keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

What we pay attention to, grows!














Todistin tässä jokin aika sitten elävää esimerkkiä siitä, kuinka pelkästään tunnetiloissa eläminen harhauttaa pois oikeista faktoista. Ne vääristävät asioita niin, että näet, koet ja elät todeksi sitä, mitä tunteet milloinkin kertovat.






Oman elämänsä suhteen jokainen on vapaa tekemään, niin kuin haluaa, mutta silloin, kun ne koskevat myös toisia ihmisiä, olisi syytä vähän pohtia, mitä se kertoo omasta elämästä, ettei pysty kohtaamaan arkisia asioita ihan niinä arkisina asioina ja ennenkaikkea tosiasioina.







Tosiasiat ovat ihan pelkästään tosiasioita. Ne eivät aiheuta tai velvoita tuntemaan mitään.






Me ihmiset sitten päätämme sen, kuinka reagoimme mihinkin tosiasiaan. Jotkut heilauttavat tunteita enemmän kuin toiset. Ja jotkut asiat eivät tunnu miltään. ME kuitenkin olemme itse niitä, jotka päätämme miten reagoimme ja kuinka säätelemme tunteita asioiden suhteen.







Reagointi johonkin asiaan on aivan eri asia, kun eläminen koko ajan jonkin tunteen läpi.






Eräs henkilö oli ottanut aivan asiakseen tulla minulle kertomaan eräästä kolmannesta henkilöstä, kuinka häntä on niin vaikea katsella, kun hän on niin kovasti viime aikoina suurentunut.


Varmasti kasvoistani näki, mitä ajattelin sillä hetkellä, en pystynyt yllätystäni peittämään. En hyväksy itse sitä, että kehovihaa viljellään missään muodossa.


Yleensä jätän tällaiset asiat kommentoimatta. Oli kuitenkin niin, että hän kertoi tätä minulle tapahtuneena tosiasiana. Sattumalta kuitenkin satuin tietämään, että kyseinen henkilö oli laihduttanut hirvittävän kilomäärän ja tehnyt samalla uskomattoman upeaa henkistä kasvua ihmisenä.


Oli pakko todeta,että tilannehan on nyt niin, että tämä henkilö on pudottanut painoa ihan reilustikin, ei siis ole suurentunut. Kyseinen henkilö katsoi minua, kuin lehmä uutta veräjää ja totesi, että aha, jatkaen samalla valitusvirttä siitä, miten hän itse on vain lihonut.


En siitäkään asiasta nähnyt mitään konkreettisia todisteita, joten oli ihan pakko tiedustella, että paljonkohan se vaaka nyt on heilahtanut plussalle


Vastaus veti kyllä täysin sanattomaksi; 300g!!!








Tapaus vain osoittaa sen, että tosiasiaksi muodostuu se, mitä itse subjektiivisesti tunnet. Sillä ei siis ole mitään tekemistä oikeiden tosiasioiden ja tunnereagointien kanssa.







Toinen asia, joka on huolestuttanut minua jo jonkin aikaa on se, että sellaiset henkilöt, jotka pyrkivät jollain tavalla hyötymään toisista henkilöistä käyttävät tunnetiloja manipuloidakseen toista.



Tunnetiloilla ja tunteilla manipulointi on ihan arkipäivää, valitettavasti.



Se myös johtaa sellaiseen oletukseen, että tietyt tunnetilat mahdollistavat hyväksikäytön, hyötymisen tai ainakin toisen vakuuttamisen siitä, että vaikuttajan oma näkemys on ainoa oikea.







Olin jokseenkin hieman närkästynyt siitä, että Dankon kuoleman jälkeen minua on yritetty käännyttää uskontoihin, siis ihan useamman henkilön toimesta.


Tiedän sen, että tuskaa tuottavissa tilanteissa ihminen on hauras ja voi löytää lohtua uskonnosta tai uskosta, nehän ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa.


Kuitenkin teemalla : tämä on ainoa oikea tie ja muuta et voi ajatella, kuin mitä minä sanon, minut saadaan vain ärsyyntymään.


Keskustella voi aina. Erilaisia näkemyksiä riittää kyllä. Kuitenkin jokainen, joka uskoo asiaansa aidosti, voi myös perustella näkökantansa aidosti ja ihan oikeilla argumenteilla, ILMAN painostamista.


Asia, joka minua eniten tässä tapauksessa mietitytti, oli se, että kuinka väärin he tulkitsivat tilanteeni.


Siis vain riitti se, että nyt on sattunut jotain, tunnemaailmassa on tapahtunut muutos, iske kiinni.


Eihän arvomaailmassani kuitenkaan tapahtunut mitään muutosta, vaikka ikäviä asioita kohdalleni osuikin.







Tunteilla ja tunnetiloilla manipulointi tai niiden hyväksikäyttö, on aina vallankäyttöä.







Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka saadakseen jotain itkee? Tai vastaavasti saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi, ellet tee niin kuin hän käskee? Tai vastaavasti kehuu ja saa olosi tuntumaan hyväksytyltä, ja sitten tunnet olevasi velvollinen tekemään jotain hänen mielikseen?







Me kaikki olemme kohdanneet näitä tilanteita.








Kolmas asia, joka menee tunteilla vaikuttamiseen ja niiden kautta elämiseen, on raha. Tarkemmin sosiaalinen status.



Jos ajatellaan, että sosiaalinen asema on se juttu, johon itsetunto perustuu, silloin ollaan hyvin tunnetilojen armoilla.


Naapuri ajaa pihaansa uudella autolla. Kateus iskee. On hankittava jotain muuta, joka osoittaa sen, että löytyy sitä rahaa täältäkin.


Tai vastaavasti yhteiskunnallista asemaa täytyy koko ajan pönkittää jollain.


Näitäkin taittaa lähes jokaisen tuttavapiiristä löytyä.



Kuitenkin,




Silloin, kun ihmisellä on eheä itsetunto, ei tunteilla pelaamista tarvita. Ei tunteilla vaikuttamista, eikä manipulointia.






Tyhjiö on tila, jossa ei tapahdu mitään.

Se onkin hyvä esimerkki siihen harjoitukseen, jossa kuvittele itsesi sinne ja pohdi,



Kuka on sinun oikea minäsi?

Millaista elämää oikea minäsi haluaa elää?

Millaisia arvoja todellinen minäsi kannattaa?



Eheä itsetunto rakentuu pala palalta vain tarkastelemalla sitä oikeaa, todellista minää.







Jos keskittää ajatuksensa vain pelkästään tunnetiloihin ja niiden kautta elämiseen tai elämisen mahdollistamiseen vain tunteiden kautta manipuloimalla, elämä on ihan varmasti juuri pelkästään sitten sitä.





Se, mihin kiinnitämme huomiota, kasvaa.















torstai 18. huhtikuuta 2019

Like a bad penny

















Edellisessä postauksessa puhuttiin tunteista ja tunnereagoinnista. Yhtä tärkeää on vastaavasti puhua sitten myös toiminnasta eli toimintamalleista.







Opitut toimintamallit hallitsevat elämäämme, jos emme itse huomaa ja tiedosta sitä kuinka toimimme.







Lapsena meihin iskostuu toimintamalleja, joista osaa noudatamme ihan tietämättämme. Muistan yläasteella, kuinka suomenkielen opettaja sanoi meille, että jokainen sukupolvi päättää ettei toimi omien lastensa kohdalla niin kuin omat vanhemmat ovat tehneet. He kuitenkin epäonnistuvat siinä ja toimivat täsmälleen samoin, koska he eivät määrittele sitä mikä pitää tehdä eri tavalla, miksi pitää tehdä eri tavalla ja mikä tuo erilainen tapa on, ja mitä siitä sitten seuraa. Joten he päätyvät toimimaan täysin samalla tavalla kuin omat vanhempansa.







Eli esimerkki jo osoittaa sen, kuinka työntäyteistä omien toimintamallien seuraaminen on, puhumattakaan ensin niiden tiedostamisesta.






Väkivaltaisten toimintamallien kohdalla tilanne on yleensä helpompaa hahmottaa, koska moraali tulee mukaan kuvaan. On siis tiedostettu, että näin toimiminen on väärin  ja sillä voi olla itse toimijalle seuraamuksia.







Itselle vahingollisten toimintamallien tiedostaminen on yleensä se kaikkein vaikein asia. Toista kohtaan vahingollisesti toimiessa on olemassa aina jokin peili. Jokin asia/ reaktio AINA heijastaa sen toiminnan takaisin.






Se ei vielä tarkoita, että toista vahingoittavaa toimintamallia noudattava ymmärtäisi miksi niin ei saa tehdä, mutta kohtaa aivan varmasti jonkinlaista vastustusta ja/tai reagointia.







Siitä kehkeytyy sellainen malli, jota noudatetaan sitten läpi elämän, jos sitä ei osata purkaa auki. Kun sinua kohtaan on toimittu tietyllä tavalla ja olet reagoinut siihen tietyllä tavalla. Toistat sen saman kuvion itse tehden niin kuin on tehty ja otat vastaan reaktion, jonka tiedät kuuluvan kyseiseen käytökseen.






Ja sitten jos joku toimiikin tilanteessa eri tavalla / reagoi eri tavalla, menevät konseptit aivan sekaisin, eikä tilannetta osata käsitellä oikein.






Tässä kohtaa pitäisi AINA joidenkin kellojen kilkattaa, ja asiaa pitäisi pysähtyä pohtimaan.







No, miten omia toimintamallejaan voi seurata?






Olemalla läsnä tilanteissa. Huomioimalla sen mitä tekee. Ja tunnustaa sen mitä tekee. Siitä on vielä sitten jonkin verran matkaa siihen, miksi niin tekee.






Tämä on asia, joka kasvattaa myös tervettä itsetuntoa ja tuo itsetuntemusta. Kova kritiikki omaa minuutta kohtaan voi myös lieventyä, kun nojataan puhtaasti tosiasioihin, siihen kuinka toimii.






Kun tietää, kuinka toimii, voi pohtia sitä mitä pitää muuttaa, ja pitääkö mitään muuttaa. 






Ihminen yleensä jollain tasolla tiedostaa omat toimintansa, myös ne haitalliset toimintamallit, joita toteuttaa itseään kohtaan. Silloin kehitys pelottaa ja tämä asia luo suorastaan kauhua.






Kuka/ Mikä on sinun peilisi?

Millainen tilanne/kokemus saa sinut huomaamaan sen millaisia toimintamalleja toteutat?







Kipua kokevan ihmisen on erityisen tärkeää pureutua tähän asiaan. Kipu kun on sellainen kokemus, joka romuttaa jo olemassa olevan elämän, ja ne toimintamallit, joiden ympärille sen on rakentanut.







Toimintamallimme, tiedostamattomat ja tiedostetut, ovat aina läsnä, tai ne ainakin ilmaantuvat silloin, kun meitä provosoidaan jonkin sellaisen asian suhteen, joka pakottaa meidät toimimaan.













keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Achilles heel














Oman käytöksen analysointi on sellaista, jota jokainen aikuinen on mielestäni velvollinen tekemään.






Olen kuitenkin törmännyt tilanteisiin, jossa omaa käytöstä ei huomioida ollenkaan. Sitä ei silloin voi määritellä, koska siihen ei itse kiinnitä mitään huomiota.






Tai toisaalta ajatellaan, että omasta käytöksestään ei ole millään lailla vastuussa. Tavallaan, kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu jonkun toisen toimesta tai elämä vain tapahtuu, mutta oma osallisuus tai oma käytös jäävät täysin huomaamatta tai huomioimatta.







Jos tällaiseltä henkilöltä kysytään tai vaaditaan konkreettisia näyttöjä tai todisteita asioista, ne jäävät saamatta, koska elämä eletään vain tunneskaalan läpi






No, hei #tunteet... ja koska tunteet






Olemme ilmeisesti eläneet sellaisia aikoja maailmanhistoriassa, eri sukupolvien hallitessa ja vallitessa, että tunteet ovat nyt se juttu. Kaikilla on oikeus tunteisiinsa






Toki näin onkin, sitä en kiistä, enkä käy siitä kenenkään kanssa kiistelemään.






On kuitenkin aivan eri asia TUNNISTAA tunteensa ja käsitellä niitä, sekä elää tai toimia niiden mukaan (tai jättää toimimatta), kun ELÄÄ pelkästään tunnetilasta toiseen ja toimia vallitsevan tunnetilan ohjeistamana.






Tai reagoida asioihin SUBJEKTIIVISESTI pelkästään tunnetilalla. Ja vielä tehdä OMAAN TUNTEESEEN perustuvaa päättelyä, jossa "todisteet" pelkästään tukevat omaa tunnetta.





Ihminen tekee AINA olettamuksen tietämättään. Ja olettamus voi ohjata tekoja ja ajatusta sen jälkeen. Jos se perustuu pelkästäään tunnetilaan, niin silloin voi sattua virheitä. Myöskään olettamustaan ei voi analysoida, jos se on tunnepohjainen.





Pelkästä tunteilla reagoinnista on tullut sellainen akilleen kantapää, jolla voi tehdä itselleen ja muille hallaa hyvinkin paljon elämässä. Sekä sillä oikeutetaan myös huonoa käytöstä.







Me aikuiset olemme saaneet sellaiset ihanat lahjat kuin itsehillintä ja tunnesäätely






Lapsien kohdalla me koulutamme heitä näihin samaisiin asioihin. Harva aikuinen jaksaa sietää lapsen julkisella paikalla kiukuttelua puuttumatta asiaan jollain tapaa, perustelemalla miksi niin ei nyt saa tehdä, komentamalla tai vastaavasti käsittelemällä lapsen tunnetilaa ohjaten ja ratkaisua etsien.






Miksi ihmeessä sitten aikuinen itse unohtaa, että sama pätee myös häneen!






Itsehillintä ja tunnesäätely ovat osa aikuisuutta! Ne ovat osa vastuuta. Ja jokaikinen tiedostava  aikuinen on velvollinen näitä käyttämään.






Rinnastan nyt esimerkin tähän muotitautiin eli masennukseen. Esimerkillä ei siis ole mitään tekemistä aidon masennuksen kanssa, joka on sairaus. Sitä kuitenkin käytetään pönkittämään omaa huonoa käytöstä ja vedotaan siihen, että näin voi käyttäytyä, koska masentaa.






Kun nyt puhutaan tästä elämään kuuluvasta satunnaisesta TUNNETILASTA, jossa henkilö kokee itsensä masentuneeksi. Mikään ei huvita, KUN elämä tai olosuhteet eivät mene oman mielen mukaan.






Silloin on kyse tunnesäätelystä. On pohdittava sitä, onko oma TUNNEREAKTIO aiheellinen vallitseviin olosuhteisiin nähden. Ja voitko omalla toiminnallasi poistaa itseltäsi tämän ikävän tunteen.






Jos kuitenkin tuntuu, että joku muu on valvollinen tekemään sinun masentuneelle olotilallesi jotain, silloin olisi aiheellista pohtia MIKSI näin?







Kun taas vakavasti masennusta sairastava ihminen voi elää elämäänsä niin, että ympärillä elävät eivät huomaa mitään. Hän käyttää tunnesäätelyä siinä, että pohtii itsekseen vakavia tunteita. Ne ovat niin vakavia, että ne automaattisesti saavat ajattelemaan sitä, voiko tunteiden mukaan toimia.







TUNNE ei koskaan velvoita toimimaan.


Tylsistyneisyys ei velvoita valittamaan, pelko ei (välttämättä) pakota juoksemaan, kiukustuminen ei velvoita rähjäämään tai huutamaan tai lyömään jne.








Tunteisiin voi jäädä myös kiinni. Elämä ja olosuhteet voivat muuttua rajustikin juuri sellaisiksi kuin henkilö itse on halunnut. Kuitenkaan negatiivisesta valittamisesta ei pääse eroon ja mikään muutos ei tuokaan sitä haviteltua mielihyvän tunnetta, koska sitä ei osaa tunnistaa eikä tunnustaa. Siitä on tullut tapa. Tunteet, joihin on jäänyt kiinni, tuovat turvaa.







Kipu ja krooninen kipu ovat myös tällaisia tunnepuolen asioita, joita on seurattava tunnesäätelyyn nojaten hyvinkin tarkkaan. Se on yksi niistä kipua kokevan henkilön perusjutuista, jotka on opeteltava, jos kivun kanssa haluaa pärjätä.







Onneksi kuitenkin omaa toimintaansa voi AINA kehittää






Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että henkilön on opittava erottamaan järki ja tunne toisistaan.

Helppoa, eikö? Jokainenhan tekee näin jon valmiiksi, eikö?






Jos kuitenkin vastaus saa epäilemään omaa käytöstään, ettei tunnista elääkö tunnereaktioilla, vai pohtiiko asioita ensin tosiasian kautta ja pohtii minkä tunteen se herättää ja onko tunnereaktio aiheellinen vallitsevaan tosiasiaan nähden ja millainen reaktio on aiheellinen tai tarpeellinen,






voi käyttää muutamaa kysymystä apuna.






Siis onko kysymys, kommentti tai reaktio järkeä vai tunnetta?






Mihin kysymykseen se vastaa?






Jos se vastaa kysymykseen MILLAINEN? Kyseessä on melkeinpä jokakerta TUNNEPOHJAINEN juttu.






Millainen työpäiväsi oli? -Rauhallinen, raskas jne. Nämä ovat tunnepohjaisia kuvauksia.






Jos taas kysyt, MITÄ teit tänään töissä? - Vastaus edellyttää KONKREETTISTA tosiasiaa eli faktatietoa.







Ihan samoin on eri asia kysyä ja pyytää erilaisia vastauksia kysymyksiin:

Missä kohtaa kipu tuntuu?

Millaista kipusi on?







Millainen = tunne
Miksi= järki






Näin tämän voisi hyvin yksinkertaistaa. Ainahan on olemassa muuttujia, joten ihan täysin täsmällistä tiedettä se ei ole.






Kuitenkin arkielämässä se antaa hyvän vertailupohjan henkilölle tarkastella omaa käytöstään ja analysoida sitä.






Kipupotilaalle tämän asian sisäistäminen taas on äärimmäisen tärkeää ja sen toteuttaminen käytännössä arjessa pitäisi olla jokapäiväistä.







sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Only the truth can set us free!















Jokin aika sitten törmäsin jossain tällaiseen rukoukseen. Vaikka en kovin uskonnollinen itse olekaan, tässä on sanoma.






" Anna anteeksi meille ne valheet, joita kerromme suojellaksemme toisia. Ja valheet joilla suojelemme itseämme. 

Me olemme heikkoja. Valheet suovat meille lohdun. 

Mutta vain totuus tuo vapauden."







Haluaisin yrittää tuoda julki sitä, miten on mahdollista, että esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön myötä asia hyvin usein ymmärretään vasta aikuisena tai aikuisuuden kynnyksellä







Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö lähentelee sellaista kieroutunutta pahuutta, jota ihmismielen on vaikea hyväksyä. Sitä on niin vaikea ymmärtää, koska kukaan ei halua myöntää, että ihminen itse kykenee sellaisiin tekoihin. Sehän tuo sen kaikkien meidän ulottuville, jos me myönnämme, että tällaista oikeasti elämässä tapahtuu. Kun siltä suljetaan silmät ja se lakaistaan maton alle, toivoen vain, kun siihen ei kiinnitä huomiota, se lakkaa olemasta.






Tämän takia on ymmärrettävä sitä, miten tällaisen tapahtuminen on mahdollista, jotta sitä voidaan ehkäistä ja toivottavasti myös estää tapahtumasta yhdellekään lapselle enää.







Hyväksikäyttäjiä on monenlaisia. Yhteistä näille on kuitenkin se, miten lapsen mieli myrkytetään.






Jokainen haluaa uskoa siihen, että itse on pystynyt antamaan omille lapsilleen sellaiset eväät, jotta arvopohja on oikeanlainen. He erottavat oikean väärästä jne.






Kuitenkin hyväksikäyttötapauksissa tällä ei ole mitään merkitystä.






Jos käyttää inhoamaani termiä aivopesu, asia saadaan kuulostamaan epäuskottavalta, ja se sisältää sellaisen olettamuksen, että uhri voi myös valehdella.







Jos ajatellaan asiaa ensin hyvän kautta, voidaan mekanismia tarkastella ehkä helpommin.






Suurin vaikutus ympäri maailman, jolla aikuiset pyrkivät vaikuttamaan lapsen mieleen on Joulupukki. Tuo ihana punanuttuinen partasuu muoreineen ja tonttuineen, joka tuo joulun taikaa






Kuitenkin hyvin monella lapsella on mielessä UHKAUS: jos et ole kiltisti, Joulupukki tuo risuja, tai ei tuo lahjoja.






Toinen samanlainen maailmanlaajuinen ilmiö on Hammaskeiju. Siinäkin lapsen pitää tehdä jotain saadakseen jotain Hammaskeijulta.






Molemmissa tapauksissa aikuiset pyrkivät jopa tekemään tai ilmentämään TODISTEITA tukeakseen näitä ilmiöitä lapsen mielessä ja muokatakseen lapsen ajattelua ja luodakseen uskottavuutta.






Ja nämä ovat niitä hyviä asioita, yhtäkaikki, niillä pyritään vaikuttamaan lapseen, sekä mieleen, että ajatteluun.






Muistan itse lapsena, kun epäilin vahvasti Joulupukin olemassaoloa, sainkin kirjeen, jonka Joulupukki oli minulle lähettänyt. Ilmeisesti silloin oli jokin tällainen palvelu saatavilla. Se tosin kohdallani toimi. Pohdin pitkään sitä, miten ihmeessä Joulupukki voisi ja tietäsi kirjoittaa juuri minulle, jos häntä ei oikeasti ole olemassa. Tunsin ihan hirveää syyllisyyttä siitä, että olin kyseenalaistanut Joulupukin olemassaolon ja pohdin sitä, mitä pukki mahtaa minusta ajatella, ja olenko ollut tuhma.







Ihan tällä samalla mekanismilla tehdään se negatiivinen vaikutus ja hallinta lapsen mieleen ja käytökseen. Jos sitä voi käyttää hyvään, sitä voi VALITETTAVASTI käyttää myös pahaan.







Oman kokemukseni mukaan olen tehnyt huomion, että tätä on ainakin kahta erilaista mallia. Toisessa hyväksikäyttöä tehdään positiitiiviseksi luetellun tunteen eli kiintymyksen ja rakkaudeksi nimetyn tunteen kautta. Kun taas toisessa se tehdään uhkailun, väkivallan, pelon ja kiristyksen kautta.







Molemmissa pyritään siihen, että lapsi pitää suunsa kiinni asioista, eikä halua tai uskalla niistä mitään sanoa.






Ja tässä kohtaa haluan puolustaa lasta, uhria, joka on lapsi. 






Tämä on lapsen mielessä normaalia käytöstä. Hän ei tiedä muusta, eikä hän osaa sitä kyseenalaistaa. Ja jos hän sen tekee, vallankäyttäjä manipuloi tilanteen edukseen, ja se kuulostaa aina uskottavalta.







Jos lapsi uskoo Joulupukkiin, on hyvin naiivia olettaa, ETTEI hän uskoisi myös aikuista, joka tietoisesti ja pahoin aikein käyttää lapsen uskoa omiin tarkoituksiinsa.







Ja lapsen usko on aina puhdasta. Lapsen välittäminen on aina puhdasta






Jos ajatellaan ihan ihmisen kehityskaarta,

Miten hyväksikäytön kohteena olevalle lapselle voisi kehittyä yhtäkkiä sama malli kuin aikuiselle ajatella ja erottaa se, että häntä manipuloidaan?




Tämä asia minua on ihmetyttänyt aina. Vaikka lapsi on kokenut ihan kauheita asioita, miten hän muka voisi kiirehtiä kehitystään?







Ei seksuaalinen hyväksikäyttö yhdestäkään lapsesta aikuista tee, vaikka hänelle aikuisuuteen kuuluvia asioita onkin tehty.







Ja ihmisen kehityskaari ja psyyken kehitys ovat juuri niitä syitä, miksi asia ymmärretään usein vasta aikuisuuden kynnyksellä ja/ tai aikuisena.







Mieli suojelee meitä erilaisilta asioilta, se käsittelee niitä vasta sitten kun se katsoo ajankohdan olevan otollinen. Siitä syystä hyväksikäytön uhri voi tuntea selittämätöntä masennusta, hänellä voi olla itsetuhoisia ajatuksia, hän voi kokea suunnatonta itseinhoa tai selittämätöntä ja kaikennielevää surua. Yhtään tietämättä mistä se johtuu.






Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa ettei muistaisi. Ei vaan osaa ajatella, että ne kokemukset, joita hänelle on tehty ovat se syy hänen henkiseen pahoinvointiinsa.







Tämä nyt sivuaa aihetta, mutta muistan itse omasta lapsuudestani sen, että vasta murrosikäisenä tajusin sen, mitä perheväkivalta on. Olin pitänyt sitä ihan normaalina asiana. Luulin, että niin tapahtuu aivan jokaisessa taloudessa. Kerran sattui kaverin perheen mökillä tilanne, jossa minua olisi kotona väkivallalla kohdeltu ja siellä ei. Ihmettelin sitä, että mikä juttu tämä on, kun ei lyödäkään






Vasta kokemuspohjainen asia sai ymmärtämään sen, että omaa tilannetta voi ja pitää kyseenalaistaa.







Ihmisen itsetuntokin kehittyy, vielä aikuisenakin sen kanssa saa tehdä töitä. Tämä vaikuttaa myös siihen, haluaako hyväksikäytön kokenut henkilö tuoda asian julki ja pyrkiä hakemaan oikeutta asiasta.






Yleinen ilmapiiri on kuitenkin yhä edelleen tuomitseva myös uhria kohtaan. Heti ihmiset alkavat ajatella väitetyn tekijän sosioekonomista asemaa. "Eihän se voi olla mahdollista, että niin mukava ihminen olisi tehnyt jotain niin kauheaa. Valehteleekohan tuo uhriksi itseään kutsuva. Mitähän motiiveja hänellä mahtaa olla pyrkiä mustaamaan niin hyvän ihmisen maine."







Tässä iskee se kaikki kauheus sitten päin näköä. Jos myönnät, että hyväksikäytön mahdollisuus on olemassa, myönnät myös tiedostamattasi sen, että myös sinua on manipuloitu, ellei jopa huijattu!







Valitettavasti kuitenkin TOTUUTTA ajatellen, JOS aikuinen ihminen on rakentanut itselleen sellaisen suojan, jossa hän on mukava, antelias, luotettava, iloinen, auttavainen jne. ja sen turvin hän tekee kauheuksia lapsille, niin KYLLÄ, myös sinua on huijattu ja manipuloitu.






Se kuuluu hänen suunnitelmaansa. Sinä olet silloin hänen niin sanottu alibinsa. HÄN on tehnyt sen asian sinun tietämättäsi ja käyttää sitä sinua vastaan, itsensä puolesta.







Ja jos tämä ajattelu ei maailmassa muutu, hyväksikäyttöä tapahtuu edelleen






Tapahtumat ovat aina jokaiselle henkilökohtaisia, ja tapaukset ovat yksittäisiä






Kuitenkin

Oletko ollut paikalla? 

Ja voitko aukottomasti todistaa, että hyväksikäyttöä ei ole ollut mahdollista tapahtua?






Tässä tullaan siihen, että vaikka tunnemaailma sanoisi mitä, KUKAAN koskaan EI voi mennä takuuseen toisesta. Ja ironista kyllä, ei edes uhrista.






Tällaisissa tilanteissa on hyvin pitkälle hän sanoi-hän sanoi- tilanne. Ja se ratkaisee, kumpaa uskotaan.







Jos kuitenkin mietitään itsessään pahuutta, niitä tekoja, jotka ovat puhdasta pahuutta,

Onko oikein, että tilanne ratkaistaan uskottavuudella?






Siksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä EI pitäisi enää milloinkaan päästä tapahtumaan!










lauantai 13. huhtikuuta 2019

Black swans














Mustalla joutsenella tarkoitetaan jotain sellaista yllättävää ja odottamatonta tapahtumaa, jolla on odottamattomat seuraukset ja kuitenkin ne voidaan jälkeenpäin nähdä.





En oikein perusta tuosta jälkiviisaudesta, kuitenkin odottamattomia tapahtumia on ollut.





1. Dankon yllättävä ja äkillinen kuolema




Menetin pienokaiseni aivan äkillisesti ja yllättäen lokakuussa 2018. Humpsahdin surun täyttämään kuiluun. Kaikista suurin asia tässä tietysti ihan ilmiselvän jälkeen oli se, että nyt en ollut enää perheellinen. Lapseni, ja pieni poikani elää enää muistoissa.




Suru luonnollisesti tuplasi ellei jopa triplasi kaikki kipuni. Yllättävänä seurauksena tuli kuitenkin se, että olen kärsinyt tuosta kaikkien kirjoittajien kurjuudesta, valkoisen paperin kammosta. Sanottavaa olisi ollut kyllä, mutta mitään ei vain tullut ulos.




Dankon blogi kuitenkin jatkaa kulkuaan edelleen. Nimi vain vaihtuu, osoite pysyy samana.







2. Muutos ruokailutottumuksissa




Joulukuussa 2018 huomasin voinnissani suuren muutoksen. Ruokailutottumukset täytyi muuttaa, koska ymmärsin, että kehossani ollut energiavaje oli vihdoin täyttynyt




4,5 vuotta olin töitä määrätietoisesti tehnyt tämän asian eteen, mutta en oikeastaan ajatellut, että voisin sen saavuttaa joskus. Tämä oli erittäin mukava odottamaton tapahtuma.




Tästä onkin seurannut sitten se, että on ollut opeteltava syömään taas uudella tavalla. Sikäli tämä on ollut helpompaa aikaisempaan verrattuna, koska minun tekee mieleni erilaisia ruokia ja ruoka-aineita. En ole vielä törmännyt ruokaan, josta en pidä, jos mämmiä ei lasketa.




Jatkuva pahoinvointinen olo on hävinnyt, nyt sitä on enää ajoittain. Energiaa on myös tullut lisää sekä olen huomannut palautumisen vaikka kipukohtauksen jälkeen olevan huomattavasti helpompaa.




Edelleen täytyy pitää huolta siitä, että syön ja juon säännöllisesti. 2 tuntia on melkein maksimi ruokailujen välillä. Tämäkin on kuitenkin helpompaa, koska kehoni antaa tälle vasteen ja minulla on nykyään nälkä.







3. Jalka yllätti




Vaikka jalan kuntoutuminen on ollut todella odotettua, olin henkisesti varautunut siihen, että kuntoutuminen kestää iät ja ajat. Kuitenkin odottamatonta oli se, että jalassani ollut halvaus lähti pois helmikuussa 2019. Melkein tasan vuosi kaatumisesta




Tämäkin oli todella odottamaton iloinen yllätys




Kuitenkaan kepeistä en ole päässyt vieläkään eroon. Reisilihas ei vielä anna kävellä jalalla kuin ihan satunnaista könkkäämistä kotona ilman keppejä




Odotusarvoni kuitenkin oli, että kepit lähtevät samantien, kun halvaus paranee, mutta nyt ei niin käynytkään.






Toivon todella, että kesäksi saan jo kepit laittaa naftaliiniin ja opetalla tasapainoa ja uudestaan kävelemään. Se jää kuitenkin nyt nähtäväksi.




perjantai 12. huhtikuuta 2019

Leaving Neverland














Blogin hiljaisuus katkeaa tasan nyt. Minulle on tapahtunut tässä puolessa vuodessa yhtä ja toista sekä yhtätoista, juttuaiheita on odottamassa julkaisua pilvin pimein. Aluksi ajattelin, että käsittelen asiat tapahtumajärjestyksessään, mutta perusteellisen harkinnan jälkeen päätin, että nyt on niin tärkeä aihe, josta en vain voi olla hiljaa. Joten muut jutut odottakoot nyt aikaa parempaa.






Kukaan ei varmaan ole voinut olla törmäämättä asiaan Leaving Neverland- dokumentin tiimoilta.






Ihan rehellisesti, en edes ajatellut katsoa koko dokumenttia, koska aihe on niin mahdottoman vaikea. Tulin kuitenkin lukeneeksi erilaisia julkisia keskusteluja sekä muutamia blogeja joita tykkään seurata.







Syy, miksi päädyin katsomaan koko ohjelmaa oli se, että eräs bloggaaja pauhasi aivan mahdottomasti siitä, kuinka asialla vain rahastetaan, ja hän puolusti MJ:tä ihan henkeen ja vereen saakka. Silloin heräsi ajatus, että nyt täytyy itsekin perehtyä asiaan. Aina tällainen valtava pelkkään TUNTEESEEN perustuva reaktio kertoo jostakin, ja harvoin yleensä tunnekuohussa keskitytään siihen olennaiseen.







Tein siis itselleni palveluksen ja katsoin dokumentin. Yökin monta kertaa katsellessani ja 3 kertaa melkein oksensin. Oli se niin järkyttävää







Haluan henkilökohtaisesti kiittää Wadea ja Jamesia siitä, että he uskalsivat kertoa oman tarinansa. Ja myös heidän perheitään, että he uskalsivat myöntää omat osuutensa asioiden kulkuun.






Itse uskoin sen mitä näin. Näin dokumentin ennemminkin niin, että siinä haluttiin kertoa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ei niinkään halveksia MJ:tä. Ja ennen kaikkea kertoa siitä, että miten tuollaista voi tapahtua ihan kenelle tahansa. Kukaan ei ole siltä turvassa.






Ja vaikka koko filmi olisi ollut pelkkää keksittyä juonta alusta loppuun, sillä on mielettömän tärkeä sanoma. Tämä on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä aihe. Jos yksikin aikuinen herää siihen, että tekee väärin, on tehnyt väärin tai ajattelee tehdä väärin, ja muuttaa omaa käytöstään, saa apua tai kantaa vastuun omista teoistaan, silloin filmi on tehnyt tehtävänsä.






Ihan samoin, jos yksikin lapsi pelastuu hyväksikäytöltä tai vastaavasti ymmärtää mitä hänelle on tapahtunut ja saa apua tai saa eheytymisprosessinsa käyntiin, silloin filmi on tehnyt tehtävänsä.







Tärkein asia, joka filmistä itselleni pomppasi silmille oli Waden vaimon kysymys Wadelle, sen jälkeen kun hyväksikäyttö paljastui perheelle.






Hän kysyi: "Onko sinulle selvää, mitä lapselle ei saa tehdä? Mikä on sopivaa?"






Tämä on kysymys, joka pitäisi esittää koko ihmiskunnalle.

Tiedätkö SINÄ, mitä lapselle EI saa tehdä?







Ihan jokainen varmasti ymmärtää sen, miten kysymykseen vastataan oikein. Oletko kuitenkaan koskaan pohtinut sitä, mikä on oikeasti oikein ja sopivaa?






Aikuinen kantaa itse vastuun omista ajatuksistaan, mielihaluistaan ja teoistaan.






Teot ja niiden tietoinen toteuttaminen tarkoittaa sitä, että ihminen ymmärtää toimintansa riskit. Poistaako se vastuun? Mielestäni ei.






Mielestäni tällaista tilannetta ei pitäisi päästä syntymään missään, koskaan, milloinkaan, että on vastakkain aikuinen ja lapsi ja lapsi joutuu kantamaan vastuuta aikuisen teoista.






Tilanne pitäisi olla niin, että yhtään lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ei tapahdu, piste.







Kirjoitan aiheesta nyt siksi, että dokumentin jälkeen en ole saanut nukutuksi kunnolla. Olen nähnyt painajaisia ja primitiivinen pelko ja häpeä asian myötä hiipivät salakavalasti mieleni sopukoihin.






Olen siis itsekin kokenut tähän kategoriaan lueteltavia asioita.






Ja Waden blogi sai minut ymmärtämään, että nämä asiat tapahtuvat pimeydessä. Siksi niistä on ensiarvoisen tärkeää puhua ja tuoda asioita julki.







Näistä asioista puhuminen on yleensä ihan äärimmäisen vaikeaa. Jo siksi, että yleensä kun avaat suusi, tulet tuomituksi. Siksi sellaiselle, joka on kokenut jotain samansuuntaista, on helpompi puhua ja saada sitä kautta itsekin uutta perspektiiviä asiaan.







Omalla kohdallani asiaa on aikanaan puitu oikeudessa. Silloin asiaan tuli kyllä päätös, mutta ei tuomiota





Olen pohtinut paljon noita aikoja, ja tajusin vasta äskettäin, että KUKAAN ei sanonut, että minua kohtaan on tehty väärin






Se oli nimittäin asia, jota olen odottanut kaikki nämä vuodet. Jotenkin minulla on niin yksioikoinen maailmankuva, että tällaisessa asiassa teko/ teot olisi pitänyt vain myöntää.






Minulle se olisi riittänyt. Tuomarin olisi mielestäni pitänyt olla se viimeinen auktoriteetti, joka sanoo, että minua kohtaan on tehty väärin. Ja vaikka ei olisi tullut tuomiotakaan, silti hänen olisi pitänyt lausua nuo sanat.






Näin ei kuitenkaan ole koskaan tapahtunut. Olen saanut paljon kaikenlaista palautetta niskaani tämän asian tiimoilta. Minua on syytetty valehtelijaksi ilman mitään todisteita, ihan vain koska tuntuu siltä.


Ja sitten ne, jotka ovat särkyneet asian johdosta, ovat olleet vain hiljaa. Tai vastaavasti ottaneet etäisyyttä ja asiasta ei koskaan saa puhua






Koskaan en ole kohdannut sitä reaktioita, jossa joku pohtisi ensimmäisenä sitä lasta. Hänen kokemaansa, ja lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia.






Koen sen nyt aikuisena niin, että tämäkin osa elämääni on osa kasvutarinaani.






Kuitenkin jälkeenpäin ajatellen, jos edes joku olisi sanonut ne maagiset sanat: Sinua kohtaan on tehty väärin. Luulen, että eheytymisprosessi olisi ollut helpompaa, eikä olisi tarvinnut taistella häpeän ja huonommuuden tunteiden kanssa välttämättä niin paljon ja pitkään. Olisi ollut tosiasia, johon nojata.





Kun kaikki ihmiset maailmassa muistaisivat sen, että lapsia ei ole tehty tähän maailmaan aikuisten leikkikaluiksi. Heitä ei ole tehty rikottaviksi. Kukaan lapsi ei ole olemassa siksi, että aikuinen saa käyttää valtaa väärin






Tiedätkö sinä mitä lapselle ei saa tehdä?