perjantai 21. toukokuuta 2021

Keskustelu








Olen taas muistanut asioita. Tällä kertaa keskustelun, joka on käyty osittain ruotsiksi koskien minua, kun olen ollut noin 5 vanha.



Ukki, vaari, taatto tai mitä näitä nyt on, kävi minun huoltajuuttani koskevan keskustelun osittain ruotsin kielellä. 



Olin sen ikäisenä jo, kuin en ymmärtäisi mitään. Tosiasiassa keskustelu tallentui muistiini. Sen ikäisenä en sisällön merkitystä pystynyt tajuamaan. Ne olivat aikuisten asioita. 



Sama kävi eräällä junareissulla muutama vuosi sitten. Junassa matkusti espanjalainen nainen, jolla oli suomalainen mies. 

Tämä espanjatar alkoi sättiä, haukkua ja pilkata minua miehelleen mitä värikkäimmin sanankääntein vammaisuudestani, koska minulla oli kepit. 


Olin kuitenkin, kuin en ymmärtäisi mitään. 


Tosiasiassa teki mieleni kiittää häntä sujuvalla espanjalla hänen mielipiteestään. 

(Ja itsekseni pystyin vain ajattelemaan, että kylläpä kuvankauniissa naisessa on kitkerä sisus.) 




Koskaan ei pitäisi olla niin ylimielinen, että aliarvioi toista. Lasten kohdalla usein ajatellaan, että vaikeista asioista voi puhua heidän kuullen koodikielellä tai eri maan kielellä. 

Koskaan et voi kuitenkaan tietää kuka ymmärtää ja mitä. Ja vielä muistaa ja mitä muistaa. 



Olen ihmetellyt menneisyydessäni vain paria seikkaa. 


1. Miten minut kasvattaneiden vanhempien älykkyysosamäärä on riittänyt aivan koko vyyhden suunnitteluun ja organisointiin? 


2. Heidän toimiinsa vaikuttanut arvomailma ei ole koskaan suvainnut varastamista. 



Eli lapsen varastaminen ei oikein istu siihen, miten he ovat elämänsä eläneet. 



Nythän se sitten selvisi. Minun oma perheeni on halunnut päästä minusta eroon. 


Vaikea kyllä käsittää syytä. Toki sellainenkin on ollut olemassa. Eri asia sitten on, onko se hyväksyttävä. 



Minusta pyydettiin palvelusta, sekä maksettiin jotain, että palvelus suoritetaan. Onko se sitten ollut rahaa.. Vai lupaus rahasta tai muusta maksusta tai puolesta tehdystä asiasta? 

Sehän voi tarkoittaa käytännössä ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä. 



Palvelus kuitenkin lunastettiin, joten joku hyöty on kohdannut tarpeensa. 



Tämä kyllä itseasiassa järkeistää koko kuvion. Se on nyt looginen jatkumo. Kaikella toiminnalla on looginen jatkumonsa. 



Muistan keskustelussa vilahdelleen myös nimiä. Lähinnä sukunimiä. Ihan tavallisia suomensukuisia nimiä. Niin tavallisia, että kaimoja riittää tässä maassa, niin julkkisten kuin tavistenkin keskuudessa. 


En kuitenkaan niiden merkitystä itselleni muista ollenkaan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti