Ai hyvänen aika, kuinka viikonlopun tapahtumat ovat nostaneet koetut traumat pintaan.
Minä olen aina kannattanut sitä, että jokainen voi olla ja jokaisen pitää olla oma itsensä. Se, mitä on.
Tämä koskee niin tappajia, seksuaalivähemmistöjä kuin pedofiilejäkin. Ihan kaikkia ihmisiä.
Se, mitä olet, ei tee sinusta tai minusta toistamme kummempaa.
Ainoastaan teoilla on merkitys. Suuri merkitys. Oikeastaan ainoa merkitys.
Suvaitsevaisuus on niin suuri sana, ettei se suuhun mahdu. Näin käy monesti myös silloin, kun pyritään peittelemään todellista minuutta.
Kun aikoinaan alaikäisenä aloitin toisen asteen koulutaipaleen, pysähtyi 17 vuotiaana elämä puoleksi vuodeksi aivan tyystin.
Kosmetologipuolella meillä oli yksi miesopiskelija. Hän teki suuren ja oikein korostetun numeron siitä, kuinka hän on homoseksuaali.
Hänet oli määrätty parikseni kantamaan painavia laatikoita. Minä kannoin laatikkoa ja hän piteli kahdella sormella pahvin reunasta kiinni ja valitti sen painavan. Hän ilmoitti, että minun täytyy kantaa loput laatikot, sillä hän ei voi tehdä sitä, kun on homo.
Minä jo silloin mietin, että kyllä hyvin osataan laiskuus peittää asian alle, johon ei voi mitään sanoa.
Eihän seksuaalisella suuntautumisella ole mitään tekemistä työteon kanssa!
No, menköön tuo 1990-luvun piikkiin. Silloin oli ehkä hyvinkin erilainen suhtautuminen asioihin, kuin tänä päivänä.
Kuitenkin eräänä päivänä meille kerrottiin, että tämä mies oli valehdellut jossain kohtaa terveystiedoissaan ja hänellä oli todettu HIV.
Alkuaikoina, kun opettelimme kirurginveistä käyttämään, opetussalissa veri nimittäin lensi.
Olimme, yksi jos toinen, saaneet veriroiskeita päällemme ja ennenkaikkea silmiin.
Tuon ilmoituksen jälkeen muuttui moni elämä.
Jouduimme kaikki eristyksiin, sillä emme saaneet olla verikontaktissa tai seksuaalisesti kontaktissa muihin. HIV testi vie puoli vuotta.
Asiakastyötä emme tehneet, jos harjoittelimme, harjoittelimme toisillamme. Opiskelimme hyvin teoriapainotteisesti. Minulla oli myös lukio-opintojaksot.
Minua asia koski sikäli, että olin ainoa ala-ikäinen. Turvallisuus oli pettänyt.
Muilla oli avioliitot ja lapset tai parisuhteet.
He eivät voineet olla aviomiestensä kanssa missään kanssakäymisessä puoleen vuoteen. Heidän täytyi varoa, ettei lasten kanssa tullut verikontaktia.
Siinä meni 20 ihmisen elämät holdiin vain yhden ihmisen valheen tähden.
Hän vielä kehtasi tulla meitä syyttämään siitä, että syrjimme häntä, koska hän on homo.
Raivo ja pelko leiskuivat naisten keskuudessa. Niin, siitähän tässä juuri on kyse. Joku ystävällisesti ehdotti, että tuo ulvominen tuosta asiasta kannattaa lopettaa alkuunsa.
Valheiden ja peittelyn vuoksi tässä nyt on kaikkien elämästä kyse.
Niin meille tuli pakolliseksi kunnon suojavarusteet. Lasit, maskit, muoviessut ja asiakkaaseen ei saanut koskea ilman muovihanskoja.
Tämä on niin selkärankaan juurtunut, että tänäkin päivänä asiakastyössä, se olisi itsestäänselvyys.
Kävimme myös juttelemassa terveyssisaren kanssa. Se oli pakollista kaikille. Tätä jatkui niin kauan, kunnes kaikki saimme terveen paperit.
Noista tapahtumista oli kulunut 15 vuotta, kun kokoonnuimme muistelemaan kouluaikoja ja tätä miestä, sillä hän oli tehnyt itsemurhan.
Vielä tuolloin hyvästä ystävästäni uhkui kova viha.
Hän oli menettää avioliittonsa tuon ihmisen tekojen vuoksi.
Se on ihan äärimmäisen rankkaa silloin, kun uhka tulee ulkoapäin. Itse et ole tehnyt mitään väärää, mutta toisen teko voi viedä sinulta kaiken.
Onneksi kuitenkin avioliitto kesti.
Emme koskaan saaneet anteeksipyyntöä. Se oli asia, joka jäi vaivaamaan ja kaivelemaan monen sieluja.
Tällainen vastuuton käytös, josta ei oteta vastuuta missään kohtaa, on omiaan aiheuttamaan katkeruutta.
Pelko muuttuu katkeruudeksi. Silloin ihminen on altis tekemään kaikenlaista, joka satuttaa viattomia.
Oikeudenmukaisuus niin itseä, kuin muita kohtaan, on oikeastaan välttämättömyys.
Ei ole aivan sama, mitä täällä puuha tai jättää puuhaamatta.
Tällainen on myös hyvin pitkälti aiheuttava tekijä vihalle seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Onneksi meistä kaikki ymmärsivät, että kysymyksessä oli elämän menettämisen pelko. Silti, jokunen lausui ääneen jotain sellaista, joka leimaa kaikki homoseksuaalit.
Tämä esimerkki jo koronan vuoksi koskee koko ihmiskuntaa.
Jokaisella teolla tai tekemättä jättämisellä on seurauksensa. AINA. Sitten on ne kerrannaisvaikutukset, joiden laajuutta ei monikaan tunnu ymmärtävän.
Niinpä viikonloppu on saanut minut mietteliääksi sen suhteen, miksi minulta on täytynyt viedä kaikki. Aivan kaikki.
Katolisen kirkon kanssa olen yhtämieltä siinä, että ahneus on kuolemansynti.
Se on vanha vitsi, että perhe on pahin. Minun kohdallani sukulaisuus tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikea asia.
Olen tässä pohtinut tulevaisuutta, mitä täällä uskaltaa enää meikäläinen tehdä, kun kaikki voidaan pois ottaa.. En minäkään ole immuuni pelolle.
Se riippuu aina siitä, mitä joku toinen täällä haluaa ja kuinka se pitää milloin minkäkin asian vuoksi salata. Syyt meikäläisen niskaan.
Miksi ihmisen täytyy olla niin helvetin itsekäs?
Ja miksi vastuuseen saattaminen asioista tuntuu olevan maailman vaikein asia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti