Käytöksen kartoitusta ja analysointia

Pelko. Olipa kyse sitten kuolemanpelosta, väkivallan pelosta, yksityisyyteen kajoamisen pelosta tai mistä ikinä, tuo subjektiivinen ja joskus myös kollektiivinen tunne voi saada aikaan mitä ihmeellisempiä olomuotoja ja muodonmuutoksia.






Minulle pelko kuvastaa sitä, että silloin täytyy paeta tai suojautua. Tuntuu siltä, kun seisoisi hyytelö palan päällä. Se heiluu, huojuu ja voi pettää alta milloin tahansa, sen liikkeitä ei voi ennustaa.

Miten pelkoon voi vaikuttaa?

Voiko siihen vaikuttaa?

Henkilökohtaisesti omalla kohdallani kiusaamisasiaan ratkaisua pohtiessani, tulin siihen tulokseen, että pelon voi voittaa vain menemällä sitä kohti, eli selvittämällä mahdollisimman pitkälle tosiasiat. Näin niihin voi saada oikean perspektiivin tunteilla reagoimisen ja niiden värittämien mielikuvien sijaan.






Tunne elää ja muuttaa muotoaan, tosiasiat yleensä pysyvät neutraaleina.







Jotta voi ymmärtää toista, on ensin pyrittävä ymmärtämään itseään. Niin tässäkin tapauksessa.

Olen tehnyt kartoitusta ja analysoinut omaa käytöstäni suhteessa muihin ja etenkin kiusaajiin.

Tulos oli minulle vähän yllättävä. Minä ärsytän ihmisiä. Saan heidät hermostumaan. 

No, tämäkös kävi ärsyttämään minua. Vaikka jokaisella on oikeus tuntea, mitä ikinä tahtoo, niin silti tarvitseeko sitä jatkuvasti tuoda julki.







Pahinta siinä on kuitenkin se, että henkilöt joiden kanssa keskustelin, eivät kukaan osanneet sanoa, miksi minä niin kovasti heitä ärsytän. Tämä aiheuttamani ärsyyntymisen tunne on niin voimakas, että se johtaa toimenpiteisiin, eli tässä tapauksessa kiusaamiseen.







Tässä kohtaa minulle kuohahtivat tunteet. Mikä oikeus kenelläkään on toimia näin? Eikö heille ole opetettu sopivan käyttäytymisen käytösmalleja? Eivätkö lait merkitse mitään? jne.







Kun olin rauhoittunut, niin kävin pohtimaan sitä, mikä  minussa on se asia, joka niin kovasti voisi ärsyttää.







En keksinyt sitä itse. Päädyin tekemään erään toisen asian yhteydessä luonne-testiä. Tämä oli kehitetty työelämän tarpeisiin, joten pidän sen ohjaavuutta ihan luotettavana.







Tämä testi piti todella hyvin kohdallani paikkansa. Siellä se vastauskin oli suoraan silmieni edessä.






Lyhyesti tiivistettynä: ihmisistä vaikutan kovalta, koska luotan tosiasioihin eli faktoihin.


Toisin sanoen, en pelaa tunteella. 






Jotta kenenkään tunne-pohjaisesti reagoivan tai ajattelevan ei tarvitse hermostua on syytä tarkastella mitä se oikein tarkoittaa.







Tunteilla pelaaminen tarkoittaa sitä, että pyrit hyötymään jotenkin toisen henkilön tunne-pohjaisesta reaktiosta. Tätähän käytetään politiikasta mainontaan ihan joka paikassa, missä mielipiteisiin pyritään vaikuttamaan.







Jos se kuitenkin ilmenee niin, että henkilö pyrkii saamaan itselleen erityiskohtelua vellomalla tunnemassassa ja vierittämällä sen jatkuvalla syötöllä toisten ihmisten päälle, niin silloin hän pyrkii käyttämään valtaa tätä toista henkilöä kohtaan alistamalla yksilön tämän tunnemassan alle, ja ehkä jopa pakottaen yksilön ajattelemaan tämä tunteissa möyrivän henkilön tavoin ja olemaan samaa mieltä.







Minulta kun tämä ei oikein luonnistu. Aina pyrin ajatelemaan asiat ja varsinkin toisten asiat analysoiden ne neutraalisti.






Jopa minäkin tosiaan nyt ymmärrän ja näen, että tällaisen henkilön ei ole helppo sulattaa meikäläistä, ei edes samassa talossa, vaikka minun kanssani ei tarvitsisi olla missään tekemisissä.







Kasvien maailmassa toinen kasvi yrittää vallata elintilan toiselta tukahduttamalla sen. Meillä ihmisillä on kuitenkin niin hyvä tilanne, että tänne mahdumme me kaikki, meille kaikille on oma elintila. 






Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että tällainen tunteella pelaamisen käytös johtuu lopulta pelosta. Tuosta tunteesta, jotta yksilöä ei hyväksytä tai hän ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen ja huomio ei kiinnity häneen ilman tätä ns pakkokeinoa.







Tämä saa minut hyvin surulliseksi, sillä jokainen ihminen on kiinnostava, jos on niin rohkea, että uskaltaa olla juuri sellainen kuin itsessään on. Neutraalisti.

Kuin sipulin kuorimista

Jokainen, joka on joskus kuorinut sipulia tietää, että se on aikaa vievää puuhaa ja se tuppaa myös tiristämään vedet silmistä.






Sipulin kuoriminen kuvaa hyvin myös paranemisprosessia.






Olen sen havainnoinut taas omalla kohdallani tämän uusimman jalkavamman kanssa.

Olen joutunut taas vastaamaan ihmisille kysymykseen: kuinka kauan kestää parantua? 

Niin, minäkin haluaisin tietää vastauksen. Minun nykyisellä kärsivällisyydelläni paraneminen olisi pitänyt tapahtua jo eilen. Ja jos ei eilen, niin tänään ehdottomasti.






Kuitenkaan kukaan ei pysty sanomaan kuinka kauan kehon oma paranemisprosessi vie.







Arvioita voi aina antaa, mutta ne ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja. Voivat pitää paikkansa tai sitten ei.

Paraneminen vie aikaa juuri niin kauan kuin keho sitä tarvitsee!

Jostain kummallisesta syystä ihminen haluaa hallita aikaa. Ainakin silloin, kun on kyse itselle epämieluisasta asiasta tai sellaisesta, jota ei voi itse hyväksyä, edes toiselle henkilölle tai toisessa henkilössä. 







Minullakin vei sen 6 viikkoa, että jalka parani, mutta vaurioitunut hermo ei ole vieläkään parantunut, joten kävely ei onnistu vieläkään kunnolla. 






Eli kehon jokainen osa ottaa oman aikansa. Ja olen kuullut sellaisen sanonnan, että kärsivällisyys palkitaan. Toivon mukaan näin on.







Suunnittelin tälle keväälle itselleni ja Dankolle lukuisia päivävaelluksia ja metsäretkiä, mutta ne suunnitelmat on saanut unohtaa. 






Sinänsä olin itse ihan idiootti, kun loin itselleni tällaisen tilanteen. Suunnittelin tulevaa pitkälle eteenpäin ja annoin mahdollisuuden pettyä tilanteeseen, kun se ei nyt toteudukaan. Minun, jos kenen pitäisi tietää kroonisena kipupotilaana paremmin. Tulevaisuutta voi suunnitella, mutta lyhyellä tähtäimellä. 






Kehon kun ei voi olettaa olevan samassa kunnossa koko ajan. Liikehdintää tapahtuu suuntaan ja toiseen, koska lähtökohdat vaihtelevat ihan joka päivä.






Turha olla pettynyt, itse menin ulos ja liukastelemaan.







Kun tästä henkisestä turhautumisestani pääsin pois, ilokseni huomasin, miten hyvin jalka on parantunut. Kohta kohdalta. Itse asiassa sitä on ollut ihan ilo seurata ja havannoida. 






Vaikka on kipua, on väsymystä, on turhautumista ja kiukuttaakin, niin ne kaikki kuuluvat elämään. Ihan jokaisen ihmisen elämään, mutta ehkä vielä enemmän kipupotilaan elämään.






Kuitenkaan nämä normalit tuntemukset eivät estä näkemästä ja havainnoimasta kehitystä.






Sipulin lailla kerros kerrokselta etenevä paraneminen näyttää taas kehon valtavan voiman. Se on ihme ja se on ihmeellistä. Sitä vain tulee harvoin juhlistettua ja ylistettyä. 

Kiitos keho!

Miksi valmennuksesta kannattaa maksaa?

Saan ajoittain kritiikkiä siitä, kuinka valmennus on kallista.





Jos, ei ole koskaan ollut valmennuksessa tai ei ole lukenut blogiani, voi olla todella vaikeaa hahmottaa, mihin ne rahansa oikein laittaa.






Jokainen ymmärtää mitä personal trainer tekee. Hän ohjaa toimintaa kohti tavoitetta. Tekee toimintamallit, jonka mukaan toimitaan. Hän seuraa tilannetta. Ja ohjaa.






Valmennuksessa olen ikään kuin henkinen personal trainer.

No, miksi valmennuksesta kannattaa maksaa?

Tavoitteita ja päämääriä kohti taivaltaminen on haasteellista hommaa. Se vaatii paljon mielenlujuutta, kovan tahtotilan ja voimia viedä matka maaliin saakka.





Valmentajana olen se henkilö, joka lähtee jakamaan tämän matkan valmennettavan kanssa. 





Valmentajan tehtävä on ajatella asiaa eri lähtökohdista, esittää skenaarioita ja paljon kysymyksiä, jotka mahdollistavat valmennettavalle sen, että ajatus ei jää jumiin vain tiettyyn lähtökohtaan, vaan erilaisiin kysymyksiin vastaten valmennettavalla on mahdollisuus oivaltaa erilaisia asioita.






Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että valmentaja tietäisi asiat paremmin tai olisi jotenkin fiksumpi. Valmentajan tehtävä on ajatella asiaa, tavoitteita ja valmennettavan kehitystä suhteessa tavoitteeseen laajasti.






Siitä siis maksetaan. Siitä, että minä valmentajana luon parhaan mahdollisen tilanteen valmennettavalle saavuttaa tavoite. 






Se, onko valmennus hintavaa vai ei, riippuu täysin siitä, kuinka tärkeä tavoitteen saavuttaminen sinulle itsellesi on. Kannattaako sen saavuttamiseen sijoittaa vai ei? 

Valmennusperhe kasvaa

Ilolla toivotan valmennusperheeseen tervetulleeksi uusimman jäsenen;

Verkkovalmennus seminaari

Kivun voima?

Kiitos, kun liityit seuraamme. 

Tämä seminaari valmennus on kestoltaan 4 viikkoa, joka viikko vaihtuvalla teemalla.

Jaan tässä valmennuksessa omat taktiset toimintamallini kivun hoitoon. 

Tämä on siis valmennus sinulle, joka työskentelet kipupotilaiden kanssa tai kipu liittyy elämääsi niin ettet itse sitä koe, vaan kohtaat. 

Lisäksi jokainen osallistuja saa henkilökohtaisen valmennuksen joka viikkoiseen teemaan liittyen.

Osallistujia maksimissaan / valmennus toivotetaan tervetulleeksi 20 henkilöä.

Kysy lisää

solidaarinensydan@gmail.com

"Mitä sinä haluat, oikeasti?"

On olemassa yksi asia, joka ei millään aukene minulle. Kiusaaminen.

En vain kertakaikkiaan ymmärrä sitä. Tai sitä tarvetta, joka siihen johtaa.






Olen jo lapsesta saakka tottunut siihen, että minua ei hyväksytä. Totuin jo lapsena tunnistamaan vanhempieni silmissä sen tietyn katseen. Täynnä inhoa ja jotain muuta, jota en nyt osaa selittää.






Vanhempieni kohdalla asia on kuitenkin niin, että olen seuraus heidän omista valinnoistaan, joten ihan kaikesta ei minuakaan voida syyttää. Loogisesti ajateltuna heilläkin täytyy jokin vastuu olla.






Olen kohdannut tuota katsetta kuitenkin aina silloin tällöin aikuisenakin. Olen ottanut yleensä etäisyyttä sellaisiin henkilöihin.







Nyt olen kuitenkin korviani myöten suossa tämän asian takia, sillä olen joutunut kiusaamisen kohteeksi.







Mitä enemmän etäisyyttä olen ottanut, ja olen ollut huomioimatta asiaa, sitä kovemmiksi ns iskut ovat käyneet.







Olen yrittänyt sovinnolla. Olen ollut neutraali näitä ihmisiä kohtaan.






Nyt olemme kuitenkin pisteessä, jossa yksityisyyttäni on todennäköisesti loukattu, ja jotkin toimet ilmeisesti ovat jopa kotirauhan häirintää.







Minäkään en ole poikkeus tässä asiassa. Tämä on nostanut päällimmäisenä pelon ja turvattomuuden tunteen. Olen valvonut öitä pohtien, mikä olisi järkevin ratkaisu edetä tässä asiassa. Ja kun pelkään, he ovat onnistuneet, he ovat silloin voittaneet.







Olen pohtinut rikosilmoituksen tekoa. Se olisi varmasti järkevin tapa toimia. Se minua arveluttaa, mitä tapahtuu sen jälkeen? Millainen helvetti siitä ratkeaisi?







Kiusaaja ei lopeta sen takia, että kohde kärsii. Heihin ei auta järkipuhe. He voimaantuvat siitä, että saavat ulkopuolisten hyväksynnän toimilleen. He saavat arvostusta siitä, mitä tekevät kohteelleen. 







Vaikka tiedän kyllä, mitä pahuus tai pahantahtoisuus voi ihmisessä saada aikaan, on silti vaikea ymmärtää, että joka kulmalla elämässä on sama ongelma kohdattavana.







On myös vaikea ymmärtää, mitä olen tehnyt ansaitakseni moisen kohtelun. Kuitenkin tutkittuani aihetta, kiusaaja valitsee kohteensa, joten pelkkä olemassaoloni on voinut olla riittävä syy. Ja jokin, jonka takia heidän täytyy näyttää valtansa minua kohtaan ja alistaa minua.







Olen ollut aina sitä mieltä, että tuleen ei voi vastata tulella. Täytyy olla jokin keino, jolla rauha saadaan palautettua. 







Näkisin, että katkeruuden sijaan heidän elämiinsä pitäisi saada muuta sisältöä, jotta ei jäisi aikaa piehtaroida vääränlaista mielihyvää tuottavissa toimissa tai hankkia jokin parempi ja laillisempi keino saavuttaa mielihyvää.







Kukaan meistä ei ole koskaan liian vanha opettelemaan uusia asioita.







Valitettavasti minä en ole se voima, joka heidät saa toisiin ajatuksiin, mutta toivon, että tässä maailmassa se muutosvoima jostain löytyy.