Musertava häpeä!

Minä olen kokenut viime kuukausina niin paljon tunteita, että niitä on ollut enemmän kuin eletyssä elämässäni yhteensä tähän saakka.

Olen kiroillutkin viime viikkoina niin paljon, että taitaa riittää siitäkin lajia loppuelämäksi.

Tämä on tullut niin suurena yllätyksenä, että kunnialakia tai kunniakäytöstä ei tunneta. Sen lainalaisuuksia ei ymmärretä.

Kaikki lähtee käytöstavoista. Ihan siitä, että osaat kiitos, ole hyvä, anteeksi jne.

Avaat toiselle oven ja otat toisen ihmisen huomioon, osaat olla kohtelias.

Ymmärrät ihmiselämän tärkeyden ja osoitat sen toiselle arjen toimissasi. Ihan tuntemattomillekin ihmisille, koska kaikki ovat ihmisinä merkityksellisiä. 

Se on ihan peruskamaa. Siitä sitten lähtee ne vaikeammat asiat.

Tosin, ei tämä niin helppoa ole niillekään, joiden pitäisi nämä asiat osata, vaikka unissaan.

Minä tunnen biologisen isäni tekemisistä niin suurta häpeää, että en ole eläissäni hävennyt mitään näin paljon. En mitään. En yhtään. En koskaan. 

Kunniaan osa-alueena kuuluu toisten taitojen ymmärtäminen ja niiden kunioittaminen. 

Eli, minä itse en hyväksy laittomuuksia, 

keneltäkään, 

mutta osaan antaa arvon ja kunnioituksen eri taidoille. 

Jokainen taitokin on jossain vaiheessa tällä pallolla tarpeen. Aivan jokainen. 

Kymmityttöni varasteli jokin aika sitten paljon. Äitinsä kanssa olimme tulla hermoraunioiksi, kun mikään palopuhe tai rangaistus ei toiminut. 

Kuitenkin toisillemme puhuimme sitä, kuinka taitava tyttö on tuossa puuhassaan. Sitä täytyy ihailla ja kunnioittaa. Toki, tietysti mieluummin valjastaisimme sen taidon johonkin muuhun toimintaan. 

Emme siis hyväksy rikoksia, mutta ymmärrämme taitojen arvon. 

Ja minun biologinen isäni on mennyt tekemään jotain niin kunniatonta, että sen kuvaamiseen eivät sanat riitä. 

Tässä toiminnassa ei mitata taitoja, tämä on silkkaa pahuutta. 

Minä tiedän hänen ajattelevan niin, että kaiken kokemansa jälkeen hänellä on oikeus, edes hituseen onnea. 

Hän on käynyt vaihtokauppaa asiasta ja voittanut. Se ei kuitenkaan ole oikeaa onnea, sen eteen ei ole taisteltu, sitä ei ole voitettu. 

Ihmiset on vain painostettu siihen, mitä hän haluaa. Siksi se on myös väärin. Ja siksi se ei koskaan voi myöskään kestää. 

Hän teki sen kuitenkin kunniattomasti! Hän sotki asiaan täysin viattomat ihmiset ja vei heiltä hyvin tärkeät ihmissuhteet. 

Vain sen tähden, että hänen puuhansa pysyvät salassa. 

Ja vielä se, että oma tytär menetti itselleen jotain todella tärkeää, on anteeksiantamatonta. 

Perheelle EI KOSKAAN tehdä vääryyttä. Ei koskaan! 

Edes minä en osaa korjata tätä asiaa. Totuus on ainoa asia, joka vapauttaa vääryydestä, mutta tämä totuus voi hyvinkin hajottaa paljastuessaan vielä nykyistä laajuuttaan enemmän. 

Biologisen isäni täytyisi itse kantaa vastuu teoistaan. Olisi muuten hänen elämässään ensimmäinen kerta! 

Toisaalta, se voisi tuoda hänellekin kontrollin tunteen omaan elämäänsä ja hän voisi löytää rauhan sen suhteen mitä on ja mitä valintoja on tullut tehtyä. 

Viattomat ovat kuitenkin kärsineet ja siihen ei itkunsekainen anteeksipyyntö enää riitä. Sovitus on oltava! Ja tultava! 

Tässähän menee aivan kaikkien maine! 

Biologista mummoa käy kyllä sääliksi. Biologinen isäni on saattanut hänet aivan järkyttävään häpeään. 

Jos minä tunnen elämäni suurinta häpeää, en kuitenkaan ole hänen virallinen lapsensa. Hänen äitinsä tuntema ja kokema häpeä on aivan ultimaattisen suuri minun kokemaani häpeään verraten. 

Edelleen. Perheelle ei tehdä näin! 

Isovanhemmat ovat minulle maailman tärkeimmät. He menevät jopa vanhempien ohi. 

Se, että en näitä minulle oikeasti kuuluvia isovanhempia saa tavata ja luoda heihin suhdetta, musertaa minut täysin. Se on oikean isäni tekemä valinta. Hän on tehnyt päätöksen heidänkin puolestaan. Hän on sotkeutunut suhteisiin, joihin hänellä ei ole sanavaltaa. Isovanhemmilla on oikeus minuun ja minulla heihin. 

Jopa kuolleen siskoni isän äiti, eli mummo, valitsi oman poikansa vaikeassa tilanteessa. 

Hän kuitenkin teki sen niin, että kunnioitti minua, minun henkeäni ja minun elämääni. 

Sellaisesta ei voi olla vihainen, koska silloin on toimittu kunnialain mukaan oikein. 

Mikä hiiskatti näitä isiä oikein vaivaa? 

Isän kuuluu olla isä lapsilleen, joten milloin minun isukkini alkavat olla isiä omille lapsilleen ja käyttäytyä sen mukaan? 

Hyviä kysymyksiä. Vastauksia odotellen..