Joulukuun alussa tulee 14 vuotta, kun olen asunut Mikkelissä.
No, 13 vuotta näistä olen ollut vakavasti sairas, joten se selittää miksi tuo tuntuu pitkältä kuin nälkävuodet.
Minä luulin silloin aikoinaan tulleeni tänne ihan vieraalle paikkakunnalle turvaan.
Uusi alku. Kukaan ei tunne eikä tiedä. Ei historiaa. Kukaan ei tunne nimeä.
Näin minä tosiaan luulin.
Piakkoin huomasin kuitenkin olevani apina, jonka tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään.
Se on aiheuttanut paljon pelkoa. Kun yhtään ei ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista.
En kyllä edelleenkään ole saanut selvitetyksi tätä mysteeriä.
Minulta varastettiin vuosia sitten postia. Se oli ihan järjestelmällistä. Suoraan oli postinjakajaltakin pyydetty minun postini.
Jouduin vaikeuksiin asti, kun laskutkin jäivät teille tietämättömille ja muu tärkeä posti.
Siihen ei auttanut muu kuin katkaista postin tulo kokonaan muutamaksi vuodeksi.
Näin sain homman loppumaan.
Kukaan talossa ei tunnustanut tekevänsä näin, mutta siitä yleisesti tiedettiin. Näin minulle kertoi eräs jo pois muuttanut henkilö.
Hän ihmetteli, miksi oikein kyselen asiasta, sillä kyllä mummollani on oikeus postini katsastaa.
-Että mitä?
Niin kenellä?
Hän ei suostunut kertomaan kuka tämä mummokseni tunnustautunut ihminen oli, mutta täydestä meni kaikille.
Ja kukaan ei ilmeisesti ymmärrä kirjesalaisuuden/ postisalaisuuden ideaa.
Ikävä vain todeta, että oikeat mummoni, jotka minä tiedän ja tunnustan tämän päivän tietojeni perusteella, ovat molemmat pötkötelleet haudassa jo useamman vuosikymmenen.
Oliko hän siis minun tietämättäni jomman kumman reinkarnaatio?
Tuskin nyt kuitenkaan. Jos oli, minä en saanut kyseistä memoa.
Tehdäänpä tämä nyt selväksi, jos se ei sitä vielä jollekin ole.
Minulla ei ole minkäänlaisia sukulaisia täällä päin Suomea.
Jos joku tunnustaa olevansa minulle sukua, tulkoon esittämään siitä viralliset dokumentit. Kyllä sellaiset täytyy löytyä.
Ja sitten katsotaan, ollaanko sukua vai ei.
Kaikenlaista sitä keksitään. Täytyy kyllä ihailla tätä rikoksentekijöiden muuntautumiskykyä. Taito on taito.
Tai sitten on ollut puhtaasti kiusaamisesta kyse.
Ihmisen nimi ja mitä tunteita se herättää kenessäkin on uhka sekä mahdollisuus.
Täytyy sen verran antaa tunnustusta, että kouluaikoina kukaan ei liiemmin kiusannut, sillä nimi oli suoja.
Myöhemmän tiedon valossa kyseenalainen, mutta silti suoja.
Aikuisena on saanut opetella tämän pärjäämisen kulttuurin ihan uudella tavalla.
Näille ihmisille nimeni ei aiheuta pelkoa tai he eivät tiedä tai välitä siitä.
Syitä siihen voi olla useita.
Joko kiusaajat toimivat oman sukuni laskuun,
Tai sukuuni yritetään tällä tavoin kauttani vaikuttaa.
Tai ihan vain puhtaasti minä jostain täysin järkeilyn ulkopuolella olevasta syystä satun käymään ihmisten hermoon, ja minua pitää sen vuoksi kaltoin kohdella.
Mene ja tiedä!
Kiusaamisessa pitää kuitenkin jokaisella olla nollatoleranssi!
Sitä ei kukaan saa tehdä eikä hyväksyä.
Vaikka olen itse suvun musta lammas, olen silti tarkka siitä, kuka siihen saa kajota tai siihen kantaa ottaa.
Väärät teot on tuomittava ja niistä on maksettava.
Se on selvä. Minun tapauksessani sukulaisuus ei ole este totuuden esiintulolle. Tai se ei estä minua toimimasta omantuntoni mukaan oikein.
En kuitenkaan siedä vilunkia myöskään heidän suuntaansa.
Reilu peli kaikille, vaikka en itse reilua peliä tai kohtelua saisikaan.
Se on sama siinä, että minä saan haukkua omaa sukuani, mutta muut eivät saa sitä minun kuulteni tehdä.
Aina pyritään keskittymän siihen, mikä on totta.
Tässä on kyse kunniasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti