Oi caramba, nyt soi samba

-Oi caramba, tahdon näyttää sulle

 oivan samban ensiaskeleet. -

Vesa-Matti Loirin versio Kohtalokkaasta Sambasta kaikui korviini juuri tilanteeseen sopivasti.  Tanssillisesti minunkin täytyy seurata Kalle Tappisen esimerkkiä ja ottaa ensiaskeleet samban uuden hurman suhteen.








Olen ollut aina liikunnallinen. Siis siinä edellisessä jaksossa elämääni, ennen tapaturmaa ja sairastumistani.









Olen harrastanut musiikkiliikuntaa, tuota 90-luvun muoti-ilmiötä, aerobiciä. Olen tanssinut lattareita sooloversioina. Olen juossut. Olen pelannut koripalloa. Olen lenkkeillyt. Olen jumpannut. Olen käynyt kuntosalilla. Olen zumbannut. Jne. You name it. Liikunta muodossa kuin muodossa on ollut minulle intohimo ja aina luonnollista. Ja mitä vauhdikkaampaa, sen parempi.











Olen ollut aina eniten salsa-girl. Salsa on ollut mukana suurena osana jalan kuntoutusoperaatiota ja kävelemään opettelemista. Ja kuubalainen son-musiikki on se, joka on säväyttänyt sielussa saakka.

Nyt kuitenkin tahdoin tanssia sambaa. Tai, no ainakin yrittää tanssia sambaa. 

Minä osaan perusaskeleen. Tai, siis ainakin osasin - joskus. 

Nyt se ei vain onnistunut. Lopputulos oli aivan jotain muuta, kuin odottettua. 

Mikä turhautumisen tunne! 

Niin mikä? Siis t-u-n-n-e?

Milloinkas sitä mitään selvyyttä kehon liikekieleen on saatu tunteilla reagoimalla? 

Tunnistin tunteen - ja kaikki seis saman tien. 

Siis neutraali tila. Pohdi faktat. Mieti lähtökohdat oikein.

Niinpä aloin keriä tilannetta auki. 

Osaan siis liikeradan, koska osaan perusaskeleen. Aivot eivät siis hylji tätä liikerataa.

Menin peilin eteen tekemään liikettä ja huomasin, missä menee vikaan.

Kyse ei ole siitä, ettenkö osaa tai pysty.

Kyse on siitä, että kehoni vaistomaisesti suojelee paljon kipua kokenutta selkääni. Niitä kaikkia 5:ttä revennyttä välilevyä, paria välilevyn pullistumaa sekä yhtä nikamaliukumaa.

Tämä on hyvin kaksijakoista nyt.

Olen hyvilläni siitä, että kirjaimellisesti on mennyt se oppi selkärankaan, että selkää säästetään ja sitä suojellaan suoran kuormituksen sijaan.



Silloin kun selkätilanne oli akuutti, tämä oli nihkeää ja asioita tuli tehtyä kivun kautta ja selkää säästämättä. 





Matkan varrella olen kuitenkin muodostanut automaattisen toimintatavan selän rasituksen minimoimiseksi.

Mutta oliko tämä koko totuus?

Eipä ollut. Myös väärällä kehoviestinnällä oli osuutta asiaan.








Huomasin, että kehoni toimii ikäänkuin suojellakseen selkää. Sambassa kehonpaino on alhaalla ja liike tehdään matalalla eikä ylöspäin suuntautuen.









Minulla lähti liike kohoamaan ylöspäin, ja jalat eivät oikein suostuneet tekemään liikerataa kantapäillä vaan päkiöillä, mikä ei tietenkään tanssillisesti ole oikein.










Samalla huomasin, että oikea jalka tuntui pohkeesta hyvin lyhyeltä. Se ei ojentunut niin kuin olisi ollut tarve ojentua. 












Jalat ovat olleet vuosia kipeät, tuskaisen kipeät. Kaikki hermopuristukset, hermopinteet, halvaus jne. Ne ovat vaikuttaneet siihen, että kantapäät ovat olleet aina kipeät ja kantakävely ei ole ollut mielekästä.














Olen varannut painoni siis oikean jalan varaan ja enemmänkin päkiöille. Tämä on luonnollista kompensointia, jolla etsitään vähemmän kipua tuottava tapa olla.












Mutta se on väärää kehoviestintää, siitä ei pääse mihinkään, jos halutaan pyrkiä luonnolliseen tasapainoon.

No niin. Nyt pääsin itse asiaan. Heti tuli lista asioita, joita täytyy tehdä, jos haluan oppia uudestaan tanssimaan sambaa. Aloitetaan siis ensiaskeleista.

Mutta sitä ennen oikean jalan tehostettua hoitoa, hierontaa ja venytystä, jotta lihaksen saa taas venymään oikein. Tiedostavaa selän rasitusta. Ja lihasten voimaannuttamista sen normaalin jokapäiväisen kehonhuollon ja kivunhoidon lisäksi. 











Tanssi oli siis minulle oivallinen keino huomata, mitä kehossa on pielessä.







Se antoi minulle mahdollisuuden korjata asiat, ja saavuttaa sitä kautta taas uusia mahdollisuuksia kehoni tehdä asioita ja oppia uusia toimintamalleja.







Samalla pitäen mieleni tiukasti fokusoituneena tiedostamaan lähtökohdat ja huomioimaan ne sekä ottamaan näin toimintavaksi neutraalin reagointitavan.

Ja loppuun vielä yksi saavutus lisää : Erotan oikean ja vasemman puolen.

Tämä ei ollut mahdollista vielä joitain vuosia sitten.

Rinnetreeniä

Terveisiä....

 Rinnetreeneistä.

Halusin päästä harjoittamaan jalkojen lisäksi pakara -ja alaselän lihaksia, joten päädyimme kiipeämään Naisvuorelle.

Näkötornille vievä tie on helppokulkuinen hiekkatie. 

Rattaiden kanssa kiipeäminen alkoi käydä työstä jo toisella nousulla. Keskityin tekemään askelluksen käyttäen pakaralihaksia tiedostaen. 





Puristusvoimaa saa käyttää ylöspäin rattaita työntäessä eri tavalla kuin tasaisella liikkuessa, samoin kuin kehonpainoa.





Nousu ei ollut mitenkään raskas, vaan tavoitteena oli aktivoida eri tavalla kehoa ja eri lihasryhmiä.

Laskeutuminen tuolta mäeltä olikin sitten ihan eri lukunsa.

3. ja 2. nousu muuttuivatkin takaisinpäin tullessa laskeutumiseksi. Sen verran oli korkeutta, että vauhti tahtoi kiihtyä niin paljon, että otevoima ei enää pitänytkään, eikä reisilihaksissa ollut pitoa tarpeeksi jarruttamaan vauhtia.






Rattaat ympäri, eli Danko matkusti alastullessa selkä menosuuntaan. Itse kuljin rattaiden vierellä, oikealla kädellä rattaita ohjaten. Tyylinäyte tämäkin.

Alas päästiin ja aikalailla vauhdikkaammin kuin ylöspäin. 

Huomasin puristusvoiman olevan aivan eriluokkaa alastullessa ja jalkojen työskentely oli rytmikästä. Tosin sivuille ei voinut vilkuilla, oli edettävä vaan menosuuntaan ja keskityttävä tekemiseen. 

Tunsin käteni alla olevasta hihnasta, kuinka Danko yritti kääntyä toisinpäin rattaissa. Käsky kävi: istu; nyt mennään eikä meinata.

Edellisen kerran tilanteestani täällä.