lauantai 2. huhtikuuta 2022

Mitäs mitäs?







Minulla on sellainen muistinriekale, että Pisa tuloksemme ovat laskeneet, kuin lehmän häntä.


En nyt ole varma, sillä minun päässäni ei ole arkistonhoitajaa, joten kaikki tieto on siellä sekaisin.



Yhdenvertaisuuden teemalla tätäkin siis täytyisi suitsia.



Opetustapojen monimuotoistamisella saadaan paljon tulosta aikaiseksi.



Itse en oppinut ruotsia sitten millään. Meillä oli hyvin alkoholille haiskahtava ope, jonka opetustapa oli julma.

Hänen jouduttuaan katkolle viettämään sumuista aamua, saimme opiskelijan sijaiseksi.


Hänen opetustapansa oli niin järkeenkäypä, että olin luokan ainoa, joka sai kymppejä ruotsin kokeista.


Ymmärsin siis tekniikan, jolla kieli oli mahdollista oppia.



Leirikoulut ovat lapsille yksi parhaista tavoista opiskella asioita. Vähän isommillekin lapsille myös. 



Opetustapojen vaihtelu vaikuttaa myös käytöshäiriöihin. 


Myös sirkuksen, teatterin, taiteen, valokuvauksen, käsitöiden yms avulla voi opettaa monia aineita yhtäaikaa. 



Lisäksi materiaalihankintoihin, joihin ei monissa kouluissa ole varaa, kannattaisi valjastaa vanhempaintoimikunnat. Heillä on mahdollisuudet ja osaaminen järjestää myyjäisiä ja muita tempauksia, joilla rahaa voi kerätä. 



Yrityksiltä lahjoituksina voisi pyytää vaikka palloja tai trampoliineja kouluille vaikka iloa liikuntaan- teemalla. Tai jotain vastaavaa. 



On olemassa kaikenlaisia hankkeita ja hankerahoituksia. Pilottiohjelmia. 



Samaa voisi soveltaa myös vanhustyöhön. 


Terapiaeläimet, joilla on oma hoitajansa, voisivat saada hoivakodeissa iloa aikaiseksi. Allergiat tietysti huomioiden. 



Lisäksi voisi olla kokeilemisen arvoista pohtia uutta ammattinimikettä, joka pitäisi seuraa vanhuksille hoivakodeissa. 


Hoitajat eivät jouda tähän hommaan, heillä on tärkeämpiä asioita hoidettavanaan. 


Lukupiirit, maalaustuokiot, ihan vain jutustelu, valokuvaus, valokuvien katselu, tms.





Historian tuonti vanhuksille ja muistisairaille. 

Pyritään elämänilon maksimointiin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti