Nimi

Ennen sodan alkua en ehtinyt kirjoittaa oman nimen tärkeydestä.

Nimi muodostaa ihmisen identiteetin. Se takaa jokaisen yksilön olemassaolon. Ja henkilötunnus tekee meistä yhteiskuntaan kuuluvia.

Olen pohtinut kovasti sitä, mitä minä olen menettänyt. Hyvin siis subjektiivinen näkemys tähän vyyhteen. 

Olen pohtinut asiaa nyt hyvin eri näkökulmista.

Oli aika musertavaa huomata oma itsekkyytensä. Nimittäin kuollut siskoni on myös saman asian uhri.

Häneltä on viety hengen lisäksi nimi. Oma identiteetti, oma oikeutus saada edes hautakivi.

Hän on vain joku tuntematon lapsi jossain nimettömänä haudattuna.

Olemme siis kaksi täysin mitätöntä lasta. Täysin mitätöntä ihmistä.

Meille ei ole suotu jokaiselle kuuluvaa perusasiaa, olla oma yksilöllinen itsensä. Yksilöllinen ja jollekin merkityksellinen ihminen.

Joku tai jotkut ovat katsoneet tarpeelliseksi tehdä meistä täysin mitättömiä.

Rikosten maailmassa on monenlaista tekijää.

Naisia seksiorjiksi sieppavat miehet käyttäytyvät niin, että he vievät naiselta hänen oman nimensä.

Heitä kutsutaan jollain muulla nimellä.

Näin toimien häivytetään oma identiteetti ja kyseisen ihmisen olomuoto täysin. Eli heistä tehdään jonkun omaisuutta. Orjuudeksikin sitä voi kutsua jopa. 

Sisukkaimmat muistavat keitä ovat. Aivopesu on kuitenkin vaarallisissa olosuhteissa niin tehokasta, että se väkisin jossain vaiheessa onnistuu.

Itsekin muistan, kuinka joka aamu jouduin opettelemaan tietyt valokuvat ja toistamaan minulle kerrottua tarinaa. Siinä kun lyödään samaan aikaan, on jossain vaiheessa vain helpompi ikään kuin luovuttaa. Tehdä mieliksi.

Ja silloin ollaan sillä tiellä, että on menettänyt oman minuutensa.

Oma nimi ja oma identiteetti on siis hengen lisäksi kaikki omaisuus, joka ihmisellä voi olla. Ja sekin voidaan pois ottaa. 

Tämä on aiheuttanut minulle suurinta tuskaa. Ei ole tärkeää olla joku. On tärkeintä saada viimein olla oma itsensä. Saada takaisin oma minuus. 

Sitten luin jotain todella kaunista ja lohdutusta tuovaa. 

"Kaikella on määrähetkensä 

ja aikansa

joka asialla taivaan alla. 

Aika on syntyä

ja

aika kuolla, 

aika itkeä

ja

aika nauraa, 

aika istuttaa 

ja 

aika repiä maasta." 

Ja toinen ajaton totuus

"Rakkaus ei ole rakkautta,

jos se

muuttuu

muuttumisen halusta."

Eli aidosti rakastava

haluaa enemmän

rakastetulle,

kuin itselleen.

-William Shakespeare-

Niin viiltävän kauniita totuuksia.

Tulinkin noita lukiessani ajatelleeksi, että entäs jos tämä mitä on tapahtunut, onkin kaikista parhain ja ennen kaikkea lempein vaihtoehto.

Sadistisuuden ollessa kuvioissa, tilanne voisi olla hyvin paljon pahempi. Hyvin paljon julmempi, jos näin voi sanoa.

Minä voisin olla kuollut. Tapettu. Ja minun oikea isäni voisi olla lavastettu tekoon syylliseksi.

Se on sadistisen ihmisen päämäärä. Hajottaa ja hallita.

Tietysti oma uhriutuminen on tärkeää, jotta saa vipuvoimaa toisen syyllistämiseen sekä satuttamiseen. Ja pitäähän säälipisteitä saada ulkopuolisilta ihmisiltä.

Eli asiat voisivat olla myös lopullisia.

Nyt on olemassa vielä vaihtoehto siihen, että ihmiset voivat halutessaan selvittää, mitä tulevaisuudelta kukin toivoo.

Voiko siis sanoa, että jonkinlaista siunausta on myös matkassa ollut?

Kuolleella siskollani ei ole onnea ollut. Siitä tulen aina olemaan syvästi pahoillani.

Eino Leino osasi sen lausua:

"Sulle laulan

neiti

kesäheinä,

sydämeni

suuri hiljaisuus."

-Nocturne-