Mikä tekee ihmisestä arvokkaan?
Miten arvoitat itsesi?
Kuka ne arvot määrittelee?
Miten merkityksellinen elämä määritellään?
" Tulessa kulta koetellaan, vaikeuksissa vahva ihminen."
Tällaisen sanonnan olen kuullut. Onko kuitenkin niin, että vaikeudet eivät mittaa niinkään ihmisen vahvuutta vaan sitä kuinka asiat käsitellään?
Väistämättä elämässä tulee vastaan asioita ja tilanteita, joille emme itse mahda yhtään mitään. Yksi tällainen asia on sairaus.
On muodikasta puhua epämukavuusalueesta ja itsensä haastamisesta, mutta kuka oikeasti selviää siitä tilanteesta, kun oma maailma romahtaa?
Se on epämukavuusalue. Se on haaste. Se on jopa aivan absurdi tai epätodellinen tilanne. Kaikki se on kuitenkin totta.
Sairauden ollessa kyseessä, ihminen taistelee vastaan kynsin ja hampain. Kieltämisen ajatusmalli lakaisee asian maton alle, siitä ei puhuta ja sitä ei ajatella. Jatketaan elämää niin kuin se oli, niin mikään ei muutu.
Tämä on kuitenkin väärään uskoon tuudittautumista. Tilanne herättää erilaisia tunteita, jos niitä ei tunnusta ja käsittele, katkeruus on pian hyvinkin pysyvä seuralainen.
Tilanne on muuttunut. Lähtökohdat elämään ovat muuttuneet täysin.
Muutos vie aina mukanaan jotain. Vastaavasti se tuo myös mukanaan jotain. Muutos on itsessään mahdollisuus. Muutos on kehityksen kasvualusta.
Minulta on kysytty;
Menetänkö elämässä jotain, kun en pysty tekemään kaikkea sitä mitä muut?
Mielestäni tämä kysymyksen asettelu on vähän hankala, koska millään kaikki maailman ihmiset eivät pysty tekemään kaikkea,
mutta jos nyt ajatellaan kysymyksen sisältöä,
niin aivan varmasti vastaus on;
Kyllä menetän.
Jos siis lähden sille tielle, että mietin vain sitä kaikkea, mitä en pysty tekemään tai voi tehdä.
Kolikon kääntöpuolena kuitenkin mainittakoon;
Säästyn myös paljolta tuskalta, kivulta, harmitukselta ja itseni kiusaamiselta,
kun en edes yritä väkisin tehdä asioita, jotka eivät onnistu.
Kyseenalaistan sen mitä ihmisen pitää tehdä ja kyetä tekemään.
Jos aiemmin esitettyä kysymystä pohdin tässä valossa,
vastaus on;
Ei, en koe jääväni mistään paitsi.
Arkeani rakennan koko ajan kehityskokemusteni mukaan. tavoitteita asetan sen mukaan, kuinka joka päivä opin itsestäni uusia asioita. Mietin niitä omalta kannaltani ja sitä mitä oikeasti minuna haluan.
On toki asioita, joihin en tällä hetkellä kykene. Se on tosiasia, ja jos haluan niitä tehdä ja ne saavuttaa ne vaativat minulta työtä, niin fyysistä kuin henkistäkin.
Tähän auttaa tosiasioiden tunnustaminen sellaisenaan kuin ne ovat. Se on raadollistakin, mutta oman hyvinvoinnin rakentamisen kannalta välttämätön toimenpide.
Suvaitsevaisuus. Mahtipontinen sana. Mitä se sisältää ja mitä se vaatii? Kuinka usein muistaa olla suvaitsevainen itseään kohtaan, kun ei yllä muualta asetettuihin normeihin?
Lähtökohdat ovat siis aivan erilaiset kuin vastaavasti terveellä yksilöllä, joten voin omaa tilannettani peilata vain suhteessa omaan kehitykseeni sekä tavoitteisiini. Unelmia tietenkään unohtamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti