Sinä NÄET minut! 💟

Olen ottanut käyttöön Willbargerin menetelmän (Willbarger brush).

Lyhykäisyydessään siinä harjataan toista kuin hevosta. Tietyllä metodilla. Sillä pyritään saavuttamaan tiettyjä vaikutuksia.

Minä teen sitä sovelletusti itse itselleni. En hankkinut metodiin tehtyjä harjoja, koska ne ovat niin pehmeät.

CRPS-ihoni kaipaa todella paljon tymäkämpää otetta.

Tiskiharja on suorittanut tehtävää. Täytyy sanoa, että olo on taivaallinen. Sellainen kevyt.

Minulla on ollut kävelyn myötä hermokutinaa koko kehossa. Tämä on auttanut.

Lisäksi se auttaa nukahtamaan. Tuntuu kosketukselta. Erona se, ettei se tee kipeää.

Kasvoille täytyy hankkia vielä oma pehmeämpi harja. Muutoin iho ei ole kuin muisto vain.

Jos joku alkaa harjailla paljasta ihoa, on syytä muistaa sen ihoa kuoriva vaikutus. Kosteuttava ihovoide on silloin tällöin paikallaan. Ihotyypin tarpeesta riippuen.

Pyrin itse tällä totuttamaan oman ihoni kosketukseen. Tarkoituksena mennä jossain vaiheessa veteen. Eli uimaan.

Vesihän on elementtinä hyvin voimakas. Paine tekee tehtävänsä.

Kehon hallinta on vedessä hankalaa.

Minua on kehotettu pysymään kuivalla maalla.

Minkä olen tänne saakka tehnytkin.

Olen kuitenkin päättänyt, että rajoituksia omalle toiminnalleni on ollut liian paljon.

On aika opetella HALLITUSTI tekemään asioita, jotka mahdollistavat erilaisia toimia.

Kaikkea voi harjoitella ja harjoittaa.

Sillä rakennetaan pohja, jonka ansiosta toiminnallinen elämä mahdollistuu.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaisia asioita täytyy tehdä, jotta voit tehdä jotain itsestäänselvää tai normaalia. 

Kaikki saavutettu mahdollistuminen on kovan työn takana. Eikä pelkästään kehollisen työn, vaan myös aivotyön takana. 

Täytyy ymmärtää syy-seuraussuhde. 

Täytyy hyväksyä syy-seuraussuhde. 

Täytyy opiskella omaa sairauttaan. Täytyy havainnoida omaa kehoaan. 

Ja täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että tie ei ole suoraviivainen tai suoraan suhteessa tekemiseen tai toimiin. 

Usein tyydyttävään lopputulokseen EI pääse vain tekemällä vastakohtaa asialle. 

Täytyy käyttää kiertotietä ja kiertoteitä, jotka mahdollistavat tavoitteen saavuttamisen. 

Suoralla toiminnalla on yleensä se kuuluisa vastarektio. Sen takia tavoite ei pelkällä vastareaktiolla valmistu. 

Tämän takia "maalaisjärjen" sanelemat toimet eivät pelkästään riitä. 

Ja tätä maallikoiden on HYVIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ TAI HYVÄKSYÄ. 

Istuin ulkona eräänä päivänä talon rouvien seurana. 

He siinä kertoivat, mitä minulle kuuluu. 

He arvioivat siinä, kuinka elämäni on niin hankalaa. Ja perustelivat aivan väärillä perusteilla.

Aikani kuuntelin tuota soopaa. Sitten kerroin, mitä oikeasti kuuluu.

Se valui, kuin vesi hanhen selästä.

Aijaa.. Joo joo.. Just..

Ja seuraavassa lauseessa ei merkkiäkään muutoksesta tosiasioihin.

He eivät rekisteröineet ollenkaan sitä mitä sanoin.

He jatkoivat vain siinä uskossa, jonka heidän oma mielentilansa pystyi hyväksymään.

He ovat ihmisiä, jotka eivät näe muutosta. He eivät hyväksy sitä. He eivät näe ihmistä. He huomioivat vain sairauden. 

Lannistuneena jatkoin matkaani eteenpäin.

Vastaani tuli minua kymmenisen vuotta nuorempi mieshenkilö. Vaihdoimne iloisina kuulumisia ja rupattelimme niitä näitä.

Yht'äkkiä tämä ihana olento katsoo minua päästä varpaisiin ja hihkaisee.. - Hei, sä kävelet ENÄÄ yhdellä kepillä. Miten mahtavaa!

Tyydyin vain säteilemään hänelle, vaikka mieleni teki hiukan itkeä tirauttaa sekä koronasta huolimatta halata ja pussata poskelle.

Mielessäni kiljuin. Sinä näet MINUT! 🤸‍♀️

Ai, miten ihanaa ja upeaa.

Vaikka yrmyttäjiä ja mielensäpahoittajia mahtuu kolmetoista tusinaan,

Joukossa on myös näitä helmiä.

Näiden helmien takia ihmisyys on voimissaan. Oikeudenmukaisuus elää ja tasa-arvo kukoistaa. 💖

Paniikkireaktiosta potkuun persuksille

Näin viime yönä unta. Aamulla iski paniikkireaktio.

Ei ole minulle tyypillistä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että minäkään en ole ymmärtänyt ottaa huomioon kaikkea.

Voisin taas potkia itseäni persuksiin. Niin paljon ottaa aivoon! 💥

Nimittäin uneni antoi ymmärtää, että perheeni olisi julkisuuden henkilöitä.

En tiedä, onko näin. Tai ketä he ovat.

Kuitenkin, jos näin on, se tuo ongelmia.

Se tarkoittaa käytännössä hyötyaspektien muuttumista.

Olen tänne saakka ollut hyödyn ulkopuolella. Sosiaalisesti arvostamaton ja sairas.

Se on luonut tietynlaisen turvan. Vaikka olen joutunut pelkäämään henkeni takia, olen silti halunnut tuoda totuuden julki.

Se vain on tällä haavaa todistamista vaille.

Ne rakenteet, jotka on luotu suojelemaan tätä minut kasvattaneiden vanhempieni imperiumia,

Ovat tänne saakka kestäneet ja kantaneet. 

Minun eliminointi ei olisi tuottanut muuta, kuin henkilökohtaista tyydytystä. 

Kiinnijäämisen riski kuitenkin olisi kasvanut melkoisesti. Tässäkin maassa se herättää kysymyksiä, jos liikuntarajoitteinen ja sairas henkilö tapetaan. 

Riski on ilmeinen ja liian suuri. 

Motiiviksi jäisi helposti henkilökohtainen kosto. 

Ja kukas nyt haluaisi minulle jotain kostaa? 

Menneisyyden vyyhti alkaisi purkautua, väistämättä. 

Siksi on ehdottoman tärkeää, että asioista jotain tietävät menevät tunnustamaan poliisille sen mitä tietävät. 

Tai vastaavasti muut todisteet löytyvät, jotta asiat saa lain mukaan prosessiin. 

Nyt jos käy ilmi, että perheeni onkin julkisuuden henkilöitä, se muuttaa homman täysin. 

Se on uhka totuudelle. Se on uhka oikeuden toteutumiselle. 

Hyötyaspekti muuttuu silloin osaltani täysin. Kahdella pykälällä. 

1. Minun eliminointini on järkeenkäypää, koska epäiltyjen joukko kasvaa. 

2. Minulle halu kostaa saattaa julkisuuden henkilöt hengenvaaraan. Mikäs se parempi tapa kostaa, kuin tappaa ne tärkeimmät. Tässä tapauksessa ihmiset, joita olen etsinyt. 

Lisäksi motiivi on helppo piilottaa julkisuuden paineiden taakse. Taas uusi uhri, ja totuus ei välttämättä selviäisi. 

Juttelin ystäväni kanssa menneisyydestäni, ja hän kysyi vanhempieni nimiä. 

Sanoin, etten kerro niitä. En kerro mitään tunnistettavissa olevaa tietoa. 

Hän närkästyi. Hän olisi halunnut luonnollisesti etsiä netistä tietoa ja kuvia. 

Sanoin hänelle.. - Siihen on syy, miksi en sinulle kerro kaikkea. Tai suurinta osaa. 

Syy on siinä, että se on sinun suojelemiseksi. 

Mitä vähemmän tiedät, sen parempi. Koska mikäs sen parempaa, kuin käydä läheisten kimppuun. 

Hän joutui myöntämään minun olevan oikeassa. 

Hän ei kylläkään ymmärtänyt asian pointtia. Sillä hän ei pelännyt. Ja miksi olisikaan, ei hän tiedä, millaista se on. Hän ei ole koskaan sitä kokenut. 

Tuli mieleeni Etelämantereen pingviinit. Ei heitä ole kukaan koskaan metsästänyt, joten he ovat täydellisen luottavaisia. Näin kertoi siellä työskennellyt tuttavani. 

Jos et ymmärrä vaaraa, et ymmärrä pelätä. Pelko varoittaa vaarasta. Taistele tai pakene. Piiloudu voisi sopia myös. 

Tai jää paikallesi ja tee itsestäsi vaaraton. Neutraali. 

Toinen asia, miksi en kerro nimiä tai tunnistettavia tietoja ihmisille, on juuri siinä, että

Uteliaisuuttaan he saattavat minut vaaraan. Ajattelemattomuuttaan. 

Ei voi sekoittaa pakkaa enää lisää. 

On totaalisen väärin, jos huomio kääntyy ja kiinnittyy vääriin asioihin. 

Silloin nykyiset uhrit jäävät täysin vaille sitä oikeutta, joka heille kuuluu.

Lisäksi yhtään uutta uhria ei enää saa tulla.

Toinen ongelma on luottamus. Tai oikeammin sen puute. 

Haluan kaikkien asianosaisten kantavan VASTUUN. 

En sitä, että julkisuudella voidaan luoda itselle ja omiin tarkoitusperiin sopiva narratiivi. 

Tämä ei ole itsekkäiden ihmisten ja omia etujaan ajavien ihmisten ponnistusalusta. 

Tässä on kyse oikeista ihmisistä. Ihmishengistä. Niillä ei julkisuuskauppaa tehdä. Piste.

Myöskään minä en ole kaupan. Minun sairauteni varjolla tai minulle taphtuneiden asioiden varjolla ei käydä kauppaa. Kukaan ei kerää hyötyä enää. 

Voisin kuvitella heidän ajattelevan minusta samoin. Haluaisin hyötyä julkisuudesta. Saisin ehkä jopa aikaan skandaalin. 

Luottamuspula. Puolin ja toisin. 

Vastuu kuuluu kaikille asianosaisille. 

Myöskään se ei ole minulle vaihtoehto, että 

Tässä vyyhdessä haetaan vain yhtä syyllistä. Sitä, joka on todettu aiemmin syylliseksi. 

Vastuunkanto kuuluu kaikille toimiensa mukaan. 

Sitä EI VÄHENNETÄ hakemalla julkista jalansijaa. 

Teot määritellään ilman sosiaalista etuoikeutta. 

Ne määritellään tekoina. 

Ei voi olla oikein, että julkinen paine sivuuttaa rikokset tai muut pahat teot. 

Pahuus ihmisessä ei katso sosiaalista asemaa. 

Silloin siitä vastuuta EI KANNA pelkästään ne, jotka syntipukiksi sopivat.

Vaan ihan jokainen, joka on toiminut väärin.

Ainoa oikea tie tähän vyyhteen on se, että totuus selviää. Sen pitää tapahtua virkavallan kautta. 

Olemassa olevat tiedot ja todisteet on sinne tiedoksi saatettava. 

Silloin ihminen tekee ja toimii oikein. 

Ei minun vuokseni, joka voisi saada hyötyaspektin.

Vaan tekojen vuoksi. Oikeudenmukaisuuden vuoksi. Kaikkien uhrien vuoksi.

Minäkin menetin

Tänään minä sen keksin. Vastauksen niille ihmisille, jotka tulevat suoraan päin näköä määrittelemään minulle, kuinka vaikeaa elämäni on.

Keksin kysyä.. - Jahas.. Montakos vuorokautta sinä olet minun arkeani ja elämääni elänyt?

Jos et ole, mistä voit tietää millaista arkeni on?

Kukaan tuntematon ei voi tietää vaikeuksista tai helppoudesta. Kiitollisuudesta tai mistään muustakaan.

Ei yhtään mitään. Piste.

He voivat vain olettaa.

Mihin tämä oletus sitten perustuu?

Heidän omaan ajatusmalliinsa.

Ajatusmalli puolestaan kumpuaa itsekkyydestä.

Se on itsekkyyden alalaji.

Itsekkäästi käyttäytyvä ihminen EI PYSTY ajattelemaan laajaa kuvaa.

Hän resonoi AINA hänen omiin haluihin sekä tarpeisiin.

Tunnepuolella itsekkäällä ihmisellä ei ole olemassa kuin hänen omat tunteensa.

Hän EI lähtökohtaisesti pysty ymmärtämään muiden tunteita tai tunnetiloja.

Itsekkään ihmisen ajatusmaailma luo heidän omien unelmien, toiveiden ja tarpeiden illuusion. 

He luottavat ja uskovat niin kovasti siihen, miten asiat voisivat olla. 

Realiteetteja he eivät hallitse. 

Kun sitten todellisuus iskee rajulla kädellä, menee itsekäs ihminen paniikkiin. 

Pelkoreaktio toimii niin, että kaikki ovat häntä vastaan. Hän on uhri. 

Vaikka puoliso sairastuisi vakavasti, itsekkään ihmisen ajatuksissa tuo puoliso on pettänyt hänet. 

Puoliso on mennyt sairastumaan ja RIKKOMAAN itsekkään ihmisen luottamuksen illuusion. 

Luottamus siihen hänen itse luomaansa täydellisyyden illuusioon on murtunut tai kokenut kolauksen. 

Tätä itsekäs ihminen ei voi hyväksyä.

Häntä on näin ollen loukattu. Hän on joutunut luopumaan haaveistaan. Ja myös konkreettisista hyödyistään arjessa. 

Itsekäs ihminen käyttäytyy törkeästi. Halventavasti jopa. Hän myös silloin hylkää toisen ihmisen. Tai erottaa joukosta. 

Tuonkin ihmisen, johon on ollut tunneside, ja hän tarvitsisi itsekkään ihmisen tukea. Sitä ei ole saatavilla. 

Itsekäs ihminen saattaa jopa kostaa. Se voi olla jotain aivan järjen vastaista. He ovat niin sokeita omalle pelolleen ja ymmärtävät vain haluavansa satuttaa, koska heihin itseensä koskee. He pystyvät näkemään, kuulemaan ja tuntemaan VAIN oman tuskansa. 

Hän hylkää itse ennemmin, kuin tulee hylätyksi. 

Kuoleman edessäkin itsekäs ihminen jättää toisen mieluummin, kuin olisi loppuun saakka toisen vierellä. 

Itsekkään ihmisen perimmäinen syy käytökseensä johtuu hyvin usein  hylätyksi tulemisen pelosta. Huonosta itsetunnosta ja siitä, ettei kukaan näe häntä ihmisenä. 

He vain eivät tajua yhtä erittäin tärkeää pointtia. 

Jos sinä hylkäsit minut - minäkin menetin sinut. 

Ihmissuhteissa hylätessä toinen EI OLE olemassa vain yhtä kokemusta, että VAIN toinen kokisi menetyksen. 

Silloin, kun ollaan vuorovaikutuksessa se on ihan sula mahdottomuus. 

Se on aina näin.. 

Sinä menetit - Minäkin menetin. 

Silloin, kun minäkin menetän, se tarkoittaa sitä, että tällä itsekkäällä ihmisellä on ollut ihmisenä merkitystä minulle. 

Ihmisenä. Ei pelkkänä käytöksenä. 

Juuri sinä ihmisenä, jota itsekäs pelkää, ettei kukaan näe häntä. 

Eli itsekäs ihminen on tällöin saanut sen, mistä on niin kovalla työllä haaveillut. 

Itsekäs ihminen voi kyllä hyvin ymmärtää tämän. 

Tosipaikan tullen hän ei kuitenkaan kykene kantamaan omalta osaltaan vastuuta. Hän mieluummin uhriutuu. 

Koska, huomio kiinnittyy nyt vääriin asioihin ja myös väärään henkilöön. 

Uhri saa AINA sympatiaa. Hän saa näin huomiota, jota kaipaa. 

Hän ymmärtää toisten kohteliaan tai myötätuntoisen huomioinnin hyväksyntänä. 

Silloin, kun hän saa hyväksyntää ja kehuja tai vastaavasti myötätuntoista voivottelua, hän voi hyvin.

Hänen itsekäs oma kuplansa voi hyvin. 

Hän ei kuitenkaan ymmärrä, kun minäkin menetän, minä suren sinua. Sinun menetystäsi. 

Minäkin menetin luottamukseni sinuun. Sinuun, josta kerran ihmisenä välitin. 

Minäkin menetin - periaate voi kyllä antaa anteeksi. Se voi antaa jopa uuden mahdollisuuden. 

Unohtaa se ei kuitenkaan voi. 

Siksi, että kyseessä on se, mitä hyväksyy.

Ihminen voi sietää monenlaista käytöstä. 

Kuitenkin on olemassa rajat sille, minkälaista käytöstä se hyväksyy. 

Minä en hyväksy toisen hylkäämistä silloin, kun lupaukset ihmissuhteen muodossa tai vastuissa on valittu tai vahvistettu. 

Se on aivan sama, mitä ajattelen ihmisestä, miten paljon tunnen myötätuntoa hänen toimintamalleistaan tai miten paljon niitä ymmärrän. Voin myös välittää itse ihmisestä. 

En vain voi tietynlaista käytöstä hyväksyä. 

Se on sama kuin murha. En hyväksy sitäkään. 

20K askelta tepsuteltu

Lähdin aamulla etsimään omenankukkia. Päädyin satamaan nauttimaan kesäilmasta. 

Heittämällä tuli askeleita. 20K rikki jo. 

Eräs vanhempi mies oli myös lenkillä. Minun habitukseni kävi hänen hermoonsa. 

Hän sanoi minulle, että vaappuu kuin vanha ihminen. Ja röhönauru päälle. 

Satamassa vastaani tuli vanhempi naisihminen, joka sanoi minulle.. Olet urhea nainen! 

Hyvä, että näissä pysyy tasapaino. 👍😃

Jututin myös todella puheliaan vanhemman naisen. Ylitimme molemmat melkoisen liukasta rapalammikkoa eli liukumiinaa. 

Hän tuli kertoneeksi koko sairaushistoriansa ja aikuisten lastensa edesottamukset. 

Mikäs siinä. Hyvä ilma höpöttelyyn. 😃

Tapasin myös maailman suloisimman Taika-nimisen 4kk:n ikäisen koiranpennun. 

Hän oli todella iloinen Taika. 

Ei kyllä koirakuume helpottanut ollenkaan tuon omaan kokoonsa nähden suuri korvaisen suloisuuden kanssa rapsutellessa. 

Pokkurointiako?

Sana eliitti määritellään eri tavoin eri puolella maata.

Yhteistä määritelmille kuitenkin on raha ja sen mukanaan tuoma vaikutusvalta.

Tai ainakin kuvitelma vaikutusvallasta.

Minä en ole koskaan voinut sietää moista luokkajärjestys roskaa.

Muistan nuorena kosmetologioppilaana, kun koulussa meillä oli oppihoitola, jossa teimme töitä.

Minulle ihmiset ovat aina olleet samanarvoisia olosuhteistaan huolimatta.

Ainoa asia, jolla luokittelen ihmiset, on käytös.

Jostain syystä sain vakioasiakkaakseni erään silloisen silmäätekevän ja vaikutusvaltaisen henkilön.

Minä en siitä ymmärtänyt tai välittänyt tuon taivaallista. Hän oli mukava persoona, ja hänen kanssaan meillä oli aina hyvät jutut.

Kerran hän oli käyttänyt vaikutusvaltaansa, ja varannut ajan minulle soittamalla suoraan opettajalle, vaikka työpäiväni oli aivan täysi.

En ollut huomannut asiaa, ja hoisin minulle ajan varanneita asiakkaita. Olin työn touhussa, kun minut tultiin hakemaan odotustilaan.

Siellä tämä silmäätekevä oli hyvin tuohtunut, kun en ollut ollut häntä vastaanottamassa.

Opettaja oli paikalla. Hän kovisteli minua siinä asiakkaan kuullen. Asiakas oli minuun hyvin loukkaantunut.

Totesin vain tyynesti. - Pyydän sekaannusta anteeksi. Minulla on tuolla kuitenkin tällä hetkellä asiakas odottamassa, että teen hänelle aloittamani työn loppuun.

Työssä menee niin ja näin kauan. Jos haluatte odottaa, aloitan hoitonne klo..

Muussa tapauksessa voisimme katsoa liikenisikö joku muu tekemään teidän varaamanne hoidon, tai sitten varaamme teille uuden ajan toiselle päivälle.

Kuinka haluatte toimia?

Hän halusi minut. Hän odotti.

En antanut alennusta, enkä hyvitellyt. Minä hoidin työni. 

Se, että hän halusi ajan jonkun toisen henkilön ajan kustannuksella EI ollut minun ammattitaitoni vika. Se oli hänen halunsa. Ja minä en siihen taipunut jonkun toisen kustannuksella.

Siksihän hän minut halusi, tiesi työni jäljen olevan juuri sitä mitä pitikin. Miksi siis olisin työni hinnasta mitään alennusta hänelle antanut?

Opettaja kuitenkin ripitti minut vielä työpäivän jälkeen. Hän ei voinut käsittää, kuinka tökerösti kohtelin tätä vaikutusvaltaista henkilöä. Enkö tosiaan ymmärtänyt omaa parastani.. 

Kysyinkin.. Eikös hän sitten ollut työhöni tyytyväinen? Minun tehtävänihän oli tehdä hänelle hänen varaamansa hoito. 

Opettaja pyöritteli tuskaisena päätään. Sain kuulemma olla tyytyväinen, että asiakas lupasi tulla vielä uudestaan. 

En oikein ymmärtänyt. Minun takianihan hän siellä kävi. Muut eivät kelvanneet, vain minä. 

Enkä minä ollut koskaan pokkuroinut häntä mitenkään. Normaalia asiakaspalvelua vain, niin kuin kaikille tasapuolisesti. 

En siis todellakaan ymmärtänyt opettajani tarvetta kohdella yhtä henkilöä eri tavalla. 

Käytännön kannalta minusta siinä ei ole edelleenkään mitään järkeä. 

Kuitenkin tämä henkilö oli antanut minulle täydet pisteet arvostelussa, joten ei se nyt ihan väärin mennyt. 

Työelämään siirtymisen jälkeen näitä tapauksia riitti. 

Suhtautumiseni asiaan tai ihmisiin ei kuitenkaan muuttunut. Se ei ole erilaista nytkään, tänä päivänä.

Vaikka ensimmäinen työpaikkani oli luxushoitola. Opettajani sanoi minun sopivan sinne. Edustin kuulemma sitä maailmaa. 

Itse ajattelin hänen tarkoittavan lähinnä tapaani kohdella ihmisiä.

Vaikka työ oli helppoa, se oli pintakiiltoa, se oli myös pintaliitoa, en jaksanut sitä. Siinä ei ollut haastetta. Se ei saanut minua innostumaan. Siitä puuttui taitojen oppiminen, sekä uuden oppimisen ilo sekä mahdollisuus. 

Vuoden päästä irtisanouduin, kun pyydettiin töihin muualle. Silloin pomoni halveksien sanoi minulle.. 

- Minä otin sinut tänne, vaikka et tähän maailmaan kuulu.. Minä annoin sinulle mahdollisuuden ja sinä kiität minua siitä menemällä rivitytöksi. Ja itkua ja ovien pauketta päälle. 

Niin tein. Rivityttönä olin onneni kukkuloilla. Ammattiosaamiseni kasvoi kohisten. Tapasin upeita ihmisiä ja kuulin mitä ihmeellisempiä elämäntarinoita. Sain asiakkaistakin ystäviä. Sain kunnioitusta hyvin osatusta ja tehdystä työstäni. Olin siellä, mitä varten olin kouluni käynyt. 

Se oli yksi työhistoriani tärkeimmistä ja parhaimmista päätöksistäni. 

Ainoa, missä asiassa asiantuntemus on kasvanut, on eliitille määritellyt eri vapaudet. 

Se on täysin käsittämätöntä.

Ihmisen käyttäytyminen ei ole riippuvainen rahasta. Vastuunkanto puolestaan on. 

Viime yönä kuunnellessani omassa asunnossani tuon mainitun eliitiin möykkäämistä omassa kämpässään ja toisten häiriköintiä, en voinut olla täysin neutraali tälle epäkohdalle. 

Kuitenkin valtakoneisto on heidän osaltaan hyvin rasvattu. Samat säännöt, esim järjestyssäännöt, eivät heitä koske. Tämä minulle tehtiin erittäin selväksi taloyhtiön ihmisten toimesta. 

Silloin, kun näin menetellään, halutaan jotain hyötyä. Joillekin se voi olla jopa pelkoa. 

Ihmiset vain eivät välttämättä ymmärrä sitä, että valta ei tuo onnea. 

Se tuo ja luo valtavia paineita. Oikeastaan kukaan eliittiin kuuluva EI VOI myöntää olevansa samanlainen ihminen, kuin muutkin. 

Raha ja talous eivät välttämättä luo ongelmia. Ainakaan rahvaan kanssa samoja ongelmia. 

He eivät saa koskaan olla heikkoja. 

Vaikka vahvuuteen kuuluu osata määrittää myös heikkous. Jos osaa määrittää heikkouden, tietää mitä on vahvuus. Kuinka se saavutetaan. 

Jos muut huomaavat pienenkään särön luodussa illuusiossa, se altistaa heti hyväksikäytölle. Tai hyötymismahdollisuudelle. 

Ei siis välttämättä ole helppoa kohdata ihmisyyteen kuuluvia ongelmia asteikon yläpäässäkään. 

Toinen kummallisuus on julkisuus. Nykyään kuka tahansa voi olla julkkis. 

Julkisuuden halun määritelmään kuuluu tietty itsekkyys. Tietynlainen narsistisuus. 

Se ei ole hyvä, eikä paha asia. Se on asia. Määritelmä. 

Ihmisen täytyy saada julkisesta elämästä jotain, mitä hän kaipaa. 

Vaikka itse olisin voinut savuttaa menestystä musiikillisella alalla, tuskin olisin voinut sitä kuitenkaan työkseni tehdä. 

Minulta puuttuu halu esiintyä. On aina puuttunut. 

Jos saan julkisen esiintymisen suoritettua, tarvitsen ihan varmasti toipumislomaa sen jälkeen. 

En voimaannu asiasta, se vie voimani.

Valmennusta opiskellessani  ammattikorkeassa, eräs näyttelijä opetti minulle keinoja, kuinka esiintymisjännitystä voidaan suitsia. 

Siitä oli hyötyä. Kyllä minä työni hoidan. En vain pidä esiintymisestä. Enkä edes huomion keskipisteenä olemisesta. 

Olen jokaisen ammattini ja useamman työpaikankin vuoksi tavannut useita julkisuuden henkilöitä. 

En ole heidän joukossaan mitenkään pidetty, juuri sen vuoksi etten pokkuroi.

Ihailen kyllä taitoja. Jos joku hallitsee hommansa todella taitavasti, annan varmasti positiivista palautetta. Kehun ja ihailen. 

Kuitenkaan pelkkä julkisuus ei vielä riitä minun huomioni takaamiseksi. Valitettavasti. 

Julkisuus tuo myös lisäpaineensa ihmisyydelle sekä käytökselle. 

Koronan myötä olen itse huomannut, kuinka arvomaailma sitten lopulta tosipaikan tullen eroaa voimakkaasti siitä, millainen julkisuuskuva ihmisellä on tai millaisia arvoja hänen on kerrottu noudattavan. 

Kun arvot eroavat huomattavasti, myös hype ihmisen ympäriltä häviää. 

Silloin ei enää voi kunnioittaa edes ihannoinnin kohteitaan. 

Keskustelu

Olen taas muistanut asioita. Tällä kertaa keskustelun, joka on käyty osittain ruotsiksi koskien minua, kun olen ollut noin 5 vanha.

Ukki, vaari, taatto tai mitä näitä nyt on, kävi minun huoltajuuttani koskevan keskustelun osittain ruotsin kielellä. 

Olin sen ikäisenä jo, kuin en ymmärtäisi mitään. Tosiasiassa keskustelu tallentui muistiini. Sen ikäisenä en sisällön merkitystä pystynyt tajuamaan. Ne olivat aikuisten asioita. 

Sama kävi eräällä junareissulla muutama vuosi sitten. Junassa matkusti espanjalainen nainen, jolla oli suomalainen mies. 

Tämä espanjatar alkoi sättiä, haukkua ja pilkata minua miehelleen mitä värikkäimmin sanankääntein vammaisuudestani, koska minulla oli kepit. 

Olin kuitenkin, kuin en ymmärtäisi mitään. 

Tosiasiassa teki mieleni kiittää häntä sujuvalla espanjalla hänen mielipiteestään. 

(Ja itsekseni pystyin vain ajattelemaan, että kylläpä kuvankauniissa naisessa on kitkerä sisus.) 

Koskaan ei pitäisi olla niin ylimielinen, että aliarvioi toista. Lasten kohdalla usein ajatellaan, että vaikeista asioista voi puhua heidän kuullen koodikielellä tai eri maan kielellä. 

Koskaan et voi kuitenkaan tietää kuka ymmärtää ja mitä. Ja vielä muistaa ja mitä muistaa. 

Olen ihmetellyt menneisyydessäni vain paria seikkaa. 

1. Miten minut kasvattaneiden vanhempien älykkyysosamäärä on riittänyt aivan koko vyyhden suunnitteluun ja organisointiin? 

2. Heidän toimiinsa vaikuttanut arvomailma ei ole koskaan suvainnut varastamista. 

Eli lapsen varastaminen ei oikein istu siihen, miten he ovat elämänsä eläneet. 

Nythän se sitten selvisi. Minun oma perheeni on halunnut päästä minusta eroon. 

Vaikea kyllä käsittää syytä. Toki sellainenkin on ollut olemassa. Eri asia sitten on, onko se hyväksyttävä. 

Minusta pyydettiin palvelusta, sekä maksettiin jotain, että palvelus suoritetaan. Onko se sitten ollut rahaa.. Vai lupaus rahasta tai muusta maksusta tai puolesta tehdystä asiasta? 

Sehän voi tarkoittaa käytännössä ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä. 

Palvelus kuitenkin lunastettiin, joten joku hyöty on kohdannut tarpeensa. 

Tämä kyllä itseasiassa järkeistää koko kuvion. Se on nyt looginen jatkumo. Kaikella toiminnalla on looginen jatkumonsa. 

Muistan keskustelussa vilahdelleen myös nimiä. Lähinnä sukunimiä. Ihan tavallisia suomensukuisia nimiä. Niin tavallisia, että kaimoja riittää tässä maassa, niin julkkisten kuin tavistenkin keskuudessa. 

En kuitenkaan niiden merkitystä itselleni muista ollenkaan. 

Opintiellä.. Oivallusten äärellä!

Tämä itsensä löytäminen aiheuttaa kyllä päänvaivaa.

Olen pohtinut ja hieman profiloinut jo sitä, millaista minun näköiseni ja minun arkeni kuuluisi olla. 

Kaikista eniten on järkyttänyt sellainen huomio, että ajatukseni ovat avautuneet taas välittämään ja luomaan kiintymyksen siteitä. 

Vannoin Dankon jälkeen, että enää en halua samanlaista tuskaa kokea koskaan. 

Tänään puhuin siskolleni, kuinka minua vaivaa koira(vauva)kuume. 

Ärsytti vielä suunnattomasti, koska siskoni vain hihitteli linjan toisessa päässä ja sanoi, että arvasi tämän. Pöh! 💖🤯😃

Mikäli yhtään häntä tunnen, hän kohta ilmoittaa löytäneensä minulle juuri sopivan koiran. 

Niin kävi aikoinaan Dankonkin kanssa. 💖

No, sitä asiaa katsellaan sitten aikanaan. 

Käytännön kannalta minulla on kaikki järkisyyt asiaa vastaan. Vielä. 

Sama koskee ihmisiä. Olen menettänyt minulle rakkaita ja merkityksellisiä henkilöitä. 

Olen pitkään ajatellut, että miksi kiintyä, kun ihmiset eivät kuitenkaan pysy minun arjessani. 

(Kaikki eivät suinkaan ole pistäneet kanssani kantapäitä vastakkain. Osaa näistä rakkaista voi käydä tervehtimässä enää hautakummulla. 

Menetykset myös saavat ajattelemaan, ettei ihmisiä saa pitää lähellään. Tai jotenkin rangaistaan, kun heidät "otetaan" pois. 

Ajattelumalli kuuluu surutyöhön. Se ei määritä ihmistä. Tai hyvyyttä, pahuutta tai mitä on ansainnut. Surutyön joutuu tekemään niin valintojen tähden menetyksissä, kuin surren menetettyä ihmiselämää.) 

Olenkin arvokartan vuoksi tullut toisiin aatoksiin. 

Sen mukaan pelko on turhaa, jos ne ihmiset kannattavat minun kanssani samoja arvoja. 

Silloin ei arvopohjaisesti tarvitse pelätä luottamuksen pettämistä. 

Näin yksinkertaista se lopulta on. 

Ihmissuhteet ja niiden ylläpito ovat AINA valinta. 

Molempien osapuolten täytyy myös jakaa sama kiintymystaso. Silloin ollaan tasapainossa. Silloin ollaan sitoumuksessa. 

Ei tarvitse pitää tai vaatia toista olemaan vierellä. Toinen haluaa olla siinä. Pysyy niin sanotusti pitämättä. 

Tämäkin havainto on mahdollistanut rationaalisesti pohtimaan aikaisempia ihmissuhteitani. Ihan kaikkia. 

Kaikki ei ole välttämättä ollut niin, kuin minä olen ajatellut asioiden olevan. Tai halunnut niiden olevan. 

Osaksi ihan sen takia, että olen pyrkinyt olemaan jotain mitä muut ovat halunneet minun olevan. 

Osaksi sen takia, että ei olisi niin yksin. Olisi osa jotain yhteisöä tai yksikköä. 

Olen myös pyrkinyt olemaan ihminen ihmiselle ja hyväksymään toisen sellaisenaan, kuin hän on. Olen erehtynyt monen kohdalla luulemaan sitä aidoksi kiintymykseksi, 

Vaikka toiselle se on ollut vain vallankäyttöä. 

Minulle sanottiin tässä vastottain, että olen niin kiltti. Se ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. 

Samoin, kuin eräs hyvän päivän tuttu saneli minulle mitä minä olen ansainnut hänen mielestään. Tämä on pahinta vallankäyttöä! 

Nämä ovat aina vääriä perusteita. Niillä ei luoda kestävää pohjaa. 

Myöskään tarve ei ole koskaan kestävä pohja, koska tarpeet elävät, ne muuttuvat. 

Aito halu olla toisen luona on ainoa kestävä pohja. 

Niinpä olen tehnyt itselleni selviksi menneisyyden tilit. 

Ihmiset ovat tehneet valintoja. He ovat noudattaneet omia arvojaan. Osa on voinut katua asioita, mutta ei niin paljon, että ne olisi edes yritetty sovittaa. 

Sekin on valinta. 

Nämä valinnat eivät kuitenkaan määritä minua ihmisenä. Persoonana. 

Ne ovat pitkään määrittäneet arkeni olosuhteet. 

Enää ne eivät sitä tee. 

Ne eivät myöskään ole rikkoneet minua, vaikka moni on niin toivonut ja toiminut, että näin kävisi. 

Olen ottanut osumia. Paljon. Niin fyysisiä, kuin henkisiäkin. 

Näin on käynyt muiden tahdosta ja tarpeesta, kuin sitten elämäntuomien asioiden myötä.  

Syy, miksi minä en ole mennyt toiveista huolimatta rikki, 

On se, että ymmärrän näidenkin asioiden olleen valintoja. 

Ne eivät ole suoranaisesti johtuneet minusta ihmisenä. Olin vain tarpeeseen vastaava hyöty. 

Elinolosuhteet mahdollistivat tämän. 

Toinen asia on se, jos menettää rakkaita, voimavaroiksi jäävät hyvät ajat sekä opetukset. Myös jaettu läheisyys tuo lohtua. On saanut rakastaa ja olla rakastettu ja kunnioittaa sekä olla kunnioitettu. (Sydämellinen kiitos yhteisistä vuosistamme Ä&I. 💖) 

Nämä menneisyyden asiat EIVÄT kerro minusta mitään ihmisenä. 

Ne kertovat siitä, mitä olen kokenut. 

Ihmisenä minua määrittää se, mitä olen näistä asioista OPPINUT. 

10 kilsaa 🎉

10 kilometriä tänään täynnä. 🎉👣

Kävelypäiviä 6. 

Opettelin tänään rasvan saannin turvaamiseksi juomaan teetä kermalla. Oli ihan hyvää. 

Tänään kävelin ulkona jo ilman keppejä. Toinen kylki vain ei tykännyt tuen puutteesta. 

Tämä antaa toivoa, että ilman keppejäkin voi vielä päästä kulkemaan. 

Ensimmäistä kertaa 12,5 vuoteen nautin tänään kesästä. Tarkoitan sitä, että lämpö ei vienyt voimia. Ulkona tuli oleiltua lähemmäs 5 tuntia. 

No, sen näkee kyllä kasvoista. 😉 Kosmetologi sitten poltti naamansa auringossa. Juu-u. 

Lenkkeilijän välipala. Jäätelöä pakastetuilla mansikoilla ja mustikoilla. Banaanilla ja pakkaskuivatuilla vadelmilla. Kylkeen mehusekoitus limemehua, granaattiomenamehua sekä laimennettua appelsiininmakuista mehua. 

Muistiin.. Viikon ajan joka ilta ollut ukkosta. Ovat olleet viime vuosina hyvin harvinaisia. 

10K askelta 👣

Kymppitonni askeleissa pamahti tänään rikki. 

Ensimmäiset Tuomet kukkivat! 💖

Teen juonti on tänään aloitettu. Hyvältä maistui. 

Lisähuomiona vielä ruokosokeri teessä. Se on saavutus minulta! Ei ollut liian makeaa. 

Pysyvä olotila

Olen Ketun ja Majavan kanssa täysin samaa mieltä.

Pään räjäyttää avuttomuus.

Olen niin täynnä ihmisten itsekkyyttä. Pelkoa ja sitä, että vaikeat ja pahat asiat satuttavat.

Kun teeskentelee, ettei niitä ole olemassa, ne todella lakkaavat olemasta.

Niin juuri. Niinhän se tosiaan käy.

Koen avuttomuutta siinä, että ihmisistä tulee täysin sulkeutuneita ja he kieltäytyvät auttamasta, jos jotain pahaa ja vaikka rikollistakin olisi tapahtunut.

Olen saanut kehotuksia jättää menneisyyteni tutkiminen sikseen.

No, reaktiot ja reagoimattomuus kertovat aina omaa tarinaansa.

Ihminen ei vaan voi ajatella niin, että ajan kuluessa menneillä ei ole enää väliä. Se, mitä on tapahtunut, ikäänkuin laimenee ajankulun edetessä.

Syyllisiä ei voi enää syyttää, koska eihän se enää mitään merkitse. Kaikki ovat jo menneet eteenpäin ja unohtaneet tapahtumat.

Voi miten typerää. Menneisyys määrittää AINA nykyisyyden. Niin se vain on.

Katoamistapaukset ovat minulle erittäin vaikeita.

En saata ymmärtää, että ihminen voidaan vain unohtaa.

Toki omaisten on pakko jatkaa elämää. Se on selvä.

Kuitenkin katoamiseen on aina jokin syy.

Olipa ihminen sitten elossa tai menehtynyt, tapahtumaketju pitäisi selvittää.

Yleensä kukaan ei suostu ajattelemaan uhria.

Millaiset ovat olleet hänen viimeiset hetkensä, jos hän on menehtynyt? 

Onko sairauksilla, onnettomuuksilla tai rikollisuudella osuutta viimeisiin hetkiin?

Tai, jos hänet on siepattu, millaisia kärsimyksiä hän kokee ihan joka hetki? 

En ole koskaan kuullut kenenkään suusta sitä, että näitä pohdittaisiin, tai niillä olisi mitään väliä.

On niillä. Niillä vasta onkin merkitystä.

Olen vain kuullut toivottelua. Toivottavasti asiat ovat olleet niin tai näin..

Katoaminen on sinänsä vaikeaa tutkittavaa, koska pitäisi osata etsiä juuri oikeasta paikasta.

Paljon tehdään asioita, päätellään viimeisistä havainnoista.

Silti osa löytyy, osa jää kadoksiin.

Kaikista pahimpia ovat ne tapaukset, joissa on tapahtunut rikos, jota ei osata epäillä tai päätellä. Sille ei löydy näyttöä. 

Tai vastaavasti epäillään rikosta, mutta jäljille ei vaan päästä. 

Aina kuitenkin joku tietää jotain. Aina löytyy ihminen, joka voi paljastaa kaiken.

Tässä tullaan siihen kokemaani avuttomuuteen.

VALITAAN puoli. Valitaan rikollisen puoli.

Koska se on aina helpompaa.

Tai ajatellaan, ettei haluta puuttua. Suljetaan silmät ja mitään ei koskaan tapahtunutkaan. 

Jos ajateltaisiin uhrin kärsimyksiä, mitä kaikkea ihminen voi joutua kokemaan, saattaisi mieli ilmiantojen suhteen muuttua.

Olen itse nähnyt unta, jossa minut on kutsuttu poliisilaitokselle tunnistamaan vainaja.

Katson patologin pöydällä lapsen luita. Kaikkia ei ole löytynyt. Kallo puuttuu. Kuitenkin kyse on pienestä noin 4 vuotiaasta lapsesta,

jonka luut on sahattu irti.

Pohdin vain unessa.. Mitä minä tässä tunnistan?

Näen vain järjettömän raakaa väkivaltaa.

Oliko lapsi elossa, kun raajat sahattiin irti?

Oliko hän huumattu?

Oliko hän jo menehtynyt?

Mitä hänelle tehtiin? Miksi tehtiin?

Luonnollisia kysymyksiä, jotka eivät valitettavasti välttämättä johda siihen, millä syyllinen saataisiin selville. Tai ne kertovat vain osan totuudesta. 

Jos lapsi tunsi viimeisinä hetkinään pelkoa, se kertoo jotain tekijästä. 

Hänellä on ollut tarve satuttaa. Tarve käyttää valtaa ja leikkiä kaikkivaltiasta. Hän on tarvinnut omaan pikku valtaan nousuunsa uhrin, joka on häntä heikompi ja näin kohottaa hänet korkeuksiin. Hänellä on tarve alistaa. 

Hänellä on tarve olla muita älykkäämpi. Luiden sahaus voi osoittaa sen, kuinka hän hävittää jäljet, tekee tunnistamisesta ja kiinnijäämisestä suhteellisen mahdotonta, mutta samalla säilyttää itsellään muiston.

Noin esimerkkinä ja muutama asia huomioituna. 

Ok.. Mitä tämä kertoo sitten kanssaihmisistä?

Kenestäkään nuo kuvailemani piirteet eivät näy päällepäin, eikä ketään voida niiden perusteella syyttää tai saada edes kiinni. 

Ne kertovat toimintatavoista. Ne luovat kuvan tietynlaisesta ihmisestä. Siitä mallista, jota hän siviilissä toteuttaa. 

Tekijä on kuitenkin se, joka on homman avain. 

Hän on ollut viimeisinä hetkinä paikalla. Hän on mahdollistanut elämän sammumisen. 

Niin valitettavaa kuin se on. Itsekkyys niin moninaisissa asioissa peittää alleen todellisen pahuuden. 

Pahuus ei usein tarvitse muuta kuin tilaisuuden. 

Sen se saa, kun se sille mahdollistetaan. 

Kosmetologin painajainen.. Minä siis

Nyt täytyy oikaista yksi harhaluulo. Tai oikeammin oletus.

Kun olen ensimmäiseltä ammatiltani kosmetologi, ihmisillä on vääjäämättä kuva minusta,

joka vietän kaiken aikani peilin edessä ja puunaan itseäni mitä kalliimmilla luksustuotteilla.

Juu.. Ei voisi enempää metsään mennä.

Minä suosin kaikkea helppoa ja mahdollisimman luonnonmukaista.

Ystäväni pyysi kuorintatuotteista suositusta iholleen. Hän aikoi antaa ohjeen miehelleen, joka ostaisi lahjaksi hänelle mitä "käsken".

Jouduin ihan pyytämään anteeksi. Arvelin hänen haluavan jotain luksusta, mutta minä kun suosin ja suosittelen vain mielestäni parasta ja parhaaksi koettua tuotetta. Merisuolaa. 

Hän vain totesi.. Niinhän sinä teet.. Kyllä minä sen tiedän.. Huoh..  

Ja muutaman päivän kuluttua tuli puhelimeen kuva merisuolapaketista, jossa oli jauhamiseen mylly samassa paketissa. Ihan marketin maustehyllystä. Ohjeideni mukaan. 

Niin. Yksinkertaiset asiat ovat usein niitä parhaita ja monikäyttöisimpiä tuotteita. 

Kosmetologina pidin kovasti hoitolatyöstä. Etenkin jalkahoidoista. Niissä pääsi näkemään konkreettisesti oman kädenjäljen, ja asiakas yleensä sai rahoilleen täyden vastineen. 

Inhosin meikkausta. Kerran eräs meikattava kysyikin minulta, onko minulla visio siihen mitä teen, vai teenkö vain ohjeen mukaan?

Jouduin toteamaan, että ei ole visiota ei. 

Se johtuu siitä, että en koe meikin millään tavalla varsinaisesti muuttavan tai kaunistavan ketään. 

Meikillä voidaan korjailla, sillä voidaan korostaa, sillä voidaan luoda illuusio, mutta muodonmuutosta sillä ei tehdä. Meikki pestään aina pois päivän päätteeksi. 

Olen sitä koulukuntaa, joka vannoo hyvin hoidetun ihon olevan parasta parsaa. 

Ja hyvin hoidettu iho ei välttämättä vaadi paljoa. 

Toki meikkaan itsekin. En nyt vain muista milloin viimeksi täysmeikki on ollut kasvoilla.. Olikohan vuonna.. En tiedä, pitkä aika siitä on. 

Toki minäkin ihailen somessa tämänkin maan vaikuttajanaisia, joista jokainen voisi olla vaikka miss suomi. 

He näyttävät aina hyvältä. Koskaan ei ole huonoa hiuspäivää ja harvemmin on tummat renkaat silmien ympärillä tai ryppyä siellä, juonnetta täällä. 

He ovat myös melkein aina kauniisti ruskettuneita tai ainakin päivettyneitä. 

Se kuuluu heidän työhönsä. Brändiin ja imagoon. 

Valitettavasti vain se on aika kaukana todellisesta todellisuudesta. 

Siitä saattaa joillekin tulla suorituspaineita. Epäilyä oman ulkonäön suhteen ja kriisi riittämättömyydestä. 

Sanonkin aina, että meikkaamattoman näköiseksi meikataan, ei unohdeta katsoa peiliin aamulla. 

Se on salaisuus siinä, miksi jotkut näyttävät herätessään kuin Voguen kansikuvilta. 

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että saunapuhdas ihminen on kauneimmillaan. Olipa kyse mistä sukupuolesta tahansa. 

Se vaatii rohkeutta olla juuri sitä mitä on toisten edessä, ilman meikin tuomaa suojanaamiota. 

Toki ammattini puolesta ymmärrän miksi kosmetiikkateollisuus tahkoo isoja voittoja. Ihmisille myydään mielikuvia ja unelmia. 

Jos joku niistä apua saa, tai tuntee itsetuntonsa kohenevan käyttäessään erilaisia tuotteita, niin antaa palaa vain. Sitä varten ne ovat olemassa. 

Sain itse vuosia sitten palautetta kipuryhmässä siitä, kuinka en näytä ollenkaan sairaalta. Vaikka todellisuudessa olin kaikista vakavammin sairas. 

Meikillä sai siinä mielessä ihmeitä aikaan, että sai peitettyä sairauden jäljet. Trikkihän se vain oli. 

Vaati siinä kunnossa tuntien työn, että jaksoi sen tehdä. 

Se oli kuitenkin silloin niin itselle, kuin muillekin. Suoja. 

Olen myös käyttänyt pidennyksiä hiuksissa tuuhennuksena silloin, kun tukka harveni päästä sairauden takia. 

Hiukset muutenkin ovat murheenkryyni minulle. Juuri muutama päivä sitten pesin ja föönasin kauniisti hiukset ojennukseen. 

Kävin kaupassa. 

Kotiin tullessa tukka oli kiharassa ja sojotti itään ja länteen suoristamista edesauttavista tököteistä huolimatta. 

Että silleen. 

Toki jotkut ovat luonnostaan niin kauniita, ettei heidän tarvitse mitään tehdä ulkonäölleen. 

Useimmiten kuitenkin kaunistautuminen on aika ison työmäärän takana. Varsinkin, jos tavoitellaan jotain tiettyä ulkonäköä. 

Luonnonkiharan hiuksen kanssa varsinkin saa töitä paiskia. Se ei asetu luonnollisesti mitenkään kauniisti. Ehei. 

Se on sähköinen ja enemmän sellainen hajamielinen professori -look, kuin kauniisti laskeutuva ja muodossaan pysyvä kihara. 

Kestoripset ja kulmat ovat nyt kuuminta hottia. 

Itsekin ostin sellaiset magneetti kiinnitteiset tekoripset. Hyvin luonnolliset. En ole edes opetellut niitäkään vielä käyttämään. 

Jotenkin on tunne, että minulla ne voivat olla kaamea katastrofi. Jos laitan ne, unohdan ne hetken päästä kuitenkin ja hankaan silmää.. Sinne meni meikit ja ripset, ja kylläpä ne kaunistavat silloin kovasti.. 

Olen kyllä nykyään oikea kosmetologin painajainen. 😉

Voi, kun oikein tunsin myötätuntoa katsoessani miten Hercule Poirot-sarjan Kapteeni Hastings pohdiskeli. 

Hän oli nähnyt, kuinka kaunis nainen meikillä teki itsestään ruman. 

Hän järkyttyi siitä, että silloinhan se on mahdollista myös toisinpäin. Ja missä me silloin olemme? 

Hänelle Poirot vastasi.. - Viisauden äärellä, ystäväni. 

Valokuvauskuplassa

Eilen valokuvausreissulla sattui outo kohtaaminen.

Olin kuvaamassa metsäpalstalla syrjäisellä polulla, ja kyynärsauva kaatui siinä tohinassa. Eihän sen nostamisella ollut mitään kiirettä, koska kuvaaminen oli tärkeämpää juuri sillä hetkellä.

Minä olen kuvatessa omassa valokuvauskuplassani. Omassa onnellisuuskuplassani.

En juurikaan kuule, enkä näe tai huomioi mitään muuta ympärillä olevaa. Se on minun henkilökohtaista omaa aikaani. Minun omaa vapauttani.

Siksi en hirveästi nauti kuvaamisesta seurassa. Minua ei saa hoputtaa.

Niinpä en kuullut ollenkaan, kun joku vieras täti oli ihan liki, ja aukaisi suunsa. 

Säikähdin ihan.

Hän siinä vaikeroi, voisiko hän nostaa kepin minulle, kun minulla on niin vaikeaa..?

Tokenin säikähdyksestäni ja samantien nostin kepin maasta.

Jatkoin juttua.. - Kiitos vain, ei ongelmaa. Kuvasin ja en huomannutkaan asiaa.

Hän jatkoi.. - Kyllä sitä saa kiitollinen olla, että pääsee kävelemään. On tuo ihan hirveää ja niin vaikeaa.

Hänen äänestään kuului tuskaisuus.

Minä siihen totesin tuttuun tapaan hymyillen samalla.. - No, minä olen harjoitellut tätä jo 3 vuotta. Ja olen kiitollinen näistä apuvälineistä, jotta pääsen näinkin hyvin liikkumaan.

Hän väitti vastaan. - Ei ei.. Kyllä se on niin vaikeaa ja vaivalloista.

Minä jatkoin ystävällisesti ja hymyillen.. - Ok.. Kiitos avuntarjouksesta ja hyvää loppuviikkoa!

Hän ei toivottanut minulle mitään, koska hänen mielestään minun elämäni on niin vaikeaa, ettei siinä voi olla mitään hyvää. Ei edes kohteliasta toivotusta.

Jäin kyllä aika sanattomaksi.

Onnellisuuskupla ja kohta aukeavat Tuomenkukat kuitenkin veivät siinä hetkessä kaiken huomioni.

Ihmettelen sitä, miten maailma määrittää mitä kukakin on ja ei ole.

Jos minun ulospäin näyttävä tilanteeni, josta tämäkään ihminen ei nähnyt kuin kepit,

Oli toivoton.

Niin miten sitten vaikeammin sairaan ihmisen tilanne?

Se olisi varmasti täysin mahdoton.

Jos ihminen pystyy hyväksymään vain tietyn mallin, kuinka täällä ollaan ja eletään,

Tai kuka saa olla ja elää,

Niin olemme hyvin vaarallisella alueella.

Luonnollinen tapa on kuitenkin sopeutuminen ihan joka lajilla. Ihminen ei tee poikkeusta.

Tämäkin ihminen teki melkoisia oletuksia minusta ja siitä mitä minä ajattelen.

Jos HÄN ajattelee niin, ei se ole totuus. Se on hänen näkökantansa perehtymättömään asiaan. Tunnereaktio.

Tunteita voi hallita. Mieltä voi kouluttaa. Asioihin voi perehtyä ja niihin voi suhtautua myös järjellä.

Tunnereaktio kertoo AINA VAIN ihmisen omasta suhtautumisesta asioihin.

Ei edelleenkään kollektiivista kantaa. Totuutta. Tai sairaan omaa kantaa asioihinsa.

Miksi ihminen määrittää toisen ihmisen omalla tunnereaktiollaan? 

Selviytymiskeinot kuuluvat jokaisen luodun olennon työkalupakkiin. 

Ne toimivat automaattisesti, jos tilanne niin vaatii. 

Siksi ei pidä aliarvioida asioita, joita ei ymmärrä. 

Ei pidä tuomita toista vain, koska ei itse ymmärrä mitä toinen kokee. 

Siksi ymmärrys yleensä toisiakin kohtaan kasvaa, kun itse kohtaa vastoinkäymisiä. 

Työkalupakkiin ilmantuu keinoja, joilla asioista mennään eteenpäin tai yli. 

Ihminen, joka luulee, ettei voi selvitä, ei ole itse huomannut tämän työkalupakin olemassaoloa. Eikä tiedosta olemassaolevien keinojen voimaa. 

Kaikki vieras leimataan hankalaksi ja vaivalloiseksi. 

Siinä samalla mitätöidään koko ihmiskunta. Koko ihmisaivojen huima kapasiteetti. 

Ihmisen perusajatus eli elämänilo. 

Vaikeudet eivät tarkoita sitä, että elämänhalu tai elämänilo olisi menetetty. 

Ei. Sen tekee toivottomuus. Joka vie näköalattomaan tilaan. 

Mitä, jos juuri nyt pysähtyisi ajattelemaan mitä kaikkea kaunista ympärillä onkaan?

Voi yllättää itsensäkin siitä, mitä kaikkea upeaa voi löytää. Niin itsestään, toisista, kuin ympäristöstäkin. 

Minä sanon henkilökohtaisesti.. Kiitos luonto! 

Ja kiitos aivot! Kiitos selviytymisen ja positiivisen ajattelun toimintamallit! Kiitos järkiajattelu! 

 

5 kilsaa 🎉

Tänään sen saavutin. 5 kilometriä kävelty. Aikaa kulunut 12 päivää. Näistä kävelypäiviä on ollut 4.

Oli niin mukavaa, että vitonen tuli täyteen jo kauppareissulla, joten sen jälkeinen kuvausreissu oli pelkkää lisäarvoa. 😃

Tämä on ollut palautusviikko. Kivasti askeleita kuitenkin. 

Löysin yllättäen pieneltä metsäpalstalta aivan tuntemattoman kukkapuskan. Siinä ne niin kauniina ja elinvoimaisina loistivat keskellä karua maisemaa. 

Hyvät tavat

Olen tässä pohtinut. Milloin käytöstavoista oikein tuli vallankäytön väline?

Ihan käsittämätöntä. 

Päädyin loppupäätelmään, että ihmisellä itsellään täytyy olla toisesta henkilöstä hyvin negatiivinen kuva.

Jos toinen käyttäytyy käytöstapojen mukaan, ja käytöstapojen kohde ajattelee sen olevan vaikuttamista, jotta saadaan haluamansa, 

Silloin on kaksi mahdollisuutta..

Joko näin oikeasti on. Silloin ei kyse ole käytöstavoista. Silloin on kyse miellyttämisestä.

Tai sitten henkilöllä jostain syystä ei ole korkeat käsitykset henkilöstä, ja normaalit käytöstavat saavat aikaan epäilystä.

Siihen voi olla henkilökohtaiset syyt. Omat toimintamallit. Tai vaikka juorut.

Jäin itse pitämään ovea auki, kun huomasin erään naapurin olevan tulossa pidemmän matkan päässä. 

Minusta se on ihan peruskauraa käytöstapojen osalta. 

Siinä tervehdysten lomassa hän kysyi, jäinkö häntä varten tosiaan pitämään ovea auki?

-Öö.. Joo, tottakai.. Vastasin hämmentyneenä. 

Hän päivitteli asiaa niin kovin, ettei edes kiittänyt. 

Ilmeisesti hänellä ei ole kovin korkea käsitys minusta ihmisenä, vaikka todellisuudessa, siis oikeassa todellisuudessa, hänellä ei ole siihen mitään syytä. 

Minä olen aina ystävällinen. Olen ollut sitä hänellekin jo vuosia. 

Voihan olla, että joku toinen on hänet vakuuttanut minun pahuudestani niin kovin, että oven auki pitäminen on minun puoleltani suurikin synti. 

Asia saattoi herättää ihmetystä kahdesta syystä. 

🌷Se herätti epäilystä siitä, onko minusta kerrottu sittenkään totta. 

🌷Vilpitön hyväntahdon ele eli peruskäytöstavat saivat henkilön kokemaan syyllisyyttä pahoista ajatuksistaan minua kohtaan. 

Niin tai näin. En voi kun ihmetellä. En ole koskaan ollut tältäkään naapurilta mitään vailla. En ole pyytänyt tai vaatinut mitään. 

Onko tosiaan niin, että käytöstavat ovat katoava luonnonvara? 

Minä puolestani arvostan hyvät käytöstavat todella korkealle. 

Tervehdykset kuuluvat asiaan. Samoin kiitokset ja ole hyvät. Hyvästelyt. Anteeksipyynnöt jne. 

Itsellekin tulee parempi fiilis, kun huomioi muut ja ympäristön. 

Kun huikkaa toiselle.. Hyvää huomenta, kylläpä saimme kauniin sään tänään! 

Tulee samalla affirmoineeksi itseään. Eli positiivisesti vahvistaneeksi omaa mielenlaatuaan. Lisäksi huomaa positiivisia asioita arjessaan. 

Tietenkin, jos näin todella on, että on kaunis sää. 😉

Hyviä käytöstapoja EI KOSKAAN seuraa pyyntö tai vaatimus mistään. 

Käytöstavat ovat nimensä mukaiset. 

Jos minä kysyn toiselta, mitä kuuluu? Olen tosiaan valmis kuulemaan, mitä toiselle kuuluu. 

Se ei ole vain temppu päästä esittämään omia asioitaan, toiveitaan tai vaatimuksiaan. 

Jos yhtään minun käytöstäni on kukaan huomioinut, on huomannut sen, että minä kerron hyvin harvoin takaisin, mitä minulle kuuluu. 

Ensinnäkin, toisella ei ole velvoitetta kuunnella, jos ei ole kysynyt. 

Toisekseen, en tykkää kertoilla kuin positiivisia juttuja puolitutuille. Tai hyvin arkipäiväisiä juttuja. 

Lisäksi, jotta voin avautua asioista, tarvitsen henkilökohtaisesti vankkumattoman luottamuksen toiseen. 

Se ei synny pelkästään kuulumisia kyselemällä. 

Tämä tiedoksi sen takia, jos joku pelkää minun pakottavan ihmiset kuuntelemaan asioitani. Näin ei siis oikeassa todellisuudessa ole. 

Mieleeni on jäänyt edelliseltä kesältä tapaus. 

Olin menossa kepitellen kaupalle. Matkalla oli työhaalareissaan oleva tummaihoinen mies. Hän seisoi tienlaidassa niin, että minun tieni meni hyvin läheltä häntä. 

Hän katsoi minua ja pelko paistoi hänen kasvoiltaan. 

-Välihuomiona.. Kyllä todella neljällä tassulla kulkeva tai vyöryvä täti-ihminen voi olla pelottava tai epäilyttävä.. Olen samaa mieltä.. Sanon samaa jokaiselle koiralle, joka minua haukkuu peloissaan.. 

Minä tavalliseen tapaani hymyilin ja toivotin hyvät huomenet ihan suomeksi, kun suomessa ollaan. 

Sain takaisin ystävällisen hymyn hyvien huomisten kera. (Ihan suomeksi.) 

Olin päässyt muutaman kymmenen metrin päähän henkilöstä, kun kuulin takaani hirveää solvausta. 

Joku idiootti (mies) oli pyörällään ajanut ITSE melkein päin tätä toista henkilöä. 

Tottakai hän reagoi asiaan syytämällä suustaan mitä pahimpia rasistisia solvauksia, koska syyhän ei tietenkään ollut hänessä. Ihonvärihän se nyt luonnollisesti on syynä siihen, että pyöräilijä ei hallitse liikennesääntöjä tai välinettä, jota kuljettaa. 🤯🤬

Olin niin vihainen.😡 Ajattelin vain, että näin ne oletukset syntyvät. 

Melko varmasti tuo solvauksia päälleen saanut ihminen kykeni muistamaan siitä päivästä vain rasistisen hyökkäyksen. Ei sitä, että joku hymyili ja toivotti hyvää huomenta vertaiselleen ihmiselle. 

Tässäkin tapauksessa käytöstavat omaava ihminen olisi LUONNOLLISESTI pyytänyt anteeksi omaa töppäilyään. 

Ehkä jopa vielä kysäissyt, onko toinen kunnossa, sattuiko mihinkään? 

Miksi se on niin vaikeaa? Joissain tapauksissa jopa mahdotonta? 

Ihonvärin ei muutenkaan pitäisi olla enää mikään juttu. Ihmisiä on erivärisiä iholtaan. Tosiasia, mikä viimeistään nyt on jokaisen syytä vain hyväksyä. Ihmisarvo ei voi riippua siitä enää. Historiassa nämäkin sodat on sodittu jo. Olisiko aika jo arvostaa ihmistäkin ihmisenä. 

Minäkin olen suurimman osan aikaa ihonväriltäni sininen. 

Yksi syy, miksi pidän vanhuksien seurasta, on se, että suurin osa heistä hallitsee oikeat vanhanajan kunnolliset käytöstavat. 

Se ei ole mitään ihmeellistä. Se on toisen huomiointia ja kunnioitusta. Puhutaan nätisti. Puhutaan kunnioittavasti. 

Jos asiaa harjoittelee huomaa kyllä, milloin joku on AIDOSTI ystävällinen ja hyvätapainen. 

Ja milloin ollaan sitten vallankäytön ytimessä. 

Etenemisiä

Kesä koitti lämpötiloineen.

Ensi viikolla alkaakin uusi ruokakokeilu, jotta on parhaat mahdolliset eväät kepitellen lenkkeilyyn. 

Otan teen juonnin mukaan kokeiluun. Saas nähdä kuinka käy. En yleensä tykkää juoda lämpimiä juomia, mutta nyt se tuntuu ihan hyvältä idealta.

Testataan testataan. Nesteen saanti muutoin meinaa jäädä vähäiseksi.

Juomapulloa en ole vielä ostanut, mutta kaapista löysin tarkoitukseensa sopivan yksilön, joten sekin asia on hoidossa.

Täytyy ostaa vielä piltti-pusseja, siis lasten hedelmäsoseita, varalle lenkkeilylaukkuun, jos jano lenkkeillessä yllättää. Ja jotain suolaista myös. Se on eritoten minulle tärkeää se.

🌺

Olen nyt kertonut lähimmille ystäville suunnitellusta nimen vaihdosta. Eivät olleet lukeneet blogista.. 😃

Heti heräsi tietysti kysymys.. No, mikä se nimesi olisi?

En osannut vielä kertoa,

Tänä aamuna se paukahti päähän, tai siis ilmaantui mieleeni.

3 etunimeä. Kiteyttää tarinani aikajärjestyksessä. Päätyen siihen, mitä olen nyt. Mikä tai kuka tunnen oikeasti olevani. 

Eivät ole samoja nimiä, kuin mitä on (ehkä) ollut. Ne voivat olla niin sanotusti modernisoituja versioita. 

Olen siis profiloinut itseni. 

Sukunimi tuottaa päänvaivaa. Minulla on mielessäni yksi, josta on tullut päähänpinttymä, en tiedä miksi. Mielestäni nimi kuitenkin kuuluu minulle. 

Se on kuitenkin käytössä oleva nimi, joten siihen pitäisi olla oikeus sitä käyttää. 

Eli mietintään vielä menee. Kuitenkin asia etenee. 

Väärät esikuvat

Olen ollut väärässä. Taas kerran.

Olen listannut joitakin aikoja sitten vahvojen naisten esikuvia, joita minulla on elämässäni ollut kunnia katsoa ylöspäin.

No, olen ollut väärässä. Määritelmän suhteen. Ihmisistä luodun illuusion suhteen. Ja ehkä myös liioiteltujen toimien suhteen.

Valhe saa aikaan AINA väärän mielikuvan.

Se puolestaan johtaa vääriin päätelmiin.

Olen muutaman viime vuoden aikana tämän nyt karvaasti kokenut nahoissani. Ihmiset eivät ole olleet lainkaan sitä, mitä heidän on sanottu olevan.

Siinä tulee todella repivä ristiriita, kun ihmisestä on tietyt odotukset ja sitten hän ei lainkaan käyttäydy niiden osoittamalla tavalla. Vaan aivan päinvastoin. 

Olenkin pohtinut sitä, onko maailma tullut jollain tapaa hulluksi? 

Miksi mikään määritelmä ei täyty, vaan määritellään hyväksi pahoja asioita tai hyväksytään hyvänä toisten hyväksikäyttö tai alistaminen? 

Ei maailma ole tullut hulluksi. Ihmiset vain käyttävät määritelmiä omaksi hyödykseen. Toiset valitsevat nämä omaksi totuudekseen. 

🌺

No, oma moka. Mitäs uskoin keksittyjä juttuja.

Totuus ihmisen toimista ja arvomaailmasta kyllä tulee ilmi. Ennemmin tai myöhemmin.

🌺

Ja näin on käynyt. Minulla on aikaisemmin ollut sellainen periaate, että toimeen täytyy tulla, vaikka olisi erimielinen asioista. 

Nyt olen kuitenkin todennut tämän asian mahdottomuuden. 

Silloin, kun erimielisyys koskee arvoja, niitä kolmea perusarvoa, jotka määrittävät meitä kaikkia, on kompromisseihin taipuminen täysi mahdottomuus. 

Jos toinen suosii rikollista toimintaa ja toinen on ehdottomasti vastaan, joutuu VAIN TOINEN luopumaan osasta itseään taipuessaan toisen tahtoon. 

Se ei ole reilua. Omasta arvomaailmastaan ei tarvitse luopua vain siksi, että toinen niin haluaa. Tai, että olisi kavereita tai ihmisiä ympärillä. Tai sillä saavuttaisi jotain muuta hyötyä. 

Mikään hyöty ei kuitenkaan lopulta täytä sitä tarvetta, joka omien perusarvojen noudattamisesta kumpuaa. 

Vanha sanonta ihmisen hyvyyden määrittelemiseen pitää edelleen hyvin paikkansa. 

Arvoita ihminen sen mukaan, miten hän kohtelee toisia. 

Lisäisin itse tähän kategoriaan vielä eläimet, sekä ihmisen itsensä. 

Näistä muodostuu kuva ihmisen TODELLISESTA hyvyydestä. 

🌺

Minulla on ollut ilo ja kunnia kohdata ihminen, nainen, jonka voin sanoa olevan vahva.

Mistä se vahvuus sitten kumpuaa?

-Nöyryydestä

Ei nöyristelystä. Vaan nöyryydestä.

Se, mikä itselleni on ollut suurin oppi, on se, että

Ihmiset mieltävät voimakkuuden vahvuudeksi.

Ne eivät ole synonyymeja. Ne ovat vastakkaiset puolet.

Voimakas ihminen voi taivuttaa muut tahtoonsa niin halutessaan. Se on vallankäyttöä.

Sillä ei ole mitään tekemistä vahvuuden kanssa. Päinvastoin. Voimakkalla on tarve alistaa muita tahtoonsa. 

Vahva ihminen osaa myöntää virheensä, osaa oppia kaikesta jotain. 

Myös vastoinkäymiset vahva kantaa itse, uhriutumatta.

Vahva myös toteaa ja ottaa asiat ja vastoinkäymiset sellaisinaan. Hän ei pyri hyötymään niistä. Eikä alistamaan toista omille vaikeuksilleen. Vahva kunnioittaa myös vastoinkäymisiä. (Tämä asia eritoten on hyvin tarkka sille määrittelylle, kuka OIKEASTI tekee näin, eikä esitä tai pyri jollain piilokeinolla lopulta hyötymään itse.) 

Tuon eron minäkin todella tunsin sisimmässäni, kun oli vertailukohtaa.

Jos vertailukohtaa ei ole, voivat omienkin arvojen määritykset vääristyä, koska vallalla on väärinperustein luodut mallit.