Harrastatko lahjoja?

Olen yleisen mielipiteen mukaan hyvinkin tylsä ja tyly tyyppi, koska pääsääntöisesti en harrasta joululahjoja.

Vai harrastanko sittenkin?

Lahjat ovat luoneet minulle aina paineita. Materia ahdistaa minua, samoin materian ostaminen toisille ahdistaa minua.





Elän sen periaatteen mukaan, että materiaa hankitaan tarpeen mukaan, ja aina tuo tarve ei ajoitu jouluun.






Ruoka, käyttötavarat ja raha ovatkin mielestäni oivia joulumuistiaisia, jos haluaa / pystyy toista muistamaan. Lahjaksi niitä kaikki eivät kuitenkaan kelpuuta.





Olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että otan pettymyksen mieluummin vastaan siitä, etten hanki materiaa lahjaksi, kuin luovun omasta ideologiastani. 

Sitten tapahtui kehityskokemus ja oivallus.

Naapuri tuli ovelle toivottamaan joulutervehdyksensä ihan henkilökohtaisesti. Avatessani oven, aistini huomioivat jotain. En vielä saanut kiinni siitä mitä se oli.





Rupatellessamme kuulumisia, katselin, kuulostelin ja havainnoin. Edelleen jotain suurta oli aistittavissa, ja merkkejä oli ilmassa, mutta kokonaisuutta en osannut vielä pukea sanoiksi.

Hänen kertoillessaan omasta tilanteestaan, se rysähti tajuntaani, mikä oli muuttunut.

Katsoin häntä ihaillen (tai en voinut lakata tuijottamasta) ja kiitin häntä siitä, että sain todistaa hänen kehittyneen. Ihan viaton ja täysin spontaani ja vilpitön lause.

Ja mikä parasta, hän otti täydellisen kopin. Siitä saattoi viimeistään huomata, että kestävä kehitys oli saavutettu. Hän katsoi minua hieman hämmentyneenä, mutta kiitti siitä, että huomioin asian ja pyysi minua -luonnollisesti- perustelemaan kantani.







Hänen minuutensa oli eheytynyt. Olen tuntenut hänet joitakin vuosia ja hänen minuutensa on ollut rikki. Ei ole enää. 

Se, mikä kiinnitti huomioni oli, että hänestä ei huokunut mikään tunne. 

Hän oli siinä omana itsenään, löytäneenä oman olemassaolonsa. 

Yllättävää oman minuutensa löytymisessä on ehkä se, että se ei tuota mitään negatiivista eikä mitään positiivista, vaan on täysin neutraalia.

Minulle tällainen kehityskokemus oli lahja, joka lämmittää yhä. Yleensä kokemus, joka jaetaan jonkun kanssa muistetaan vielä vuosien päästäkin.

 Miten sitten kehityskokemus muuttaa sen yhdessä jakaneita?

Ensimmäisen kerran koin antaneeni toiselle merkityksellisen lahjan, vaikka se ei ollutkaan suunniteltua. Hän kiitti minua siitä, että oli saanut oikean joululahjan. 

Vastuulliselle kehitykselle,

Joulutervehdys

Oivaltavaa joulunaikaa!

Sekä unelmien ohjaamaa 

uutta vuotta 2017!

Scapegoat

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikenlaisista rikossarjoista tv:ssä ja etenkin kirjoina.

Tänään koin oivalluksen, miksi.

Siksi, että minua kiinnostaa ihmisten motiivit. Miksi he toimivat niin kuin toimivat. Tämä koskee ihan kaikkia elämänalueita, ihmisten motiivit sanomisille ja teoille.

Oletko koskaan miettinyt miksi toimit niin kuin toimit?

Tai miksi sanot asioita, niin kuin sanot?

Oletko koskaan huomioinut, miksi oletat toisen sanoista tai teoista jotain?

Tai oletko ajatellut, miksi ajatuksesi johtavat tiettyihin oletuksiin?

Minä oikein hämmästelin omaa ajatusmalliani tänään. Kuinka ihmeessä, minä - ihminen, joka kyseenalaistaa paljon asioita,-  uskoo silti sokeasti siihen, että myös kanssaihmiset toimivat faktojen perusteella?






En tiedä, olen isojen vastuukysymysten äärellä joutunut pohtimaan, mitä tosiasioiden kieltämisestä seuraa? Ja kuka siitä hyötyy? 

Mikä on motiivi sille, että toisesta tehdään syntipukki?

Oletko koskaan ajatellut kuka tai mikä sinun syntipukkisi on?

Miksi vastuu omista ajatuksista, sanoista, teoista tai olettamuksista pitää vierittää jollekin toiselle?

Jos toinen käskee sinun hypätä kaivoon, - ja hyppäät- mikä sinun motiivisi silloin on?

Ja ehkä suurin kysymys, johon itsekin kompastuin tänään:

Miksi me reagoimme asioihin aina olettamalla jotain?

Motiiveille,

Ps. Suuri ja sydämellinen kiitos niistä kaikista sähköposteista, joissa on myötäeletty terveydentilaani. Kuume on edelleen poissa, josta olen hyvin iloinen. 

Hyviä uutisia

Kuluneella viikolla on tullut kuluneeksi 8 vuotta siitä hetkestä, kun kroonisesta kivusta (ja muista ongelmista) tuli kokopäivätyöni.

Tämä on siitä merkittävä vuosipäivä, että minulla on jakaa hyviä uutisia.

Uskallan vihdoin virallisesti ilmoittaa, että I Have a Dream - kuntoutusmetodini on tuottanut tulosta omalla kohdallani.

Olen myös tehnyt merkittävän oivalluksen. En halua märehtiä menneessä tai murehtia sitä mitä arki on ollut. 





Jouduin byrokratian pyörteiden vuoksi palaamaan menneisiin vuosiin ja totesin, että ajatusmallini on muuttunut totaalisesti. Katselen menneitä vuosia aivan eri valossa kuin vielä vaikka vuosi sitten. Kehitys ja tavoitteet tulevaisuuteen ovat syrjäyttäneet tragedian. 





Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, mitä menneet vuodet ovat olleet. mutta minusta on tullut ihminen, jolla on tavoitteita ja päämäärä. Se, että huomaa olevansa kehittyneempi versio itsestään, on hyvin palkitsevaa ja minulle se tuo onnen tunnetta.




Niihin hyviin uutisiin. Viimeinen vuosi on vierähtänyt minun ollessani kuumeessa. Ja toukokuulle asti kuluvaa vuotta olin myös hyvin pahoinvoiva ja oksentelin koko ajan.

Nyt voin suurta kiitollisuutta, iloa ja riemua tuntien ilmoittaa, että kuume on poissa. Se on ollut poissa jo 23 peräkkäistä vuorokautta. 

Olo on kohentunut vauhdilla. Väsymystä on, mutta myös energiaa on.



Yksi unelmani on toteutunut. Vaikka olen hyvin kärsivällinen ihminen, niin kehitys on niin hieno asia, että ajatukset siintävät jo seuraavan merkkipaalun saavuttamisessa. 






Unelmille, ja rohkeudelle unelmien tavoittamiseen,

Ps. Edellisen kirjoitukseni tilanteestani voi lukea täältä.

Lempeä tuuli

Are You Ready To Rock?ッ

Oletko valmis valmennukseen?

Monelle voi olla hämmentävä kysymys....

Mikä ihmeen valmennus?

Mitä se tarkoittaa?

Täytyykö siinä tehdä jotain?

Mitä sellainen valmennus minulta vaatii?

Nämä voivat olla kysymyksiä, joita herää valmennuksestani puhuttaessa.

Valmennus on:

~ Aina tavoitteellista toimintaa.

Tavoite asetetaan aina asiakkaan tarpeen mukaan.


Valmennus sopii kenelle tahansa, tilanteeseen tai terveydentilaan katsomatta.


Tavoitteita on monenlaisia, mutta tässä esimerkkinä muutama, jotta valmennuksen tarkoitus on helpompi hahmottaa. Tavoitteet sopivat niin yksilölle kuin ryhmällekin.

Tavoitteita voivat olla esimerkiksi:

-Lähtökohtien tunnistaminen ja toimintasuunnitelman teko

-Parempi toimintakyky

-Arjen hallinta

-Kivun/ sairauden hyväksyminen

-Toimintakyvyn ylläpitäminen

jne....

-Henkilökohtainen kehitys suhteessa omaan tavoitteeseen

-Omien toimintatapojen ja ajatusmallien arviointi taas suhteessa asetettuun tavoitteeseen

-Mikä tahansa, joka johtaa yksilön / yhteisön ajatusmallien ja toimintatapojen kestävään kehitykseen

Ja kyllä, se vaatii asiakkaalta toimintaa.






Valmennus vaatii ajatustyötä. Valmennuksessa vastataan kysymyksiin ja pohditaan asioita. Koetaan ahaa-elämyksiä ja tehdään ajatusmallien ja toimintamallien muutoksia sekä saavutetaan asetettuja tavoitteita.



Tavoitteiden tarkoitus on tietenkin jokaisen valmennettavan kohdalla parantaa elämänlaatua.




Oikeita ja vääriä vastauksia ei tietenkään ole, vaan kehitys on valmennuksen kantava voima.

Tule valmennukseen ja löydä itsestäsi kehittyneempi sinä.

Oletko siis valmis rokkaamaan?ッ 

Lupa Levolle - valmennus

Uni paras lääke on....

Sen tiesi jo lastenlaulukin, mutta käytetäänkö tätä luonnonluomaa lääkettä tarpeeksi?

Jos ihminen nukkuu päiväunet, onko hän silloin laiska?

Tunnetko itsesi suorittajaksi? 

 Suoritatko arkea levon ja nukkumisen kustannuksella?

Lupa Levolle - valmennuksen tavoitteena on parantaa arjenhallintaa sallimalla keholle ja mielelle säännölliset lepohetket ja kiinnittämällä huomiota myös yöunien laatuun.

Tule valmennukseen ja laita sähköpostia osoitteeseen

solidaarinensydan@gmail.com

Tämä valmennus toteutetaan viikkovalmennuksena ja sinä päätät kuinka pitkä valmennusjaksosi on.

Hinta löytyy täältä.

Kuka MINÄ Olen? - Kampanja

Näin auringonpaisteisen syyspäivän kunniaksi polkaisen käyntiin

Kuka Minä Olen? - Kampanjan.

Itsetuntemus on asia, jota ei tule ihan joka päivä miettineeksi. Arki rullaa omalla painollaan, mutta jotain kuitenkin puuttuu.





Se sama kalvava tunne on yleisellä tasolla kaikille sama, olipa millainen hetki elämässä tahansa.

Se tunne, ettei tunne itseään. Ei kuule omaa sisintään. Kaipaa jotain ja ei tiedä mitä se on. Jotain puuttuu. 

Tule viikottaiseen valmennukseen. Ota selvää siitä,

 Kuka Sinä Olet!

Valmennus on viikkovalmennusta. Sinä päätät kuinka pitkä valmennusjaksosi on.

Laita sähköpostia osoitteeseen solidaarinensydan@gmail.com 

ja kuvaile tilannettasi. Kerro kuinka tällä hetkellä koet oman tilanteesi ja mitä mietit itsestäsi.

Hinta löytyy täältä. 

Todellisuus faktojen valossa

Havainnointitapa vaikuttaa havaintoon.

Oma maailmankuvamme, omat arvomme ja elämänkatsomuksemme vaikuttavat siihen, kuinka havainnoimme ympäröivää maailmaa, sen asioita ja ilmiöitä.

Mutta mikä vaikuttaa siihen, kuinka havaintoihin reagoimme?

Olen vahvasti sitä mieltä, että siihen vaikuttaa kysymys;

Miksi?

Silloin kun havainnoitu asia sotii omaa arvomaailmaasi vastaan, niin yleensä reaktio on silloin jollain tavoin kielteinen.





Jos taas havainto on omaan maailmankatsomukseen sopiva, sitä pidetään hyväksyttävänä. 

Kuinkas sitten toimitaan, kun jokaisella meillä on omanlainen tapamme havainnoida?

Siihen tarvitaan kysymyksiä.

Ja siihen tarvitaan uskallusta kuunnella ja kuulla vastaukset.

Mikä sitten synnyttää havaintoihin reagoimista eniten?

Erilaisuus. 

Tavanomaisesta poikkeavat tavat toimia. 

Ne ovat kautta aikojen herättäneet tunteita, puolesta ja vastaan. 

Yleensä, jos joku tekee jotain tavoitteellisesti tavanomaisesta ajattelusta poiketen, se on edellyttänyt paljon ajatustyötä ja erilaisia ajatusmalleja, paljon kysymyksiä ja vastauksien pohtimista sekä suunnitelman päämäärään pääsemiseksi.

Onko siis vääjäämättä aina tavallisuudesta poikkeava käytös väärin?

Jos tuomitset havainnon, kuinka sen teet? Oletko selvittänyt asian pohjiaan myöten ja käynyt läpi kaikki näkökulmat ja ajatusmallit havainnoituun asiaan? 

Ja mikä tärkeintä, perustuvatko havainnot todellisuuteen ja oikeisiin tosiasioihin?

Kestävä kehitys kuntoutumisen mittarina

I Have a Dream - Minulla on unelma.

Lause, joka on jättänyt jälkensä historiaan. Unelmien voiman tiesi myös vahvasti elämääni vaikuttanut oppi-äitini, joka jaksoi väsymättömästi muistuttaa unelmien tärkeydestä.

Hän ei koskaan kehottanut unelmoimaan, vaan luomaan unelmia.

Miksi unelmat ovat tärkeitä?

Kun sinulla on unelma, jonka haluat toteutuvan, silloin unelman ylle puetaan työhaalarit ja näin ollen se muuttuu tavoitteeksi. Tavoitteeseen pääsemiseen puolestaan tarvitaan suunnitelma. Suunnitelmaa varten on tiedettävä lähtökohtansa.








Suurin oivallus, jonka olen kuntoutumiseni eteen tehnyt on se, että olen ottanut käyttöön perimmäisen luonteeni. 





Kuinka paljon olenkaan vuosien varrella tuhlannut aikaa ja energiaa siihen, että olen yrittänyt tukahduttaa sen sisäisen voiman ja palon, joka on se oikea minä.






Siihen, että hyväksyy sairautensa, kipunsa ja rajoitteensa, ei tarvitse menettää itseään.  Vaan voi valjastaa persoonansa palvelemaan omaa tilannettaan.

Olen sen kuullut sairauteni aikana todella usein ja monesta lähteestä:

Vaadit itseltäsi liikaa. Olet liian vastuuntuntoinen. 

Olen kokenut syyllisyyttä siitä, että olen minä. En ole ollenkaan ymmärtänyt mitä nuo lauseet tarkoittavat. Jos siis alan vastuuttomaksi, silloinko olen jälleen terve?

Kuntoutusta voi mitata. Mittari on kestävä kehitys. Kestävä kehitys saavutetaan vain pitkäjänteisellä työllä, jota varten tarvitaan tavoite ja tavoitetta varten tarvitaan unelma.





Vastuuntuntoinen ihminen ei voi vastustaa vastuuta, kun lähtökohdat ovat selvillä ja suunnitelma siitä kuinka tavoite on mahdollista saavuttaa.





Kestävä kehitys tarkoittaa rappusten rakentamista. Jokainen vakaa palikka on saavutettua kehitystä. 




On hyvin tärkeää jollain tapaa tehdä kestävä kehitys itselleen konkreettiseksi ja dokumentoida sitä jotenkin. Ajatus suuntautuu silloin postiiviseen tekemiseen. 






Kaikessa yksinkertaisuudessaan sairastavilla on kuitenkin yksi este, joka tekee tämän tekemisestä hankalaa:

-Tunnekuorma.

Kestävää kehitystä voi arvioida vasta sitten kun palikka, joka on saavutettu, ei aiheuta enää tunnekuormaa. Jos se herättää negatiivisia tunteita, ei kestävää kehitystä ole vielä saavutettu. Tunteet on käsiteltävä, jotta palikka pysyy vakaana jatkossakin, ja sen päälle voi alkaa rakentamaan uutta porrasaskelmaa. 

At the end of the day....

Miksi erilaisuutta on niin vaikea hyväksyä?

Miksi ihmisen on vaikea hyväksyä omia muuttuneita lähtökohtiaan, jotka ovat entiseen verrattuna erilaiset?

Erinomanlainen on sana, jota mainonnassa käytetään, mutta se sopii mielestäni erinomanlaisesti kuvaamaan yksilöä. 






Meillä kaikilla on yhtäläisiä tekijöitä, mutta lopulta olemme kuitenkin kaikki yksilöitä.



Ihmisinä kuulumme ihmiskuntaan. Tarvitsemme happea hengittääksemme. Elimistömme eivät selviä ilman ruokaa ja vettä. Elämänpolkua tallaamme planeetalla nimeltä Maa.



Mutta silti me olemme kaikki jollain persoonallisella tavalla erilaisia. Olemme yksilöitä.






Se kuinka suhtaudumme asioihin ja varsinkin muuttuviin tekijöihin, tekee meistä jokaisesta yksilön. Erinomanlaisen yksilön.

Miksi kuitenkin erilaisuus herättää pelkoa? 

Miksi sitä on vaikea hyväksyä?

Tässä taannoin ovikello soi ja raahustin ovelle avaamaan sitä.
Olin siinä vaiheessa ollut kuukausikaupalla kuumeessa ja oksentanut melkein päivittäin. Olin sinäkin aamuna oksentanut ja peilistä minua takaisin katsoi hyvin tuskaisen väsynyt, nestehukasta kärsivä, kivulias ja tilanteeseen voipunut yksilö.




Avasin oven ja siellä oli naapurin emäntä, joka oli kuullut minun olevan kuumeinen.




Kulmani kohosivat kattoon ja alaleukaa sain keräillä jostain polvien korkeudelta, kun hän lausui seuraavaa;

"Ethän sinä ollenkaan näytä kipeältä etkä kuumeiselta.

Onkos sinulla mitään kipuja edes enää?"

Tyydyin vain tuijottamaan, sillä en osannut sanoa hänelle yhtään mitään.



Eipä sillä, eihän minulta mitään vastausta odottanutkaan. Hän oli diagnoosinsa tehnyt ja se riitti hänelle.



Viimein kun sain leukani ylös hilattua ja puhelahjani taas takaisin, kysyin; oliko hänellä jotain asiaakin. Hänellä ei ollut. 




Hänen mentyään, minulle jäi tilanteesta paha maku suuhun. Mietin motiiveja hänen käyntinsä ja sanojensa takana. Totuus ei välttämättä selviä minulle tapauksesta, mutta epäilen vaikeiden asioiden kieltämisellä olevan jotain tekemistä käytöksen kanssa. 








Toinen tapaus sattui muutama päivä sitten. Meillä on talossa menossa hissiremontti ja asumme Dankon kanssa 6. kerroksessa. Olin tilannut kotiinkuljetuksella paketin. Yleensä postista soitetaan ajankohdan sopimiseksi, mutta nyt he kysyivät sopivaa aikaa tekstiviestillä ja siihen piti vastata vain yhdellä kirjaimella. En voinut siis varoittaa paketintuojaa ennalta, että kävelyreissu on tiedossa.






Pidän kiputiloista riippuen kotona kauluria, joka auttaa poistamaan ylimääräistä painetta niskastani ettei kaularangan pullistuma reagoisi niin voimakkaasti. En pidä kauluria ihmisten ilmoilla, koska silloin joutuu kiusallisiin tilanteisiin ihmisten kauhistuneena udellessa mitä on tapahtunut ja vetäessään omia johtopäätöksiään asiasta.





Kotona en aina edes huomaa kun kauluri on kaulassa ja niin tapahtui nyt kun postihenkilö toi paketin.
Avasin oven ja siellä oli hengitystään tasaava kiukkuisen näköinen henkilö. Kuitenkin heti kun hän katsoi minua, kiukku hävisi ja hissittömyydestä vitsailtiin.




Hän oli jättänyt paketin oveni ulkopuolelle, kuten posti toimii, mutta nyt hän erikseen sanoi nostavansa paketin sisäpuolelle asuntoon ja kantoi sen tosiaan sisälle.




Minä kiittelin hyvästä palvelusta ja ihmettelin mielessäni, MITÄ????




Hänen lähdettyään kuljin peilin ohi ja huomasin kaulurin.

Jos olisin ollut ilman kauluria, olisinko saanut kiukkuisen purkauksen tai ainakin moitteet hissin puutteesta?

En voi tietää sitä. 

Toisessa tapauksessa erilaisuuteni tuntui herättävän ikäviä tunteita. Ja toisessa sain osakseni myötätuntoa ja auttamishalua.

Miksi erilaisuus herättää meissä näin ristiriitaisia tunteita ja sanelee sen mukaan käytöstä?

Tästä päästään sopivaa aasinsiltaa pitkin myös siihen,

Miksi ihmisen on vaikea hyväksyä muuttuneita lähtökohtia?

Olen törmännyt erään tapauksen myötä ajatukseen, että yksilö ei pysty koskaan hyväksymään omaa itseään tilanteessa, jossa sairauden myötä elää.

Se on este kuntoutumiselle ja se on este myös mahdolliselle paranemiselle.

Voi kun sen saman tarmon ja määrätietoisuuden, joka menee tilanteen hyväksymättömyyteen, saisikin valjastettua tilanteen hyväksymiseen ja sen pohdintaan, kuinka itse voi edesauttaa itseään kuntoutumaan.

Miksi ihmeessä kukaan sabotoisi omaa kuntoutumistaan itse?

Sitä tekee jokainen sairas. Kaikki eivät sitä tee kuitenkaan tietoisesti.





Kun ajatus ohjautuu vain menetykseen, ei voi nähdä muuta. Silloin on vaikea hyväksyä.
Silloin odottaa vain tuloksia ja uupuu, kun niitä ei tule.





Vain silloin kun tunnustaa lähtökohdan ja peilaa kehitystä tähän uuteen lähtökohtaan, voi kehityksen vasta huomata ja saavuttaa. 






Jos eteesi laitettaisiin vaikka 700 sivuinen romaani kielellä, jota et osaa, ja tehtävänäsi olisi sen suomentaminen sanasta sanaan, uskoisin tehtävän tuntuvan vaikealta ellei jopa mahdottomalta. Mutta, jos saat sanakirjan ja kieliopin perusteet eteesi, lähtökohtasi muuttuvat huomattavasti.
Sen saatko romaanin kääntämisen aloitettua sivulta 1, riippuu siitä kuinka asennoidut asiaan. Aloitatko sivulta 1 ja etenet sen mukaan kuinka taitosi karttuvat, vai jäätkö vain miettimään, että muulla kielellä onnistusi, tällä ei???? 

Erilaisuus on erilaisuutta, olipa kyse mistä tahansa. Loppujen lopuksi yksilön suhtautumisesta erilaisiin lähtökohtiin päättää erinomanlainen yksilö itse.

The other side of the coin

Mikä tekee ihmisestä arvokkaan?

Miten arvoitat itsesi?

Kuka ne arvot määrittelee?

Miten merkityksellinen elämä määritellään?

" Tulessa kulta koetellaan, vaikeuksissa vahva ihminen."

Tällaisen sanonnan olen kuullut. Onko kuitenkin niin, että vaikeudet eivät mittaa niinkään ihmisen vahvuutta vaan sitä kuinka asiat käsitellään? 





Väistämättä elämässä tulee vastaan asioita ja tilanteita, joille emme itse mahda yhtään mitään. Yksi tällainen asia on sairaus. 






On muodikasta puhua epämukavuusalueesta ja itsensä haastamisesta, mutta kuka oikeasti selviää siitä tilanteesta, kun oma maailma romahtaa?






Se on epämukavuusalue. Se on haaste. Se on jopa aivan absurdi tai epätodellinen tilanne. Kaikki se on kuitenkin totta. 






Sairauden ollessa kyseessä, ihminen taistelee vastaan kynsin ja hampain. Kieltämisen ajatusmalli lakaisee asian maton alle, siitä ei puhuta ja sitä ei ajatella. Jatketaan elämää niin kuin se oli, niin mikään ei muutu.






Tämä on kuitenkin väärään uskoon tuudittautumista. Tilanne herättää erilaisia tunteita, jos niitä ei tunnusta ja käsittele, katkeruus on pian hyvinkin pysyvä seuralainen. 

Tilanne on muuttunut. Lähtökohdat elämään ovat muuttuneet täysin. 

Muutos vie aina mukanaan jotain. Vastaavasti se tuo myös mukanaan jotain. Muutos on itsessään mahdollisuus. Muutos on kehityksen kasvualusta.

Minulta on kysytty; 

Menetänkö elämässä jotain, kun en pysty tekemään kaikkea sitä mitä muut?

Mielestäni tämä kysymyksen asettelu on vähän hankala, koska millään kaikki maailman ihmiset eivät pysty tekemään kaikkea,

mutta jos nyt ajatellaan kysymyksen sisältöä,

niin aivan varmasti vastaus on;

Kyllä menetän.

Jos siis lähden sille tielle, että mietin vain sitä kaikkea, mitä en pysty tekemään tai voi tehdä.

Kolikon kääntöpuolena kuitenkin mainittakoon;

Säästyn myös paljolta tuskalta, kivulta, harmitukselta ja itseni kiusaamiselta,

kun en edes yritä väkisin tehdä asioita, jotka eivät onnistu. 

Kyseenalaistan sen mitä ihmisen pitää tehdä ja kyetä tekemään.

Jos aiemmin esitettyä kysymystä pohdin tässä valossa,

vastaus on;

Ei, en koe jääväni mistään paitsi.

Arkeani rakennan koko ajan kehityskokemusteni mukaan. tavoitteita asetan sen mukaan, kuinka joka päivä opin itsestäni uusia asioita. Mietin niitä omalta kannaltani ja sitä mitä oikeasti minuna haluan. 







On toki asioita, joihin en tällä hetkellä kykene. Se on tosiasia, ja jos haluan niitä tehdä ja ne saavuttaa ne vaativat minulta työtä, niin fyysistä kuin henkistäkin. 






Tähän auttaa tosiasioiden tunnustaminen sellaisenaan kuin ne ovat. Se on raadollistakin, mutta oman hyvinvoinnin rakentamisen kannalta välttämätön toimenpide.

Suvaitsevaisuus. Mahtipontinen sana. Mitä se sisältää ja mitä se vaatii? Kuinka usein muistaa olla suvaitsevainen itseään kohtaan, kun ei yllä muualta asetettuihin normeihin?

Lähtökohdat ovat siis aivan erilaiset kuin vastaavasti terveellä yksilöllä, joten voin omaa tilannettani peilata vain suhteessa omaan kehitykseeni sekä tavoitteisiini. Unelmia tietenkään unohtamatta.

Keep Developing

Miten pysyä motivoituneena?

Siinä on kysymys, jonka saa esittää kuntoutuessa itselleen monta monituista kertaa.

Silloin kun sairastaa ja kipu on koko ajan läsnä, vieraantuu kehostaan ja itsestään. 

Onkin hyvä miettiä, 

Ketä varten kuntoutusta tekee?

Kuka siitä hyötyy?

Mitä siitä seuraa?

Miten keho reagoi?

Jos haluaa pysyä motivoituneena, silloin tarvitaan tavoite. Tai useampi tavoite.

Että jaksaa treenata joka päivä ja kestää siitä aiheutuvan kivun, tarvitaan motivoitumiseen paljon enemmän kuin,

tervehtyminen tai parempaan kuntoon tuleminen.

Ne ovat hyviä tavoitteita, mutta ne ovat mahdottoman laajoja käsitteitä. Ne eivät jaksa siivittää jokaikistä päivää, jotta jaksaa treenata niin henkistä kuin fyysistäkin puolta.

Tarvitaan konkreettisia tavoitteita. Isompia maaleja ja niihin päästäkseen pienempiä etappeja.

Olen kehittänyt itselleni keinon, jolla pysyy motivoituneena oman kehityksensä suhteen.

Kerään joka päivä kehityskokemuksia.

Se on keino summata, mitä päivän aikana on tehnyt ja kuinka etenee suhteessa omiin tavoitteisiinsa. Näin ne on myös helpompi saavuttaa ja voi tuntea onnistumisen tunteita, kun tekeminen on mielekkäästi tavoitteellista.




Kerään kehityskokemuksia myös siitä mitä teen vuorokauden aikana.

Kuinka onnistui esimerkiksi:

kengännauhojen solmiminen, 

miten sain kuorittua perunat, 

pystyinkö suihkussa kestämään veden paineen ja veden lämpötilan vaihtelut

tai

mikä oli vireystila ja kuinka sovitin toimintani sen mukaan.

Kun joka päivä tiedostaa mitä tekee ja kuinka etenee, on helpompaa myös kestää kivut ja silti jatkaa kehitystään.

Myös jokapäiväisten tiedostettujen kehityskokemusten myötä tavoitteet muuttuvat ja muuttavat muotoaan, nälkä kasvaa syödessä.

Yleinen asia, joka yhdistää sairaita ja kipua kokevia ja sitä todeksi eläviä,- on se ajatus,- ettei pysty ja ei kykene.

Kehityskokemusten myötä tämä ajatus muuttuu siihen, että pystyn ja kykenen. Se on konkreettinen keino saavuttaa itselleen tärkeitä asioita. Väkisin siinä alkaa myös arvostamaan itseään, kun kehitystä tapahtuu päivittäin. Kehitys on joka päivä analysoitava, tiedostettava sekä huomioitava.

Kipupotilas saattaa oikeastaan yllättyä siitä, kuinka paljon vuorokauden aikana tulee tehtyä kaikenlaista huomaamatonta työtä kehityksensä eteen.

Onkin kehityskokemusten myötä hyvä huomioda ne asiat ja antaa arvoa jokapäiväiselle puurtamiselleen. Näin huomaa tehdyn työn määrän. Siitä pääsee helposti luomaan itselleen mielekkäitä tavoitteita, joihin haluaa päästä ja pääsee.

Keep It Simple

Olen viime päivät tuntenut olevani kuin Sherlock Holmes, jahtaamassa johtolankoja ja päättelemässä niistä yhtä sun toista.




Olen vertaistuen puitteissa laatinut vinkkilistaa erään CRPS-tapauksen yhteydessä ja pohtinut kuumeisesti,

Kuinka CRPS oikein selitetään ja kuvataan yksinkertaisesti?

Tapauksen ollessa tuore ja/tai se aiheuttaa pelkoa ja lamaannusta, viesti pitäisi saada perille ymmärrettävästi.





Jos silloin käytetään pitkiä lauseita ja puhutaan esim. aivokuoresta, parasympaattisesta ja sympaattisesta hermostosta ja niiden puutteista, yhdistetään ne mainitsemalla autonominen hermosto ja päädytään neuropaattiseen kipuun,



viimeisetkin toiminnassa olevat harmaat aivosolut lyövät hanskat tiskiin ja mielenkiinto loppuu siihen kun ei ymmärrä. 

Juuri silloin kun pitäisi ymmärtää

Mitä on vikana?

Miten on vikana?

Miksi on vikana?

Mitä asialle pitää/voi tehdä?

Miksi sitten yksinkertaistus on tärkeää?

Juuri siksi, että ihminen täytyy saada tekemään työtä kuntoutumisensa eteen.

Vain jokainen itse voi vaikuttaa asiaan. Vain jokainen itse voi tehdä työn kuntoutumisensa eteen ja saada toimintamallit opetettua omille aivoilleen ja raajat toimimaan.

CRPS on sellainen vaiva, joka vääristää tätä ajatusta. Esim, jos raajassa on CRPS ja siitä on mennyt joko toimintakyky kokonaan tai käyttöaste alaspäin, niin silloin normaali toiminta ei raajan kanssa onnistu.

Jalan ollessa tässä tilassa ei käveleminen todennäköisesti onnistu. 

CRPS vääristää asiaa niin, että aivot ajattelevat kävelemisen olevan väärä toiminto.

Aivot ovat tilassa, ikään kuin pullonkorkki, joka ei mene jengoilleen.

Mikä sitten tähän auttaa?

Siihen auttaa vain ja ainoastaan tekeminen.

Aivoillehan täytyy opettaa uudestaan toimintamallit kuinka tehdään oikein.

Miten tämä kuitenkaan onnistuu kun ajatustapa CRPS:n ja normaalin käytöksen välillä on päälaellaan?

Tarvitaan oveluutta.

Maailman ehkä kulunein fraasi, tehdään asiat ilon kautta.

Miksi ihmeessä ja miten ihmeessä?

Siksi, että iloiset asiat synnyttävät elimistössä endorfiineja eli onnellisuushormonia. Tämä puolestaan laskee kortisolitasoja eli stressihormonia.

Ja nyt yksinkertaistus

Kun raajaa kuntoutetaan, niin mukavaa asiaa tehden eivät aivot niin helposti blokkaa liikettä pois ja kivunkin kestää paremmin, jos sitä edes siinä huomaa. 



Aivot ikään kuin ajattelevat, että eihän tämä liike voi olla pahasta, kun kerran endorfiinit leviävät.







Siten, esimerkiksi lempi musiikkia soimaan ja liikutellaan kroppaa sen tahtiin. Hyvä ottaa peili avuksi ja katsella oman kehon liikettä sieltä. 




Tai kun katselet televisiota, kiinnitä huomiota ihmisten käsiin ja jalkoihin ja niiden liikkeisiin ja liikeratoihin. Kuvittele myös itsesi tekemään niin.

Pääasia kunhan treenistä tehdään itselle mieluista. 

Jokapäiväinen treenaaminen vaatii motivaatioita, se vaatii vastuun ottamista, se vaatii tahtoa, halua, kurinalaisuutta sekä päämäärän.








Ja sitten kun iskee kipu ja väsymys, voit helpottaa oloasi sillä, että ajattelet se olevan rasituskipua. Voit samalla kehua itseäsi ja kehoasi siitä, kuinka hienosti selvisit treeneistä ja rasituksesta.

Yksinkertaista, rakas Watson

Yksinkertaista.

Haluatko kokeilla?

Testaajia tarvitaan!

Tule kokeilemaan vielä julkaisematonta uutta valmennustuotettani ilmaiseksi.

Tämä valmennus kestää 7 päivää ja vie sinulta aikaa 16 minuuttia/ päivä sekä lisäksi ajatustyö.

Valmennus sopii ihan kaikille, terveydentilaan katsomatta. Valmennus on jokaiselle henkilökohtainen.

Jos innostuit, laita sähköpostia osoitteeseen 

solidaarinensydan@gmail.com

1.6.2016 mennessä ilmoittautuneet pääsevät kaikki valmennukseen mukaan ilmaiseksi.

Valmennusohjeet eli sähköpostin saat minulta 2.6.2016 ja itse valmennus alkaa 3.6.2016. 

Innolla testausvalmennuksia odottaen,