Virallinen kiputaipaleeni alkoi tänään tasan 11 vuotta sitten. Kipu on siis päässyt jo ensimmäiseen syntymäpäiväänsä toisella vuosikymmennellä.
Tokihan kaikenlaista oli ollut jo ennen tuota kohtalokasta aamupäivää, jolloin minulla oli kauhean kamala kiire töihin.
Kas kummaa, kiire loppui kuin seinään, tapaturman myötä.
Eilen olin virallisessa tapaamisessa, jossa minun täytyi käydä läpi tätä 11 vuoden taivalta.
On aivan mahdotonta mahduttaa tätä kaikkea muutamaan lauseeseen, joten en edes yritä. Minä en ole niin lahjakas, että osaisin saada kaiken mahdollisen mahtumaan muutamaan lauseeseen vähättelemättä kaikkea kokemaani ja tätä aikaa.
11 vuotta kuulostaa paljolta, jos sitä tarkemmin pohtii, se on ihan mahdottoman pitkä aika. Kuitenkin minusta tuntuu, kuin kaikki olisi ollut vasta eilen.
Suurin oivallukseni eilisen palaverin tuloksena oli, että olen hyväksynyt täysin sen, mitä olen, mitä minusta on tähän mennessä tullut, ja millaisena näen itseni ja tilanteeni suhteutettuna ympäröivään maailmaan.
En kanna kaunaa, enkä syyllisyyttä siitä, mitä minä olen. Se kaikkein suurin oivallus, joka käynnisti aikanaan paranemisprosessin, on odelleen se kantava voima tässä kaikessa tekemisessä ja olemisessa, minä olen tällainen ja asiat täytyy nähdä ja tehdä sen mukaan, mihin minä pystyn, mitä kykenen milloinkin tekemään, ja mitä minä ja kehoni milloinkin tarvitsemme.
Eilinen oli myös hyvin merkittävä päivä tällä kuntoutuksen saralla ja tottakai minulle henkilökohtaisesti sellainen onnistuminen ja voitto, johon on vaikea löytää ylisanoja tarpeeksi.
Olen sijoittanut erääseen hankintaan tänä syksynä ja se on reisituki. Eilen tämä tuki pääsi tositoimiin, sillä aamulla laitoin reisituen paikalleen, ja lähdin keppien kanssa KÄVELEMÄÄN tapaamiseen.
Olin aivan haltioissani, kun pääsin kaupunkiin saakka. Olin niin onnesta ymmyrkäisenä, etten oikein tiennyt, miten päin olisin. Suu messingillä kulutin aikaa odottaen palaverin alkua.
Tähän väliin täytyy todeta, että Suomessa elämme marraskuuta, joka on jo yli puolenvälin ja ilma ei olisi voinut kohdella minua paremmin eilen. Tuntui, kuin kaikki mahdolliset taivaankappaleet olisivat olleet oikeassa asennossa ja järjestäneet juuri oikeat puitteet, jotta saatoin tämän henkilökohtaisesti hyvin merkittävän tavoitteen saavuttaa.
Siis oli melkein +10 astetta lämmintä, eikä yhtään jäätä tai loskaa, ei lunta eikä satanut.
Ainoa miinus tietysti tuossa kävelyssä on tuo teille ajettu sepeli. Vähän väliä jouduin pysähtelemään ja puhdistamaan keppien pohjat, jotka ovat pienille kiville juuri sopivat kuljetusvälineet.
No, olen saanut niin paljon, että ihan kaikki ei voi olla aivan täydellistä, joten tyydyn toteamaan ettei olisi voinut eilen paremmin asiat ja olosuhteet olla.
Olin ajatellut tulla palaverin jälkeen paikallisbussilla kotiin, mutta tapaaminen venähti niin paljon, että myöhästyin bussista, joten aioin samoilla enegioilla kävellä kaupan kautta kotiin takaisin.
Näinhän minä tein. Kävin kaupasta palautusjuomaa, koska kuitenkin urheilusuoritus oli todella paljon enemmän, mitä olin ajatellut.
Paluumatkalla alkoi väsy painaa noin puoli kilometriä ennen kotiovea. Siinä vaiheessa huomasin, että minulla on särkeviä lihaksia ihan ympäri kehoa ja kädet eivät oikein meinanneet enää totella. Olkapäät ja hartiat huusivat jo melkolailla hoosiannaa, mutta mielikuvaharjoittelun avulla tsemppasin itseni suorituksen loppuun.
Kävelymatkaa tuli koko reissulle noin 5 km. Että kiitos reisituki juuri siitä, mihin tarkoitukseen sinut on hommattu, tuesta!
Reisituki jakoi painoa molemmille jaloille, ettei terveempi jalkani väsynyt juuri ollenkaan. Tämä vähensi kipua ja tuskaa ihan huomattavan määrän. Lisäksi jalka, jossa tuki oli, pääsi toimimaan vapaammin, ja se liikkui lantiosta asti juuri niin kuin jalan pitääkin.
Apuvälineet ovat todella mahtava keksintö. Näin paljon voi apua saada ihan vain sillä, että keho saa johonkin kohtaan juuri sitä apua, mitä se kulloinkin tarvitsee.
Eilinen tiivisti oikeastaan hyvin koko tämän tähänastisen kiputaipaleeni. Minä iloitsen näistä suorituksista. Olen haltioissani siitä, että osaan, pystyn ja kykenen. Ne ovat hyvin pieniä asioita maailman mittakaavassa, mutta minulle ne ovat elämää suurempia.
Ilman kehitystä ja ilman MAHDOLLISUUTTA kehittyä ei tämäkään paranemistaival olisi ollut mitenkään mahdollinen.
Kuvassa reisituki ja uusin hankintani tuollainen hierontarulla.
Värillä ei ole väliä, kunhan on pinkkiä...
Reisituki auki levitettynä. Tämä neopreenistä valmistettu malli on muotoiltu
kaarevaksi, jotta se muotoutuu hyvin kantajalleen. Lisäksi tämä on säädettävä malli.
Uusin keksintöni kepinpääkumien puhdistamiseen ulkona.
Juuri sopivan pituisiksi leikatut grillitikut, niitä on sitten takintaskut pullollaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti