Pelkoa siellä, pelkoa täällä, pelkoa aivan joka säällä?

Arki haltuun -valmennus 2019 (1. osa)

Olen tainnut mainita jossain kirjoituksessani joskus aiemminkin jo, että pelko taitaa olla yksi suurimmista indikaattoreista ihmisen elämässä.





Yksi todella suuri syy siihen, miksi ihmiset karttavat (minun) valmennustani on pelko. Ei tarvitse edes pelätä välttämätä minua.. (lupaan olla syömättä ketään..) 😉
Vaan pelkästään se, että asiat voivat valmennuksen myötä muuttua, voi aiheuttaa maata mullistavaa pelkoa.






Vaikka tilanne tällaisenaan olisi epätyydyttävä, se on kuitenkin tuttu ja turvallinen.

Aina, kun tilanne muuttuu, joutuu ihminen pohtimaan joitakin toiminta- ja ajatusmalleja uudestaan. Se ei yksistään vielä riitä, vaan ne täytyy myös käytännön tasolla toteuttaa omassa arjessa.

Suurta pelkoa voi aiheuttaa myös se, mitä tapahtuu, jos aloitan valmennuksen. Ratkeaako ongelma, jonka vuoksi siihen lähdin.. / tai vastaavasti jos ongelma ei ratkeakaan..







Epämukavuusalueelle astuminen on aina vaikeaa. Aina. Siksi sillä on niin osuva nimi.

Se on kuitenkin valitettavasti se ainoa alue elämässä, jossa kehitystä on mahdollista tapahtua.

Yksi pelon aihe on myös se, jonka olen lukuisat kerrat kuullut.. 

Sinä esität vaikeita kysymyksiä..

Niin. Jos kysymys on vaikea, se on AINA reaktio. 

Oikeasti ei ole olemassa vaikeita eikä helppoja, ei oikeita eikä vääriä kysymyksiä. On vain kysymyksiä, jotka aiheuttavat meissä jotain liikehdintää.






Kuten olen jossain jo aiemmin todennut, valmennuksessa ei etsitä VALMENTAJAA varten niihin kysymyksiin vastauksia.. Valmennus on aina VALMENNETTAVAA varten ja hänen ehdoillaan.

Tälläisessa tilanteessa, jossa kysymys tuntuu vaikealta, lähdetään purkamaan sitä. Miten käsittää kysymyksen? Voiko sen muotoilla toisin? Mikä kysymyksessä aiheuttaa vaikeutta? Jne..

Eivätkä kaikki kysymykset aukene koskaan heti, meidän täytyy elää ja kokea asioita ensin, jotta voimme alkaa pohtia niitä, ja peilata niitä elettyyn ja koettuun. 






Oivalluksissa se on hienointa, että samaan asiaan voi oivaltaa jotain uutta ja nähdä asioiden uusia ulottuvuuksia ihan milloin vain. Se riippuu aina siitä, mikä sinussa resonoi.






Valmennus ei ole peikko, eikä sillä ole itsellään mitään pelkokerrointa eikä arvoa pelolle. Se on neutraali asia, joka käsittelee mitä milloinkin ja aina pohjaten johonkin.

Älä anna pelon estää itseäsi kehittymästä. 

Ja älä anna pelolle valtaa lamaannuttaa itseäsi.

Jokainen meistä on kehityksen arvoinen 

ja jokaiselle meistä se on mahdollista. 

Asioiden oivaltaminen ja prosessien läpikäyminen 

on puolestaan suuri lahja, 

ne mahdollistavat.

11

Virallinen kiputaipaleeni alkoi tänään tasan 11 vuotta sitten. Kipu on siis päässyt jo ensimmäiseen syntymäpäiväänsä toisella vuosikymmennellä.







Tokihan kaikenlaista oli ollut jo ennen tuota kohtalokasta aamupäivää, jolloin minulla oli kauhean kamala kiire töihin.

Kas kummaa, kiire loppui kuin seinään, tapaturman myötä.







Eilen olin virallisessa tapaamisessa, jossa minun täytyi käydä läpi tätä 11 vuoden taivalta.






On aivan mahdotonta mahduttaa tätä kaikkea muutamaan lauseeseen, joten en edes yritä. Minä en ole niin lahjakas, että osaisin saada kaiken mahdollisen mahtumaan muutamaan lauseeseen vähättelemättä kaikkea kokemaani ja tätä aikaa.



11 vuotta kuulostaa paljolta, jos sitä tarkemmin pohtii, se on ihan mahdottoman pitkä aika. Kuitenkin minusta tuntuu, kuin kaikki olisi ollut vasta eilen.







Suurin oivallukseni eilisen palaverin tuloksena oli, että olen hyväksynyt täysin sen, mitä olen, mitä minusta on tähän mennessä tullut, ja millaisena näen itseni ja tilanteeni suhteutettuna ympäröivään maailmaan.




En kanna kaunaa, enkä syyllisyyttä siitä, mitä minä olen. Se kaikkein suurin oivallus, joka käynnisti aikanaan paranemisprosessin, on odelleen se kantava voima tässä kaikessa tekemisessä ja olemisessa, minä olen tällainen ja asiat täytyy nähdä ja tehdä sen mukaan, mihin minä pystyn, mitä kykenen milloinkin tekemään, ja mitä minä ja kehoni milloinkin tarvitsemme.







Eilinen oli myös hyvin merkittävä päivä tällä kuntoutuksen saralla ja tottakai minulle henkilökohtaisesti sellainen onnistuminen ja voitto, johon on vaikea löytää ylisanoja tarpeeksi.






Olen sijoittanut erääseen hankintaan tänä syksynä ja se on reisituki. Eilen tämä tuki pääsi tositoimiin, sillä aamulla laitoin reisituen paikalleen, ja lähdin keppien kanssa KÄVELEMÄÄN tapaamiseen. 






Olin aivan haltioissani, kun pääsin kaupunkiin saakka. Olin niin onnesta ymmyrkäisenä, etten oikein tiennyt, miten päin olisin. Suu messingillä kulutin aikaa odottaen palaverin alkua.






Tähän väliin täytyy todeta, että Suomessa elämme marraskuuta, joka on jo yli puolenvälin ja ilma ei olisi voinut kohdella minua paremmin eilen. Tuntui, kuin kaikki mahdolliset taivaankappaleet olisivat olleet oikeassa asennossa ja järjestäneet juuri oikeat puitteet, jotta saatoin tämän henkilökohtaisesti hyvin merkittävän tavoitteen saavuttaa.




Siis oli melkein +10 astetta lämmintä, eikä yhtään jäätä tai loskaa, ei lunta eikä satanut.







Ainoa miinus tietysti tuossa kävelyssä on tuo teille ajettu sepeli. Vähän väliä jouduin pysähtelemään ja puhdistamaan keppien pohjat, jotka ovat pienille kiville juuri sopivat kuljetusvälineet.



No, olen saanut niin paljon, että ihan kaikki ei voi olla aivan täydellistä, joten tyydyn toteamaan ettei olisi voinut eilen paremmin asiat ja olosuhteet olla.







Olin ajatellut tulla palaverin jälkeen paikallisbussilla kotiin, mutta tapaaminen venähti niin paljon, että myöhästyin bussista, joten aioin samoilla enegioilla kävellä kaupan kautta kotiin takaisin.






Näinhän minä tein. Kävin kaupasta palautusjuomaa, koska kuitenkin urheilusuoritus oli todella paljon enemmän, mitä olin ajatellut. 






Paluumatkalla alkoi väsy painaa noin puoli kilometriä ennen kotiovea. Siinä vaiheessa huomasin, että minulla on särkeviä lihaksia ihan ympäri kehoa ja kädet eivät oikein meinanneet enää totella. Olkapäät ja hartiat huusivat jo melkolailla hoosiannaa, mutta mielikuvaharjoittelun avulla tsemppasin itseni suorituksen loppuun.






Kävelymatkaa tuli koko reissulle noin 5 km. Että kiitos reisituki juuri siitä, mihin tarkoitukseen sinut on hommattu, tuesta!






Reisituki jakoi painoa molemmille jaloille, ettei terveempi jalkani väsynyt juuri ollenkaan. Tämä vähensi kipua ja tuskaa ihan huomattavan määrän. Lisäksi jalka, jossa tuki oli, pääsi toimimaan vapaammin, ja se liikkui lantiosta asti juuri niin kuin jalan pitääkin. 




Apuvälineet ovat todella mahtava keksintö. Näin paljon voi apua saada ihan vain sillä, että keho saa johonkin kohtaan juuri sitä apua, mitä se kulloinkin tarvitsee.

Eilinen tiivisti oikeastaan hyvin koko tämän tähänastisen kiputaipaleeni. Minä iloitsen näistä suorituksista. Olen haltioissani siitä, että osaan, pystyn ja kykenen. Ne ovat hyvin pieniä asioita maailman mittakaavassa, mutta minulle ne ovat elämää suurempia.

Ilman kehitystä ja ilman MAHDOLLISUUTTA kehittyä ei tämäkään paranemistaival olisi ollut mitenkään mahdollinen.

 Kuvassa reisituki ja uusin hankintani tuollainen hierontarulla. 

Värillä ei ole väliä, kunhan on pinkkiä...

 Reisituki auki levitettynä. Tämä neopreenistä valmistettu malli on muotoiltu 

kaarevaksi, jotta se muotoutuu hyvin kantajalleen. Lisäksi tämä on säädettävä malli.

 Uusin keksintöni kepinpääkumien puhdistamiseen ulkona. 

Juuri sopivan pituisiksi leikatut grillitikut, niitä on sitten takintaskut pullollaan...

Sisäinen tyytymättömyyden tila

Matka kohti sisäistä rauhaa - valmennus 2019

Jokunen postaus takaperin mainitsin siitä, kuinka minun sieluani repii sellaiset henkilöt, jotka ovat elämässään saaneet sen, mitä ovat halunneet ja ovat silti tyytymättömiä.






Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä sitä ajatusmallia, jonka mukaan elämä voi pitää sisällään vain hyviksi, kauniiksi ja upeiksi luonnehdittuja asioita.

Minun mielipidettäni asiaan ei kuitenkaan kysytä, vaan ajatusmalli täytyy purkaa, jotta sitä voidaan käsitellä.

Ajatusmallihan pitää silloin sisällään sen, että tietyt asiat kuuluu elämässä saada ja saavuttaa keinoja kaihtamatta ja hinnasta välittämättä.







Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi tarpeeksi tarkkaan sitä, mitä haluaa ja mitä se tarkoittaa käytännössä, kun saa mitä haluaa.







On ihmisiä, jotka tietävät jo hyvin varhain, mitä asioita kohti ponnistavat elämässä. Ja sitten on niitä henkilöitä, jotka ponnistavat niitä asioita kohti, joita muut ihannoivat ja pitävät moraalisesti hyvinä ratkaisuina. Miellyttävät siis lähipiiriä. 

Kun on tyytymätön itseensä ja tekemiinsä valintoihin,

on hyvä pohtia sitä, ketä varten ne tyytymättömyyttä aiheuttavat päätökset on tehnyt?

Eräs tarina sai minut aivan järkyttyneeksi, vaikka valinnat itsessään oli tarkoitettu kauniiksi ja arvostetuksi elämäntarinaksi.







" Eräs nuori nainen oli aina elämässään haaveillut naimisiinmenosta. Se suorastaan kuului asiaan ja nuoria naisia koulittiin perheenemännän roolia varten.

Kuka tahansa ei kuitenkaan kelvannut tähän aviomiehen rooliin, vaan tämän tulevan prinssin täytyi myös täyttää tietyt taloudelliset kriteerit.

Kuinka ollakaan tyttö rakastui tulisesti erääseen poikaan, mutta poika oli köyhästä kodista ja ei näin ollen täyttänyt tytön mieleen juurtuneita kriteereitä.

-Se oli sen rakkaustarinan loppu. Ei se tunnekaan sentään ihan kaikkeen pysty.-

Aikaa kului ja tyttö löysi kuin löysikin miehen, joka täytti ihan kaikki kriteerit, joita tulevalta aviomieheltä vaadittiin.

Häitä juhlittiin ja lapsia alkoi tulla."







Tällä kyseisellä tarinan naisella on aivan kaikkea, mitä hän halusi.

Hän ei vain koskaan tullut ajatelleeksi hintaa, jonka hän on noista haluamistaan asioista joutunut maksamaan.







Hänen aviomiehensä on juoppo. Rahaa on, joten ulospäin tilanne on idylli. Kauniit kulissit ovat tukeneet tätä kaunista tarinaa jo pitkään, ja tulevat tukemaan niin kauan, kuin niitä jaksetaan pystyssä pitää.

Tämä tarinan nainen sai kaiken minkä elämässään halusi. 

Hänen määritelmäänsä ei kuitenkaan kuulunut se, onko hän onnellinen.

Eikä myöskään se, mitä kaikkea se avioliitto tulisi pitää sisällään ja millainen sen toisen ihmisen tulisi olla ja kuinka käyttäytyä.

Hän sai häät, aviomiehen, taloudellista turvaa ja aseman. Niitä hän halusi.

Tässä on niin traagisesti nähtävissä se, kuinka ulkokultaisesti me näitä asioita elämässä katsomme. Luotamme siihen, että emme voi mennä vikaan, jos teemme niin kuin muut ihmiset haluavat meidän tekevän. Ja ne ovat asioita, joita meidän kuuluisi tavoitella ja haluta.






Valmennusosio:

Jos haluamme päästä kohti sisäistä rauhaa, on ymmärrettävä, että jokaisella valinnallamme on seuraus.

On hyvä aloittaa asioiden listaus: Mitä olet halunnut, mitä olet saanut?

Ihan vain yksinkertaisesti erittelemättä ollenkaan sitä, mikä tunnetila niihin liittyy.







Jos olet saanut sen, mitä olet halunnut,

Pohdi:

Miten voit alkaa antaa elämälle takaisin sitä, mitä olet saanut?

Miten voit ns maksaa takaisin sen, että olet saanut juuri ne asiat, jotka olet halunnut?

Miten voit muuttaa ajatusta niin, että annatkin jotain elämälle, etkä vain ota tai vaadi itsellesi?

Kun alat työstää ajatusta siitä, että sinä oletkin itseasiassa jotain velkaa elämälle, koska olet tavoitellut jotain niin kovasti ja saanut sen.




Alat huomata pikkuhiljaa, kuinka omassa arvojärjestyksessäsi asioiden on muuttuttava, jotta voit saavuttaa rauhan.






Tämän myötä tapahtuu myös asia, joka ohjaa nykyisiä toimiasi niin, että voit kantaa valinnoistasi vastuun, ja ottaa sitä kautta myös vastuun omasta onnestasi ja tyytyväisyydestäsi.