Olen yleisen mielipiteen mukaan hyvinkin tylsä ja tyly tyyppi, koska pääsääntöisesti en harrasta joululahjoja.
Vai harrastanko sittenkin?
Lahjat ovat luoneet minulle aina paineita. Materia ahdistaa minua, samoin materian ostaminen toisille ahdistaa minua.
Elän sen periaatteen mukaan, että materiaa hankitaan tarpeen mukaan, ja aina tuo tarve ei ajoitu jouluun.
Ruoka, käyttötavarat ja raha ovatkin mielestäni oivia joulumuistiaisia, jos haluaa / pystyy toista muistamaan. Lahjaksi niitä kaikki eivät kuitenkaan kelpuuta.
Olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että otan pettymyksen mieluummin vastaan siitä, etten hanki materiaa lahjaksi, kuin luovun omasta ideologiastani.
Sitten tapahtui kehityskokemus ja oivallus.
Naapuri tuli ovelle toivottamaan joulutervehdyksensä ihan henkilökohtaisesti. Avatessani oven, aistini huomioivat jotain. En vielä saanut kiinni siitä mitä se oli.
Rupatellessamme kuulumisia, katselin, kuulostelin ja havainnoin. Edelleen jotain suurta oli aistittavissa, ja merkkejä oli ilmassa, mutta kokonaisuutta en osannut vielä pukea sanoiksi.
Hänen kertoillessaan omasta tilanteestaan, se rysähti tajuntaani, mikä oli muuttunut.
Katsoin häntä ihaillen (tai en voinut lakata tuijottamasta) ja kiitin häntä siitä, että sain todistaa hänen kehittyneen. Ihan viaton ja täysin spontaani ja vilpitön lause.
Ja mikä parasta, hän otti täydellisen kopin. Siitä saattoi viimeistään huomata, että kestävä kehitys oli saavutettu. Hän katsoi minua hieman hämmentyneenä, mutta kiitti siitä, että huomioin asian ja pyysi minua -luonnollisesti- perustelemaan kantani.
Hänen minuutensa oli eheytynyt. Olen tuntenut hänet joitakin vuosia ja hänen minuutensa on ollut rikki. Ei ole enää.
Se, mikä kiinnitti huomioni oli, että hänestä ei huokunut mikään tunne.
Hän oli siinä omana itsenään, löytäneenä oman olemassaolonsa.
Yllättävää oman minuutensa löytymisessä on ehkä se, että se ei tuota mitään negatiivista eikä mitään positiivista, vaan on täysin neutraalia.
Minulle tällainen kehityskokemus oli lahja, joka lämmittää yhä. Yleensä kokemus, joka jaetaan jonkun kanssa muistetaan vielä vuosien päästäkin.
Miten sitten kehityskokemus muuttaa sen yhdessä jakaneita?
Ensimmäisen kerran koin antaneeni toiselle merkityksellisen lahjan, vaikka se ei ollutkaan suunniteltua. Hän kiitti minua siitä, että oli saanut oikean joululahjan.
Vastuulliselle kehitykselle,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti