maanantai 14. maaliskuuta 2022

Heikkoudet!






Voin vain kuvitella, kuinka siskoni tappajat ja minun sieppauskomiteani ylistivät kohtalon suomaa tilaisuutta.



Eipä hätää. Täällä olen. Ja täytyy myöntää, että sota, tuo väkivallan pahin muoto, sai minutkin hetkeksi tainnoksiin. En kuitenkaan ole unohtanut teitä, sillä minunkin muistini palailee. Joskus pätkittäin. 



Lapsikaappaus ja lapsen murha ovat väkivallan muodoltaan asteikolla toiseksi pahimmat sodan jälkeen.


Joten paniikista huolimatta olen ottanut oppia Ukrainan vastarinnasta pahuutta vastaan. 



Niinpä teen nyt jalon eleen. Ihmisyyden nimissä. 


Vielä kerran kädenojennus. Ole ihminen ja mene tunnustamaan poliisille, mitä olet tehnyt ja miksi. Kirjoita vaikka kirje tai sähköposti, jos on helpompaa. 

Tehän janoatte toisten huomiota, joten sitä olisi nyt tarjolla! 



Nyt, kun kaikki maailman ihmiset ovat kokeneet väkivaltaisen kuolemanpelon ja tunteneet pahuuden voiman, 

Ei teille jää enää ketään, joka teitä sympatiseeraisi. Kenelläkään ei riitä enää ymmärrys teidän touhuillenne. 


Teidät tuomitaan. Rankasti. 



Jopa minä olen säikähtänyt omia hyvin väkivaltaisia ajatuksiani teitä kohtaan. 



Jos sinussa on yhtään ihmistä enää jäljellä, lopeta tällainen touhu nyt. 



Minä olen aiemmin sanonut, kuinka olen yrittänyt hillitä ihmisten raivoa ja väkivaltaa teitä kohtaan. 


Nyt siihen ei pysty enää kukaan. Voitte kiittää Putinia siitä. Ja minullakaan ei ole sille enää tarvetta, sillä luulen selvittäneeni teidän kaikki touhunne. Ja mitä ei ole mahdollisesti selvitetty, tyydyn siihen. 


Tärkeintä on nyt saada teidät vastuuseen edes yhdestä teostanne. Se riittäköön jopa minulle. 



Väkivallalle tulee päätepiste. Sietokyky ei ota enää vastaan. 

Ja TE. TE olette satuttaneet ennenkaikkea lapsia. 

Ei sillä, minä tuomitsen teidän käytöksenne KAIKKIA meitä uhrejanne kohtaan. 



Sillä minä, tässä ja nyt, lupaan ja vannon löytäväni konstin, jolla teidät saa vastuuseen. 


Minä olen teidän pahin painajaisenne. 

Tai, ehkä en ole, mutta soisin niin olevan. Niin pitäisi olla. 



Teillä on fyysinen ylivoima. En minäkään nyt aivan idiootti ole. Lisäksi te olette saartaneet minut. 

Kyllä. Minä tiedän. Olen tehnyt analyysit. 



Oletteko tulleet voimaintunnossanne ajatelleeksi sitä, että TEILLÄKIN on heikkoutenne. 


Ne eivät ole ehkä yhtä näkyviä ja itsestäänselviä, kuin minulla. 


Teiltäkin ne kuitenkin löytyvät. 


Oletteko itse muistaneet huolehtia, etteivät ne kavalla teitä? 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti