tiistai 5. huhtikuuta 2022

Taiteeseen eläytyen







Huomenta vain! Olen eilen tutustunut taiteeseen. Maalaustaiteeseen tarkemmin määriteltynä.


Tämä kyseinen taide oli niin väkevää ja luiden ytimiin menevää, että Yrjö "Yrtsi" Purjo kävi kyläilemässä. 



Taide on tarkoitettu ihailtavaksi. Minä tykkään analysoida sitä.


Taide kertoo aina jonkin viestin. Se voi olla elämäntarina, arjen tapahtumat tai teot, ihmisen mielikuvitustarinat tai tulevaisuuden haaveet.



Jos taidetta tekee alitajuisesti, se kertoo ihmisen omasta sielunmaisemasta. Voihan sitä kertoa tarinaansa myös tarkoituksella.


Se voi olla myös ihmisen oma manifesti.



Tutustuin erillisiin taideteoksiin, jotka olivat aina pienoistarina tai tapahtuma. Yhdistettynä niistä muotoutui juurikin mainitsemani manifesti sekä yhtenäinen elämäntarina tekoineen päivineen.



Yhdyslanka teoksille oli ikiaikainen pyhä kolminaisuus. Isä, Poika ja Pyhä Henki.



Nykytaiteessa tuo yksi pyhä yhteys voidaan kuvata naisena, miehenä sekä lapsena. 


He voivat saada muotonsa esimerkiksi metsän eläimistä. 


Kuitenkin tapa, jolla heitä(kin) kuvataan, määrittää niiden sanoman. 



Taivaankappaleet määrittävät yleensä suhtautumistamme ympäröivään maailmaan tai yhteisöön, jossa vaikutamme. 


Me katsomme yleensä maakeskeisesti asioita. Taivaankappaleet ovat meidän silmin pieniä. 


Jos kuitenkin omaa avaruudellisen katsantokannan, silloin maa on pieni rusina taivaankappaleen suunnalta katsottuna. 



Aurinko ja kuu hallitsevat maapalloa. Ne vaikuttavat veden liikkeisiin. Ne hallitsevat valoa ja pimeyttä. Päivää ja yötä. 


Silloin tahtoo yleensä unohtua maan vetovoima. 



Eläimet puolestaan esitetään taiteessa niille määritettyjen ominaisuuksien mukaan. 


Kettu kertoo yleensä viekkaasta älystä. Hirvi kertoo maskuliinisesta voimasta. 



Mytologia on suuressa osin ratkaisevassa osassa näiden tulkinnassa. 



Ihmiset varmasti tuntevat myös ns pahan silmän symbolisen käyttötarkoituksen. Se tarkoittaa suojaa tai suojelua. 


Näitä on taiteessa okkultismin vuoksi aina yleensä yksi. 


Jos niitä kuvataan samaan kuvaan kaksi tai useampia, tarkoittaako se silloin parempaa näkökykyä? 


Mene ja tiedä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti