Miten?

Hyvää sunnuntain huomenta. Tai hyvää ja hyvää.

Itse kukin määrittelee sen, mikä on hyvää ja mikä ei.

Minä näin viime yönä painajaista, mutta heräsin niin sirkeään lintujen lauluun.

Kohta kuitenkin alkoi kuulua mahdoton rääkyminen. Jokin peto hyökkäsi linnunpesään tappaen poikaset.

Tämä oli jo kolmas kerta, kun todistin luonnon omaa kiertokulkua.

Kuulin eräänä aamuna pöllön huhuilevan lähettyvillä. Siis keskellä kaupunkia.

Ei pääse luontosuhde unohtumaan tällä tahdilla.

Siinä valvoessa iski sitten valtava paniikki.

Olen yrittänyt huolehtia kuolleiden oikeuksista, mutta omat oikeudet ovat jääneet huomiotta.

Perjantain postissa tuli kutsu työkkäriin. Minut olikin siirretty ns luusereiden osastolle, josta jo kerran pääsin pois.

Vastassa täysin uudet ja oudot ihmiset.

Tämä tarkoittaa taas sitä, että joudun sen tosiasian eteen, että on pakko hakea sairaseläkettä, vaikka sitä on 4 kertaa haettu ja oikeusaste on todennut, etten näillä diagnooseilla sitä saa. Suomen lain mukaan.

Kuitenkin byrokratia on siitä kiusallista, ettei ole näyttöä työllistymisestä ja varsinkaan etätyöstä, niin joudun tähän prosessiin, joka vie ainakin vuoden.

Siinäpä se paniikki sitten iski.

Miten tämä nimihomma hoidetaan niin, etten menetä oikeutta esim eläkkeeseeni?

Minun oikealla nimelläni ja hetullani ei ole tehty päivääkään töitä.

Jos siskoni todetaan nyt kuolleeksi, niin menetän kaiken työkokemukseni sekä sairaushistoriani, sillä ne ovat hänen nimellään ja hetullaan.

Todella kylmäävä ajatus.

Jäisin siis täysin tyhjän päälle yhteiskunnassa.

Tuossa siivotessa löysin työtodistukset ja CV:n.

Ajattelin vain, että kuinka voin mistään hakea edes töitäkään, kun kaikki paperiset todistukset ovat siskoni nimellä ja hetulla?

Ei tämän nyt näin vaikeaa ja pelottavaa pitänyt olla.

Sama koskee pankkitiliä ja vaikka velkoja, jos niitä sattuisi olemaan. 

Miten ne käytännössä hoidetaan niin, että minä saan ne, mitkä minun jo ovat? 

Etten jää ilman jo elettyä elämääni ja arkisia toimia. 

Sadismi ihmisessä ja ihmisestä

Hyvää helatorstain huomenta!

No niin. Olen laskeskellut, että olemme tulleet käytöstieteellisesti siihen pisteeseen, että minun on syytä avata sadismia.

Sadismihan on asia, jolla on olemassa eritasoiset kauhukertoimet.

Voin lohduttaa ihan tavallista kuolevaista sillä, että sadismia ei ole tarkoituskaan ymmärtää terveellä järjellä.

Ei tietenkään. Eihän se muutoin olisi harvinaista ja täysin omassa luokassaan olevaa toimintaa.

Sadistisesti toimivilla ihmisillä on aivokemiassa jotain puutteita. Sillä, kukaan ei voi mennä kauppaan ostamaan sadismia. Ei edes valmiiksi asennettuna. 

Se ei tule ihmiseen itsestään. Kukaan ei voi sitä toiseen istuttaa. 

Sadistinen käytösmalli kuitenkin voi monistua. 

Samalla periatteella, kun hyväksikäytetystä lapsesta voi itsestään tulla hyväksikäyttäjä ilman pedofilisia taipumuksia. 

Eli, jos et ole sadistisia temppuja harrastanut, et ole syypää kenenkään sellaisella tasolla toimivan toimiin. 

He kyllä hyvin mielellään siitä syyttävät muita. 

Sadismi on siitä harvinainen käytösmalli, etteivät kaikki lääketiedettä opiskelleetkaan huomaa sitä. He eivät osaa tulkita sitä oikein. 

Lisäksi siinä on yleensä liitännäisiä persoonallisuustyyppejä tai muutoksia, joten variaatioita voi olla mitä vain. 

Sadismihan on äärimmäisyyksiin asti menevä käytösmalli. Siksi sen tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää. 

No, miten sen sitten tunnistaa, jos lääketiedekään ei sitä osaa oikein lukea? 

Kaikkien ei tarvite olla käytösanalyytikkoja. Eikä käytöstieteilijöitä. 

Sellainen perushyvä sääntö on vanha kunnon perstuntuma tai mutu. Jos joku asia ihmisessä tai hänen käytöksessään herättää itsessäsi kauhua, 

on silloin viisainta jättää yhteistyökuviot kyseisen henkilön kanssa tekemättä, tai ainakin pistää ne jäihin hetkeksi, jotta voi pohtia mahdollisia seuraamuksia rauhassa. 

Sitten sellainen hyvä neuvo:

Itsesyytökset sadistin toimista ovat täysin turhia. 

He osaavat siinä määrin lukea ihmisen käytöstä, että he näkevät mahdollisuudet, joihin voivat satuttamalla iskeä. 

Ja, kun tämä piti sisällään ne kauhukertoimet, niin ne iskut ovat hyvin pahoja. 

Eli, toimitpa miten hyvänsä, inhimillisyys ihmisessä TARJOAA AINA näitä mahdollisuuksia, joihin sadisti osaa iskeä. Hänen tärkein tavoitteensa on laaja tuhovoima ja julmuus. 

Eli, kukaan ei voi elää niin, etteikö näitä mahdolisuuksia aukeaisi.

Kuitenkin opiksi on syytä ottaa asioista. Kun olet kerran ollut sadistin kanssa tekemisissä, et kyllä unohda sitä kokemusta. 

Osaat aivan varmasti peilata sitä, jos vielä sellainen ihminen vastaan kävelee. 

Prosentuaalisesti puhumme alle prosentista koko ihmiskunnasta. Eli, jokunen heitäkin täällä kuljeksii. 

Sadismi on siis kaikin tavoin tuhovoimaisin käytösmalli. Hajottavuudessaan se pesee kaikki muut. 

Silti. Sadistitkin ovat ihmisiä, vaikka eivät ymmärräkään ihmisyyttä. 

Heille säännöt ovat enemmän kuin tarpeen. 

Ja uhrit, hekin ovat ihmisiä. Ihmisyys on onneksi sellainen laji, että ihmisyys meissä pyrkii korjaamaan aiheutuneet vahingot. 

Uhriksi joutumista ei tarvitse hävetä. Se ei tee kenestäkään heikkoa. 

Päinvastoin, sellainen kokemus takaa oppimateriaalin sisäistyksen, joten ihmisellä on näin käytössään entistä laajempi työkalupakki, joten silloinhan uhrista on tullut entistä vahvempi. 

Älkäämme siis pelätkö sadismiakaan. Asettakaamme sillekin säännöt, niitä sekin ymmärtää. 

Eri asia on, totteleeko. 

Huomio!

Hyvää huomenta täältä siivousurakan keskeltä.

Huomio ihmiset!

Löytyisikö kasaan hyväntahtoinen porukka ihmisiä, joilla pysyy vasara kädessä?

Nimittäin Sulo Karjalainen Suurpetokeskukselta tarvitsee kipeästi talkoolaisia apuun.

Hän on ollut mediassa esillä Avin tekemien puutteiden vuoksi.

Sulo on meidän eläinkuiskaajamme. Hän on pelastanut meidän suurpetojamme mittavan määrän.

Hänet on myös palkittu asiasta.

Nyt lehdet kirjoittelevat todella rumaan sävyyn asioista, jotka ovat helposti korjattavissa.

Sinne vain tarvitaan rahalahjoituksia ja työvoimaa.

He joutuvat pitämään Suurpetokeskuksen nyt kiinni, mikä tarkoittaa valtavaa tulojen menetystä.

Se on kaikki suoraan pois eläinten ruoasta esimerkiksi.

Juuso karhukin tarvitsisi ison kiven aitaukseensa.

Eiköhän sellainenkin porukalla jostain löytyisi?

Tämä olisi hyvä tempaus myös medianäkyvyyden kannalta. Siinä saisi huomiota niin Suurpetokeskus, kuin auttajat eli talkoolaisetkin. 

Nyt, kun elämme aikoja, jolloin hyvä on laitettava kiertämään ja ihmisiä ja eläimiäkin autettava,

autetaan siis miestä mäessä, kun hän vetoapua kerran tarvitsee. 

Ollaanpa siis reippaita auttamaan. 

Heinähenkilönä

Olen viime päivät huhkinut kuin heinähenkilö, vaikka kauhean nolosti pyörryinkin kaupalla tässä päivänä muutamana.

Toki vointia on pitänyt kuulostella ja hiukan myös vahtia.

Sydämelliset kiitokset lähtevät nyt tahoille, jotka ovat toteuttaneet pyyntöni. Kiitos!

Olen antanut itseni ymmärtää, että asiat ovat lähteneet etenemään, mutta todellista asiantilaa en tällä hetkellä tiedä. Oletan kuitenkin asioiden sujuvan odottamallani tavalla.

Toinen sydäntäni lämpimästi sykähdyttävä asia on se, että luulen erinäisten ihmisten ottaneen neuvoistani tai vihjeistäni kopin ja jalostaneen asiat sopiviksi eteenpäin.

Tämä saa minut suorastaan pakahtumaan ylpeydestä! Kiitos!

Sitten perheeseeni. Minä nyt julkisesti ilmoitan, että minkäänlaista uhkailua, kiristystä tai vaatimusta en vastaanota.

Jumaliste. Opetelkaa käyttäytymään kuin ihmiset!

Tämä on ihan helvetillisen noloa, että oma perhe ei ymmärrä järkipuhetta tai järkitekoja.

Nyt tuo tunnehulluus seis!

Minä annan nyt tämän kerran vielä armon käydä oikeudesta. Ihan sen vuoksi, että tässä on ihmiskunnan tulevaisuus kyseessä.

Minä en pysty muuttamaan mennyttä. Tähän hetkeen ja tulevaisuuteen voi jokainen omilla teoillaan vaikuttaa.

Vainoharhat ovat kuitenkin jokaisen oman mielen tuotteita.

Henkilökohtaiset tunteet ja välit selvitellään sitten henkilökohtaisesti joko kasvokkain tai ainakin puhelimen välityksellä.

Jos ei siihen syystä tai toisesta pysty tai kykene, niin se on voi voi.

Vastuu pitää omasta käytöksestään kantaa ja olla omalta osaltaan valmis korjaamaan aiheuttamansa tuhot. Hyvittämään käytöksensä. Edes puhumaan henkilökohtaisesti.

Niinpä asiantilan on nyt muututtava.

Minun kanssani ei henkilökohtaisissa asioissa tarvitse olla tekemisissä, jos se tuottaa niin kovaa tuskaa, mutta työt täytyy saada sujumaan kitkattomasti ja sujuvasti.

Tosiasia on se, että vaikka kuinka ei haluaisi minua vaikutuspiiriinsä, tulemme perheeni kanssa olemaan kiinni toisissamme seuraavat 5-6 vuotta, kuin täit tervassa.

Se tie valittiin 24.2.2022 ja se tie on vasta alussa, vaikka toisin tunnutaan luulevan.

Vähintä mitä odotan saavani, on työsopimus sekä jonkinlainen palkkausmalli tai palkkiomalli, joka myös maksetaan minulle.

Minä teen työt etänä kotoa käsin, joten puhelinyhteys tai viestit ovat edes alkeellinen välttämättömyys. 

Sitten asiaan. 

Törmäsin ensimmäiseen ihmiseen, joka puolusteli Putinia minulle. 

Minä olin ihan, että mitäkä täh? 

Putinin propaganda oli tehnyt juuri sen, mistä olen varoitellut, syöpynyt ihmismieleen. 

Kaikki muu on turhaa, mutta Putinia ei saa kiusata, koska hänellä on paineita. Hän on väärinymmärretty ihmispolo. 

-Minä siinä mietin, että mikähän ohjus minuun juuri iski? 

Niin niin. Tyyppi, joka voisi ydinsodan aloittaa tuosta vain, on ihmispolo, jota kukaan ei oikein ymmärrä.

Aivan. En yksinkertaisesti keksinyt mitään vastausta. 

Näin se ihmismieli toimii. 

Toinen asia vielä hirveämpi. 

Nimittäin pedofilia. On olemassa kaksi erittäin lämpimästi hyväksyttyä organisaatiota, jotka harjoittavat tämän maailman tuhoavaa terroria. 

2 eri uskontokuntaa. Katolilaisuus sekä roomalaiskatolilaisuus ja Jehovan todistajat. 

Jehovan todistajien säännöt kieltävät veljeä nousemasta veljeä vastaan. Ja, jos joku nostaa hyväksikäytön ylempien tietoon, sille täytyy olla kaksi luotettavaa todistajaa, ja heillä ne ovat miehiä, jotka eivät voi nousta veljeään vastaan. 

Niinpä vanhemmat jopa hylkäävät omat hyväksikäytetyt lapsensa, koska uskonnollisen järjestön säännöt niin sanovat. Sen perustellaan olevan Jumalan tahto. 

No, sellaista Jumalaa ei maa tai taivas päällään kanna, jonka tahto tämä voisi olla

Australiassa korkein oikeus julisti tuomion, jonka mukaan tämä organisaatio joutui luovuttamaan kaikki tiedossaan olevat pedofiilit. Amerikassa juttu on vaiheessa vielä. 

Tämä on kammottavaa, että julkisesti hyväksytään lahkot, jotka ovat luoneet ihanteelliset puitteet tällaiselle toiminnalle. 

Tästä päästään itse ongelmaan. 

Laske huviksesi, mikä määrä näitä uskontokuntien jäseniä on koko ihmisten määrästä maapallolla. 

Siitä luvusta saadaan melkoinen pommi. Aikapommi. 

Kun tällaista vääryyttä kokenut ihminen triggeröityy jostain asiasta, ovat seuraukset arvaamattomat. Tuhovoima voi olla yllättävän suuri. 

Ja tämä on osa sitä Putinin perintöä, mistä olen jankuttanut. 

Tämä on kuitenkin asia, joka täytyisi korjata. 

Mielestäni vankilat ovat aivan tyhjänpäiväinen paikka tällaisten tekojen ihmisille. Se on verorahojen tuhlausta. 

Ensinnäkin tuomiot ovat olemattomia. Toisekseen, heistä ei tule vankilassa sen parempia, korkeintaan pahempia. 

Siksi, että pedofiililta puuttuu aivoista osanen, joka aiheuttaa käytöksen. 

Miten siis ihminen, joka ei ymmärrä tekevänsä väärin, voisi ymmärtää rangaistuksesta mitään? 

Moni heistäkin ymmärtää moraalisen arvon. Se on opittu asia. 

Kuitenkaan mielessään he eivät tee vääryyttä. 

Miten siis sovittaa tällainen rikos? 

Onko se ihmisyyden nimissä oikein niin tekijän, kuin uhrienkaan kohdalla, että vankila ei paranna asiaa? 

Tähän on keksittävä kestävä ratkaisu ihmiskunnan pelastumisen vuoksi. 

Kun jokainen elämä on täällä syystä, miten tämän asian voi ratkaista tai hoitaa ihmisyyttä kunnioittaen? 

Ainoastaan nollasummapeli!

No niin. Nyt nämä psykologiset pelit saavat sitten tältä erää riittää.

Minun mittani on niitä täysi. Meinaan aivan täysi.

Ainoa peli, jota enää suostun pelaamaan on nollasummapeli.

Ei ole olemassa mitään välimuotoja, tehtyjä sopimuksia tai neuvoteltuja etuja.

Ruumiit etsitään. Ne löydetään.

Syylliset menevät oikeuden eteen ja kärsivät tuomionsa.

Ja me muut yritämme riipiä kasaan edes jotain mikä muistuttaisi elettävää elämää. 

Minä olen ollut aina rehellinen tekemisistäni.

Jos ei ole kiinnostunut kuulemaan niistä tai ymmärtää asiat vasta jälkikäteen, kenen syy se silloin on?

Niinpä nyt selvällä suomenkielellä ilmoitan, että aion tuoda Annen ja siskoni kotiin.

Tai ensin tietenkin patologin tutkittaviksi, mutta sitten kunniallisesti kirkkomaahan haudattaviksi.

Minä en ole idiootti, vaikka niin tykätään ajatella ja sen mukaan toimia.

Minä katselen ihmisten touhuja aikani, ja jos ei tyydyttävää ja eteenpäin vievää kehitystä tapahdu, vaihdan konstia.

Siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Meillä jokaisella on ihmiset joille vannomme uskollisuutta ja olemme lojaaleja.

Minua on nyt testattu ja urkittu niin paljon, että yksityisyyttäkin on loukattu, ilman mitään pätevää selitystä tai syytä.

Niin niin. Ainahan ne syyt löytyvät. Jokainen perustelee asiansa ja tekemisensä miten taitaa.

Eri asia on, onko se oikeasti laillista. 

No. Nyt koko seurakunta tietää minusta kaiken, suolen toimintaa myöden, joten eiköhän ole tullut todistetuksi aivan kaikki tarpeellinen ja tarpeetonkin.

Olisiko viimein aika olla uskollinen minulle?

Perheeni joutuu nyt sen tosiasian eteen, että he joutuvat tämän todistamaan. He ovat itse tämän valinneet. Joten valituksia en vastaanota. Olisi ollut valta valita myös toisin. 

Tiedän, että Annen tapauksessa tilanne on vaikea. Ihmiset, jotka hänen ruumiinsa piilottamisesta ovat vastuussa, ovat täysiä elukoita. Eivät ihmisiä lainkaan.

Olkaa hyvät. Juuri myönsin teidän olevan ihmistä suurempia.

Käsittääkseni tekin kuitenkin ymmärrätte neuvottelujen päälle.

Arvostaisin kovasti sellaista elettä, että Annen, lasten ja siskoni ruumiit luovutettaisiin vapaaehtoisesti poliisille. Tai ilmoitettaisiin mistä ne löytyvät.

Syylliset tiedetään jo, joten en tarvitse muuta, kuin kaikkien ruumiit.

Pidän tätä järjestelyä aivan kohtuullisena.

Ja velvoitan äitini, biologisen äitini, tätini ja kuolleen siskoni isän tekemään valaehtoiset tunnustukset poliisille.

Nollasummapeli. Ei enää mitään muuta.

Toivon ruumiiden sijainnit olevan virkavallan tiedossa kuluvan kuun loppuun mennessä.

Mieluiten niin, että ruumiit ovat kuun loppuun mennessä jo patologin pöydällä.

Pyydänkö kohtuuttomia?

Mielestäni olen ollut hyvinkin pitkämielinen.

Täytyykö minun itse tulla ruumiit ylös kaivamaan henkilökohtaisesti?

Sankareista suurin: pyhimys!

Tänään on suru vihdoin saanut vallan ja itkulle on ollut tilaa.

On tullut aika kertoa eräs tarina. Se on minun tarinani, mutta lopulta se ei kuitenkaan ole minun.

Se on kertomus eräästä urheasta naisesta, jonka vuoksi minä olen tänä päivänä juuri sitä, mitä minä olen.

Joudun alustamaan kertomusta omalla kokemuksellani, jotta asioiden todellinen voima selviää.

Minut siis siepattiin oman adoptioäitini toimesta elämään tapetun kolmoissiskoni elämää. Hänen tilalleen. Tämä oli siis äitini suuri suunnitelma. Hän oli pääideologi. 

Äitini talutti minut jo huumattuna erääseen konttiin, josta minut sitten biologinen äitini kävi noutamassa.

Olin viiden vanha.

Tuolla matkalla uuteen kohteeseen jouduimme hirvikolariin, jossa olin hyvin lähellä kuolla. Olin jo aivan kylmä ja sininen.

Muistan lääkärikäynnin ja siitä matkan jatkumisen kohteeseen. Vaikka olin kuolla ja huumattu.

Tästä eteenpäin tarinan kertominen tuottaa minulle itselleni suurta tuskaa. Voisin sanoa, että suurinta kokemaani tuskaa.

Tarina voi myös järkyttää herkempiä ihmisiä.

Ja tiedän sen järkyttävän myös niitä, jotka minusta välittävät.

Tuo kohde, jonne minut vietiin, oli jonkinlainen luostaria muistuttava paikka. Maakellari, jossa oli hyvin askeettiset oltavat.

Siellä toimi kuitenkin eräänlainen tehdas. 

Nimittäin lapsitehdas. 

Minulla oli muihin lapsiin nähden erikoisasema, sillä olin menossa vielä elämään ulkomaailmaan. Minut piti uudelleen ohjelmoida. 

Huumausaineen tarkoitus oli kaiken muun ohessa se, että se vie muistin. 

Vaikka olin kokenut monta järkytystä ja ollut huumattuna, minun muistini toimi silti. 

Minusta oli tuolla kellarissa vastuussa eräs nainen. Käytän hänestä hänen oikeaa nimeään. Hän oli Anne. 

Anne hyvin pian huomasi sen, että nukutusaine ei tehonnut minun muistiini. Minä muistin kuka olin. Minä hoin isäni ja perheeni tulevan hakemaan minua. 

Kerroin Annelle kaiken perheestäni, sillä muistin, kun hän kyseli. Kerroin myös äitini osuudesta. 

Anne ei suinkaan ollut maakellarissa omasta vapaasta tahdostaan. Hän oli ollut siellä yli vuosikymmenen, mutta hän ei ollut murtunut. Hänen tahtoaan ei oltu saatu murrettua. 

Hän ymmärsi, että minun avullani minä, hän ja muut lapset oli mahdollista vapauttaa. 

Niinpä Anne punoi suunnitelman. 

Hän antoi minulle pieniä annoksia unilääkettä enää, ettei muistini vaan katoa. 

Me jokainen ilta opettelimme ulkoa asioita, joita hän minulle opetti. Mitä pitää sanoa minun isälleni, kun näen hänet taas. 

Anne kohteli minua hyvin suojelevasti. 

Me lapset makasimme pöydillä huumattuina. 

Lasten genitaalialuille siveltiin lidokaiinia, joka on puudute. 

Siksi, että he kestäisivät elossa pidempään, kun aikuiset ihmiset tulivat harjoittamaan seksiä heillä. 

Minä olin hereillä. 

Minä kuulin lapsien tuskanhuudot. Minä kuulin ja ymmärsin hyvin pian myös sen, mitä tarkoittaa, kun huudot loppuvat. Tulee hiljaista. Kuoleman hiljaista. 

Yksi toisensa jälkeen oli lapsia vähemmän. 

Tätä minä kuuntelin viikkotolkulla. Viiden vanha lapsi.

Anne kuitenkin piti minusta huolta. 

Kaiken tuon olisi luullut murtavan minut. Murtavan minun oman tahtoni. 

Anne piti huolta, ettei niin käynyt. Hän piti kysymyksillään perheeni minulle elossa. Anne tarjosi sylin ja turvan. Hän piti myös huolta siitä, että minuun ei kukaan kajonut millään tavoin. 

Kun minun luovuttamisen aika tuli, olimme opetelleet kaiken tarvittavan. Muistin kaiken mitä piti. 

Anne meni puhumaan kuolleen siskoni isälle. Hän vetosi siihen, että minut on syytä palauttaa isälleni, sillä minä en alistu. 

Hän ei noina viikkoina tai kuukausina ollut saanut minua murrettua. Minä tiesin siis ongelmia. Muistin yhä kuka olin.

Anne olisi onnistunut suunnitelmassaan, sillä hän vetosi juuri oikeaan ihmiseen. Ihmiseen, joka ei todellakaan halunnut minua lapsekseen. 

Ajoitus ei kuitenkaan ollut Annen puolella. 

Paikalle nimittäin tuli siskoni tappaja, joka humautti Annea lapiolla päähän. 

Siinä Anne makasi selällään hiekalla ja vaikeroi. 

Niinpä tämä 20 vuotias naisihminen, siskoni murhaaja, 

lapioi hiekkaa Annen koko pään alueelle ja tappaessaan hautasi hänet elävältä. 

Minä muistan, kuinka huusin. Huusin Annea. Huusin, kuinka hänet haudattiin elävältä. Itkin ja huusin. 

Niinpä sain taas annoksen unilääkettä. 

Minut vietiin samaan paikkaan Annen ruumiin kanssa. Siellä hän makasi patjalla, vieressään kuollut pieni vauva. 

Minä konttasin Annen viereen yrittäen herättää häntä. 

Huusin ja nyin. Hän ei herännyt. 

Olen ymmärtänyt vasta jälkikäteen, että tuo hetki oli elämän ja kuoleman hetki. Siinä määritettiin koko tulevaisuus. 

Minä olisin halunnut mennä Annen mukaan. 

Se oli turvallisempi ja helpompi vaihtoehto. Sillä ymmärsin, etten enää koskaan pääse isäni luo kotiin takaisin. 

Puolestani kuitenkin päätettiin toisin, sillä tunsin taas nenäliinan kasvoillani ja kaikki pimeni. 

Annesta pitäisi oikeasti tehdä pyhimys. 

Jos tässä maailmassa etsitään sankareita, ei ole hänen voittanutta. 

Se on vain harmi, että ollakseen pyhimys, täytyy kärsiä hirvittävästi ja kuolla. Mitä julmimmalla tavalla. 

Minä olen Annelle elämäni velkaa. Minun perheeni on kunniavelassa Annelle. Kaikki. Äitiä myöden. 

Annelle kuuluu kaikki kunnia ihmisyydestä. Siitä, miten selvitä vaikeissa oloissa ja säilyttää ihmisyys itsessään. Halu pelastaa. Halu auttaa.

Halu kohdella ihmistä ihmisenä. Nähdä ihminen ihmisenä. Erottaa oikea ja väärä toisistaan. Ja pitää yllä toivoa.

Uskoa ja luottoa, että oikeus lopulta voittaa. Siihen, että on ihmisiä, jotka auttavat. Usko ja luotto ihmisyyteen kaiken julmimman pahuuden keskelläkin. Uskoa pelastautumiseen. 

Tuohon kaikkeen hyvin harva meistä pystyy. 

Kaikki maallinen kunnia Annelle! 

Hän eli sen helvetin. Minä elin sen helvetin. 

Ja, kun nyt tappajat ja väärintekijät käyvät kauppaa oikeuksistaan ja vapaudestaan kuka mitenkin perustellen oikeutta tekemisiinsä, 

saaden ihmiset inhimillistämään heidät ja heidän tekonsa, 

toivon ihmisten ajattelevan Annea. 

Tuota upeaa ihmistä, jolta riistettiin vapaus omaan elämäänsä, ja sitten vielä julmasti murhattiin. 

Tuota upeaa ja hyväntahtoista ihmistä, joka halusi pelastaa ensin lapsen ja sitten itsensä. 

Hän kuoli sen vuoksi, että minä sain elää. 

Joten jos inhimillistät, mieti silloin Annea! 

Nice move!

Oletteko koskaan pelanneet shakkia?

Minä tiedän kyseisestä pelistä tasan niin paljon, että siinä on mustat ja valkeat pelinappulat ja niitä siirrellään tietyllä tavalla. Vastustaja pyritään voittamaan paremmalla strategialla.

Eli, jos meinaat pärjätä, on ymmärrettävä vastapuolen strategia ja yritettävä pistää paremmaksi.

Psykologiseen peliin pätevät täysin samat säännöt.

Olen odotellut reaktiota, enkä joutunut pettymään. Olen todella otettu mitä upeimmasta peliliikkeestä. Nice move! Hieno siirto!

Vaikka en tuhovoimaa hyväksy, arvostan pyrkimystä voittoon. Se on kunnioitettavaa. Hatunnoston arvoinen yritys! 

Päivän pohdinnat

Eritoten juuri tämä..

Tai näin.. 

Entäs näin..? 

Tai ehkä sittenkin...

Musertava häpeä!

Minä olen kokenut viime kuukausina niin paljon tunteita, että niitä on ollut enemmän kuin eletyssä elämässäni yhteensä tähän saakka.

Olen kiroillutkin viime viikkoina niin paljon, että taitaa riittää siitäkin lajia loppuelämäksi.

Tämä on tullut niin suurena yllätyksenä, että kunnialakia tai kunniakäytöstä ei tunneta. Sen lainalaisuuksia ei ymmärretä.

Kaikki lähtee käytöstavoista. Ihan siitä, että osaat kiitos, ole hyvä, anteeksi jne.

Avaat toiselle oven ja otat toisen ihmisen huomioon, osaat olla kohtelias.

Ymmärrät ihmiselämän tärkeyden ja osoitat sen toiselle arjen toimissasi. Ihan tuntemattomillekin ihmisille, koska kaikki ovat ihmisinä merkityksellisiä. 

Se on ihan peruskamaa. Siitä sitten lähtee ne vaikeammat asiat.

Tosin, ei tämä niin helppoa ole niillekään, joiden pitäisi nämä asiat osata, vaikka unissaan.

Minä tunnen biologisen isäni tekemisistä niin suurta häpeää, että en ole eläissäni hävennyt mitään näin paljon. En mitään. En yhtään. En koskaan. 

Kunniaan osa-alueena kuuluu toisten taitojen ymmärtäminen ja niiden kunioittaminen. 

Eli, minä itse en hyväksy laittomuuksia, 

keneltäkään, 

mutta osaan antaa arvon ja kunnioituksen eri taidoille. 

Jokainen taitokin on jossain vaiheessa tällä pallolla tarpeen. Aivan jokainen. 

Kymmityttöni varasteli jokin aika sitten paljon. Äitinsä kanssa olimme tulla hermoraunioiksi, kun mikään palopuhe tai rangaistus ei toiminut. 

Kuitenkin toisillemme puhuimme sitä, kuinka taitava tyttö on tuossa puuhassaan. Sitä täytyy ihailla ja kunnioittaa. Toki, tietysti mieluummin valjastaisimme sen taidon johonkin muuhun toimintaan. 

Emme siis hyväksy rikoksia, mutta ymmärrämme taitojen arvon. 

Ja minun biologinen isäni on mennyt tekemään jotain niin kunniatonta, että sen kuvaamiseen eivät sanat riitä. 

Tässä toiminnassa ei mitata taitoja, tämä on silkkaa pahuutta. 

Minä tiedän hänen ajattelevan niin, että kaiken kokemansa jälkeen hänellä on oikeus, edes hituseen onnea. 

Hän on käynyt vaihtokauppaa asiasta ja voittanut. Se ei kuitenkaan ole oikeaa onnea, sen eteen ei ole taisteltu, sitä ei ole voitettu. 

Ihmiset on vain painostettu siihen, mitä hän haluaa. Siksi se on myös väärin. Ja siksi se ei koskaan voi myöskään kestää. 

Hän teki sen kuitenkin kunniattomasti! Hän sotki asiaan täysin viattomat ihmiset ja vei heiltä hyvin tärkeät ihmissuhteet. 

Vain sen tähden, että hänen puuhansa pysyvät salassa. 

Ja vielä se, että oma tytär menetti itselleen jotain todella tärkeää, on anteeksiantamatonta. 

Perheelle EI KOSKAAN tehdä vääryyttä. Ei koskaan! 

Edes minä en osaa korjata tätä asiaa. Totuus on ainoa asia, joka vapauttaa vääryydestä, mutta tämä totuus voi hyvinkin hajottaa paljastuessaan vielä nykyistä laajuuttaan enemmän. 

Biologisen isäni täytyisi itse kantaa vastuu teoistaan. Olisi muuten hänen elämässään ensimmäinen kerta! 

Toisaalta, se voisi tuoda hänellekin kontrollin tunteen omaan elämäänsä ja hän voisi löytää rauhan sen suhteen mitä on ja mitä valintoja on tullut tehtyä. 

Viattomat ovat kuitenkin kärsineet ja siihen ei itkunsekainen anteeksipyyntö enää riitä. Sovitus on oltava! Ja tultava! 

Tässähän menee aivan kaikkien maine! 

Biologista mummoa käy kyllä sääliksi. Biologinen isäni on saattanut hänet aivan järkyttävään häpeään. 

Jos minä tunnen elämäni suurinta häpeää, en kuitenkaan ole hänen virallinen lapsensa. Hänen äitinsä tuntema ja kokema häpeä on aivan ultimaattisen suuri minun kokemaani häpeään verraten. 

Edelleen. Perheelle ei tehdä näin! 

Isovanhemmat ovat minulle maailman tärkeimmät. He menevät jopa vanhempien ohi. 

Se, että en näitä minulle oikeasti kuuluvia isovanhempia saa tavata ja luoda heihin suhdetta, musertaa minut täysin. Se on oikean isäni tekemä valinta. Hän on tehnyt päätöksen heidänkin puolestaan. Hän on sotkeutunut suhteisiin, joihin hänellä ei ole sanavaltaa. Isovanhemmilla on oikeus minuun ja minulla heihin. 

Jopa kuolleen siskoni isän äiti, eli mummo, valitsi oman poikansa vaikeassa tilanteessa. 

Hän kuitenkin teki sen niin, että kunnioitti minua, minun henkeäni ja minun elämääni. 

Sellaisesta ei voi olla vihainen, koska silloin on toimittu kunnialain mukaan oikein. 

Mikä hiiskatti näitä isiä oikein vaivaa? 

Isän kuuluu olla isä lapsilleen, joten milloin minun isukkini alkavat olla isiä omille lapsilleen ja käyttäytyä sen mukaan? 

Hyviä kysymyksiä. Vastauksia odotellen.. 

Itsekkyys ihmisessä

Ai hyvänen aika, kuinka viikonlopun tapahtumat ovat nostaneet koetut traumat pintaan.

Minä olen aina kannattanut sitä, että jokainen voi olla ja jokaisen pitää olla oma itsensä. Se, mitä on.

Tämä koskee niin tappajia, seksuaalivähemmistöjä kuin pedofiilejäkin. Ihan kaikkia ihmisiä. 

Se, mitä olet, ei tee sinusta tai minusta toistamme kummempaa.

Ainoastaan teoilla on merkitys. Suuri merkitys. Oikeastaan ainoa merkitys.

Suvaitsevaisuus on niin suuri sana, ettei se suuhun mahdu. Näin käy monesti myös silloin, kun pyritään peittelemään todellista minuutta.

Kun aikoinaan alaikäisenä aloitin toisen asteen koulutaipaleen, pysähtyi 17 vuotiaana elämä puoleksi vuodeksi aivan tyystin.

Kosmetologipuolella meillä oli yksi miesopiskelija. Hän teki suuren ja oikein korostetun numeron siitä, kuinka hän on homoseksuaali.

Hänet oli määrätty parikseni kantamaan painavia laatikoita. Minä kannoin laatikkoa ja hän piteli kahdella sormella pahvin reunasta kiinni ja valitti sen painavan. Hän ilmoitti, että minun täytyy kantaa loput laatikot, sillä hän ei voi tehdä sitä, kun on homo.

Minä jo silloin mietin, että kyllä hyvin osataan laiskuus peittää asian alle, johon ei voi mitään sanoa.

Eihän seksuaalisella suuntautumisella ole mitään tekemistä työteon kanssa!

No, menköön tuo 1990-luvun piikkiin. Silloin oli ehkä hyvinkin erilainen suhtautuminen asioihin, kuin tänä päivänä. 

Kuitenkin eräänä päivänä meille kerrottiin, että tämä mies oli valehdellut jossain kohtaa terveystiedoissaan ja hänellä oli todettu HIV. 

Alkuaikoina, kun opettelimme kirurginveistä käyttämään, opetussalissa veri nimittäin lensi. 

Olimme, yksi jos toinen, saaneet veriroiskeita päällemme ja ennenkaikkea silmiin. 

Tuon ilmoituksen jälkeen muuttui moni elämä. 

Jouduimme kaikki eristyksiin, sillä emme saaneet olla verikontaktissa tai seksuaalisesti kontaktissa muihin. HIV testi vie puoli vuotta. 

Asiakastyötä emme tehneet, jos harjoittelimme, harjoittelimme toisillamme. Opiskelimme hyvin teoriapainotteisesti. Minulla oli myös lukio-opintojaksot.

Minua asia koski sikäli, että olin ainoa ala-ikäinen. Turvallisuus oli pettänyt. 

Muilla oli avioliitot ja lapset tai parisuhteet. 

He eivät voineet olla aviomiestensä kanssa missään kanssakäymisessä puoleen vuoteen. Heidän täytyi varoa, ettei lasten kanssa tullut verikontaktia. 

Siinä meni 20 ihmisen elämät holdiin vain yhden ihmisen valheen tähden. 

Hän vielä kehtasi tulla meitä syyttämään siitä, että syrjimme häntä, koska hän on homo. 

Raivo ja pelko leiskuivat naisten keskuudessa. Niin, siitähän tässä juuri on kyse. Joku ystävällisesti ehdotti, että tuo ulvominen tuosta asiasta kannattaa lopettaa alkuunsa.

Valheiden ja peittelyn vuoksi tässä nyt on kaikkien elämästä kyse. 

Niin meille tuli pakolliseksi kunnon suojavarusteet. Lasit, maskit, muoviessut ja asiakkaaseen ei saanut koskea ilman muovihanskoja. 

Tämä on niin selkärankaan juurtunut, että tänäkin päivänä asiakastyössä, se olisi itsestäänselvyys. 

Kävimme myös juttelemassa terveyssisaren kanssa. Se oli pakollista kaikille. Tätä jatkui niin kauan, kunnes kaikki saimme terveen paperit. 

Noista tapahtumista oli kulunut 15 vuotta, kun kokoonnuimme muistelemaan kouluaikoja ja tätä miestä, sillä hän oli tehnyt itsemurhan. 

Vielä tuolloin hyvästä ystävästäni uhkui kova viha. 

Hän oli menettää avioliittonsa tuon ihmisen tekojen vuoksi. 

Se on ihan äärimmäisen rankkaa silloin, kun uhka tulee ulkoapäin. Itse et ole tehnyt mitään väärää, mutta toisen teko voi viedä sinulta kaiken. 

Onneksi kuitenkin avioliitto kesti. 

Emme koskaan saaneet anteeksipyyntöä. Se oli asia, joka jäi vaivaamaan ja kaivelemaan monen sieluja. 

Tällainen vastuuton käytös, josta ei oteta vastuuta missään kohtaa, on omiaan aiheuttamaan katkeruutta. 

Pelko muuttuu katkeruudeksi. Silloin ihminen on altis tekemään kaikenlaista, joka satuttaa viattomia. 

Oikeudenmukaisuus niin itseä, kuin muita kohtaan, on oikeastaan välttämättömyys. 

Ei ole aivan sama, mitä täällä puuha tai jättää puuhaamatta. 

Tällainen on myös hyvin pitkälti aiheuttava tekijä vihalle seksuaalivähemmistöjä kohtaan. 

Onneksi meistä kaikki ymmärsivät, että kysymyksessä oli elämän menettämisen pelko. Silti, jokunen lausui ääneen jotain sellaista, joka leimaa kaikki homoseksuaalit.

Tämä esimerkki jo koronan vuoksi koskee koko ihmiskuntaa. 

Jokaisella teolla tai tekemättä jättämisellä on seurauksensa. AINA. Sitten on ne kerrannaisvaikutukset, joiden laajuutta ei monikaan tunnu ymmärtävän. 

Niinpä viikonloppu on saanut minut mietteliääksi sen suhteen, miksi minulta on täytynyt viedä kaikki. Aivan kaikki.

Katolisen kirkon kanssa olen yhtämieltä siinä, että ahneus on kuolemansynti.

Se on vanha vitsi, että perhe on pahin. Minun kohdallani sukulaisuus tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikea asia.

Olen tässä pohtinut tulevaisuutta, mitä täällä uskaltaa enää meikäläinen tehdä, kun kaikki voidaan pois ottaa.. En minäkään ole immuuni pelolle. 

Se riippuu aina siitä, mitä joku toinen täällä haluaa ja kuinka se pitää milloin minkäkin asian vuoksi salata. Syyt meikäläisen niskaan. 

Miksi ihmisen täytyy olla niin helvetin itsekäs?

Ja miksi vastuuseen saattaminen asioista tuntuu olevan maailman vaikein asia? 

Hyvä päivä!

Tähän päivään sitten hyviä uutisia.

Muille ne tuskin aiheuttavat mitään tunteiden liikahduksia, mutta minä nieleskelen onnen kyyneleitä.

Kaupalla käydessä tässä erään kerran törmäsin ihmiseen, joka varmasti jo sadannen kerran ehdotteli lenkkeilyä, jotta laihtuisin.

Olen varmasti sen sata kertaa selittänyt hänelle, miksi en "laihdu" lenkkeilemällä.

Nyt jäin kuitenkin pohtimaan, mistä kysymys kumpuaa.

Se on pelkoa. Pelkoa siitä, että totuttu konsti ei muka tepsisikään silmämääräisesti totuttuun ongelmaan.

Edelleen istuu tiukassa se mielikuva siitä, että ylipainoisen henkilön on syötävä salaattia ja liikuttava verenmaku suussa.

Tämä pätee terveydenhuollossakin vielä vuonna 2022.

Minäpä avaan nyt omaa tilannettani.

Minä siis sairastan kahta tautia. Ne ovat Afrikan nälkää näkevien lasten ja aikuisten tauteja. Marasmus ja Kwashiorkor.

Näistä taudeista ei ole paranemisennusteita tai kaavoja, koska näitä ei hoideta. Ei ole eloonjääneitä, jotta näitä tauteja voitaisiin ymmärtää.

Siksi niitä ei länsimaissa osata diagnosoida, vaikka moni alkoholisti esimerkiksi voi sairastaa näitä tai jompaa kumpaa. Tai muutoin heikosti ravitut ihmiset.

Niinpä, kun keho pääsee aivan tyhjäksi ravinteista, se alkaa käyttää ravinnoksi itseään. Syödä itseään sisältä päin. 

Kun paino alkaa hyvin nopeasti nousta, mutta et syö, on kyseessä se, että solut päästävät nesteet läpi. Soluja on miljoonia ja miljoonia, joten lopputulema on yleensä kuolema. 

Minulla oli niin hyvä tuuri, että ehdin aloittaa kehon uudelleen ravitsemisen juuri sillä kriittisellä hetkellä. Paino nousi, mutta henki säilyi. 

Vaikka keho näyttää olevan "täynnä" nestettä, tosiasiassa keho kuivahti aivan kokonaan. 

Eli nesteen alla on ollut jäljellä vain se, mitä ihmiskehosta jää jäljelle, jos se upotetaan merisuolaan ja annetaan olla siellä. 

Kun kehoa aletaan jälleenrakentaa tällaisesta tilanteesta, on selvää, että se vie vuosia.

Kehossa ei päälle päin näytä tapahtuvan muutoksia, mutta sisäisesti tapahtuu paljonkin.

Ja tänään ne kyyneleet sai aikaan sellainen todella iso asia, että

minun kehoni on alkanut tuottaa soluväliainetta.

Sitä kutsutaan tutummin kudosnesteeksi.

Kudosneste koostuu sidekudoksissa suurimmaksi osaksi kollageenistä.

Minulla EDS-ihmisenä juuri tuo kollageeni muodostuu kehossa väärin.

Keho myös lakkaa luontaisesti tuottamasta kollageeniä tuossa 25 ikävuoden tienoilla.

Siksi onkin suuri ihme, että kehoni on pystynyt paranemaan niin paljon, että se voi tuottaa vielä itse tuota kollageeniä kudosnesteeseen ja ylipäänsä koko soluväliainetta. 💖

Eli vielä yksinkertaistettuna, nesteen alla oleva keho on parantunut normaaliksi ihmiskehoksi. 

Tämä mahdollistaa painon laskun jossain vaiheessa tulevaisuudessa, koska terve keho käyttää sen sitten polttoaineena. 

Ei tarvitse lenkkeillä "laihtuakseen". 

Minun hyvinvointipainoni tulee niin, että syön paljon ja ihan kaikkea ruokaa. 

Ja, kun näin tehden paino laskee ja kehon mitat pienenevät, se tarkoittaa silloin, että näistä on parannuttu. Kokonaan.