perjantai 1. huhtikuuta 2022

Takatalvea tekee mokoma!









Tämä on minunkin ehdoton lempivuodenaikani. (NOT) 🤭



Meillä taloyhtiössä vahdataan parvekkeilla olevan lumen määrää. 


Minä olen useasta eri syystä ulkoistanut tämän toiminnan auringonpaisteelle. 


Oma liikkuminen on ollut luonnollisesti yksi tekijä. 


Toinen on se, että ovi parvekkeelle ei ole auennut moneen vuoteen. 


Se taas puolestaan johtuu isännöitsijästä. Tai huoltoyhtiöstä. 



He tulivat vuosia sitten korjaamaan parvekkeen oven lukkoa. Hienosti tuli uusi lukko vaihdettua, mutta se ei juurikaan auta, sillä ovi itsessään on halki. 



Pyysin useasti vaihtamaan itse oven. Ei käynyt. 

No, mitäpä minä vuokralaisena asialle voisin, en yhtään mitään. 



Niinpä ovi on pysynyt kiinni vuodesta toiseen ja minä olen odottanut aurinkoa avuksi lumien sulattamisessa. 



Tänä vuonna kävi niin ihanasti, että noiden lämpimien kelien vain jatkuessa kaikki lumet sulivat. 

Jei! Jippii! 💯 Ihana aurinko!💖



No, sitä riemua kesti tasan viikon, sillä yksi lumisade toi useita senttejä lunta parvekkeelle taas. 


Että takatalvi on yhtä riemujuhlaa! 


Tosin, minä aina totean kaikille, että parempi takatalvi tässä vaiheessa kevättä, kun sitten juhannuksena.



Olen paljon ihmetellyt sitä, miksi minun asuntoni on annettu rapistua. 


On ollut nämä homeongelmat. Ilmastointiongelmat. Rakenteissa olevat viat, lämmitysongelmat jne. 

No, naapureita ei sentään voi tähän listaan laskea mukaan. Sentäs. 



Niinpä olen ihmetellyt isännöitsijän ja hänen siskonsa syvää vihaa minua ja nimenomaisesti minua kohtaan.



No, minä pyrin olemaan ihan fiksu likka. Nyt, kun olen selvitellyt armaan äitini liikkeitä, niin selvisi, että mommie dearest se siellä on tytärtään lämpimästi muistanut. 


Vuokranantajakin tottelee isännöintiä sokeasti, joten korjaushaaveet asuntoon voi unohtaa tällä haavaa. 


Jos voisin tuon äiti-armaan tekoja jotenkin korjata yhteisen hyvän nimissä, tekisin sen kyllä. En vain oikein tiedä mistä aloittaisin. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti