Hyvää huomenta! Täällä alkaa sisäinen tulehdus, joka on päänalueen hermokivun takana, olla nujerrettu.
Ja ihan greippimehun voimin. Kylmä- ja lämpöhoidoilla.
No, ei kait nyt sentään ihan. Kroppa laittaa itse tätä hommaa nippuun. Hitsit, et olen niin kiitollinen keholle, vaikka aika kivuliasta tämä näin on.
Tämä aika ilman lääkkeitä taisi kuitenkin olla melkoinen siunaus sitten lopulta!
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että keholla on lopultakin tarpeeksi voimaa toimia, kuten kehon tulee toimia.
Uskon sen tarkoittavan myös puna- ja valkosolujen välistä tasapainoa. Niitä on siis jotakuinkin yhtä paljon. Tätä on haettu!
Jos nyt todella olen tässä pisteessä, se tarkoittaa, että minä toivun tästä! Mahdollisesti jo muutaman kuukauden tai puolen vuoden, vuoden, aikana.
Arvatkaas olenko itkenyt!😭
Tämä nyt aasinsiltana kodittomuuteen.
Uskoakseni sen asian suhteen on Suomessakin tehty vaikka sun mitä.
Niinpä pohdin sitä, mikä on se juttu, joka saa ihmisen kieltäytymään avusta.
No, ei tarvinnut ajatella, kuin itseäni.
Avuttomuuden tunne tuo arvottomuuden tunteen ihmiselle.
Avuttomuuden tila on tila, jossa ihmisen oma selviytymistahto ratkaisee.
Se selviytymistahto täytyisi houkutella esiin.
Työ on yleensä AINA parasta lääkettä.
Olenkin ajatellut tällaista maatilaan perustuvaa konseptia, jossa olisi päihdekuntoutusta.
Siellä jokainen saisi katon päänsä päälle, mutta olisi velvoitettu osallistumaan maatilan töihin. Kukin kuntonsa ja voimiensa sekä kykyjensä mukaan.
Eläimet ovat parasta terapiaa yleensä kaikessa. Samoin yleensä luontosuhde.
Se voisi olla lempeä tie ohjata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti