Ruususen uni

Tai sitten voi yllättyä iloisesti! 

Asenne on valinta. Niinpä niin. Olisipa se tosiaan kiinni pelkästä valinnasta ja sen mahdollisuudesta. 

Psykologiassa puhutaan hienostuneesti traumakemiasuhteesta. 

Minä kutsun käytösanalyytikkona sitä pelkästään ihmisyydeksi. 

Ei ole mahdollista elää ilman traumoja tai traumakemiaa. 

Se ei ole asia, josta on päästävä eroon tai se olisi pelkästään huono asia. 

Ei. Se on asia, jota täytyy työstää. 

Siinä on ennen kaikkea kysymys psykologisesta turvallisuudesta. 

Se taas puolestaan vaatii tekoja, jotta se voidaan saavuttaa. 

Luottamus toiseen voidaan saavuttaa vain luottamalla. 

Sinun täytyy osoittaa niin itsellesi, kuin toiselle, että olet valmis ottamaan askeleen. 

Jos odotat vain toisen kuitenkin pettävän, siinä käy aivan satavarmasti niin. 

Se ei kuitenkaan oikeasti tapahdu, vaan sinä itse et silloin ole luottamuksen arvoinen itsellesi, joten aivosi kääntävät sen toisen ihmisen syyksi. Petti se kuitenkin luottamuksen. 

-Minkä luottamuksen? Miten voi pettää sellaista, jota ei edes ollut olemassa? 

Tämä saa ihmisen lamaantumisen tilaan. 

Minä kutsun sitä Ruususen uneksi.

Siinä vain odotetaan, että toinen tulee ja korjaa kaiken. 

Toisen täytyy olla SINUN kriteeriesi mukaan täydellinen, jotta häneen voi luottaa. 

Ja ne kriteerit muuttuvat tunteiden mukaan. 

-Millä tavoin tällainen käytös on reilua yhtään ketään kohtaan? 

Ei millään tavoin. 

Siinä poljetaan kaikki kunnioitus ihmisyyttä kohtaan lokaan. 

Kunnioitus ihmisyyttä kohtaan on vähintä ja samalla aivan kaikki, mitä ihmisen täytyy ihmisyydestä tietää ja ymmärtää. 

Ruususen uni koostuu siitä, ettei ole työkaluja käsitellä asioita. Siihen liittyy vahvasti myös syyllisyys. 

Niitä on aika hankala ulkoapäin korjata. 

Itsellä täytyy olla tahtoa kunnioittaa itseään ja myös omaa henkeään niin paljon, että on valmis ottamaan luottamuksen askeleen itsensä suhteen. 

Jokaisella on itseluottamuksen suhteen heikkoja hetkiä. Kuitenkin luottamus itseen ja omiin kykyihin selviytyä pitää olla olemassa! 

Nämä ovat taitoja, joita voi kehittää. 

Niitä voi kehittää myös yhdessä toisen ihmisen kanssa. Silloin on kyse vuorovaikutuksesta ja vastavuoroisuudesta. Halusta kohdella toista ihmistä hyvin. Oikeudenmukaisesti. 

Uskosta siihen, että tämä toinen vapaaehtoisesti valitsee sinut ja haluaa vapaaehtoisesti myös kohdata ongelmat kanssasi. Hän pysyy kanssasi pitelemättä. 

Se on suurinta sitoutumista. Se on myös suurinta luottamusta. 

Toki parisuhteissa tämä ei sulje pois yleisiä sitoutumisen merkiksi tehtäviä toimia. 

Eli asenne EI OLE oikeastaan koskaan valinta. 

Se on trauman sanelema toimintamalli ja toimintatapa.

Kun alat kohdella itseäsi kunnioittavasti sekä kunnioituksella, toistat sen huomaamattasi myös toisten kohdalla. 

Silloin aukeaa aivan uusi ulottuvuus luottamukseen suhteessa muihin. 

Toisen tuomitseminen ei kuulu ihmisyyteen, jos toisen valinnat eivät miellytä. Tai itse et tekisi samoja valintoja. 

Tätä ei pidä sekoittaa tuomioistuimen tekemiin tuomioihin. 

Rikoslaki ja ihmisten tuomitseminen ovat täysin eri asioita. 

-Eilen tipahti postiluukusta jokin uskontolehtinen. Etusivulla komeili kapitaaleilla kirjoitettu teksti:

TUOMIO TULEE YLHÄÄLTÄ! 

-Jaa.. Ajattelin, että siinä tapauksessa sen täytyy tarkoittaa ullakkoa, koska sen ylemmäs tässä rakennuksessa ei pääse. 🤷‍♀️

🌍

Äiti Maa

Eilen huhuilin äitiäni takaisin kotiin. Hänestä ei ole kuulunut vielä pihaustakaan.

On ehkä vaikea ymmärtää, miksi minä katson tarpeelliseksi saada hänet psykiatriseen hoitoon tai ainakin arvioon.

Kaikki ovat varmasti tietoisia hänestä tekemästäni analyysistä.

Nyt, kun on tapahtunut asioita, on vaarana, että hän menee tällaiseen psykoosin kaltaiseen tilaan.

Hän voi vaikka hypätä kalliolta, koska hän kuvittelee osaavansa lentää.

Jokainen nyt sitten ymmärtää, miksi häntä täytyy ymmärtää ja lähestyä varoen.

Toinen asia, joka aiheuttaa kummastusta, on suhtautumiseni ihmisiin.

Olen melkein varma, en siis täysin varma, että olen pienenä perheelleni puhunut maailman pallosta.

No, tuo maailmanpallo on edelleen tänä päivänä minun maailmanpalloni.

Sinä yönä, kun luulin kuolevani, minulle tapahtui outoja.

En ymmärrä sitä, miten näin unta, koska olin jo menettänyt tajuntani.

Kuitenkin tuolloin en enää pystynyt liikkumaan ja taju lähti. 

Näin unen tai ennemminkin koin sen.

Seisoin maapallon päällä avaruudessa. Jalkani olivat tiukasti kiinni maapallossa, josta virtasi punaista laavaa jalkojeni kautta suoraan kehooni.

Avaruudessa oli muuten valoisaa. Siellä vallitsi oikea värien kirjo.

Tuon laavan virratessa kehooni, minä paranin.

Seuraavana päivänä tultuani tajuihini, pystyin jälleen liikkumaan. Pääsin kauppaan ostamaan ruokaa ja aloin jälleen syödä.

Sen jälkeen ei ole ollut päivääkään, etten olisi syönyt. Tai yrittänyt kaikkea mahdollista kehon paranemisen eteen.

Äiti Maa piti minusta huolta. Antoi voimansa käyttööni, jotta voin tervehtyä. 

Vastavuoroisuusperiaatteella minun on tehtävä kaikkeni omalta osaltani, jotta Äiti Maa saa kaiken sen avun, jota minä pystyn tarjoamaan. 

Jos oikein tarkkaan asiaa ajattelee, niin

Maapallo 🌍= Earth

Sydän 💖= Heart

Nuo sanat muodostuvat täsmälleen samoista kirjaimista. 

Kunniavelat on aina maksettava. 

Äiti-interventio

Äidit. Kaiken alku ja juuri. He, joita ilman maailma ei pyörisi radallaan.

Minä joudun nyt julkisesti puuttumaan oman äitini toimintaan.

Äiti. Tule kotiin. Ole niin kiltti.

Sinä olet sellaisessa mielentilassa, että tarvitset apua. Lääketieteellistä apua.

Sinä olet tehnyt nyt paljon kaikenlaista. Olet uhkaillut jopa tapattaa minut. Oman tyttäresi.

Olet uhkaillut kuulemma minun isääni. Olet saanut hänet pois tolaltaan, kun olet kertonut kaikenlaisia valheita minusta.

Sinä olet nyt tilassa, jossa sanot ihan mitä sylki sattuu suuhun tuomaan.

Se on aika vaarallista, kun meidän muiden elämä pyörii maineemme varassa.

Minun tehtäväni on sinun tyttärenäsi pitää sinusta huolta. 

Niinpä minä tarjoudun tueksesi tässä asiassa. 

Minä olen ollut sairas vuosia ja tiedän kuinka pelottavaa lääkäreiden kohtaaminen voi olla. 

Lupaan, että etsitään sinulle kunnollinen psykiatri. Ehkä jopa hoitojakso. 

Sinusta täytyy pitää huolta. 

Minä olen puhunut isäni kanssa myös. Hän ymmärsi, että sinä äiti tarvitset apua. Me autamme sinua kyllä. Me olimme aikoinaan perhe. 

Minä olen äiti TODELLA pahoillani, että minun äitinä oleminen on saanut sinut sairastumaan mieleltäsi. 

Niin voi toisille käydä. 

Niinpä me nyt korjaamme mennyttä korjaamalla nykyisyyttä. 

Minä pyydän kaikkia ihmisiä, perheemme tuttuja, sukulaisia, ystäviä ja äitini sukulaisia sekä ystäviä mukaan tähän äiti-interventioon. 

Me kaikki haluamme sinun parastasi äiti. 

Tiedän, ettei se sairaan ihmisen mielessä kuulosta siltä. 

Luota kuitenkin lopulta perheeseesi, joka kunnioittaa äitejä. 

Me autamme sinua, kun sinun elosi on nyt hyvin haasteellista. 

Emme suutu valheistasi, vaan ymmärrämme niiden johtuvan tilastasi.

Äiti! Älä satuta enää itseäsi! Äläkä satuta meitä muita enää. 

Pyydän ja rukoilen tyttärenäsi ottamaan tarjotun avun ja tuen vastaan! 

Soita minulle tai soita minun isälleni. Me autamme sinua kyllä. 

Tänään mietteissä

Hyvää iltaa! Täällä ollaan lääkehöyryissä. Sain tänään uudet lääkkeet ja nukuin iltapäivällä useamman tunnin. Nyt ei nukuta, vaikka väsyttää.

Täytyy yrittää korjata eräs väärinymmärrys.

Eräs hyvin merkityksellinen ihminen ymmärsi minut aivan väärin tässä taannoin.

Hän suuttui minulle. 

Syytän siitä tätä savolaisuutta, nimittäin Savossa on kaikki kuulijan vastuulla. 😍

Hän ymmärsi asian niin, että minä väitin olevani häntä korkea-arvoisempi. 

He, jotka tuntevat minut, tietävät ettei kuulu tapoihini moisia päästellä suustani. 

Arvatenkin minä olen tarkoittanut jotain muuta henkilöä. 

Jokainen ihminen ja jokainen elämä on täällä tärkeä. Jokaiselle on paikkansa ja merkityksensä. 

Toiset kuitenkin ottavat paikkansa näyttävämmin. 

He onnistuvat omalla toiminnallaan tuomaan kunniaa. He tekevät jotain, josta jää ikuinen kunniavelka jäljelle. 

Edesmenneen ihmisen jälkeensä jättämä kunniavelka tekee tästä ihmisestä pyhimyksen. 

Minä en tiedä pyhimyksestä seuraavaa askelta. Onko se sitten kaksi pyhimystä? 

Joka tapauksessa tällainen jo edesmennyt ihminen on meidän kaikkien yläpuolellamme. 

Pyydän anteeksi, etten onnistunut tuomaan asiaa tarpeeksi selvästi esiin. Perustelemaan kunnolla. 

Sillä tuo velka koskee niin minua, kuin tätä minut väärin ymmärtänyttä henkilöä. Meitä yhdessä. 

Sankarit ovat oma lukunsa. Pyhimyksiä kunnioitetaan. 

"Täällä Pohjantähden alla me olemme sankareita elämän, ihan jokainen."

Niinhän se lauluissakin sanotaan. 

Nyt taidan ottaa unikaveriksi Spotifyn. Yön biisi -Mitä, jos mä rakastan sua (enemmän, kuin rakkaus tarkoittaa) 

On yksi tärkeimmistä Ollin laulamista biiseistä juuri minulle ihmisenä tällä pallolla.💖

Nyt Buranat huiviin ja peitto korviin! Hyvää yötä! 💤

Ajatus aamuun!

Mörrimöykky

Minä suutun todella harvoin. Kiukkuan todella harvoin. Tai olen tuohduksissa hyvin harvoin.

Niin. Yleensä olen hyvin rauhallinen.

Tällekin on poikkeuksensa.

On aikoja, jolloin minä käsken kaikkia painumaan helvettiin, tai vielä pahempaa, helvetin taakse.

Siitä ei kannata hermostua. Silloin minulla on sietokyvyn ylittänyt kipukohtaus.

Silloin kannattaa tuoda Buranaa ja pyytää nätisti, että nukkuisin hetken. Sillä tavoin tämä mörrimöykky alkaa muistuttaa taas omaa itseään. 

Sellainen on nyt. Minä kestän kaiken muun, paitsi pääkivun.

Oli pakko taipua tilaamaan lääkettä.

Minä todella toivon, että Schenker Mikkeli tosiaan toimittaa nyt lääkkeet, niin kuin heidän toimenkuvaansa kuuluu toimia.

Silloin, kun joku päättää toimia ominpäin henkilökohtaisten kaunojen sanansaattajana, on syytä muistaa, että silloin laittaa koko firman nimen alttiiksi. 

Huomaa kyllä, että näinkin rationaalinen ihminen ei nyt jaksa kipua, sillä möykkäsin kännykän laturin johdolle. 🤪

Niin. Ikään kuin se mitään auttaisi. 

Puhelin oli yön kiinni ja latauksessa. Se oli koko yönä latautunut 3%:a.

Tällä pääkivulla ei voinut mitään. Hermot menivät totaalisesti. 

No, hiukan rauhoituttuani käärin johdon ympärille ohutta rautalankaa näin tee-se-itse meiningillä. 

Antaa se nyt siinä ensiapua. 

Tarina vai tositarina?

Minä olen kuullut erään sieppaus tarinan.

Tätä tarinaa kerrotaan sellaisella volyymilla, että kuulijalta unohtuu se, mikä on oikein.

Se koskettaa, se repii kuulijaansa rikki.

Kuulijalle tulee halu jopa kostaa tämän tarinan päähenkilön puolesta.

Ja siinä kohtaa pitäisi jokaikisen pysähtyä pohtimaan: miksi?

Narratiivit eivät ole koskaan yksioikoisia.

Kun luet kirjaa tai kertomakirjallisuutta, niissä käsitellään AINA monta eri näkökulmaa sekä useita henkilöhahmoja.

Näin on myös elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Ei ole KOSKAAN olemassa tarinaa, jossa olisi vain yhden ihmisen näkökulma.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että kuulemani tarina on sepitettä.

Siinä on katsottu kyllä jotain lännenfilmiä, sillä käytöstieteellisesti se on täysi katastrofi.

Aina, kun joku siepataan, sille on olemassa jokin syy. Jonkun ihmisen motiivi.

Sieppaaminen on sen verta hankalaa ja riskialtista puuhaa, että turhat riskit yritetään minimoida.

Siksi esimerkiksi äitiä ja lasta ei yleensä koskaan viedä yhdessä.

Tämän nyt sanoo jo arkijärki.

Miksi ottaa ihminen, jota ei tarvita?

Jonka viennille ei ole mitään tarvetta tai motiivia?

No ei miksikään.

Hulluahan se nyt olisi. Hänhän on ylimääräinen todistaja. Arvaamaton muuttuja.

Kukaan täyspäinen roisto ei moista riskiä ottaisi.

Ja sitten vielä päästäisi tämän todistajan kaikkien todisteiden kanssa vapaaksi.

Joo joo. Enon eläinsatuja.

Sama pätee tähän Portugalissa kadonneeseen Madeleineen.

Kaikki ihmiset uskoivat sumeilematta vanhempien olevan syyllisiä tasan niin kauan, kunnes syntipukiksi saatiin pedofiili.

On helpompaa ulkoistaa pahuus roistolle.

Tämäkin on täysi floppi käytöstieteellisesti.

Minä tarkistaisin metsäpalot tuolta ajalta. Sinne saa ruumiin kätkettyä tehokkaasti, ei jää jäljelle juuri mitään.

Toisekseen tarkistaisin oliko lapsi varmasti tuolla paikassa ollenkaan, tai lähtikö mitään rahtina tai pakettina kotimaahan.

Kolmanneksi selvittäisin biologisen suhteen. Oliko mahdollista, että lapsi on annettu jonkun toisen huostaan.

Eli, aina kun kuulemme tarinan, täytyy oma tunnereaktio ymmärtää. 

Miksi tämä ihminen vaikuttaa minuun niin, että tarina menee ihon alle? 

Ulkonäkö

Me elämme visuaalisessa maailmassa, jossa ihmisen ulkonäöllä on suuri merkitys.

Siitä voi riippua jopa ihmisen uskottavuus.

Ulkonäkö on siitä harmillinen asia, että toinen tykkää ja toinen ei tykkää.

Ihminen kokonaisuutena ratkaisee kuitenkin lopulta.

Minun sairauteni on pitkin matkaa herättänyt tunteita laidasta laitaan.

Muuttunut ulkonäkö on yksi suuremmista tekijöistä.

Milloin olen ruma sairauteni vuoksi ja milloin en ole uskottavan sairas juuri ulkonäköni vuoksi.

En siis todellakaan ota paineita tästä asiasta. Toivon vain nyt vielä tänä keväänä pääseväni takaisin tervehdyneiden kirjoihin, jossa painokin normalisoituu.

Viitteitä siitä jo on.

Eilen katselin sormiani. Huomasin vuosia olleen crps:n tuoman tulehduksen kadonneen peukalosta.

Joten, jos kehitys jatkuu näin, muukin tulehdus eli paino putoaa kyllä aikanaan.

Tätä olen odottanut, tätä varten olen itseäni kuntouttanut ja hoitanut.

Kuvia tulee sitten, kun homma on nipussa. Aikanaan.

Nostalgisoidaan kuitenkin hieman. 

Tarkkasilmäisimmät ovat katselleet Festina lenten puolelta vanhoja kuvia. Niitä on siellä runsaasti, alkaen vuodesta 2012 heinäkuusta. 

Tässä kuvassa tämä neiti on täyttänyt 30 vuotta. 

Sairauden saralla olen kuvassa jo veteraani. 

Verenvuototauti on ollut päällä jo useamman vuoden. 

Ja tässä kuvassa myös hiukset olivat ohentuneet niin, että ne täytyi lyhyiksi leikata. 

Tässä kuvassa olen jo yli kolmenkymmenen. 

Halvaus toisella puolen kehoa näkyy kasvoissa jo siinä, että toinen suupieli ei ole linjassa toisen kanssa. 

Ja tässä sitten viime vuonna painon ollessa korkeimmillaan, leikin kuvanmuokkauksen meikkausohjelmalla. 

Riippuu aina siis kontekstistään, mitä kuva ihmiselle kertoo. Mitä ulkonäkö kenellekin kertoo. Ja mitä se EI kerro. 

Pitkäperjantain sanoma

Joulu mielletään syyksi hiljentyä olemaan kiitollinen asioista.

Pääsiäinen on tähän vielä parempi juhla.

Näin pitkäperjantaina on syytä muistaa, miksi tämä raamatun kertoman mukaan on pitkäperjantai.

Tänään on kirkkovuoden ainoa surujuhla.

Kristus ristiinnaulittiin.

Minä ajattelen asiaa vähän eri näkökulmasta. 

Ajattelen sitä, miltä Mariasta tuntui katsoa poikansa murhaa. 

Hänen sydämensä oli särkynyt poikansa vuoksi. 

Hänen kohtalonsa vuoksi. 

Se, mitä hänestä ihmisenä jäi enää jäljelle, oli täysin musertunut ja murtunut nainen. 

Täysin musertunut ja murtunut äiti. 

Niinpä olen ajatellut armoa. Sen välittämää sanomaa. Armon yksi osatekijä on kiitollisuus. 

Olen ajatellut omaa äitiäni. Tätä äitiä, joka minut pois antoi kuolleen siskoni tilalle. 

Ehkä on tullut aika MINUN ymmärtää häntäkin. 

Hän tuo minulle mieleen Marian. Tuon murtuneen naisen, murtuneen äidin.

Ja, jos toinen ihminen on rikki tai haavoittunut, 

kuinka silloin voi toista enää lyödä? 

Minä en voi. Se ei kuulu ihmisyyteen. 

Toki, jos rikoksia on tehty, ne täytyy yhteiskunnalle sovittaa. Niistä päättää kuitenkin oikeusjärjestelmä. 

Me tavan talliaiset emme ole valamiehistö, tuomari tai edes pyöveli. 

Oikeuden omiin käsiin ottaminen on asia, josta jokainen näin toimiva joutuu vastuuseen. 

Äiti on kuitenkin aina äiti. 

Ja minä yritän HÄNEN vuokseen olla hyvä tytär ja ymmärtää hänen sisintä sieluaan sekä sen kolhuja. 

Toivoisin voivani tavata hänet, jotta voisimme jutella. 

Minä silloin lapsena olen aiheittanut hänessä tunteita, joiden vuoksi hän on ollut murtunut ihminen ja halunnut antaa minut pois. 

Me olemme kuitenkin kasvaneet. Oppineet. 

Minä olen nyt aikuinen nainen. 

Me voimme kohdata toisemme nyt aikuisina ihmisinä. 

Olla ihminen toiselle ihmiselle. 

Luulen kuitenkin hänen ehkä jopa pelkäävän minua. 

Se kuuluu asiaan ja on täysin ymmärrettävää. 

Hän pelkää, että HÄNEN LAPSENAAN avaan samat haavat hänen sielussaan. 

Minä taas haluan noiden haavojen paranemista. 

Minulla on tarve ymmärtää äitiäni. Hän on kuitenkin MINUN ÄITINI. 

Kiitollisuuteen on tänään pitkäperjantaina siis aihetta. 

Minä olen kiitollinen MINUN OMASTA ÄIDISTÄNI. 

Harva meistä on täällä ihmisenä täydellinen. 

Haluan siis antaa mahdollisuuden meille molemmille olla epätäydelliset äiti ja hänen tyttärensä. 

🐣🐥

Välkky 💫

Huomenta vain! Olen yrittänyt löytää motivaatiota huushollin siivoukseen. Ei löydy. Olen kokeillut tuijottaa roskapusseja, lehtipinoa ja pahveja eri ilmeillä, että osaisivat itse kipitellä oikeisiin roskalaareihin.

Tuossahan nuo vielä ovat. Eivät siis osaa, tai minä en hallitse tätä tuijotushommaa. Arvoitukseksi jää, kummasta lie kyse.

No, kyllä se vielä tästä. Jos vaikka pyhinä saisi aikaiseksi. 

Vaikka en saa siivousta aikaiseksi, olen ollut välkyllä päällä. 

On tullut aika myöntää, että minä olen saanut sen, mitä olen pyytänyt. 

En ole vain ymmärtänyt kokonaisuutta. 

Minua on kiusannut se, jos ihminen haluaa omalle lapselleen pahaa, miten on mahdollista, että psykologisessa pelissä tätä ei tuhon kohteelle infota. 

Se kuuluu nimittäin pelin henkeen. 

Onpas infottu! Vieläpä korkealta ja kovaa. Minä vain en ole osannut yhdistää asioita aiemmin. 

Vuonna 2020 sain eräältä henkilöltä lahjaksi enkelikorut. Ne ovat ristin malliset. Yhdistän tämän henkilön nykyään suoraan mutsiin. 

2021 sain toiselta henkilöltä korun, joka on avaimenperä. Pyöreä suljettu rengas, jonka ulkokehällä roikkuu enkeli amuletti. 

Minä inhoan enkelikoruja, yli kaiken. Ja, jos metalli pitää määritellä, ainoa oikea on ruusukulta. Mikään muu ei kelpaa. 

Ymmärsin tuon symboliikan vasta tänään. 

Sehän kääntyy muotoon 

*Surrounded by Angels*

Siihen kun lisätään sana kummitus, joka tarkoittaa myös aavetta. Siis asiaa, jota ei ole olemassakaan, 

viestihän on selvä. 

Erittäin, erittäin kekseliästä! 

Joten kiitos! Viesti vastaanotettu. 

Peace and love!

Mikä puhe! 😭

💖Rauhaa ja rakkautta!💖

Voitetaan vihollinen, 

Voitetaan sota,

Aloitetaan jälleenrakennus!💖

Kun kerrotte, mitä tarvitsette, 

autamme varmasti! 

Uskonaskel?

Auta armaani ja hertta paratkoon, miten väsynyt minä olen. Heräsin aamulla kellon lyödessä jo yhdeksää.

Viime kesänä kun pääsin liikenteeseen ilman keppejä, tuli vastaan eräs rouva.

Hän aivan todella ihastuneena pysäytti minut ja ylisti sitä, kuinka kävelen omin jaloin.

Hän on syvästi uskovainen ihminen.

Hän lausui minulle näin: "Me uskovat sanomme niin, että Pyhä Henki kosketti päätäsi ja sen seurauksena sinä otit uskonaskeleen."

Minä jäin järkytyksestä melkein sanattomaksi. Tai oikeastaan vain vaivoin sain pidettyä kitkerät kommentit ominani.

-Hah, vai niin. Minun ja kehoni saavutuksia ei muuten ulkoisteta!

Olin niin vereslihalla vielä, sillä usko tulevaan puuttui. En nähnyt kuin sen hetken. Ensin yhden askeleen, perään heti toisen.

Nyt, kun aikaa on kulunut ja askeleita on otettu jo enemmänkin, ymmärsin tuon lauseen pitäneen täysin paikkansa.

Aina täytyy kuunnella ja ymmärtää kuulemansa. 

Sen vuoksi tein perjantain kunniaksi visan. 

Ehdotan kuunneltavaksi Kirsi Rannon kappaletta Ciao Romero. 

Ensimmäisellä kuuntelukerralla voi erehtyä luulemaan laulun kertovan onnettomasti päättyneestä rakkaussuhteesta. 

Kannattaa kuunnella useampaan kertaan ja tarkasti. 

Lisäksi tarvitaan italian kielen alkeita puhekielessä, sillä google kääntäjä ei näitä ymmärrä. 

Mitäpä kaikkea tämä laulu kertoo ja missä kontekstissä milloinkin?

Minä aion sinnitellä hereillä niin kauan, että kuulen presidentti Zelenskyin puheen Suomen eduskunnalle.

Sitten painun unille ja nukun! 💤

Virushyökkäys

Huomenta vain! Nyt olisi kurkunviipaleille käyttöä, nimittäin silmät ovat niin turvoksissa itkemisestä.

Siis minähän en juurikaan itke. Enkä herkistele. En. Ehkä. Ei sovi imagooni.

Sodasta selviäminen saa minutkin viimein päästämään tunteet vapaaksi. Helpotuksesta. Selviämisestä.

En nyt tarkoita Ukrainan sotaa.

Tarkoitan virusta, joka hyvin salakavalasti hyökkäsi viime syksynä.

Virusta, joka oli täysin näkymätön. Ei antanut oireita. Se hyökkäsi täydellä voimalla ja oli viedä kaiken. Aivan kaiken.

Siskoni luottaa minuun. Me olemme olleet hänen syntymästään lähtien kaksikko.

Niinpä hän on minulle kuin oma lapsi.

Minun aarteeni. Minun jalokiveni. 

Niinpä ymmärsin sen suurimman virheen, jonka olin hänen kanssaan tehnyt. Minä olin suojellut häntä liikaa.

Minä olin taistellut hänelle kuuluvat taistelut, koska ajattelin sen olevan hänen parhaakseen, sillä minä kestän enemmän.

Tämä on suurin virhe, jonka kukaan voi koskaan tehdä.

Tämän tämä virusvihollinen hoksasi ja käytti erittäin taitavasti hyödykseen. 

Jos siskoni ei olisi rehellisesti voinut minulle kertoa tuntojaan, olisi tuho ollut sitä luokkaa, että vieläkin puistattaa. 

Onneksi sain tiedon juuri viimeisellä hetkellä ennen romahdusta.

Tein nopeasti diagnoosin. Hän on aina ollut vähän vetäytyvä ja odottaa asioiden järjestyvän. Hän ei ole juurikaan ottanut kantaa vääryyksiin. Hän on tietyllä tavalla naiivi. 

Hän siis hyvin todennäköisesti kärsi Tukholma-syndroomasta, joka on hänen kokemuksillaan hyvin tyypillinen oirekuva.

Pyysin ja rukoilin häntä menemään terapiaan, sillä minä en yleensä uskalla tarttua lääketieteellistä apua vaativiin asioihin.

Hän ei mennyt.

Niinpä minulle ei jäänyt valinnanvaraa. Minun lapseni sukelsi, minun oli sukellettava perästä pelastamaan hänet.

6 viikkoa 5-6 tuntia päivässä minä valmensin häntä. 

Tämä virus istutti erään ajatuksen hänen mieleensä, joka oli tuhota koko ihmisen. Repiä, raastaa rikki, tuhota aivan kokonaan. Jolloin mitään elinkelpoista ei olisi jäänyt enää jäljelle. 

Hän sai myös fyysiä sydänoireita. 

Siihen ei ollut muuta keinoa, kuin kaivaa hänestä esiin sisäinen soturi. 

Niinpä me teimme. Me teimme sen. Yhdessä.

Hän luotti kuitenkin siihen, että nojautuessaan minuun, minä vaadin häneltä aivan kaiken ja koko sitoutumisen, mutta minä en anna hänen pudota. 

Hän joutui tekemään työn itse. Oivaltamaan itse. Minä olin vieressä, mutta kasvun aiheuttaman kivun hän kärsi itse. 

Ja hän selvisi. Hänestä kuoriutui taistelija. 

Eilen minä sain parhaan palkinnon. Hän oli valjastanut luovuutensa asioiden työstämiseen ja kirjoittanut laulun. 

Hän siis suoritti maisterintutkintonsa. Ja valmistui tästä akatemiasta. 

Minua on ikiajat sanottu julmaksi. 

Minä en ole julma. Minä olen armoton. 

Minä olen armoton silloin, kun vaara uhkaa ja on taisteltava. 

Ja minä olen armoton silloin, kun pirullinen pahuus uhkaa nousta valtaan. 

Armottomuus minussa saa ajattelemaan kuoleman olevan liian helppo ratkaisu tällaisille ihmisille. 

Minä haluan enemmän. Minä haluan heidän kärsivän. 

Se voi olla julmuutta. Minusta se on oikeutta. Emokarhun toimintamalli. 

Fyysisyyteen kajoavat rikokset eivät ole mitään siinä mittakaavassa, kun puhutaan psykologiseen turvallisuuteen kajoamisesta. 

Asioissa on myös aina kääntöpuoli. Ilman vihollisen hyökkäystä emme tiedä miltä täytyy suojautua. 

Tätä vastaan on osattava taistella. Jos ei osaa, on opittava. 

Tällainen käytös perustuu AINA ja ainoastaan ahneuteen. Se on vaarallinen tauti, sen ei saa antaa levitä. Millään yhteiskunnan tasolla. 

 

Taiteeseen eläytyen

Huomenta vain! Olen eilen tutustunut taiteeseen. Maalaustaiteeseen tarkemmin määriteltynä.

Tämä kyseinen taide oli niin väkevää ja luiden ytimiin menevää, että Yrjö "Yrtsi" Purjo kävi kyläilemässä. 

Taide on tarkoitettu ihailtavaksi. Minä tykkään analysoida sitä.

Taide kertoo aina jonkin viestin. Se voi olla elämäntarina, arjen tapahtumat tai teot, ihmisen mielikuvitustarinat tai tulevaisuuden haaveet.

Jos taidetta tekee alitajuisesti, se kertoo ihmisen omasta sielunmaisemasta. Voihan sitä kertoa tarinaansa myös tarkoituksella.

Se voi olla myös ihmisen oma manifesti.

Tutustuin erillisiin taideteoksiin, jotka olivat aina pienoistarina tai tapahtuma. Yhdistettynä niistä muotoutui juurikin mainitsemani manifesti sekä yhtenäinen elämäntarina tekoineen päivineen.

Yhdyslanka teoksille oli ikiaikainen pyhä kolminaisuus. Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Nykytaiteessa tuo yksi pyhä yhteys voidaan kuvata naisena, miehenä sekä lapsena. 

He voivat saada muotonsa esimerkiksi metsän eläimistä. 

Kuitenkin tapa, jolla heitä(kin) kuvataan, määrittää niiden sanoman. 

Taivaankappaleet määrittävät yleensä suhtautumistamme ympäröivään maailmaan tai yhteisöön, jossa vaikutamme. 

Me katsomme yleensä maakeskeisesti asioita. Taivaankappaleet ovat meidän silmin pieniä. 

Jos kuitenkin omaa avaruudellisen katsantokannan, silloin maa on pieni rusina taivaankappaleen suunnalta katsottuna. 

Aurinko ja kuu hallitsevat maapalloa. Ne vaikuttavat veden liikkeisiin. Ne hallitsevat valoa ja pimeyttä. Päivää ja yötä. 

Silloin tahtoo yleensä unohtua maan vetovoima. 

Eläimet puolestaan esitetään taiteessa niille määritettyjen ominaisuuksien mukaan. 

Kettu kertoo yleensä viekkaasta älystä. Hirvi kertoo maskuliinisesta voimasta. 

Mytologia on suuressa osin ratkaisevassa osassa näiden tulkinnassa. 

Ihmiset varmasti tuntevat myös ns pahan silmän symbolisen käyttötarkoituksen. Se tarkoittaa suojaa tai suojelua. 

Näitä on taiteessa okkultismin vuoksi aina yleensä yksi. 

Jos niitä kuvataan samaan kuvaan kaksi tai useampia, tarkoittaako se silloin parempaa näkökykyä? 

Mene ja tiedä. 

Pääsiäisen sanomaa

"Nyt taivaat avautuu,

laulaa kuoro enkelten,

Maan ääriin kantautuu,

suuri ilouutinen.

Tulkaa kaikki nyt laulamaan,

ON POIKA SYNTYVÄ MAAILMAAN!

Tällaisella kuvalla siskoni

ilahdutti minua.

Minusta tulee jälleen täti! 

Minä ja hänen tämän hetken

nuorimmaisensa

Olemme täysin vakuuttuneita, 

että masuasukkeja onkin kaksi! 

Kummityttöni toivoi siskoa

tasan niin kauan, 

kunnes kuuli 

joutuvansa jakamaan

huoneensa hänen kanssaan. 

Sen jälkeen veli 

oli erittäin

tervetullut. 

Tämä koko kyseinen (blogin) toimitus

ONNITTELEE

koko siskoni perhettä

ja sukua

perheenlisäyksen johdosta! 

Ketä kiinnostelee?

Hyvää iltaa! Minusta on kuulemma tullut tuon äiti-armaan vuoksi melkoinen satutäti.

En ihmettele ollenkaan.

En pidä tästä tilanteen saamasta käänteestä lainkaan. 

Uskooko minua kuitenkaan kukaan?

Siinä voi olla omat haasteensa.

Sillä tällä hetkellä kumpikin meistä hakee omaa hyötyään.

Toinen tekee sen taitavammin, kuin toinen.

En uskonut kaksintaistelun koittavan ihan näin konkreettisesti. 

Tein aloittelijan virheen. Uskoin hänen alistuvan totuuteen. 

Niin. Siinä suhteessa meitä on kaksi samanveroista. Kumpikaan ei alistu. 

Minä vain unohdin manipuloinnin voiman. 

Hän varmasti syyttää minua ihan kaikesta. Jopa hänen henkensä uhkaamisesta tai uhraamisesta. 

Niin. Enhän minäkään ole mikään pyhimys. En todellakaan. 

Minulla on hänestä sekä äitinä että ihmisenä hyvin ilkeiksi luokiteltavia ajatuksia. 

Minä kuitenkin pyrin pitämään hänet elossa. 

Ja sitä varmasti ihmetellään suuresti. 

Minä en halua olla äitini tytär. En halua olla samanlainen, kuin hän. Minä uskon lakiin. Minä uskon oikeuteen ja sen toteutumiseen. Minun on taisteltava omien arvojeni vuoksi. Vaikka sitten häntä vastaan. 

Siitä olen pahoillani, että tämä perheen keskinäinen riita on saanut utopistiset mittasuhteet. 

Myönnän, että minä olen häviöllä. 

Kuitenkin minun tekemäni "paljastus" hänen toimistaan pyrkii palvelemaan suurempaa hyvää. 

Se voidaan tulkita hyökkäyksenä häntä vastaan. Ehkä se on myös sitä. 

Se voidaan tulkita myös sekasorron aiheuttamiseksi. Se sen tarkoitus onkin. Sekoittaa pakkaa. 

Sillä sitä minä en kuitenkaan sulata, että hän käyttää minua tekosyynä omille vallanhakuisille suunnitelmilleen muiden naisten kanssa yhdessä. 

Toivoisin reilua taistoa. Se on kunniakasta. Kaikille. 

Rahan perässä juoksemisesta syyttäminen alkaa jo olemaan klassikko. 

Niin. Minä en edelleenkään rahan päälle oikein mitään ymmärrä. 

Olen kuitenkin ihminen ja tarvitsen rahaa, siinä missä muutkin ihmiset. 

Jos taivaalta tipahtaisi tililleni puoli miljoonaa, laittaisin arkeni kuntoon. 

Tosin, voisi olla ongelmaa niiden nollien kanssa, en osaisi laskea niin pitkälle, sillä minulla oli koulussa lyhyt matikka. 

Jos siis rahaa olisi, minä tarjoutuisin muuttamaan pois Mikkelistä. 

Siitä voisi olla yhtä jos toistakin etua, jos asiaa huolella ajattelee. 

Ja kyllä. Minä haluan hyötyä äiti-armaasta omalla tavallani. Minä haluan myös siskoni tappajan oikeuden eteen. 

Sitä minä en ole yrittänytkään peitellä. Tässä olen ollut rehellinen aivan koko ajan. 

Hän myös varmuudella väittää minun olleen häneen jollain tavoin yhteyksissä. 

Niin. Sitä minä en voi todistaa. En oikeaksi, enkä vääräksi. 

Minä altistan tässä nyt julkisesti itseni enemmän vaaraan, sillä myönnän tietäväni hänen nimensä. 

En vain tiedä miltä hän näyttää. En muista. 

Hän on voinut tulla vastaan, enkä minä tiedä asiasta. 

Tosin, en tunnistanut kolmoisveljeänikään, vaikka hän metrin päästä tapitti minua suoraan silmiin kohdatessamme minun kotiovellani. 

Eli, kaikkea en minäkään voi muistaa. 

Pyydän pohtimaan huolella sitä, onko uuden sukupolven aika ottaa ohjat? 

Minä odotan tuomiota asiassa nyt viikon verran. Tasan. 

Ajatelkaa. Ajatelkaa huolella. Tunneperäisiin virheisiin sortuminen ei ole nyt hyväksi yhdellekään elävälle sielulle. Eikä edes kuolleille sieluille. 

Minä jään odottamaan vastausta. Toivon poliisin kuittaavan asian minulle tällä kertaa, jotta voin varmistua asiasta. 

Minä nyt pyydän. Ajatelkaa. Ajatelkaa huolella. 

Haaveitako?

Olen tässä haaveillut tulevasta kesästä ja sen vietosta.

Nyt, kun tässä on tervehdytty, en haluaisi riskeerata vointia millään tavoin.

Olen muistaakseni sanonut, että ihmisen pahin rangaistus on kesä kaupungissa. Itse kaupungissa ei sinänsä ole mitään vikaa, vaan kuumassa asunnossa, ilman viilennysmahdollisuuksia.

Tämä kämppä on sellainen pätsi ollut 3 viime vuotta, että nyt riittää.

Lisäksi tämä jatkuva naapureiden tuottama tupakansavu aiheuttaa minulle ihan todellisen vaaran terveyden suhteen. Allergiat, you know. 

Olen kaiholla muistellut kesiä lomakeskuksessa. Siellä on vuokrattu mökki ja voit elää juuri niin kuin haluat. Ruokailut voi ostaa resortista tai laittaa mökin varustelun mukaan itse sapuskansa.

Siskoni oli juuri perheineen tällaisella tuetulla perhelomalla. Kylpylästä saivat sitten koronan koko sakki.

Että meni juuri niin kuin suunnitelma oli.

Minä olen viettänyt sisällä niin monta kesää, että tarvittaessa muutan vaikka telttaan asumaan.

Kesäaikaan ei yhtään hullumpi vaihtoehto. Jääkaappi vain pitäisi mukaan ottaa.

Olen etsiskellyt kesäksi tällaista mökki mahdollisuutta. 

Pääsisi toteuttamaan rakasta harrastusta, valokuvausta. Maisemakuvat ja metsäkuvat ovat jääneet viime vuosina vähiin. Tämä puute pitää korjata. 

Katselin tuossa ikkunasta juuri, kuinka joku teki jotain laitonta. Taas. 

Näen ikkunasta sellaiseen paikkaan, jossa roistot luulevat olevansa turvassa. Poliisikin kävi poliisikoiran kanssa tekemässä alueella etsintöjä. 

Eivät löytäneet mitään. Harmillista.

Minä en siis suinkaan kyylää ihmisten tekemisiä! 

Mitäs mitäs?

Minulla on sellainen muistinriekale, että Pisa tuloksemme ovat laskeneet, kuin lehmän häntä.

En nyt ole varma, sillä minun päässäni ei ole arkistonhoitajaa, joten kaikki tieto on siellä sekaisin.

Yhdenvertaisuuden teemalla tätäkin siis täytyisi suitsia.

Opetustapojen monimuotoistamisella saadaan paljon tulosta aikaiseksi.

Itse en oppinut ruotsia sitten millään. Meillä oli hyvin alkoholille haiskahtava ope, jonka opetustapa oli julma.

Hänen jouduttuaan katkolle viettämään sumuista aamua, saimme opiskelijan sijaiseksi.

Hänen opetustapansa oli niin järkeenkäypä, että olin luokan ainoa, joka sai kymppejä ruotsin kokeista.

Ymmärsin siis tekniikan, jolla kieli oli mahdollista oppia.

Leirikoulut ovat lapsille yksi parhaista tavoista opiskella asioita. Vähän isommillekin lapsille myös. 

Opetustapojen vaihtelu vaikuttaa myös käytöshäiriöihin. 

Myös sirkuksen, teatterin, taiteen, valokuvauksen, käsitöiden yms avulla voi opettaa monia aineita yhtäaikaa. 

Lisäksi materiaalihankintoihin, joihin ei monissa kouluissa ole varaa, kannattaisi valjastaa vanhempaintoimikunnat. Heillä on mahdollisuudet ja osaaminen järjestää myyjäisiä ja muita tempauksia, joilla rahaa voi kerätä. 

Yrityksiltä lahjoituksina voisi pyytää vaikka palloja tai trampoliineja kouluille vaikka iloa liikuntaan- teemalla. Tai jotain vastaavaa. 

On olemassa kaikenlaisia hankkeita ja hankerahoituksia. Pilottiohjelmia. 

Samaa voisi soveltaa myös vanhustyöhön. 

Terapiaeläimet, joilla on oma hoitajansa, voisivat saada hoivakodeissa iloa aikaiseksi. Allergiat tietysti huomioiden. 

Lisäksi voisi olla kokeilemisen arvoista pohtia uutta ammattinimikettä, joka pitäisi seuraa vanhuksille hoivakodeissa. 

Hoitajat eivät jouda tähän hommaan, heillä on tärkeämpiä asioita hoidettavanaan. 

Lukupiirit, maalaustuokiot, ihan vain jutustelu, valokuvaus, valokuvien katselu, tms.

Historian tuonti vanhuksille ja muistisairaille. 

Pyritään elämänilon maksimointiin. 

Riitely

Riitely on siitä huono työväline saada huomiota haluamalleen asialle, että koko ajan joutuu korottamaan ääntään, jotta saa viestinsä kuulluksi. 

Nyt meillä sitten lakkoillaan. Työntekijöillä täytyy olla tähänkin oikeus. 

Vaatimukset ja ajankohta kyllä ovat melkoista riskipeliä. 

Itse en ymmärrä sitä, että matalapalkkaisille aloille pitäisi saada lisää liksaa, jotta työtä arvostettaisiin, mutta rakenne ei sitä kestä. 

Työn laatu tai tuottavuus ei parane lisäämällä palkkaa. 

Sieltä eivät poistu työn kuormittavuuden ongelmat. 

Vaikka palkkaa lisättäisiin vaatimusten verran, työn ongelmat jatkuvat, ja kohta joku haluaa taas lisää palkkaa, koska alaa ei arvosteta tarpeeksi tehtävän työn määrään nähden. 

Mitäpä, jos palkkamallia muutettaisiin. Tietty pohjapalkka, jolla jo elää ja siihen jonkinmoinen kannustepalkkaus päälle. 

Työtunnit eivät mielestäni tähän riitä, ne ovat osa ongelmaa. 

Työn vaativuus, mahdollisuus opiskella, mahdollisuus saavuttaa jotain "tasoja" omassa työssään jne. 

Siinä valmiin odottamisen sijaan ihminen saisi ponnistella itse niin pitkälle, kuin haluaa. 

Sovintoesityksiin nyt molempien osapuolten kompromissit ja niistä vedetään yhteinen ratkaisu. 

Sitten aletaan korjata rakenteen ongelmia, jos niitä vielä löytyy. 

Vajaaseen mitoitukseen pohtisin jonkinlaista pikakoulutuksen kaistaa. 

Millaisella koulutuksella tai osaamisella voidaan mikäkin homma hoitaa? 

Tarvitaanko laadukasta oppisopimus mahdollisuutta vai mitä? 

Kuitenkin niin, että hommat oikeasti tulee oikein ja kunnolla hoidetuksi. 

Ja niin, että oikeat tekijät tekevät taas oikeilla paikoilla työtään.

Itse saavutetut asiat ovat yleensä kaikista kestävämpiä asioita elämässä noin yleensä. 

Takatalvea tekee mokoma!

Tämä on minunkin ehdoton lempivuodenaikani. (NOT) 🤭

Meillä taloyhtiössä vahdataan parvekkeilla olevan lumen määrää. 

Minä olen useasta eri syystä ulkoistanut tämän toiminnan auringonpaisteelle. 

Oma liikkuminen on ollut luonnollisesti yksi tekijä. 

Toinen on se, että ovi parvekkeelle ei ole auennut moneen vuoteen. 

Se taas puolestaan johtuu isännöitsijästä. Tai huoltoyhtiöstä. 

He tulivat vuosia sitten korjaamaan parvekkeen oven lukkoa. Hienosti tuli uusi lukko vaihdettua, mutta se ei juurikaan auta, sillä ovi itsessään on halki. 

Pyysin useasti vaihtamaan itse oven. Ei käynyt. 

No, mitäpä minä vuokralaisena asialle voisin, en yhtään mitään. 

Niinpä ovi on pysynyt kiinni vuodesta toiseen ja minä olen odottanut aurinkoa avuksi lumien sulattamisessa. 

Tänä vuonna kävi niin ihanasti, että noiden lämpimien kelien vain jatkuessa kaikki lumet sulivat. 

Jei! Jippii! 💯 Ihana aurinko!💖

No, sitä riemua kesti tasan viikon, sillä yksi lumisade toi useita senttejä lunta parvekkeelle taas. 

Että takatalvi on yhtä riemujuhlaa! 

Tosin, minä aina totean kaikille, että parempi takatalvi tässä vaiheessa kevättä, kun sitten juhannuksena.

Olen paljon ihmetellyt sitä, miksi minun asuntoni on annettu rapistua. 

On ollut nämä homeongelmat. Ilmastointiongelmat. Rakenteissa olevat viat, lämmitysongelmat jne. 

No, naapureita ei sentään voi tähän listaan laskea mukaan. Sentäs. 

Niinpä olen ihmetellyt isännöitsijän ja hänen siskonsa syvää vihaa minua ja nimenomaisesti minua kohtaan.

No, minä pyrin olemaan ihan fiksu likka. Nyt, kun olen selvitellyt armaan äitini liikkeitä, niin selvisi, että mommie dearest se siellä on tytärtään lämpimästi muistanut. 

Vuokranantajakin tottelee isännöintiä sokeasti, joten korjaushaaveet asuntoon voi unohtaa tällä haavaa. 

Jos voisin tuon äiti-armaan tekoja jotenkin korjata yhteisen hyvän nimissä, tekisin sen kyllä. En vain oikein tiedä mistä aloittaisin.