Raskas viikko

Huh huh.. Olipahan raskas viikko. Siskoni äkillinen sairauskohtaus keskellä yötä vei hänet sairaalaan saakka. Puhutaan kuitenkin iältään 30+ henkilöstä. 

Hän onneksi pärjää tällä hetkellä. 

Vaikka kuinka järkevästi itse suhtautuu asioihin ja etsii aktiivisesti tietoa sekä käsittelee sitä, ei näihin totu. Vaikka pää pärjäisi järjen valossa ihan ok, on hermostolla ihan oma elämänsä. Itselläni oli jopa hengitysvaikeuksia selän napsahdettua jumiin. 

Tulin pohtineeksi sitä, kuinka tärkeää ja hienoa on näinä aikoina, että terveydenhuollossa on hoitopaikkoja. 

Sairaalat voisivat olla aivan täynnä. Jouduttaisiin tekemään päätöksiä siitä, kuka saa hoitoa ja kuka saa elää. 

Kuka tämmöisiä päätöksiä voi tehdä? Kenellä siihen on oikeus? Oikeus päättää toisen elämä? 

Ja, jos joku niitä päätöksiä joutuu tekemään.. 

Miten se vaikuttaa henkilöön itseensä? Saati yhteiskuntaan? 

Tuli niin mieleeni vuoden takainen tilanne Italian Lombardiassa, jossa koronaan sairastunut pappi antoi oman hengityskoneensa lapselle ja kuoli itse. Koskaan ei uutisoitu selvisikö tuo lapsi. 

Ilman rajoitustoimenpiteitä mekin voisimme olla pohtimassa samaisia asioita. Aina jonkun täytyisi väistyä toisen tieltä. 

Kuka sen sitten pystyy määrittämään, kenen elämä on tärkein? 

Vastaus on.. Kaikki ovat. Kenelläkään ei ole oikeutta määrittää toisin. 

Kuka sitten luopuu vapaaehtoisesti omasta tai rakkaimpiensa hengestä? Tuskin kukaan. Jokaisella on siinä vaiheessa perusteet sille, miksi täytyy saada hoitoa ja elää. 

Terveydenhuollossa on kuitenkin olemassa järjestys sille, kenet ensisijaisesti hoidetaan. 

Henkilökohtaisesti olen kiitollinen hallitukselle siitä, että tätä järjestelmää ei ole vielä tarvinnut ottaa käyttöön. 

Nämä ovat rajoitusten keskellä kamppaileville terveille ihmisille kaukaisia ja vieraita ajatuksia. 

Kuitenkin ihminen on sopeutuvainen ja kekseliäs. Talous tasapainottuu aina jollain aikamarginaalilla. 

Henkilökohtaisesti olen ylpeä omasta koulutuksestani. Ensimmäiseen ammattiin, kosmetologiksi, opiskellessani meille teroitettiin hyvin tarkasti se, että kaikki munat eivät voi olla samassa korissa. 

Koska, kauneudenhoitoala on suhdanneherkkää. Mikä tahansa talouden heilahdus näkyy näissä palveluissa ensimmäisenä. Kun kauneudenhoito on ensimmäinen asia, josta ihminen säästää. Hiuksiakin voidaan leikkauttaa, mutta ylellisyydet heivataan.

Niinpä olin tyytyväinen lukiessani uutisen siitä, kuinka kauneudenhoitoalan ihmisiä on suuri joukko opiskellut lyhyen koulutuksen koronajäljittäjiksi, koska omat työt ovat nyt katkolla. 

Se on sitä sopeutumista se. 

Jos ajatellaan, että rajoitukset jatkuvat vielä vaikka 10-20 vuotta, on selvää, että tässä mitataan ihmiskunnan selviytymistaitoja. 

Välipaloillakin on nyt omat välipalat

Kuukausi ja viikko on nyt takana välipalallista arkea. 

Kyllä voinnissa on huomannut eron. Parempaa jaksamista siis. 

Yllättävästi kehoni ymmärsi aivan heti, mikä oli kupletin juoni. Oli siis kaivannut sapuskaa enemmän. 

Ruoan lisäys ja laadun parantaminen ovat nyt mahdollistaneet sen, ettei vatsa ole ollut löysällä koko ajan. Tämä tällainen verottaa niin runsaasti kehon varantoja, että olen super iloinen, että tilanne on normalisoitunut. 

Olen kuitenkin huomannut sen, että tämäkään ruokamäärä mitä syön, ei ole vielä riittävä. 

Hauskasti tulin siihen tulokseen, että välipalani tarvitsevat omat välipalansa. 😉

Niinpä kävin tuumasta toimeen, ja nyt on kokeilueräksi ostettu välipalojen välipalat.

Olen saanut runsaasti myös uusia ideoita toteuttaa ruokaa. En ole ollut varmaan koskaan näin innovatiivinen ruoanlaiton suhteen. 

Minulla on nykyään jääkaapin ovessa lista, mihin kirjoittelen päähäni pälkähtäviä ideoita, tai vaikutteita joihin törmään. 

Yllättävästi olen saanut myös mielitekoja, mitä haluan maistaa. Tällaisia ei ole ollut varmaan ikinä. Sima ja pähkinäinen kasvissosekeitto limellä lukevat listassa. Yhdessä vai erikseen, jää nähtäväksi. 

Söin juuri herrrkullisen lounaan. Odotan vaan kellon eteenpäin juoksua, että saan tehdä samanmoisen syötäväksi uudelleen. Vaikka väliin mahtuu vielä välipalat poikineen. 😉

Tässä uusi innovaatio hävikistä.. Perunasosetta ja margariinia, grillattua kinkkua (leikkele), ruohosipulijuusto- kerma- kastike pakastemansikoilla. 

Äskeinen lounas.. Juustosämpylä, margariinia, keitetty kananmuna, kurkkumajoneesi ja jodioitu suola. Lisäksi tuoreita mansikoita, mustikoita ja tropical mehua. 

Huomaakohan näistä, että olen perso marjoille? 😉

Loogiset jatkumot

Olen hyvin pahoillani, että olen onnistunut järkyttämään joitakin lukijoitani. 

Se ei suinkaan ole ollut perimmäinen tarkoitukseni. Vaikkakaan asioita käsitellessä siltäkään ei aina voi välttyä. 

Ihana ystäväni sanoi minulle.. On se harmi, että noin positiivinen ja iloinen ihminen on kokenut noin paljon kauheuksia.

Ihana hän! 

Vaikkakaan itse en pidä itseäni minään uhrina. En ole mikään erikoispainos, jolle on voinut tehdä mitä mieleen juolahtaa. 

Näen asioissa loogiset jatkumot. Siksi on vaikeaa ajatella olevansa uhri, kun on osa jotain loogista tapahtumaketjua.

Otetaanpa vaikka sairaus. 

Geneettisesti sairaan ihmisen kohdalla on hyvin luonnollista, että tauti etenee.

Samoin, jos kohtaa tapaturman ja siinä menee rikki yhtä sun toista, on vain loogista, että on kipeä ja raihnainen. 

Lisäksi on hyvin loogista myös se, että paranemiseen menee aikaa, tai tietyin osin ei enää palaudu ennalleen. 

Jos posliinivaasi särkyy ja se korjataan, ei siltä voi enää priimaa vaatia.

Tämän takia en oikein ymmärrä tätä positiivisuuteni hehkutusta, mihin törmään harva se päivä. 

En ole sen positiivisempi kuin muutkaan. Minä vain suhtaudun asioihin, ja katson asioita eri tavalla.

Ajatustapa mahdollistaa sen, että tunteet eivät hallitse elämää, vaan pystyy näkemään tosiasiat erillään tunteista. Se puolestaan loogisesti johtaa siihen erittelyyn, mitkä tunteet ovat tapahtumiin verrattuna olennaisia ja kuinka ne voi käsitellä. Silloin tunteetkaan eivät hajota ihmismieltä.

En ole törmännyt vielä yhteenkään ihmiseen, joka ei pitäisi minua outona tai jopa tunteettomana tämän asian takia. Se ei tarkoita, että se olisi väärin vain sen tähden, ettei sitä ymmärretä. 

Niinpä menneisyyteni ja sukujeni tekemät tai tekemättä jättämät asiat suhteutuvat samalle loogiselle jatkumolle.

Se ei tarkoita sitä, että ne ovat hyväksyttäviä tai oikein. En itsekään oikein tiedä jakaudunko hyviksiin vai pahiksiin tällä jatkumolla.

On paljon tapahtunut kaikkea, mille en ole voinut mitään. Enkä voi asioille vieläkään, vaikka kuinka haluaisin. 

Tekeekö se minustakin sitten mahdollistajan, sitä en itsekään oikein tiedä. 

Ainakin asiat saavat minut voimaan pahoin. 

Kuitenkaan minä en ole näytelmän päähenkilö. Kannan huolta niistä, jotka eivät ole voineet missään vaiheessa puolustautua tai saada ääntään kuuluviin.

Kuka heitä puolustaa tai saa heille oikeutta?

Tällaisten asioiden edessä tunne lyö yleensä ihmiset kanveesiin.

Raakuus on helpompaa kohdata vain vaikenemalla se kuoliaaksi. 

Kuitenkin tällä tavalla jokaisesta, joka vaikenee, tulee mahdollistaja. 

Raakuudet vain jatkuvat, koska ympäristö antaa myöden. 

Lisäksi tällä tavalla ihminen hiljaa hyväksyy raakuudet. Hän oikeuttaa niiden tapahtumisen, joten hän valitsee puolensa. Hän on tekijöiden puolella. 

Ja tämä asia ei muutu muuksi, vaikka sitä perustelisi itselleen miten tahansa. 

En uskokaan, että olisin ensimmäinen, joka osaa ajatella ja eritellä asioita suvuistani.

Juorut liikkuvat aina. Harvoin mikään pysyy niin täysin salassa, ettei siitä kenelläkään ole edes vihiä. Tai harvoin saavutetaan täyttä radiohiljaisuutta. Joku avaa suunsa jossain "väärässä" tilanteessa aina.

Minä tunnen suurta voimattomuutta muiden mahdollisten uhrien tähden. 

En näe mitään keinoja siihen, kuinka koko (mahdollisesti kauheakin) totuus tulisi ilmi. Selviäisi koko looginen polku, miten asiat ovat edenneet, ja millä laajuudella.

Vasta koko totuuden tullessa ilmi, voi eheytyminen alkaa.

Toinen asia, joka saa ihmiset kanveesiin ja toimintakyvyttömiksi raakuuksien edessä on äly. 

On julman musertavaa myöntää se, että toinen omaa niin mahtavan älyn, jotta pystyy taivuttamaan muut oman tahtonsa alle ja saa tehdä mitä rikollista ikinä huvittaa. Manipulointi on yksi tekijä. 

Ihminen ei perusluonteeltaan voi myöntää sitä, että joku tässä hommassa onnistuu. Tämä on suurin tekijä, miksi asioita pidetään mahdottomina ja niistä vaietaan viimeiseen asti. 

Siksi minäkin tunnen voimattomuutta sukujeni edessä. He ovat älyllisesti voittaneet minut. He ovat rakentaneet puitteet, jotka ovat kestäneet aikaa. 

Mahdollistajien joukko on suuren suuri.

Se ei välttämättä tarkoita sitä, että tilanne jatkuisi samanlaisena hamaan tulevaisuuteen asti. 

Tarvittaisiin muutosta, jotta tilanne voi muuttua. 

Muutos mahdollistuu, kun tapahtuu jonkin ulkopuolelta ohjautuvan asian takia jotain, jonka esim mahdollistaja kokee itselleen henkilökohtaisena suurena vääryytenä. Silloin toiminnan paljastuminen mahdollistuu. Ainoa vain, että täytyy olla pitävät todisteet, muutoin se tulkitaan pelkäksi tunteensiirroksi tai mahdollisesti niin, että jotain pyritään kostamaan tai vierittämään syytä "viattomille". 

Luulen sukujeni huolehtineen tästä asiasta niin, ettei vuotoja tapahdu. 

Kuitenkin, jokaisella on murtumispisteensä. Myös raakuuksien tekijöillä. Kuka tai mikä sen sitten mahdollistaa, en voi sitä tietää. 

Siispä kiitän ystävääni näistä lämpimistä ajatuksista ja myötätunnosta minua ja kokemuksiani kohtaan. On ihana huomata se, että joku välittää minustakin ihmisenä.

Jotta läpimurto asiassa saadaan, tarvitaan kuitenkin kollektiivista välittämistä ihmisistä, lapsista, uhreista noin yleisesti. Tarvitaan myös ihmismieltä, joka näin pelottavan asian edessä ei lannistu. Myös asian edessä nöyrää mieltä. Mieltä, joka näkee valheidenverkon läpi, ja uskaltaa toimia. 

Ihmisaivojen salat

Ihmisaivot ovat järjestelmä, joihin mahtuu paljon tietoa. 

Henkilökohtaisesti uskon, kun tulee tunne jostakin, ettei kaikki ole kohdallaan, että on kyse jostain mitä olemme havainnoineet. Tieto on aivoissa, emme vain muista sitä, tai emme osaa tulkita sitä.

Vaikka en poissulje mitään yliluonnollista, uskon kuitenkin kyseessä olevan jonkin aivoihimme ohjelmoituneen tiedonjyväsen. Ne kuitenkin muodostuvat olomuotoonsa vasta, kun meillä on tarpeeksi tietoa asian käsittelemiseksi. 

Minulla on ollut hyvin paljon erilaisia pelkoja. Olen alkanut työstämään niitä ja pohtimaan syytä, mistä ne kumpuavat. 

Pelkohan on myös erittäin tehokas keino hallita toista ihmistä. 

Mieleeni muistui rippikesäni. 

Mummolassa maalla sinä kesänä tapahtui jotain kummallista. 

Viime yönä näin valveunen, jonka ansiosta ymmärsin jotain tärkeää. 

Tiluksilla oli muutama paikka, joita pelkäsin kovasti. Aina tuntui, ettei niissä paikoissa ollut yksin. Välttelin niitä parhaani mukaan. Aina, jos jouduin yksin peltotöihin sinne, missä mielestäni kummitteli, viivyttelin ja maleksin, ettei olisi tarvinnut yksin mennä.

Komento oli töiden osalta armoton. Ei auttanut. Lauloin yksinäni, se oli eräs keino helpottaa valtavaa pelkoa. Kävin jopa tutkimassa maaston, eikä siellä mitään erikoista ollut.

✨✨✨

Olen lapsesta saakka ollut tottunut metsänkävijä. Vaeltelin yksinäni tiluksilla metsissä, eikä minua koskaan pelottanut. 

Kuitenkin taloon johtavan tien varrella oli metsikkö, johon en suostunut jalallani astumaan. En edes mielelläni kulkenut tietä yksin, oli se niin pelottavaa.

Kuitenkin rippikesänä jouduin tuonkin paikan kohtaamaan. Ihan tahattomasti tosin. 

Mummo oli komentanut minut postin hakuun ison tien varresta. Se tarkoitti, että tie sinne vei juurikin tuon pelkäämäni metsän laitaa. Otin koiran flexissä mukaan, ja lähdimne kävelemään.

Kaikki meni todella hyvin. Takaisin tullessa iloitsin jo siitä, ettei mitään pelättävää ollutkaan. 

Kuitenkin.. Juuri siinä kohtaa tietä, missä metsikkö oli, tuli vastaan aitauksestaan karannut hevosen varsa. 

Hitto, minä pelkäsin hevosia. Varsinkin juuri tuota viheliäistä olentoa, joka oli potkaissut minua ikävän kipeästi nilkkaan. 

Lisäksi en tiennyt miten toimia.

Emme voineet edetä, koska varsaa ei voinut säikyttää. Tien toisella puolen oli hevosaitaus, jossa emä oli levoton varsansa vuoksi. Sinne ei voinut mennä. Eteenpäin ei päässyt, eikä taaksepäin tointanut lähteä.

Jäljelle jäi vain tuo pelottava metsä.

Ei auttanut. Varsa oli ihmistä arvokkaampi, niille ei saanut sattua mitään.

Niinpä koiran kanssa loikkasimme metsään. Minua pelotti aivan vietävästi, enkä uskaltanut edes ympärilleni katsella. Samassa törmäsimme puuhun. Koiran flexi meni rikki metalliosaltaan, ja koira juoksi talolle jättäen minut jälkeen. 

Oli huolta kerrakseen. Murehdin käsistäni tippunutta flexiä. Polvia heikotti. Käteni vapisivat. En uskaltanut jäädä sitä siihen etsimään. 

Useita tunteja myöhemmin päätin etsiä rikkoutuneen flexin kuitenkin. Menin jälkiämme takaisinpäin ja löysin sen.

Kun palasin, en halunnut jostain syystä kertoa kenellekään, mitä olin sählännyt. 

Kuitenkin setäni oli nähnyt minut siinä metsässä. Talolta hyvin näki metsän laitaan. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään.

Arvelin selvinneeni tästä seikkailustani ilman moitteita. 

Ennen viime yön valveunta en ollut osannut yhdistää näitä tapahtumia toisiinsa. 

Nimittäin. Tuona kesänä isäni tuli eräänä päivänä tämän seikkailun jälkeen keskellä päivää komentamaan minut talon vintille nukkumaan. 

Siellä ei hiirten seassa kukaan halunnut nukkua, enkä ollut käynyt siellä edes vuosiin. Lisäksi minun nukkumapaikkani oli ollut jo vuosia mummon makuuhuoneessa. 

Siinä hetkessä minut valtasi pelko. Ymmärsin jotain olevan vialla. En suostunut, vaikka isäni kuinka intti. 

Toinen kummallisuus sattui muutaman päivän päästä. Olin mummon kammarissa lukemassa, kun setäni tuli sinne, ja vaati minua kanssaan vintille nukkumaan.. Taaskin keskellä päivää. 

Kieltäydyin taas, vaikka minua painostettiin. Aikansa päästä hän jätti minut rauhaan. 

Seuraavan kerran setä änkesi itsensä aivan viereeni pihakeinussa, ja vaati taas samaa. 

Ei saanut minua mukaansa, ei. 

Tämä oli todella outoa käytöstä. Olen pohtinut asiaa nyt paljon. 

Uskon, ettei heillä ollut mielessään seksuaalinen hyväksikäyttö, vaikka eihän sitä voi poissulkea. 

Luulen, että minulle piti sattua tälläinen kotitapaturma. Esimerkiksi tulla raput alas niin, että niskat olisivat katkenneet. Kukaan ei olisi voinut väittää, etteikö se ollut tapaturma tai vahinko. 

Äitini oli nimittäin yrittänyt samaa jo muutamaa vuotta aiemmin. Silloin pystyin kuitenkin pelastamaan itseni. 

Miksi he sitten olisivat halunneet tappaa minut? 

Sillä todennäköisesti oli hyvinkin paljon tekemistä tämän metsäreissuni kanssa. Mikä salaisuus siellä olikaan, se ei saanut paljastua. 

🐸🐸🐸

Kolmas kummallinen asia on se, että minulta on kateissa isomummo.  

Havahduin erään keskustelun myötä siihen, että en tiedä edes hänen nimeään. En ole koskaan kuullut edes mainittavan hänestä. 

Hänen miehestään mummo vain kerran suostui sanomaan yhden lauseen: hän oli paha mies. Mitään muuta tietoa heistä ei ole. 

Tämän pahan miehen hautapaikallakin on haudattuna vain hän. Ei vaimoa. 

Miksi tästä isomummosta ei ole koskaan kuitenkaan puhuttu mitään? 

Tämäkin olisi helppo tarkistaa kirkonkirjoista. Ainakin pitäisi olla. 

🌻🌻🌻

Neljäs outo juttu on se. Muistan, ollessani kuuden vanha, erään Suomea ravisuttaneen lapsenryöstön.

Meillä asiaa ei mitenkään kauhisteltu. Minä olin kyllä kauhuissani. 

Isäni kertoi minulle yksityiskohtaisesti mitä tämä hirviö oli lapsille tehnyt ja kuinka heidät oli tapettu. 

Kuitenkin eilen satuin katsomaan poliisin haastattelun kyseisestä asiasta. Koskaan ei selvinnyt, miten tämä lapsenryöstäjä lapset tappoi. 

Heräsikin kysymyksiä..

Kertoiko isäni minulle sepitettyä tarinaa, jotta jostain syystä pelkäisin? 

Vai kuvailiko hän minulle jonkun muun murhan? 

🌱🌱🌱

Viides ihmetystä herättänyt asia oli rippikesältä sekin. 

Haahuillessani ympäri mummolan tiluksia ensimmäistä kertaa ikinä huomasin kirsikkapuun. Se oli täynmä kirsikoita. 

Olin edellisenä kesänä syönyt kirsikoita eräällä kaupunkireissulla, ja huomasin olevani perso niille. 

Ilahduin ikihyviksi. Pohdin vain, miksi niitä ei kukaan syönyt. Siellä mitään ei heitetty haaskuun. 

Olin oikein onnessani popsimassa marjoja, kun setäni tuli talosta ulos, ja huomasi mitä olen tekemässä. 

Hän sai aivan järjettömän raivokohtauksen. Luulin jo, että hän pieksää minut siitä hyvästä. 

En syönyt niitä kirsikoita enää. 

Toisaalta en voinut ymmärtää miksi niitä ei saanut syödä.. Ja miksi asiaa ei voinut asiallisesti selittää.. ? 

Kunnes nyt aikuisena mieleeni tuli kamala ajatus. Entäs, jos joku oli haudattu tuon puun alle. Ihminen tai eläinkin.. 

Jouduin tämän oivalluksen tehdessäni kyllä yökkimään vessassa jonkin tovin. Jos siellä olisi ollut ihminen.. Olisiko marjojen syöminen ollut lähellä kannibalismia? 

🍏🍏🍏

Pelot väistyvät, kun ymmärtää tosiasiat.  

Hyvä itsetunto

Kuluneella viikolla on mediassa kohistu naisten turvattomuudesta. Se on asia, josta on syytä puhua, ja sitä pitää pohtia.

Tässäpä oma tarinani aiheesta, jossa täysin asiaan kuulumaton mies joutui hoitamaan tilanteen, vain siksi, että edusti mies-sukupuolta.

Minulla oli nuorena aikuisena pahoja paniikkikohtauksia johtuen lapsuudesta ja nuoruudestani. 

Karkkikaupassa, missä oli muitakin ihmisiä, eräs vanhempi mies tuijotti minua mielestäni liian pitkään, ja minne liikuin hän tuntui olevan liian lähellä. Sain paniikkikohtauksen ja jouduin poistumaan kaupasta hyvin nopeasti.

Jälkeenpäin tuntui tyhmältä, koska eihän minulla ollut mitään hätää. Hyvin todennäköisesti ihan tavallinen asiakas. Joku kuitenkin tilanteessa assosioi minulle vaaran tunteen. Pelkoreaktio käski paeta, ja minä pakenin.

Treenasin paljon mielenhallintaa, ja pääsin hyvään tilaan, jossa paniikki ei enää yllättänyt.

Sitten sattui tämä kuuluisa tapaturma. Olin heikoilla niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mikä on aivan luonnollista. 

Tämä kaikki toi hyvin erilaisen pelon pintaan.

Lääkäri antoi lähetteen fysioterapiaan. Olin googlannut paikan etukäteen ja sieltä jäi mieleeni tämän paikan omaavan osaamista hurjasti työvuosissa. 

Mieleeni siis jäi kuvitelma, että siellä on jokin vanha setä, ja olen täysin turvassa. (en yhtään tiedä miksi kuvittelin vanhojen setien olevan turvallisia, eihän ikä sitä asiaa määritä..) 

Paikalle saapuessani ja vuoroani odottaessani huomasin, että tuo vanhempi setä ei hoitaisikaan minua. Hän otti eri asiakkaan.

Samassa toisen hoitohuoneen ovi avautui ja sieltä tuli nuori ja erittäin lihaksikas mies. 

Jähmetyin niille sijoilleni. Pelko oli lävistävä ja jähmettävä. 

Tämä mies tuli varovasti eteeni hyvän välimatkan päähän, ja pyysi seuraamaan. Hän seisoi kärsivällisesti paikallaan, kun en seurannut. Hän ei tehnyt mitään harkitsemattomia liikkeitä edes käsillään. Rauhallisesti seisoi paikallaan ja antoi minun päättää. 

Muistan vain hänen silmänsä. Niin lempeät. Hyvin kysyvät, ja ehkä harmistuneet siitä, ettei ymmärtänyt, miksi pelkäsin häntä.

Ja samassa pelko hellitti. Ymmärsin ettei mitään uhkaavaa ollut. 

Kerroin myöhemmin tälle ihmiselle koko tarinan. 

Kiitin häntä siitä, että hän täysin viattomana asiaan joutui kohtaamaan minun epäluottamukseni miehiä kohtaan. Ja kuinka hienosti hän hoisi tilanteen. 

On hyvin yleistä, että pelon ja epäluottamuksen edessä ihminen suuttuu. Mikä vain pahentaa tilannetta.

Tämä ihminen kuuluu tänä päivänäkin ystäviini, ja luotan siihen ettei hänelle ole luontaista satuttaa toista ihmistä.

Tällä hyvällä ystävälläni on hyvä itsetuntemus. Hän tietää mitä hän tekee, kuinka toimii. 

Hänellä oli tässä täysin absurdissa tilanteessakin niin hyvä itsetunto, että hän pystyi luottamaan minun näkevän totuuden pelon alta, joka on siis tunne. Sillä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. 

Olen niin iloinen siitä, että sain kokea tällaisen hyvän kokemuksen.

Jopa yksi hyvä kokemus riittää korjaamaan ja palauttamaan luottamuksen.

Kaikki miehet eivät suinkaan ole pahoja. Kuitenkin viikon julkinen keskustelu antaa olettaa niin.

Tuntui pahalta, että sovinismi ja tappaja määriteltiin ikään kuin samaksi asiaksi.

Vihapuhe on asia erikseen. Tappaja on kuitenkin henkilö, joka haluaa tappaa. 

Hänellä on tietty järjestelmä kuinka toimii. Useimmilla on myös oma uhriprofiili.

Tuntui hullulta, että yhtäkkiä kaikki miehet olivat kollektiivisesti vastuussa, siitä, mitä tappaja teki. 

Tämä ei tietenkään poista sitä, että naiset ovat helpommin uhreja. Tästä ei kuitenkaan voi tehdä kollektiivista päätelmää, että kaikkia miehiä on pelättävä. 

Minä kuulun joukkoon, joka kannattaa varautumista asioihin, ennalta suunnittelua sekä varovaisuutta. 

Olinkin hiukan ihmeissäni kun luin mielipiteitä siitä, kuinka puolustautuminen ei ole naisen homma, miesten on muututtava. 

Millainen ihmismieli sitten tekee rikoksia? 

Ja miten tälläinen ihmismieli saadaan muuttumaan? 

Rikoksiin lankeavia on väestöstä tietty osuus. Tätä samaa ajattelumallia, joka tämän mahdollistaa on kaikissa sukupuolissa. 

Uhkaava tai ääliömäinen käyttäytyminen ei vielä tee kenestäkään tappajaa. Impulsiivisiin rikoksiin se voi kyllä johtaa. 

Miksi ihminen sitten käyttäytyy ääliömäisesti? Sillä voi olla jotain tekemistä vallanhalun kanssa. 

Miten kasvattaa ihmiselle niin hyvä itsetunto, että valtataisteluista tulee tarpeettomia? 

Luottamus tarvitsee tekoja. Jokainen voi miettiä omaa suhtautumistaan ja omia tekojaan. 

Kukaan ei voi mennä takuuseen kenestäkään toisesta. 

Jos jos jos...

Jos nyt jossitellaan oikein urakalla. Olen tehnyt mallinnoksen olemassa olevan materiaalin pohjalta siitä mitä oma tilanteeni on voinut mahdollisesti olla. 

Kaikkea tietoa en ole voinut todentaa ihan jo matkustusrajoitteisuuteni takia. Esimerkiksi kirkonkirjoihin en pääse käsiksi, koska 1900-luvun kirjat eivät ole netissä.

Lisäksi täytyy ottaa huomioon analysointimallissa se, että käytös on ollut mahdollista toteuttaa myös harhaanjohtamista varten. Valheita on kerrottu totuutena. Ja totuutta väritetty, jotta se loisi illuusion, jonka tarkoitus on käyttää emotionaalista kiristystä oikean totuuden suojaamiseksi.

Kuitenkin tietyistä tosiasioista, käytöksestä ja toimintamalleista on voinut luoda aikajanan. Se perustuu aina siihen mitä on ja mitä ei ole. Miksi käyttäytyy tai miksi ei käyttäydy. Miksi tekee ja/tai miksi ei tee.

Lisäksi olen käyttänyt omaa muistiani. Tämä kuitenkin lisää jonkin verran virhemarginaalia, joten muistiin perustuvat asiat eivät voi olla tulkinnan johtotähtiä.

Lisäksi on vielä omaa elämääni koskevat avoimet kysymykset. 

Eli mahdollinen malli.. 

🍉 Luulen tietäväni missä biologiset juureni ovat. Kuitenkaan raiskausta tai insestiä en ole voinut poissulkea, joten siksi en avaa asiaa täysin. 

Kuitenkin jonkin asian seurauksena nuori tyttö tulee raskaaksi. 

Joko on ollut liian myöhäistä abortille, se ei ole ollut turvallista tai uskonnollisen näkemyksen mukaisesti raskaus on viety loppuun saakka. 

Joka tapauksessa syntyy 3 lasta, kolmoset. 

Tämä on spekulaatiota mitä sukupuolta lapset ovat. Kuitenkin malli antaa olettaa, että kaksi lapsista on ollut tyttöjä. 

Minä olen yksi näistä kolmesta, eli toinen tytöistä. 

Sekin on todentamista vaille, kuinka lapset on lahjoitettu maailmalle. Onko ollut kyseessä lailliset adoptiot, vai laittomat? Onko lapsista salaa maksettu jotain? Onko lapset sulautettu sukulaisperheisiin heidän omina lapsinaan?

Oletus on, että lapset on erotettu toisistaan ja jokainen on saanut uuden oman huolehtijan. 

Miksi lapsia ei ole kasvatettu omassa taloudessa? Malli antaa olettaa, että on haluttu piilottaa tämä häpeä, avioton raskautuminen. Lisäksi on ollut kova tarve saada kunniallinen avioliitto, jotta maine ei kärsi. Jostain syystä lasten biologisen isän kanssa avioituminen ei ole ollut mahdollisuus. Ja uskon myös vahvasti tapauksessa vanhaan kunnialliseen uskomukseen, että lapset syntyvät vasta häiden jälkeen, ei ennen. 

🍉Oletus on, että toinen tytöistä on päätynyt sinne, missä minä olen kasvanut. 

Tämä johtopäätös nojaa nyt vahvasti terveystietoihin, joita on ja myös ei ole. 

Tämä tarkoittaisi sitä, että on ollut kuitenkin vain yksi minä, joten jotenkin tämäkin asia on selitettävissä. 

1. Joko tämä toinen tyttö on päätynyt vauvana tähän perheeeseen ja minä olen ollut muussa perheessä. Noin 5 vuoden iässä tämä tyttö on kuollut, joko luonnollisesti tai tapettu. On otettu kaksonen tilalle peittämään rikos tai luonnollinen kuolema. 

Joko sieppaamalla, tai kasvattiperhe on vapaaehtoisesti antanut minut pois, halutessaan päästä minusta eroon. 

2. Vaihtoehtoisesti lapsen vakavan sairastumisen myötä tytöt on vaihdettu. Joko salaa tai sitten sopien. 

3. Minut on haluttu antaa pois (esim toinen tai molemmat vanhemmat kuolleet) , ja minut on annettu tähän siskon perheeseen. Samalla nähty tilaisuus päästä sairaasta lapsesta eroon. Joko jättämällä lapsi jonnekin, mistä kukaan ei löydä, tai murhaamalla. 

Tämä mallinnus antaa olettaa lisää asioita. Sekä herättää kysymyksiä. 

Jos näin on, onko toinen tytöistä elossa vai kuollut? Onko hänet murhattu vai kuollut luonnollisesti? 

Missä on tämä toinen perhe, jossa minä olen mahdollisesti kasvanut? Miksi he ovat halunneet minusta eroon? Ovatko he edes elossa? Miten he ovat voineet pitää salaisuutena mahdollisen lapsenmurhan tai katoamisen, ja ovatko he pitäneet sen salaisuutena? 

Jos minut on kasvatettu siskoni nimellä, hänen tilallaan, kuka minä olen? 

Mikä minun oikea nimeni on? 

Jos siskoni on kuollut tai murhattu, missä hän on? 

Malli antaa vastauksen siihen, että mahdollinen siskoni on lapsi, jota kukaan ei etsi. On siis ollut mahdollista suorittaa jopa täydellinen rikos. (Jos nyt rikos voi sitä koskaan olla) 

Jos malli antaa yhtään viitettä todellisesta totuudesta, haluan ehdottomasti selvittää sisareni kohtalon. Jos hän on kuollut, haluan löytää hänet ja saattaa kunniallisesti haudan lepoon. Lisäksi, tämäkin uhri on oikeutettu saamaan oikeutta itselleen ja elämälleen. 

Olen jo ajat sitten menettänyt uskoni oikeusjärjestelmään. On turha edes toivoa, että asioiden selvitessä tulisi edes asianmukaiset rangaistukset. Rikosoikeudellisesti taitaa murha olla ainoa, joka ei vanhene. Ja nykyään sekin voidaan lieventää, joten en usko oikeuden tulevan tuota kautta toteen. 

On vain hyväksyttävä rangaistuksena se, että maailmankaikkeus ei anna mitään ilmaiseksi. Kaikella on hintansa, ja erikoisvapauksista, jotka on rikollisella menettelyllä hankittu ja saatu, joutuu maksamaan niille kuuluvan hinnan. 

Mitä se sitten kunkin osapuolen kohdalla on, se ei ole minun eikä kenenkään ihmisen päätettävissä. Sovitus tulee jokaisen kohdalle aikanaan. 

Minua kiinnostaa tässä mallinnuksessa vain ja ainoastaan siskoni kohtalo ja oma oikea nimeni. 

Skandaalit tai raha eivät minua kiinnosta. Lisäksi mallinnus antaa olettaa, että asiaan voi liittyä jälkeeni syntyneitä asiaan täysin viattomia ja syyttömiä henkilöitä. En näe mitään syytä lähteä itse heidän elämiään mullistamaan. Näen, ettei siskoni kohtalon ja oman oikean nimeni selvittäminen vaaranna mitenkään näitä asiaan liittyviä täysin viattomia ihmisiä. Vaikka heilläkin on oikeus totuuteen. Ei vain ole minun asiani sitä heille julki tuoda. 

Mallinnos kertoi tarinan. Onko se todellisuutta vai ei? Sitä ei analysointijärjestelmä päätä. Se kertoo vain vaihtoehdoista, joita aikajana antaa olettaa. Kysymyksistä, joita se kysyy ja toimintamalleista joita se kuvaa. 

Todellinen totuus voi olla jotain ihan muuta. Se voi myös olla vielä paljon paljon järkyttävämpikin. 

Aika pelot tuhoaa ja vallan rakkaudelle luovuttaa

Rakkaus on asia, josta minulla ei ole kokemuksina elämästä kuin ohikiitäneitä hetkiä. Romanttista rakkautta en koe omalla mittarilla mitaten vielä kokeneeni. 

Minulla on ollut kuitenkin rakkaudesta hyvin vahva mielikuva millaista se minun mielestäni on, ja pitää olla. Olen pitkään jo ajatellut tuon mielikuvan olevan utopiaa oikean elämän luomissa haasteissa ja tilanteissa. Kuitenkin lopulta tulin siihen tulokseen, että en kuitenkaan pysty tyytymään vähempään, kuin tuo sisäinen ajatus asiasta on. Mieluummin olen ilman. 

Vuosien uskollisuus ja lojalisuus ovat olleet minulle elämässäni tähän saakka vain myytti.

Olen pitkään pohtinut sitä, kuinka määritellä asia, joka minulle on rakkautta. Tämä voi olla niin romanttista rakkautta kuin muutakin. 

Jälleen joku muu on osannut piirtää sanat oikeaan järjestykseen paremmin kuin minä.

Menneisyyden vanki

On tullut aika kertoa eräs menneisyyden tarina. 

Olen yli kaksi vuosikymmentä ottanut vastaan epäilykset ja haukut, joiden on ollut tarkoitus puolustaa isääni. 

Oikeudenkäyntimme silloin aikoinaan horjutti hyvin monen ihmisen uskoa juuri minuun.

Minut leimattiin valehtelijaksi. Ja itse asiassa kukaan ei ole koskaan pyytänyt kertomaan minun puoltani asiasta. 

Mikään tuona kohtalokkaana päivänä ei antanut ymmärtää kuinka peruuttamattomasti elämä tulisi muuttumaan. 

Tietenkin näin jälkeenpäin ajateltuna, oli vain ajan kysymys, että jotain peruuttamatonta tapahtuu.

Inhoan, kun kuulen ihmisten sanovan.. Pitää nyt vain toivoa parasta. 

Jep. On asioita, joihin ei toivomiset auta. On toimittava, jotta asioita ei pääse enää tapahtumaan.

Niin olisi toivomisten sijaan pitänyt toimia isäni asiassa, ehkä jo ennen minun aikaani.

Asia on niin arkaluontoinen, ja henkilökohtainen tragedia, joten en halua avata kaikkia yksityiskohtia.

Kuitenkin avattakoon asiaa sen verran, että minulla oli tapana käydä tapaamassa isääni muutamana iltana viikossa, koska vanhempani asuivat eri osoitteissa.

Olin lenkkeilemään menossa tuonakin iltana. Näin ja kuulin jo kaukaa, että isäni on aivan tuhannen jurrissa. Vahvasti alkoholin vaikutuksen alainen. Ihmeellinen möly kantautui pitkälle.

Tämä oli minulle arkipäivää. Olin niin tottunut moiseen käytökseen. 

Kuitenkin tällä kertaa jokin oli toisin. Vatsaani väänsi niin, että olin antaa ylen. Jalkoja heikotti, koska pelotti sanoinkuvaamattomalla tavalla.

Kuuntelin hetken sisältä kantautuvaa ääntä. En vain osannut kuvitella mitä se oli. Yht'äkkiä tuli hiljaista.

Arvelin isäni sammuneen.

Päätin mennä sisään. Ei olisi pitänyt mennä. Ajattelin kuitenkin vähättelevästi, eihän se ole kuin isäni.

Menin sisään. Pidin melua ja huhuilin, että olen siellä. Avasin sisäoven ja näin jotain. 

En pysty varmaksi koskaan kertomaan sitä mitä näin.

Kuitenkin isäni seisoi toisessa huoneessa aivan kuin transsissa. Hän huomasi minut ja sekunnin tuhannesosissa tapahtui paljon. 

Näin hänen ilmeestään, että nyt on tosi kyseessä. Samassa käännyin paetakseni ja hän hyökkäsi kimppuuni. 

Onnistuin pakenemaan pihalle, mutta kompuroin, ja hän sai minusta kunnon otteen. Huusin keuhkojeni pohjasta: ISÄ, EI SAA! Kamppailun tuoksinnassa olin näkevinäni aikuisen varjon häilähtävän metsikön reunassa. Oli kamalaa tajuta, että kuka tuo olikin, ei auttaisi minua. 

Olin niin pahasti hänen armoillaan, että luulin kuolevani siihen. Kunnes siinä samassa tuntui, kuin jokin korkeampi voima olisi tarttunut häneen vyötäisiltä ja veti hänet irti minusta. Ihan vain sekunnin sadasosaksi, jotta pääsin irti hänen otteestaan. 

Maallinen selitys voi tietenkin olla vahvan humalatilan aiheuttama horjahdus. Olipa mikä hyvänsä, sen ansiosta minä olen vielä tässä.

Juoksin. Juoksin niin kovaa kuin horjuvilla jaloillani pääsin, sillä isäni juoksi perääni. Onneksi minä, 16 vuotias, olin häntä ketterämpi ja nopea jalkaisempi. 

Ainoa ajatukseni oli piiloutua. Pimeään, sieltä hän ei löydä. 

Sinne suuntasin, ja juoksin henkeni edestä. En kunnolla ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, ja se mitä näin sisällä talossa oli jo unohtunut ja hautautunut syvälle kaiken järkytyksen alle. 

Tällä aikaa, kun minä juoksin pimeiden taipaleiden halki kotia kohti, oli isäni soittanut äidilleni monta kertaa, ja kysynyt hädissään, olenko jo tullut kotiin. (Tämä soittelu oli täysin poikkeavaa käytöstä häneltä.) 

Tämän tarkemmin en halua yksityiskohtiin mennä. 

On kuitenkin yksi asia, jolle kukaan tuskin on menneinä vuosikymmeninä antanut mitään arvoa. 

Kun aikaa oli kulunut jonkin verran, soitin mummolleni. Isäni äidille. 

Kerroin mitä oli tapahtunut. 

Mummoni ei ollut yllättynyt. Tuska kuului hänen äänestään, ja hän sanoi.. Isäsi oli humalassa. 

Mummoni EI koskaan epäillyt, ettenkö puhunut totta. Hän EI koskaan kieltänyt tapahtunutta tai kyseenalaistanut sitä. 

Muistan viimeisen puhelinkeskusteluni hänen kanssaan enää koskaan. Hän kehotti minua muuttamaan toiseen asuinkaupunkiin ja kertoi itkua nieleskellen, että lähettää muuttoa varten minulle rahaa. (noin 500€) 

Se oli siinä. Mummo päästi minut ikäänkuin vapaaksi. Hän tiesi, millainen hänen poikansa on, ja mihin hän kykenee. 

Tästä syystä kunnioitan mummoani ikuisesti. 

Hän oli ainoa ihminen, joka ei syyttänyt minua. Minulla oli tunne, että mummo oli joutunut tekemään samoin aikaisemminkin. 

On totta, että hän valitsi ehdottomasti ensin poikansa, muu ei tullut kysymykseenkään. Ilmeisesti rakkaus omaa lasta kohtaan oli rajaton. 

Ajattelipa asiaa kuinka hyvänsä, täytyi hänen rakastaa minuakin, paljon. 

Vaikka mummoni ei kyennyt ilmiantamaan poikaansa, olisi jonkun muun pitänyt se tehdä jo silloin, kun asia on tullut ajankohtaiseksi. 

Vaikea syyttää mummoani, vaikka hän on mahdollistanut isäni rikokset. 

Hän oli kuitenkin nainen, jota me kaikki kunnioitimme. Hänen sanansa oli laki. 

Tuon käytöksen tuloksena me kaikki menetimme aivan kaiken. 

Luulen mummoni luottaneen siihen, että isäni oli uskonut sen, että perhe on pyhä, ja hän pysyisi kuosissa. 

Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille kohtalolle, että juuri sinä iltana minä satuin paikalle. 

On ollut raastavaa se, että minä menetin kaiken muun lisäksi myös uskottavuuden. 

En oikein koskaan 20 vuoden aikana ymmärtänyt miksi tämä kaikki oli tapahtunut. Isäni ei ollut hullu, kuitenkaan järkeenkäypää selitystä ei asiaan ollut. Minä kannoin suunnatonta syyllisyyden taakkaa ja pelkoa. 

Kunnes Dankon kuolema käsivarsilleni heitti minut takaisin tuohon iltaan. Kuolema se oli, joka minut sai pahoinvoimaan ja pelkäämään. Sekä pakenemaan henkeni edestä. En vain tiedä miten se tuohon kyseiseen iltaan kytkeytyi. 

Muistinvaraiset asiat eivät valitettavasti todista mitään. Kliininen näyttö puuttuu.

Olen tullut siihen tulokseen, että on aika päästää irti menneisyyden vankina olemisesta. 

Kaikki isäni uhrit ansaitsevat oikeutta. Jos voisin asiaan vaikuttaa, haluaisin hänen tunnustavan julkisesti kaikki rikokset, joihin on ollut osallisena. 

Toisen sanoin.. ja kuvin

Olen pohtinut paljon sitä, kuinka jokainen täytyy hyväksyä sellaisenaan kuin on.. 

Kuitenkaan ihan kaikkea käytöstä ei tarvitse sietää. 

Tässä muutamia kuvia, joissa joku toinen on osannut todella kauniisti ilmaista sen, mihin olen itse hakenut ilmaisutyyliä. 

Ketun🦊 eväs🥪?

Inhimillistäminen on viime aikoina vilissyt ihmisten puheissa. 

Puhutaan tietenkin koronasta, koska poikkeusolot on taas julistettu Suomeen. 

Luin jokin aika sitten jutun, jossa käsiteltiin sitä, kuinka ihminen inhimillistää koiran. 

Myönnän suvereenisti. Danko oli minun pieni poikani, vaikka olikin eläin.

Samoin viime keväänä ihastelin kerrostalon kuudennen kerroksen ikkunasta, kun kettuemo leikitti poikasiaan. Näytin varmaan juurikin 😍 tältä emojilta,

Kunnes..

Kettu tuli aikaisena aamuna vastaan, kun olin kauppaan menossa. Tiemme kohtasivat hyvin läheltä. Kun kettu juoksi minua kohti mäkeä alas, tajusin siinä samassa, että keppien kanssa kulkevana minä olen luonnossa sen ruokaa. 

Sanoinkin ääneen, kun eläin jäi noin 15 metrin päähän minusta, että - älä kuule yhtään katsele minua seuraavaksi evääksesi!

Minun onnekseni tällä ketulla oli jo saalis suussa. 

Siihen loppui se söpöily kettujen kanssa. 

Luonto toimii juuri näin. Siellä eletään perusvaistojen varassa. 

Virus toimii myös samoin. Ei sillä ole tunteita. Se toimii, niin kuin sen kuuluu toimia, tuhoavasti kohteitaan kohtaan. 

Eräs naapuruston ihminen vaahtosi hyvin suureen ääneen tunteella, kuinka tämä kaikki on ihmisten pelottelua, ihan turhaa, yksilönvapautta ja perusoikeuksia polkevaa ja kyse on pelkästä nuhasta. 

Kuitenkin, kun hän - meidän ulkona ollessamme- otti tohkeissaan muutaman askeleen minua kohti, pysähtyi hän kuin seinään, ennen kuin kerkesin itse väistää.. 

Samassa hän sanoo järkyttyneenä..

 

-Mutta sinua ei pidäkään lähestyä, sillä sinä voit siihen menehtyä. 

Ja jätti kuuliaisesti hyvän turvavälin väliimme. 

Yht'äkkiä nuo hänen ihmisoikeuksiaan rajoittavat toimet konkretisoituivat hänen silmiensä edessä, eikä hän halunnut olla vastuussa, että aiheuttaisi vahinkoa minulle. 

Ilmeisesti hän välittää minusta kanssaihmisenä, mistä olen hyvin kiitollinen! 

Muutosvastarinta kuuluu asiaan. Se kuuluu ilmiöön. Kun virusta vastaan ei voi reklamoida, puretaan oma paha olo sitten muuhun. 

Virus on pakottanut kansakunnat ottamaan kantaa ja toimimaan. 

"Onko se ihme?"

Se on kevät! 🌞Jihaa! 🐎

Jos osaisin, voisin heitellä kärrynpyöriä tuosta vain! 🤸‍♀️

On alkanut suurin suosikkini vuodenajoista, kevät! Pääsiäinen, joka on lempipyhäni, on jo kuukauden kuluttua. 

Tilasin (monen muun tavaran oheen) kevään kunniaksi, ja kuvausrekvisiitaksi, pääsiäispupun. Pehmolelun, joka kotiutuu huomenna. Toivottavasti on hyvä. 🐰

Kiitos kysymästä, jalka voi hyvin. Treenaan joka päivä. Tavoitteet ovat kirkkaina mielessä. 

Havahduin erääseen ajattelumalliin, joka kaipaa vähän päivitystä ja ehkä selitystäkin. 

Nimittäin, minulta on useampaan kertaan tiedusteltu onko jalan paraneminen ollut ihme? 

Ei se ole. Se on looginen jatke sille tapahtumaketjulle, jota on vuosia tavoiteltu. 

Jos unohdetaan Jumalalliset viittaukset, ihme määritellään näin.. 

"Tapahtumien kulku luonnonlakien vastaisella tavalla; hyvin harvinainen tai epätodennäköinen tapahtuma."

Ei myöskään ole kyse taikuudesta, loitsuista, rukouksista, noituudesta, myyteistä, kalevalaisesta runojen laulannasta, tai edes suohon laulannasta. 😉🤭

Kyse on tavoitteen eteen tehdystä työstä, joka on saavutettu. On siis täysin mahdollinen, että odotettu tapahtuma. 

Lisäksi henkilökohtainen lähihistoria tukee toimintaa, koska vastaava on tapahtunut jo aiemminkin kerran. Lievempi tilanne mukaanlukien jo useamminkin.

Miksi ihmiset sitten ajattelevat jonkun olevan 

🍍mahdotonta? 

🍍jonkun ulkopuolisen voiman mahdollistamaa? 

Tähän on olemassa hyvin yksinkertainen selitys. 

🍏Ei tiedetä tarpeeksi. 

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen sairas, miksei vierellä kulkijakin, 

KUNNIOITTAA SAIRAUTTA!

Ottaa selvää taudin kulusta, sairauden laadusta ja ominaisuuksista.

Havannoi myös kehitystä, olipa se mihin suuntaan hyvänsä. 

Suomalaiseen sielunmaisemaan valitettavasti on iskostettu määrätön määrä negatiivisuutta.

On helpompaa uskoa mitä tahansa, joka väittää, että huonosti kuitenkin käy. 

Suomessa ei kannusteta myöskään paranemaan. Aina sitä pidetään ihmeenä, vaikka kyse on VAIN JA AINOASTAAN määrätietoisesta kovasta työstä.

Olisi jotenkin ihan hirveän pelottava ajatus, että näin geeniperimältään sairas saisi mahdollisuuden vain Jumalallisen intervention kautta. 🤯

Luotan ennemminkin siihen, että ihmiseen on rakentunut järjestelmä, joka laittaa meidät työskentelemään päämäärien eteen. Voidaanhan tämäkin nähdä ulkopuolisen voiman tuotoksena, siitä en käy kiistelemään, ei ole konkreettista tietoa minulla riittävästi sen asian pohtimiseen. 

Kuitenkin, homma menee Suomessa jotakuinkin näin.. 

Minä olen sitä mieltä, että saavutan asettamani tavoitteet. Aikaan en voi vaikuttaa. 

Joku juttelee tavallisen kaduntallaajan kanssa minusta ja tilanteestani, välttämättä edes koskaan keskustelematta henkilökohtaisesti kanssani. 

Nämä 2 ruotivat minun terveyttäni. Toinen speksaa tunnemaailmansa ääneen.. Ei se siitä selviä.. Ei kävele koskaan.. Ei tuommoisesta palauduta.. 

Tämä uskotaan usein täysin kiistämättömänä totuutena. 

Miksi? 

Koska, se on sielunmaisemaltaan ajateltuna luonnollisempi lopputulos. Eli kongnitiivinen ajatusvinouma. 

Lisäksi, ihmeisiin ei uskota helposti, sillä suomalaiseen iskee kateus siinäkin asiassa, miksi muka tuo olisi meitä parempi..?! 

Pohjimmiltaan on kyse pelosta. Kun ei tiedetä, eikä sitä kautta ymmärretä, jää jäljelle pelko tuntematonta kohtaan, joka vaietaan toivottomaksi tapaukseksi. 

Se minua harmittaa, että Suomessa myös lääkäreissä on tätä koulukuntaa, jotka toimivat näin. Ei saisi tiedonhankinta ja nöyryys tietämättömyyden edessä olla kiinni vain egosta ja vallasta. 

Kuuluuko tiedonhankinta ja uuden opettelu sinun luonnollisiin toimintamalleihisi? 

Silti, vaikka tieto on tänä päivänä jokaisen ulottuvilla, se ei saavuta kaikkia. 

Lisäksi tunne määrää hyvin usein sen, millaista tietoa henkilö itse vastaanottaa ja prosessoi. 

Näinhän se ei faktojen kanssa saisi olla. 

Onkin hyvä kouluttaa ajatustaan näin..

Kun kohtaat tilanteen, johon tunnereaktio on täysin poissulkeva.. Pohdi tiedätkö asiasta tarpeeksi? Ovatko faktat hallussa?