opetti minua ja vastaili kysymyksiini lopulta. Minusta hän oli oikein mukava ihminen.

Hänen arvionsa minusta jäi selvittämättä.

Kysymykset eivät välttämättä kyseenalaista. 

Niin ne kuitenkin helposti koetaan. 

Ja, jos ei ole tietoa tai ei osaa tietoaan toiselle sanoittaa, se koetaan hyvin herkästi arvosteluna. 

Tai koetaan ettei osaa vastata oikein. 

Niin. Emme ole matikan tunnilla koulussa alakoululaisina. Näihin ei ole olemassa vääriä vastauksia.

Sen sijaan tarkentavia kysymyksiä on aina! 

Ihmisestä itsestään kysellessä ajatellaan ensimmäisenä tunteita. Tai tunteiden kautta. Silloin, kun näin on, se koetaan arvosteluna. 

Jos ihan nyt yksinkertaistan omaa ajatusprosessiani, se menee näin.. 

Kysyn.. - Tykkäätkö kaalilaatikosta? 

Vastaus.. - En. 

Minä jatkan.. - Syötkö silti? 

Vastaus.. Kyllä tai ei. 

Miksi tämä voidaan kokea arvosteluna ihmistä kohtaan tai ihmisen ihmisyyttä kohtaan? 

Siksi, että kaalilaatikko herättää tunteen. Tämä tunne on muodostunut jossain tilanteessa oletko syönyt tai olet kieltäytynyt syömästä. 

Nyt se sama tunne assosioituu minuun, koska satun kysymään kaalilaatikosta. 

Jos tuo tunne aiheuttaa huonommuuden tunnetta, silloin minä olen vaaravyöhyke. 

Eli, en kysynyt mitä tunnet kaalilaatikkoa kohtaan, halusin tietää syötkö sitä ja kuinka mielelläsi.

Perusteluissa on sama homma. 

Oletetaan toisen ymmärtävän automaattisesti sekä jakavan oman tunteen kautta ymmärryksen. Vähintään. 

Minua seuranneet tietävät etteivät tunnepohjaiset perustelut ole aina perusteluja tai perusteltuja perusteluja. 

Minä vaadin lapsiltakin paneutumista näihin asioihin. Luotan kaikenikäisten ihmisten kykyyn käyttää aivokapasiteettiaan. 

Lapsetkin joutuvat selittämään ja perustelemaan. Pohtimaan erilaisten ilmaisujen eroja. Perustelemaan asioilla, ei tunteilla. 

Toki ikätasot huomioiden. 

Se on suurinta pääomaa taitojen osalta, mistä elämässä heille ja meille kaikille on hyötyä. 

Häntä ei saa heiluttaa koiraa

Kuuntelin eräiden lasten keskinäistä käyttäytymistä.

Hirveä kähinä, kiukku, toisen syyttely, väkivalta ja huuto. Kun aikuinen saapui paikalle kukaan ei ollut tehnyt mitään väärää, mutta kamala kuorossa huuto siitä, miten itse oli tullut väärin kohdelluksi toisen toimien vuoksi. Ja tuota toista pitää rangaista. 

Pohdin ihan ääneen, että onpas kummallista, ettei löydy yhtään tyyppiä, joka luontaisesti edes yrittäisi sovitella. Yrittäisi selittää syitä ja seurauksia.

Sama tunne vaivaa minua yhteiskunnallisella tasolla. Keskustelu on asiasta kuin asiasta aivan absurdia.

Hälyttävintä aikuisten ihmisten käytöksessä on, että näennäisesti ollaan huolissaan toisista, kun todellisuudessa ajatellaan vain omaa tilannettaan. Ja sen varjolla voidaan käyttää valtaa todella huolestuttavissa määrin toista tai ryhmiä kohtaan.

Missä on tämän kaiken keskeltä se taho, joka sovittelee ääripäitä?

Jokaikinen pystyy ymmärtämään sen, että pelko muuttaa ihmistä ja hänen käytöstään.

Pakottaminen EI koskaan tuota haluttua tulosta.

Painostus vielä vähemmän.

Se on selvää, että itselle tärkeissä asioissa jokainen haluaa sanoa sanottavansa. 

Kun se tehdään pelkästään kertoen omista valinnoista ja omista ratkaisuista perusteluineen, silloin se on todellakin ok. 

Mutta, jos oma paras vaatii toisen heikentämistä, silloin ollaan vallankäytön ytimessä. 

En tiedä miten tätä voisi selittää niin, että se oikeasti avautuisi ja omien toimien kriittinen tarkastelu voisi alkaa?

Kerronpa käänteisen esimerkin. 

Luin eräästä sieppaus tapauksesta. 

Kolme naista oli ollut psykopaatin vankina 10 vuotta. 

Kun he vihdoin pääsivät pakenemaan ja saivat viranomaisille tiedoksi tilanteensa, heistä tehtiin pahiksia.

Itse otin niin kovasti kierroksia ammattilaisista, jotka väittivät etteivät nämä naiset halunneetkaan pelastua.

Kuinka julkeaa! Minulla kävi mielessäni näitä ammattilaisia kohtaan ihan muutamakin erinäinen kohtalo.

Jos siis toimisin, kuten nyt yhteiskunnassa toimitaan, haukkuisin heidät pystyyn. Ainakin somessa.

Minä olisin oikeassa, he täysin väärässä. Tappouhkaukset tuntuvat olevan yleisesti hyväksytty toimintatapa parempien puutteessa, pitäisi varmaan sellainenkin rustata näille ammattilaisille.

Sen sijaan tunnistin oman raivoni. Pysähdyin.

Tiedän tunteeni kumpuavan suoraan omasta menneisyydestäni jota pelko on niin pitkään ohjannut.

En voi sietää, että uhreista tehdään pahiksia.

Heillä ei ole ollut psykopaatin suhteen muuta vaihtoehtoa kuin alistua.

Nyt ympäröivä maailma ja auttamisen ammattilaiset alistavat heidät samoilla keinoilla kuin psykopaattikin.

Eli häntä ei saa heiluttaa koiraa!

Ammattilaiset olivat perustelleet näkemystään siten, että osoittivat jälkeenpäin tilanteet ja mahdollisuudet, joissa näillä naisilla olisi ollut mahdollisuus paeta. 

Kun he eivät käyttäneet näitä mahdollisuuksia, he olivat automaattisesti pahoja. He eivät halunneet pelastua. 

Niin. Se on niin äärimmäisen helppoa sanoa tilanteen ulkopuolelta, miten kenenkin pitäisi toimia. Tuomita.

Ottamatta lainkaan huomioon sitä, että pelon alaisena meistä kukaan ei tiedä kuinka toimii, ennen kuin sen itse kokee.

Näissä päätelmissä ei myöskään otettu huomioon sitä, että kaikkea ei tiedetty.

Jos kaappaaja lähti pois ja jätti vangit omaan rauhaansa, se ei vielä tarkoita mahdollisuutta paeta.

Kukaan muu, kuin psykopaatin kanssa elänyt ja kauhuja kokenut ei voi tietää, millaisia keinoja heillä on hallita.

Niitä nimittäin on aina. Se on yhtä varma asia, kuin vuorokauden aikojen vaihtuminen.

Tuossakin tapauksessa on mahdollista, että yksi tai useampi vangeista on ollut kettingillä kiinnitettynä. 

Tai muutoin fyysisesti kiinnitettynä tai liikuntakyvyttömänä. Jos liikut kuolet joko itse tai sitten toinen kuolee vuoksesi. 

Yritä siinä sitten karata ja jättää toinen varmaan kuolemaan.

Järjellä ajatellen varmaankin moni toimisi näin. Ilman kauhujen ja pelon kokemista. Tai ainakin luulisi toimivansa. 

Kuitenkin sellaisen päätöksen tekeminen vaatii todella kovaa kanttia. Harva pystyy siihen.

Tunnettu paha on parempi kuin tuntematon paha.

Eli pelon kanssa eläessä ei ole olemassa voittajia. 

On vain erilaisia keinoja selviytyä. 

Näille asiantuntijoille olisi jonkun pitänyt selittää ettei heidän luomansa teoriat olleet täysin vedenpitäviä.

Se olisi voinut luoda ymmärrystä siihen, ettei naisten selviytymishalusta voinut vetää johtopäätöksiä.

He olivat uhreja. He tekivät ratkaisunsa juuri niin, kuin heidän tarvitsi ne kulloisessakin tilanteessaan tehdä.

Joku toinen olisi varmasti toiminut toisin. Ja joku olisi tappanut itsensä.

Pointti on, että omaa elämää koskeva ratkaisu tehdään AINA omista lähtökohdista käsin.

Siihen ei auta se, että toinen tilanteesta mitään ymmärtämätön tulee pakottamaan tai syyttämään.

Tämän pitäisi olla ihan perusasia.

Kerro oma kantasi. Kuuntele ja yritä ymmärtää toisen näkökanta.

Mieti syyttelyn sijaan yhteistä hyvää palvelevia ratkaisuja. 

Älä ulkoista tästä omaa vastuutasi haukkumalla toista. Tai uhriutumalla toisen vastustuksen edessä, kun alunperin olet itse hyökännyt. 

Ja ne ratkaisut mieluiten niin, että molemmat osapuolet voivat elää.

Eikö yhdessä olisi hedelmällisempää toimia niin,

Kun toinen kaatuu, toinen nostaa toisen ylös?

Mihin tällainen ajattelu on hävinnyt maailmasta?

Kyyneleet..

Aidosta onnellisuudesta puheen ollen..

Tänään tuli taas vuosia täyteen. 13 vuotta sitten, juurikin perjantaina, muuttui tapaturmassa kaikki siihen asti vaikuttanut pysyvästi.

Tänään on itku ollut herkässä.

Siksi, että tämä on näistä vuosipäivistä merkityksellisin, koska

takana on puoli vuotta todellista paranemista!

Siksi minua itkettää kovin. Olen ihminen, joka suorittaa kun tarve vaatii. Tunteet tulevat sitten kun suorittamisen ei tarvitse olla enää etusijalla.

Tänään se ei enää ole. Tänään olen itkenyt. 

Ensimmäistä kertaa 13 vuoden takaiset tapahtumat tuntuvat siltä, että juuri niin pitikin tapahtua. 

Tuo päivä on viimeisen puolen vuoden aikana löytänyt sekä tarkoituksensa että merkityksensä. 

On ehkä vaikea ymmärtää tai hyväksyä sitä, että tuon päivän merkitys elämässä koskee minun lisäkseni muitakin henkilöitä. 

Sillä on ollut laaja merkitys, vaikka sitä ei ehkä tule ajatelleeksi. 

Se on se, perhosen siiven isku, täällä, tsunami toisella puolen maapalloa. Kun joku muuttuu, kaikki muuttuu. 

Ja vaikutukset kertaantuvat. 

Minä koen, että näillä tapahtumilla loppui tietty vaihe. Siitä ei alkanut uusi, vaan aukeni tilaisuus kohdata kaikki siihenastinen. 

Se on siis vastalääke tietyille tapahtumille. 

A Blessing in disguise eli todellakin onni onnettomuudessa. Jopa kirjaimellisesti. 

Englanninkielinen, siunaus valepuvussa, vaan kuvaa asiaa mielestäni paremmin.

Pohdin tuossa muutama päivä sitten, että tämäkään ei himmennä onnellisuutta elämään. Ehkä se jopa lisää sitä. 

"Ei annettu helppoa tietä, ei kirkasta maisemaa. Annettiin kivinen polku, mykkä routainen maa." 

Näin sanoo runossaan Anna-Mari Kaskinen. 

Siinä on sikäli puolensa, että sillä mitä sinulle annetaan, on yritettävä tehdä parhaansa. Olla jotenkin hyödyllinen. 

Kun huomaat tekeväsi, selviäväsi, ymmärtäväsi ja oivaltavasi, on mahdotonta tuntea mitään muuta kuin kiitollisuutta parhaasta mahdollisesta opista. 

Voimiasi et saa koskaan selville, jos et koskaan koettele niitä, mihin ne riittävät. 

Ja minä sanon, että ihminen tekee pakon edessä aikamoisia asioita. 

Aidosti onnellinen ihminen

Keskustelin erään näöltä tutun ihmisen kanssa sattumalta.

Oli niin ihana kuulla ensimmäistä kertaa ikinä ihmisen sanovan ääneen, kuinka onnellinen ja tyytyväinen hän on elettyyn elämäänsä.

Siis oikeasti. Aidosti.

Elämä ei tietenkään ole ollut hänellekään helppoa, eikä traagisiltakaan asioilta ole vältytty.

Hän on joutunut tai oikeammin halunnut ja uskaltanut tehdä ajankuvalle jopa epäsovinnaisia ratkaisuja elämässään.

Hän on kestänyt muiden arvostelun ja jonkinmoisen pilkankin.

Hän sanoi, ettei millään sellaisella ollut väliä, sillä hän oli onnellinen. Hän eli omaa unelmaansa.

Hän rakasti jopa sitä arkea, joka hänen elämässään vallitsi.

En ole koskaan kuullut ihmisen myöntävän tuollaista asiaa ihan tuosta vain. Se on yhtä arkinen ja itsestäänselvä asia kuin kauppalista. 

Niin. Ihmisen täytyy olla onnellinen sisäisesti, jotta myös arjessaan voi olla onnellinen. 

Toisin kun luullaan, että pitää olla kaikkea mahdollista ulkoista, jotta voi olla ihmisenä onnellinen. 

Arvostuksen saaminen ei liity myöskään millään tavoin onnellisuuteen. Se liittyy tarpeeseen miellyttää muita. 

Jos ihminen on sinut omien arvojen ja oman toimintansa suhteen itseään kohtaan, silloin muiden mielipiteillä tai luomilla arvoilla ei ole merkitystä. Tai edes muiden odotuksilla. 

Minä en muutoinkaan ymmärtä, miksi ihmisille asetetaan tiettyjä paineita tehdä tai saavuttaa jotain tiettyä.

Jokainen on oma yksilö, joka määrittää itse oman tiensä. Oman elämänsä. 

Käytin tästä esimerkkiä valmennuksessa. 

En ole vielä kuullut, että yksikään vauva syntyy tähän maailmaan vaatimuslista mukanaan. 

Kyllä me olemassaolevat ihmiset päätämme siitä, miten ketäkin kohtelemme, ja mitä vaatimuksia kenellekin asetamme. 

Lopulta kuitenkin ihminen itse päättää siitä, mikä on hänelle hyväksi ja millaista elämää hän haluaa elää. 

Sillä ei vielä ole mitään tekemistä arjen valintojen kanssa. Tai ulkoisten asioiden kanssa. 

Ne joko tukevat tai tuhoavat sitä ajatusta, joka meillä jokaisella onnellisesta elämän vietosta on olemassa. 

Itse kuulun tähän ryhmään, joka on onnellinen. Elämästä onnellinen. 

Se ei ole kenenkään ansiota, eikä kenestäkään johtuvaa. 

Se on elämästä johtuvaa. 

Arkeni ei vielä täysin vastaa sitä kuvaa, jota haluan jatkossa elää. 

En ehkä kaikesta ole arjessani onnellinen, mutta vastaavasti en ole onnetonkaan. 

Arki ei vähennä tai lisää onnellisuutta elämästä. 

Viikonlopun mietteet

Hyviä uutisia. Olen saanut ylimääräisen verenvuodon loppumaan. Viikko on mennyt jo tässä.

Toivottavasti nyt suunta pysyy.

Ihan pelkällä toivomisella tämäkään tapahtuma ei ole tullut. Olen tehnyt työtä tämänkin eteen.

Eilen kävinkin piiitkästä aikaa kuvausreissulla. Lopputulosta voi Festina Lenten puolelta katsastaa halutessaan.

Jalka ei tykännyt kylmästä, joten kävely ontui huomattavasti aiempaa enemmän.

Ratkaisuna tähän kaivelin villahousut kaapista ja täytyy vaihtaa talvivermeisiin jalkojen osalta.

Olen paljon pohtinut ihmisen halua tappaa.

Muuttoasia ei edisty toivomallani vauhdilla, joten olen taas kerran elämässäni siinä pisteessä, että joudun pohtimaan liikkumiseni tarkkaan.

Huomasin tämän stalkkerini käytöksessä muutoksen. Hän hiippailee käytävässä edelleen, mutta vain silloin kun hänen puolisonsa ei ole talossa.

Olenkin joutunut punnitsemaan onko hän mahdollisesti vaarallinen vai ei.

Joudun tarkkaan pohtimaan mihin aikaan liikun ja minne.

Kävimme lähimmäisteni kanssa vakavan keskustelun puolustautumiskeinoista sekä siitä, jos minulle jotain tapahtuu, heidän on vaadittava totuus esille asioista.

Kiusaajiahan on joka kulmalla, heitä ei voi alkaa pelätä.

Tällä henkilöllä on kuitenkin tarve saada ihminen tappamaan itsensä.

Alkuvuosina, kun olimme vielä puheväleissä, hän saattoi myöhään illalla soittaa ovikelloa kertoakseen minulle, että minun kuuluisi tappaa itseni.

Tai, jos hän olisi minä, hän tappaisi itsensä.

En silloin osannut ajatella asiaa sen kummemmin. Vasta myöhempi käytöksensä on avannut tämän aiemman käytöksen tarkoitusperiä.

Ihmisen käytös kertoo aina ihmisestä kaiken. 

Se, osataanko se tulkita oikein, onkin hankalampi juttu. 

En voi itsekään olla aivan satavarma siitä, ohjaako oma henkilökohtainen tunne ajatustani.

Tiedän kuitenkin hänen edelleen hyötyvän minusta jotain.

Hän kykenee suunnitelmallisesti etenemään toimissaan ja olemaan varovaisempi, joten jotain hänellä on mielessään.

Katkerako.. Ehei.. Miksi?

Minulta hiljattain kysyttiin aivan ihmeellinen ja mielestäni outo kysymys.

-Miksi et ole ollenkaan katkera?

Niin. Miksi en?

Ihmiset harvoin tulevat ajatelleeksi sitä, että vastuita, sovituksia ja rangaistuksia on olemassa erilaisia ja erilaisilla painotuksilla.

Se, että tuomioistuin toteaa syylliseksi ja määrittää rangaistuksen, on vain yhteiskunnallisesti palveleva sovitusmuoto.

Minulla on sikäli helppo osa, että minun tarvitsee vain oppia ja ottaa oppi vastaan.

Avain ja lukko-periaate. Kun jotain traagista ihmiselle tapahtuu, hänellä on myös voima kohdata se asia. Ja jopa selvitä siitä.

Ne ovat toistensa vastaparit.

Kun taas JOKAISEN, joka on osallinen minullekin tapahtuneisiin asioihin ja toimiin

täytyy elää tekojensa ja niiden seurausten kanssa.

Heidän täytyy tehdä aivan hirvittävän paljon työtä oikeuttaakseen ratkaisunsa. Yhä edelleen vaan.

Heidän on perusteltava paremmuutensa. Aina vaan.

Heidän on löydettävä ympärilleen ihmiset, jotka eivät muuta käsitystään heistä, vaikka totuus heidän toimistaan selviäisi. Heidän on ostettava ihmisten kiintymys. Aina vaan.

Yön yksinäisinä tunteina he joutuvat kohtaamaan oman sisimpänsä. He joutuvat katsomaan itseään peilistä.

Näennäisesti sieltä katsoo tekojen ja toimien päälle luotu hahmo.

Todellisuudessa heistä jokainen jossain vaiheessa eloaan kohtaa oman sisimpänsä.

Se voi olla karua katseltavaa ja kestettävää.

Voisi sanoa kuin laulussa. Yhtä auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala.

Ne ovat kuitenkin vain välillinen keino piilottaa oma sisimpänsä. Ja lykätä totuuden tuomaa näkymää. 

Niin. En ole katkera, sillä minun ei tarvitse olla. 

Ihminen tuhoaa lopulta itse itsensä. Sen on historia selvästi osoittanut. Pahuus ihmisessä ajaa väistämättä kohti tuhoa.

Senpä vuoksi olisi inhimillisempää tunnustaa tekonsa poliisille, ennen kuin tarvitsee tehdä jotain epätoivoista. 

Kuolema ei edelleenkään hyvitä tekoja. Se päästää vain helpolla vastuusta ja sovituksesta. 

Vaillinnaista selostusta

Omien sanojen selitys ja uudelleen asettelu ymmärrettävämpään muotoon näköjään jatkuu.

On se ihana juttu, että ihminen osaa kysyä silloin kun ei ihan ymmärrä.

Näin juuri. Vastuullisen henkilön toimintatapa.

Kyse on anteeksiannosta tällä kertaa.

Olen kirjoittanut pitkän sepustuksen miksi en ymmärrä anteeksiantoa.

Olen ilmaissut itseni vaillinnaisesti, ja onneksi asiaa nyt kysyttiin.

Niin kuin olen vähän joka postauksessa todennut, näen kaikki tapahtumat elämässä oppikouluna tai opittavina läksyinä.

Näin ollen silloin molempien asianosaisten täytyy oppia oma läksynsä. Tai se olisi ainakin suotavaa, jos kantaa vastuunsa läksyistä. 😃

Se ei ratkaise mitä ihminen on tehnyt.

Monen hajottavan asian jälkeenkin minä voin elää minua väärin kohdelleen ihmisen kanssa täysin sopuisaa elämää.

En siis varsinaisesti ole antanut anteeksi. Olen pystynyt hyväksymään tapahtuneen.

Tämä johtuu myös siitä, että kyseessä ei ole ollut omassa mielessäni se suurin petos tai rikos, jonka jälkeen mitään kanssakäymistä ei enää ole.

Se suurin tai perimmäisin petos tai rikos, joka jokaiselta meiltä löytyy, on aina henkilökohtainen.

Se riippuu suhteen laadusta kyseisen henkilöön

Myös se, onko ihminen saanut jo uuden tilaisuuden ja pilannut senkin.

Se, mitä ihminen on oppinut ja ennenkaikkea oivaltanut tilanteesta ja omasta käytöksestään ratkaisee paljon.

Jos näin on tapahtunut, ihminen ottaa silloin vastuun omasta käytöksestään. Sekä korjaa sitä. 

Hän myös ymmärtää mitä hänen on pyydettävä omalta osaltaan anteeksi. Ja mitä ei. 

Silloin kaikki aiheutunut vaiva on ollut lopputuloksen kannalta arvokasta ja tilanteen vaatimaa.

Minulle se perimmäisin pahin synti on nykyään arvojani noudattavaan toimintaan kohdistuva kiittämättömyys ja kunnioituksen puute.

Voi kuulostaa sanahelinältä. Voin vakuuttaa ettei se sitä ole.

Kun minä katson asiat päättyneiksi, niihin ei ole enää paluuta. Ei, vaikka mikä olisi.

Olen silloin menettänyt lopullisesti uskoni ihmisen kykyyn kehittyä. Yleensä ihminen on saanut tässä kohtaa kaksi tilaisuutta todistaa toisin. 

Voi olla, että olen julma. Olen sitä mieltä vahvasti, että myös ero toisesta ihmisestä ja välien katkeaminen voivat osaltaan opettaa paljonkin. Ja opettavatkin. 

Mikään ihmisten välinen kanssakäyminen ei tapahdu tyhjiössä, joten aina on olemassa vaikuttamisen ja oppimisen mahdollisuus. Vaikka sitten kovemmilla keinoilla. 

Olen siis hyvinkin suosiollinen ja suopea ihmisen kehitykselle ja oivalluksille. Ne ovat ihan parasta parsaa. 

Myös sillä on merkitystä olenko minä kyseiselle ihmiselle keino saavuttaa jotain hyötyä vai olenko merkityksellinen ihminen omana itsenäni. 

Sitten on olemassa myös ihmisten tietämättömyys. Tai ei se oikeastaan ole sitä. Se on tiedon vaillinnaisuus. 

Käytin juuri valmennuksessa esimerkkinä sitä, kuinka emme aina ole päteviä tekemään päätelmiä. 

Jos osaat ajatella asiaa vain omasta näkökulmastasi, tulet aivan varmasti törmäämään siihen, että et tule ymmärretyksi tai vastaavasti loukkaat toista hyvin verisesti, jopa haavoittavasti. 

Tämä on rankka esimerkki, mutta erittäin toimiva ja tehokas. 

Kun tulee ihmisestä, sanotaan nyt miesoletetusta henkilöstä, pedofilia epäily. 

Toinen mies reagoi asiaan niin, ettei se ole mahdollista. 

Hän saattaa syyttää uhria valehtelijaksi, koska hänellä ei koskaan ole ollut hänen mielestään hyvän tyypin kanssa ongelmia. 

Niinpä! My point exactly! 

No, miten se olisi mahdollista että olisi ollut ongelmia? 

Pedofiilejä on erilaisilla painotuksilla. Toiset tykkäävät tytöistä, toiset pojista jne. 

Jos olet täysi hetero mies, miten sinä tuntisit vaaran? Et mitenkään. Eihän se seksuaalinen kiinnostus koske sinua millään tavoin. 

Et ole ollenkaan pätevä arvioimaan, onko epäilty vaarallinen, syyllinen vai ei. 

Laitapa samaan tilanteeseen pikkutyttö tai pieni poika. Heistä jompikumpi tuntee kyllä vaaran, jos se on olemassa. 

He vain eivät osaa sanoittaa sitä. 

(Hetero siksi, että seksuaalivähemmistöt herkemmin tulkitsevat toista, koska he eivät oleta mitään.) 

(Sama esimerkki koskee tietysti myös naisoletettuja. Naisten hoivavietti on yleensä niin korkealla, että he normaalisti katsovat mieluummin kuin katuvat.) 

Kehityksen iso paikka. 

Jos tällaisessa urakassa onnistuu oivaltamaan, kehittymään ja vielä analysoimaan omaa käytöstään, se on hatunnoston arvoinen paikka. 

Siitä kannattaa kertoa minulle. Arvostan sellaista kehitystä kovin. 

Saattaa tosin olla, että kehujen jälkeen esitän muutaman jatkokysymyksen.. 

 

Siunaus ja kirous

Nyt on syytä pureutua aiheeseen, joka on vakava.

Minä tiedän omaavani ominaisuuden, joka on sekä siunaus että kirous.

Ihmiset puhuvat minulle paljon. Siinä ei ole mitään ongelmaa, jokainen saa mahdollisuutensa tulla kuulluksi, niin kuin pitääkin.

Ongelma on siinä, että minulle tunnustetaan myös rikoksia.

Onkin hyvä teroittaa mieliin, että minua EI sido tässä kohtaa minkäänlainen vaitiolovelvollisuus.

Minä en ole rippiä vastaanottava pappi.

En myöskään työskentele poliisissa tai muussa virkalaitoksessa, jossa tunnustus saataisiin heti sille kuuluvaan prosessiin.

Lain silmissä minä olen ihan tavallinen talliainen, kuten muutkin tavikset. 

Vaikka osa tuntuu pitävän minua samana kuin virkavelvollinen ihminen. 

Tässä kohtaa tunnustuksesta tulee ongelma.

Minä vien rikokset eteenpäin.

Näin siltä kuitenkin häviää tunnustuksen voima sekä uskottavuus.

Vielä kun toimitaan niin, että tunnustuksen päälle kielletään minua kertomasta kenellekään

ja, jos kerron, uhriudutaan sille, mitä minä olen henkilölle tehnyt.

Tämä on kuitenkin tunnustuksen tekijältä minua kohtaan mitä julminta henkistä väkivaltaa.

Pitää pitää mielessä myös se, että uhkaaminen jollakin tai esim jonkun hengellä voi äkkiä täyttää uuden rikoksen tunnusmerkistön. 

Ongelma muuttuu myös hiljaiseksi hyväksynnäksi, kun minulle avaudutaan, mutta sen jälkeen kielletään asia.

Vaikein tapaus on mielestäni esimerkkinä se, että puoliso on raiskannut toisen. 

Minulle avaudutaan tästä, mutta kielletään ehdottomasti viemästä asiaa eteenpäin. 

Jos vien asian eteenpäin, kielletään kaikki. 

Kenenkään psyyke ei kestä tällaista. 

Siksipä olen ottanut ilmoituksen käyttöön. Ymmärräthän olevasi tunnustamassa rikosta. 

Minä en voi ottaa tunnustustasi vastaan kuin poliisin läsnäollessa, joten soitamme nyt partion paikalle. 

Eli, jos tuntuu, että olen ainoa jolle voi asioistaan kertoa, se tapahtuu jatkossa ainoastaan näin. Virkavallan läsnäollessa. 

Se, että minä YMMÄRRÄN miksi rikos tapahtuu ja miksi niitä tehdään

EI kuitenkaan ole sama, kuin HYVÄKSYISIN lopputuloksen. 

Ihmisellä on AINA valta valita. 

Jos osaa valita laittomuuden, osaa valita myös oikein tekemisen. 

Tämä koskee niin tekijää kuin uhriakin. Rikoksen peittelykin voi olla jossain tapauksissa rikos. 

Minä olen ehkä tämän maan tiukin tiukkis siinä mitä rangaistuksiin tulee, joten en ollenkaan 

ole edes sitä mieltä, että lieventäviä perusteita olisi olemassa. 

Niitä kuitenkin on, joten on vaan parempi etten minä ole taho, joka rangaistuksista on millään tavoin vastuussa tai päättämässä. 

Jokainen aikuinen on 100%:sti vastuussa itsestään. Omista tekemisistään kuten myös tekemättä jättämisistään. 

Olkaamme siis tarkkoja siinä millaisia taakkoja toisillemme kasaamme. 

Ja muistutan myös siitä, että kriisitilanteiden sattuessa neuvovia puhelimia on olemassa. Aina on mahdollista saada kriisiapua, sekä tukea tilanteeseensa. 

Lakiavusta lähtien. 

Ja tunnustamisen tarpeen tullessa neuvon soittamaan hätäkeskukseen, jos paikkakunnalla ei poliisia ole tavoitettavissa. 

Näissä numeroissa AINA annetaan ohjeet jatkotoimille. 

Raadollisinta on se, että aina ihminen ei ole tietoinen siitä, että on tehnyt rikoksen tai vastaavasti joutunut sellaisen uhriksi. 

Esimerkkinä pitkään jatkunut lasten tai nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö. Ihminen ei välttämättä ymmärrä tulleensa uudenlaisessa tilanteessa esim raiskatuksi, kun sellainen toiminta on hänelle arkipäivää. 

Hän vain tuntee jonkun olevan pahasti vialla ja väärin, mutta ei osaa sanoittaa sitä mikä on pielessä. 

Näissä tilanteissa minusta on usein apua. 

Kuinka reagoit?

Me too-liikkeestä on jo mennyt jokunen aika.

Olihan tuo aika jo muutosta tulla silläkin saralla.

Olin itse hiljaa silloin, vaikka olisi pitänyt kommentoida ja tuoda asiat päivänvaloon.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että pahuutta ei pääse pakoon. Se on aina muodossa tai toisessa keskuudessamme. Valta ja sen väärinkäyttö.

On tietysti hyvä, että yleinen normisto ei enää sitä salli.

💖Kuitenkin, kun ns paha liikkuu keskuudessamme, merkitystä on sillä, mitä tekee itse ja miten ympärillä olevat reagoivat.

Itse olen saanut kokea miten kaveria ei jätetä ja kaveria puolustetaan.

Tästä kiitos kuuluu niille äideille ja isille, jotka onnistuivat kasvattamaan pojistaan oikeamielisiä, rehellisiä ja kunniallisia miehiä, jotka erottavat oikean ja väärän sekä ovat valmiit puolustamaan oikeutta.

Sekä niille miehille, jotka kunniallisesti olivat uskollisia omille arvoilleen ja toimivat niiden mukaan.

Kiitos! 💖

Olin miesvaltaisessa hierarkisessa työpaikassa. Meitä oli sellainen kymmenen hengen porukka ja minä olin porukan ainoa nainen.

Olimme työpaikan juhlissa jossa oli myös koko johtajisto paikalla.

Sain naisena todella paljon vastailla jokaisen johtajiston edustajan huomionosoituksiin. Ystävällinen piti olla jokaiselle.

Olimme tällä meidän porukalla menossa yökerhossa pöytään, kun yhtäkkiä tunsin kuinka minut kiskaistiin tanssilattialle tanssimaan.

Kyseessä oli isompi pomo, joten katsoin kohteliaasti velvollisuudekseni tanssia yhden nopean biisin.

Hän kuitenkin yritti avata hameeni ja työntää kätensä hameen alle.

Kielsin. Hän teki niin toistamiseen. Kielsin. Kolmannen kerran kohdalla sitten vetäisin häntä nyrkillä palleaan.

Samassa kundit olivat kaikki ympärilläni ja veivät minua hirveää vauhtia ulos sieltä.

Ulkona kamala kysymysten tulva.. - Mitä se teki sulle?

Ja vielä tärkeämpää.. - Mitä sä teit sille?

Sanoin, että kävi käsiksi ja vedin nyrkillä palleaan.

Jätkät olivat ihan.. Ohhoh.. Wau. Jostain syystä he kunnioittivat minua jotenkin aiempaa enemmän.

Vaikka olin puolustanut itseäni ja toiminut täysin oikein ja oikeutetusti, tiesin tehneeni mokan, josta tulisin maksamaan.

Sen tiesivät kunditkin, sillä he olivat ilmeisesti sopineet keskenään, että minua ei jätetä mihinkään yksin sen viikonlopun aikana. Seurassani oli aina vähintään heistä 3.

Maksun aika koitti muutaman viikon päästä, jonka seurauksena irtisanouduin. Minulle uskoteltiin, että omani lisäksi kundien työpaikat olivat vaakalaudalla.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa. En voinut ottaa riskiä. Tämän varaan he olivat varmasti laskeneet, koska olisivat näyttäneet roistoilta, jos minut olisi erotettu. 

Kaikista suurimman yllätyksen koin solidaarisuuden saralla, kun viikkoa irtisanoutumiseni jälkeen jokainen kundeista oli irtisanoutunut myös.

Hekään eivät voineet jatkaa, kuten en minäkään.

Tämä saa minut herkistymään edelleen. Oikeamielisiä ihmisiä. Kunnollisia poikia, aviomiehiä, veljiä ja tyttärien isiä. Eritoten täydellisiä ystäviä! 💖

Kaiken tämän ihanuuden jälkeen kylmä saavillinen vettä niskaan tulikin sitten naisoletetulta. 

Asemassa, jossa hänen vakanssinsa vaatima velvollisuus olisi ollut minua puolustaa, hän kieltäytyi. 

Kunnollisia johtavassa asemassa olevia miehiä ei sopinut vaatia vastuuseen. Minun oli nieltävä tappioni. 

No niin tein. 

Olin niin järkyttynyt tästä naisoletetun reagoinnista ja toiminnasta. 

Ilman kundien tekoja olisin kokenut jääväni alakynteen. Koen kuitenkin viestin menneen perille ja kuuluneen kovaa ja korkealta. 

Naisten suhtautumisessa toisen naisen kokemuksiin on hyvinkin paljon pohdittavaa. 

Sille, jolle valta on merkityksellinen toimintaansa ohjaava väline, ei sukupuolella ole silloin merkitystä. Toimintatavat saattavat vaihdella ja painotukset olla erilaisia. 

Muutoin lopputulos on sama. Vallasta juopuminen ja sen omaan toimintaansa valjastaminen. 

En siis kehota ketään väkivaltaan. Se ei ole ratkaisu. Minäkin toimin täysin vaistoni ohjaamana. 

En tullut siinä hetkessä ajatelleeksi sitä, kuinka pahasti minulle olisi voinut käydä ilman kundeja. 

Tuolla kertaa olivat hyvyyden voimat minun puolellani. 

Kuitenkin tällaisen ihmisen nolaaminen julkisesti ei ole oman turvallisuuden kannalta viisasta. 

Minäkin olisin vain voinut juosta pois tilanteesta. Eikä se olisi ollut yhtään vähempää itseni puolustamista. 

Nimittäin tällä tavoin toimivan alistusta harrastavan ihmisen kynsissä pääsee nopeasti hengestään. 

Heidän ajatusmaailmassaan saaliin on alistuttava ja antauduttava, tai se pakotetaan tekemään niin. 

Olen sitä mieltä, että kokemus osoitti paljon. Pahuuden olemassaolon lisäksi se kertoo siitä, miten paljon hyvyyttä ja oikeamielisyyttä maailmassa on ja miten kipeästi maailma niitä kaipaa. Oikeutta. Oikeita tekoja. Vastuuta. 

Ja sitä, että vastuu annetaan kannettavaksi myös väärintekijöille. Ei alistuta. Ei hyväksytä hiljaa. Ei kaadeta vastuuta pelkästään uhrien kannettavaksi. 

Otetaan oma paikka maailmassa, jossa on tilaa muillekin, mutta ei hyväksytä vääriä tekoja. Sitä maailma eniten kaipaa. 

Rahan valta?

Minua hiukan huvitti juttu erään Amerikkalaisen tv-sarjan tuotannosta, jossa väitetysti yksi on maksettu hiljaiseksi toisen törttöilyjen vuoksi.

Asia on vakava. Siitä ei sovi huvittua.

Kuitenkin tämä väitetty summa on 5 miljoonaa dollaria.

Tuntuu Amerikkalaisessa mittakaavassa pieneltä summalta. Ottaen huomioon menestyneen tv-tähden.

Verraten Suomen mittakavaan. Täällä tuollainen summa olisi mitä suurimmissa määrin aivan absurdi. Se, jos mikä olisi tunnustus syyllisyydestä.

Jos näin on käynyt, onhan se Jenkkiläisessäkin tapauksessa tunnustus syyllisyydestä.

Tosin Suomessa tuollaisella summalla vaadittaisiin muutakin kuin pelkkä vaitiololupaus. 

Kulttuurien ja oikeusjärjestelmien erot. 

Lahjonnassahan ei ole oikeasti kyse rahasta eikä sen määrästä. 

Jonkun ihmisen lahjomiseen riittää 50 euroa, kun toinen vaatii vastineeksi miljoonia. 

Tässä on kyse suhteutetusta mittakaavasta. 

Lahjonta perustuu siihen, että se mitä rahan vastineeksi vaaditaan, on myytävissä. 

Lahjonta on eittämättä kaikista kannattavin keino saavuttaa haluamansa. Kauppa se on joka kannattaa. 

Riippuu ihmisestä kuinka hän rahan määrän arvottaa suhteessa tietoonsa. 

Sen, onko asia myytävissä, määrittää ihmisen oma arvojärjestelmä. 

Rikollisen toiminnan ollessa kyseessä jokainen pohtii omalla kohdallaan kestääkö vaikenemisen vaikutukset. 

Meistä jokainen arvottaa rikoksetkin eri tavoin. 

Rahan ajatellaan olevan yleispätevä keino saada haluamansa, koska jokainen tarvitsee rahaa. 

Tämä kuulostaa helpolta ja viattomalta keinolta peitellä haluttuja asioita. 

Todellisuudessa se on kuitenkin kaikista petollisin ja hankalin asia, johon voi toisen taivutella. 

Nimittäin vaikenemisen vaikutuksista kukaan ei kerro. 

Kun ihminen ottaa vastaan rahaa, se johtuu kunkin omasta taloudellisesta hyödystä. 

Tämä hyöty kestää aikansa. 

Ihminen sitoutetaan rahalla sopimukseen. Vain siihen. Kaikki sopimukset ovat purettavissa tai mitätöitävissä. 

Rahalla ei kuitenkaan ole ostomahdollisuutta ihmisen ajatteluun ja omatuntoon. 

Se ei vain valuuttana kelpaa. 

Aikaa myöten tällainen kaupankäynti saa aikaan syyllisyyden tunteen. 

Miten ihminen käsittelee syyllisyyttään on avain tunnustaako hän kuitenkin lopulta tietonsa. 

Jos ihminen syyllistää itseään ja hänet voi sopimuksen myötä lukea osasyylliseksi, voi vaikenemisen taakka olla lopulta kestämätön. 

Hiljaisen hyväksynnän antaminen kyseenalaisille asioille on ihmismielessä musertava asia. 

Se on sitä siksi, että meidän kenenkään ei tarvitse ottaa kantaa, kun joku muu tekee rikoksen tai kohtelee muita huonosti. 

Se on ulkoinen asia. Ei kosketa. Ei luo paineita. 

Vasta siinä tapauksessa, kun itse joudumme sotketuksi tapahtumiin ja syyllistyminen asioihin voidaan osoittaa, alkaa ihmisen omatunto toimia. 

Syyllisyyden osoittamiseksi riittää jo pelkästään se, miltä asiat näyttävät ulospäin. Tai se, että pelkästään tuntee rikollisen. 

Paitsi tietysti siinä tilanteessa, että ihminen on arvoilleen uskollinen. Tällainen ihminen ei kyllä ole edes lahjottavissa. 

Vaikka kovasti väitetään jokaisella olevan hintansa. Silloin lahjonta ei ole keino, millä arvoilleen uskollisen ihmisen vaikeneminen ostetaan. En usko, että sitä linjaa on viisasta edes kokeilla. Varsinkaan, jos on tarkoitus vaieta asioista. 

Se mitä rahalla tässä maailmassa saa on täysin suhteellista. 

Rahalla on valtava vaikutus, voima ja valta. 

Kuitenkin se kelpaa valuttana vain asioihin, joita rahalla ja rahan arvolla voidaan määrittää. 

Typeryyden huippu!

Voi mikä viikko. Saan tunnustaa syntejäni näköjään ihan urakalla.

Että ihminen voi olla tyhmä. Tämä ihminen, täällä ruudun toisella puolella.

Minä virallisesti nyt lopetan kaiken mielestäni hyvän tekemisen, sillä kaikella tekemiselläni näkyy olevan ikävät sivuvaikutukset.

Tämä on kyllä typeryyden huippu! Myönnän sen ihan suvereenisti itsekin.

Kuka muistaa kuinka onnessani olin keväällä tyrniöljykapseleiden vuoksi?

Miten hyvää ne tekivätkään, kunto alkoi nousta kohisten.

Lisäksi luulin tekeväni todella oikein, sillä opettelin syömään tonnikalaa, vaikka olen kala-allerginen. Sitä moni allerginen kestää.

Kunnes tultiin syksyyn.

Kohtasin todella vaikeita asioita tunnetasolla ja ajattelin kärsiväni stressistä,

Sillä ylimäräinen verenvuoto alkoi taas.

En voinut oikein käsittää sitä, sillä en yleensä reagoi keholla vakavasti mihinkään stressiin. En ole koskaan reagoinut, tai en anna sille suurta painoarvoa. 

Olen sadatellut mielessäni sitä, että miten tämä voi olla mahdollista taas, koska olen tehnyt kaiken oikein?

Enhän ole! 

Siis kuinka on mahdollista, että minulta on mennyt ohi niinkin tärkeä seikka, että alfalinolenihappo joka omega-3 rasvahappona tunnetaan, 

Liikaa saatuna voi aiheuttaa verenvuotoa! 

Meni ohi.. Siis minulta! Minulta, joka käännän jokaikisen kiven, varsinkin kun on kyse omasta hengestäni ja terveydestäni. 

Niin kuin sanoin. Typeryyden huippu! 

No onneksi sentään vielä järki toimii ja aloin etsiä tietoa, miten hillitä vuotoa. 

Samalla löytyi tieto, että lääkäri olisi voinut määrätä minulle lääkkeen tähän vaivaan, joka hillitsee vuotoa 40%. Se on aika massiivinen prosenttiluku. 

No, joku tarkoitus sille on, ettei sitä aikanaan minulle tullut. Voihan sekin olla, ettei lääke sopisikaan juuri minulle. 

Löysin toisenkin keinon, joka ihan käypä hoito-suosituksissa mainitaan. Tutkimusten mukaan 4x 400mg Buranaa eli tulehduskipulääkettä päivässä vähentää vuodon määrää 20%. Siis per vuotopäivä. 

Eikun tilaamaan nettiapteekista Ibumaxia. 

Hitto, että se on kallista. Lääkepakkaus maksaa alle 4 euroa. Kotiinkuljetus maksaa 6,90 euroa. 

Tietenkään ei saa tilata kuin yhden paketin kerrallaan. On muuten arvokasta tavaraa. 

Jos joku joskus tulee minua tapaamaan ja haluaa tuliaisia tuoda, kaikista paras tapa on käydä apteekissa ostamassa Ibumax 400 30 tabletin pakkaus. Sieltäkin saa kerralla vain yhden paketin. 

Voi olla, että tällaisten tuomisten jälkeen minä arvostan kyseistä ihmistä ikuisesti! 

Öljykapselit olen lopettanut onneksi jo heinäkuussa. 

Minulla kun kehossa tuo imeytyminen kestää, vaste tulee vasta myöhemmin. Siksi en osaa sanoa kuinka kauan vielä kehossa on tätä ylimääräistä tavaraa jäljellä. 

Ja siksi siitä pääsi tällainen liikasaanti tapahtumaan, koska vaikutus näkyy niin paljon viiveellä. 

En tiedä miten ihmeessä kaiken mahdollisen tiedon voi löytää ja omaksua sekä osata edes etsiä? Mikään kun ei riitä tai ole tarpeeksi. 

Ei muuten voi syödä popcornejakaan.. Öljyssä on aika kivasti Omega-3:a. Jos siis tekee kotona itse kattilassa.. 

Säikähdin todella paljon. Siis niin paljon, että haluan mököttää ja olla vihainen. 

Itselleni!🦍

Kantapään kautta oppia

Olen saanut itse nyt kantapään kautta oppia siihen, miten ihmisenä olo ja elo on välillä hyvinkin vaikeaa ja haasteellista.

Jokainen ymmärtää kahden ihmisen keskustelun.

Kaava menee oikeaoppisesti niin, että on yhteinen aihe, mistä molemmat saavat esittää oman näkemyksensä sekä perustella oman kantansa.

Entäs, kun aikaa kuluu ja junnataan saman ympyrän sisällä ja valmista ei tule millään.

Molemmilla alkaa keittää, miksi tuo ei nyt ymmärrä täysin selvää asiaa painavine perusteluineen?

Siinä jopa kiistellään siitä, kumman perustelut ovat yhteiskunnallisella mittarilla pätevämmät. 

Siinä. Pysähtyminen. Stop.

Itseni oli pakko tehdä näin ja aloittaa asian läpikäyminen aivan toisesta näkökulmasta.

Nimittäin ego tuli väliin, sillä koin saavani kritiikkiä aiheesta, joka on mielestäni tekoihini verattuna täysin järjetöntä ja ansaitsematonta. 

Se oli myös asiayhteydessään täysin järjetöntä yhteiskunnallisella mittarilla ajateltuna. 

Yritin vain kiivaasti perustella omaa kantaani, enkä kuunnellut kunnolla mitä toinen sanoi.

Tai egolla reagointi ei antanut tilaa todella ymmärtää mitä toinen sanoi.

Me harvoin osaamme sanoittaa ajatuksemme tai tekomme niin täydellisesti, että jokainen pystyy ne omista lähtökohdistaan ymmärtämään.

Kun tämän toisen näkökulman kautta ymmärsin mitä toinen tuntee, sai asia aivan uuden merkityksen. 

Puhuimme samasta asiasta kyllä. Molemmat ymmärsimme sen merkityksen eri tavoin.

Emme siis keskustelussa hoksanneet kysäistä, kuinka toinen ymmärtää sanan, teon tai lauseen.

Pidimme itsestäänselvänä, että toinen tajuaa automaattisesti mitä sana tai teko todella tarkoittaa siinä käsitellyssä kontekstissa. 

Pieni, mutta erittäin merkityksellinen virhe.

Joka oli ja on onneksi korjattavissa. 

Kunniasta kyse!

Joulukuun alussa tulee 14 vuotta, kun olen asunut Mikkelissä.

No, 13 vuotta näistä olen ollut vakavasti sairas, joten se selittää miksi tuo tuntuu pitkältä kuin nälkävuodet.

Minä luulin silloin aikoinaan tulleeni tänne ihan vieraalle paikkakunnalle turvaan.

Uusi alku. Kukaan ei tunne eikä tiedä. Ei historiaa. Kukaan ei tunne nimeä.

Näin minä tosiaan luulin.

Piakkoin huomasin kuitenkin olevani apina, jonka tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään.

Se on aiheuttanut paljon pelkoa. Kun yhtään ei ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista.

En kyllä edelleenkään ole saanut selvitetyksi tätä mysteeriä.

Minulta varastettiin vuosia sitten postia. Se oli ihan järjestelmällistä. Suoraan oli postinjakajaltakin pyydetty minun postini.

Jouduin vaikeuksiin asti, kun laskutkin jäivät teille tietämättömille ja muu tärkeä posti.

Siihen ei auttanut muu kuin katkaista postin tulo kokonaan muutamaksi vuodeksi.

Näin sain homman loppumaan.

Kukaan talossa ei tunnustanut tekevänsä näin, mutta siitä yleisesti tiedettiin. Näin minulle kertoi eräs jo pois muuttanut henkilö.

Hän ihmetteli, miksi oikein kyselen asiasta, sillä kyllä mummollani on oikeus postini katsastaa.

-Että mitä?

Niin kenellä?

Hän ei suostunut kertomaan kuka tämä mummokseni tunnustautunut ihminen oli, mutta täydestä meni kaikille. 

Ja kukaan ei ilmeisesti ymmärrä kirjesalaisuuden/ postisalaisuuden ideaa. 

Ikävä vain todeta, että oikeat mummoni, jotka minä tiedän ja tunnustan tämän päivän tietojeni perusteella, ovat molemmat pötkötelleet haudassa jo useamman vuosikymmenen.

Oliko hän siis minun tietämättäni jomman kumman reinkarnaatio?

Tuskin nyt kuitenkaan. Jos oli, minä en saanut kyseistä memoa. 

Tehdäänpä tämä nyt selväksi, jos se ei sitä vielä jollekin ole. 

Minulla ei ole minkäänlaisia sukulaisia täällä päin Suomea. 

Jos joku tunnustaa olevansa minulle sukua, tulkoon esittämään siitä viralliset dokumentit. Kyllä sellaiset täytyy löytyä. 

Ja sitten katsotaan, ollaanko sukua vai ei. 

Kaikenlaista sitä keksitään. Täytyy kyllä ihailla tätä rikoksentekijöiden muuntautumiskykyä. Taito on taito. 

Tai sitten on ollut puhtaasti kiusaamisesta kyse. 

Ihmisen nimi ja mitä tunteita se herättää kenessäkin on uhka sekä mahdollisuus. 

Täytyy sen verran antaa tunnustusta, että kouluaikoina kukaan ei liiemmin kiusannut, sillä nimi oli suoja. 

Myöhemmän tiedon valossa kyseenalainen, mutta silti suoja. 

Aikuisena on saanut opetella tämän pärjäämisen kulttuurin ihan uudella tavalla. 

Näille ihmisille nimeni ei aiheuta pelkoa tai he eivät tiedä tai välitä siitä. 

Syitä siihen voi olla useita. 

Joko kiusaajat toimivat oman sukuni laskuun, 

Tai sukuuni yritetään tällä tavoin kauttani vaikuttaa. 

Tai ihan vain puhtaasti minä jostain täysin järkeilyn ulkopuolella olevasta syystä satun käymään ihmisten hermoon, ja minua pitää sen vuoksi kaltoin kohdella. 

Mene ja tiedä! 

Kiusaamisessa pitää kuitenkin jokaisella olla nollatoleranssi! 

Sitä ei kukaan saa tehdä eikä hyväksyä. 

Vaikka olen itse suvun musta lammas, olen silti tarkka siitä, kuka siihen saa kajota tai siihen kantaa ottaa. 

Väärät teot on tuomittava ja niistä on maksettava. 

Se on selvä. Minun tapauksessani sukulaisuus ei ole este totuuden esiintulolle. Tai se ei estä minua toimimasta omantuntoni mukaan oikein. 

En kuitenkaan siedä vilunkia myöskään heidän suuntaansa. 

Reilu peli kaikille, vaikka en itse reilua peliä tai kohtelua saisikaan. 

Se on sama siinä, että minä saan haukkua omaa sukuani, mutta muut eivät saa sitä minun kuulteni tehdä. 

Aina pyritään keskittymän siihen, mikä on totta. 

Tässä on kyse kunniasta. 

Mätää mielenpäällä

Hän, joka on blogia lukenut ja vielä oivaltanut teksteistä asioita ja ilmiöitä, tietää minun olevan henkilö, jolle faktat ovat faktoja ja tunteet ovat tunteita.

Tunnepohjainen reagointi ei kuulu minuun olennaisena osana. Vaan asian pilkkominen osiin ja pohtiminen, onko tunne oikeutettua vai ei.

Tästä päästään asiaan eli psykologiseen manipulointiin.

Kauhistuttava sanahirviö, mutta sitä on viralliselta nimeltään toiminta, jossa

🌺kohteen ennalta arvattavia reaktioita käytetään manipuloijan hyödyksi.

Kohteesta puolestaan tuntuu siltä, että hän joutuu tekemään jotain vasten tahtoaan tai omia etujaan toisen ihmisen hyväksi.

No niin. Kuka tunnistaa kokeneensa manipulointia? Käsi ylös..

Juu.. Kiitos. Kivasti nousi handuja ilmaan. 😃

Jokainen on aivan varmasti ainakin törmännyt ilmiöön, jollei jopa käyttänytkin.

Henkilöhyökkäys on strategiana varmasti yksi tunnetuimmista ja sen tunnistaa helpoiten.

Siitä, että asiaan keskittymisen sijaan keskitytään mollaamaan ihmistä eli henkilöä itsenään.

Kansankielisesti tätä voisi luonnehtia niin, kun asia argumentit loppuvat, tai niitä ei keksitä tai ole ollenkaan, aletaan haukkua sitä millainen ihminen on.

Tästä usein leimahtaa sota! Siinä sitten hampaat irvessä haukutaan kaikkia ja yritetään päästä pinnalle tuomitsemalla toinen ja olemalla itse muka parempi. Tekopyhyyttä parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Ja kappas. Asia hautautui ja unohtui kaikilta.

Lopputuloksena vain paha fiilis jokaisella.

Manipuloinnin tunnistaminen vaatii taitoa. Siinä auttaa, jos tunnistaa erilaiset tekniikat.

Niitä on vain niin paljon, että jokaista en nyt käy tässä luettelemaan.

Manipuloinnille on olemassa vastalääke, niin kuin kaikelle.

Torjuminen tapahtuu kolmivaiheisesti.

Ensin tunnistetaan tekniikka ja suojaudutaan siltä torjumalla se.

Loppuja vaiheita edustaa manipuloinnin tavoitteen tunnistaminen sekä vastatoimien toteuttaminen.

🌺Tämä on tärkeää. Vastatoimilla tarkoituksena on valvoa omia etujaan rehellisin keinoin.

Yleispätevänä keinona sanoisin kaikessa toiminnassa olevan hyötyä siitä, ettei reagoi tunteella. 

Ja, jos reagoi, pohtii reaktion aiheuttajaa ennen kuin toimii. 

Eli rauhallisuutta etsiä asiasta AINA FAKTA. Mitkä ovat todelliset tosiasiat? 

Kun osaa vastata tosiasioihin, osaa perustella toimintansa. 

Ne perusteet eivät koskaan vaadi vallankäyttöä, toisen alistamista, toisen mollaamista jne. 

Vaikka manipulointia ei tunnistaisikaan, sille on olemassa mutu. 

Ihminen yleensä suuttuu, kun tuntee joutuneensa manipuloinnin kohteeksi, vaikka luontainen reaktio on alistua tai paeta. 

Miksi sitten suuttua, jos se ei ole primitiivinen reaktio ja ihmiselle ominaisin toimintamalli? 

Olen aivan varma, että joku tietää tähän heti vastauksen.

Se johtuu siitä, että on mätää omassa mielessä.

Se taas puolestaan juontaa juurensa ennakkoluuloihin tai siihen, millaisia ajatuksia tai ajatusmalleja omasta käytöksestä löytyy.

Ja ovatko ne itse omaan käytökseen luotuja, vai monistetaanko jonkun toisen käytöstä tai näkemyksiä.

Yksinkertaistettuna koetaan jonkun käyttävän manipulointia itselle tärkeän asian suhteen ja pyrkivän sillä alistamaan toisen toimimaan. 

Tästä johtuu siis suuttuminen, kun ajatellaan jonkun manipuloivan. Se on siis virheellinen käsite. 

Se on yllättävää, miten itsestäänselvissä asioissakin voi olla mätää oman mielen päällä.

Aina etsi tosiasia. Mikä on vaikuttava fakta.

Sillä pääsee jo alkuun oman mielensä järjestämisessä, jos haluaa ajatella asiat tosiasiapohjaisesti ja neutraalisti sekä välttää tunnepohjaisia ylilyöntejä niin itseään kuin muitakaan kanssaeläjiä kohtaan.