Pysyvä olotila

Olen Ketun ja Majavan kanssa täysin samaa mieltä.

Pään räjäyttää avuttomuus.

Olen niin täynnä ihmisten itsekkyyttä. Pelkoa ja sitä, että vaikeat ja pahat asiat satuttavat.

Kun teeskentelee, ettei niitä ole olemassa, ne todella lakkaavat olemasta.

Niin juuri. Niinhän se tosiaan käy.

Koen avuttomuutta siinä, että ihmisistä tulee täysin sulkeutuneita ja he kieltäytyvät auttamasta, jos jotain pahaa ja vaikka rikollistakin olisi tapahtunut.

Olen saanut kehotuksia jättää menneisyyteni tutkiminen sikseen.

No, reaktiot ja reagoimattomuus kertovat aina omaa tarinaansa.

Ihminen ei vaan voi ajatella niin, että ajan kuluessa menneillä ei ole enää väliä. Se, mitä on tapahtunut, ikäänkuin laimenee ajankulun edetessä.

Syyllisiä ei voi enää syyttää, koska eihän se enää mitään merkitse. Kaikki ovat jo menneet eteenpäin ja unohtaneet tapahtumat.

Voi miten typerää. Menneisyys määrittää AINA nykyisyyden. Niin se vain on.

Katoamistapaukset ovat minulle erittäin vaikeita.

En saata ymmärtää, että ihminen voidaan vain unohtaa.

Toki omaisten on pakko jatkaa elämää. Se on selvä.

Kuitenkin katoamiseen on aina jokin syy.

Olipa ihminen sitten elossa tai menehtynyt, tapahtumaketju pitäisi selvittää.

Yleensä kukaan ei suostu ajattelemaan uhria.

Millaiset ovat olleet hänen viimeiset hetkensä, jos hän on menehtynyt? 

Onko sairauksilla, onnettomuuksilla tai rikollisuudella osuutta viimeisiin hetkiin?

Tai, jos hänet on siepattu, millaisia kärsimyksiä hän kokee ihan joka hetki? 

En ole koskaan kuullut kenenkään suusta sitä, että näitä pohdittaisiin, tai niillä olisi mitään väliä.

On niillä. Niillä vasta onkin merkitystä.

Olen vain kuullut toivottelua. Toivottavasti asiat ovat olleet niin tai näin..

Katoaminen on sinänsä vaikeaa tutkittavaa, koska pitäisi osata etsiä juuri oikeasta paikasta.

Paljon tehdään asioita, päätellään viimeisistä havainnoista.

Silti osa löytyy, osa jää kadoksiin.

Kaikista pahimpia ovat ne tapaukset, joissa on tapahtunut rikos, jota ei osata epäillä tai päätellä. Sille ei löydy näyttöä. 

Tai vastaavasti epäillään rikosta, mutta jäljille ei vaan päästä. 

Aina kuitenkin joku tietää jotain. Aina löytyy ihminen, joka voi paljastaa kaiken.

Tässä tullaan siihen kokemaani avuttomuuteen.

VALITAAN puoli. Valitaan rikollisen puoli.

Koska se on aina helpompaa.

Tai ajatellaan, ettei haluta puuttua. Suljetaan silmät ja mitään ei koskaan tapahtunutkaan. 

Jos ajateltaisiin uhrin kärsimyksiä, mitä kaikkea ihminen voi joutua kokemaan, saattaisi mieli ilmiantojen suhteen muuttua.

Olen itse nähnyt unta, jossa minut on kutsuttu poliisilaitokselle tunnistamaan vainaja.

Katson patologin pöydällä lapsen luita. Kaikkia ei ole löytynyt. Kallo puuttuu. Kuitenkin kyse on pienestä noin 4 vuotiaasta lapsesta,

jonka luut on sahattu irti.

Pohdin vain unessa.. Mitä minä tässä tunnistan?

Näen vain järjettömän raakaa väkivaltaa.

Oliko lapsi elossa, kun raajat sahattiin irti?

Oliko hän huumattu?

Oliko hän jo menehtynyt?

Mitä hänelle tehtiin? Miksi tehtiin?

Luonnollisia kysymyksiä, jotka eivät valitettavasti välttämättä johda siihen, millä syyllinen saataisiin selville. Tai ne kertovat vain osan totuudesta. 

Jos lapsi tunsi viimeisinä hetkinään pelkoa, se kertoo jotain tekijästä. 

Hänellä on ollut tarve satuttaa. Tarve käyttää valtaa ja leikkiä kaikkivaltiasta. Hän on tarvinnut omaan pikku valtaan nousuunsa uhrin, joka on häntä heikompi ja näin kohottaa hänet korkeuksiin. Hänellä on tarve alistaa. 

Hänellä on tarve olla muita älykkäämpi. Luiden sahaus voi osoittaa sen, kuinka hän hävittää jäljet, tekee tunnistamisesta ja kiinnijäämisestä suhteellisen mahdotonta, mutta samalla säilyttää itsellään muiston.

Noin esimerkkinä ja muutama asia huomioituna. 

Ok.. Mitä tämä kertoo sitten kanssaihmisistä?

Kenestäkään nuo kuvailemani piirteet eivät näy päällepäin, eikä ketään voida niiden perusteella syyttää tai saada edes kiinni. 

Ne kertovat toimintatavoista. Ne luovat kuvan tietynlaisesta ihmisestä. Siitä mallista, jota hän siviilissä toteuttaa. 

Tekijä on kuitenkin se, joka on homman avain. 

Hän on ollut viimeisinä hetkinä paikalla. Hän on mahdollistanut elämän sammumisen. 

Niin valitettavaa kuin se on. Itsekkyys niin moninaisissa asioissa peittää alleen todellisen pahuuden. 

Pahuus ei usein tarvitse muuta kuin tilaisuuden. 

Sen se saa, kun se sille mahdollistetaan.