Blogissa on ollut nyt hiljaisempaa, sillä allekirjoittanut on aloittanut oikein rehelliset palkkatyöt.
Näin ollen valmennuksia en nyt tee.
Työni on oikein mielenkiintoista ja täyttää ajatusmaailmani tällä hetkellä aivan täydellisesti.
Sehän on suorastaan ihme, että näinkin vakavasti sairastunut ja siitä kuntoutunut ihminen on vielä päässyt uudelleen kiinni niin työelämään, kuin yhteiskuntaankin.
Siitä iso kiitos keholleni ja elämälle! Sekä sille sitkeälle ja määtietoiselle työlle, jonka seurauksena olen nyt takaisin työelämässä.
Kun sain aikoinani CRPS-diagnoosin, oli se hyvin lohdutonta. Kukaan ei tiennyt yhtään parantunutta yksilöä.
Ainoa tie oli hirvittävät tuskat ja kehon rappeutuminen.
Niin. Nyt tiedetään ainakin yksi kuntoutunut henkilö.
Kehitin oman sairauteni vuoksi kuntoutusmallin, jonka ansiosta itse voin hyvin nykyään.
Tie oli pitkä, se oli tuskainen ja täynnä yritystä ja epäonnistumisia.
Kuitenkin jossain kohtaa asia kääntyi onnistumisten puolelle, ja sitten alkoi kuntoutuksen saralla rytisten tapahtua muutosta parempaan.
Uskoa omaan onnistumiseen ja tekemiseen tarvitaan.
Jos pystyn olemaan tarinani turvin esimerkkinä tai innoituksena edes yhdelle sairaalle ihmiselle, tämä blogi on silloin täyttänyt tehtävänsä.
Blogi päivittyy nyt tilanteiden mukaan.
Koronapandemia ansaitsee ison kiitoksen siitä, että etätyö, paikkariippumaton työ tai kotoa käsin tehtävä työ ei ole enää kummajainen.
Minulle ja minun kaltaisilleni tämä oppi on ollut korvaamatonta.
