keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Kantapään kautta oppia







Olen saanut itse nyt kantapään kautta oppia siihen, miten ihmisenä olo ja elo on välillä hyvinkin vaikeaa ja haasteellista.



Jokainen ymmärtää kahden ihmisen keskustelun.



Kaava menee oikeaoppisesti niin, että on yhteinen aihe, mistä molemmat saavat esittää oman näkemyksensä sekä perustella oman kantansa.



Entäs, kun aikaa kuluu ja junnataan saman ympyrän sisällä ja valmista ei tule millään.



Molemmilla alkaa keittää, miksi tuo ei nyt ymmärrä täysin selvää asiaa painavine perusteluineen?


Siinä jopa kiistellään siitä, kumman perustelut ovat yhteiskunnallisella mittarilla pätevämmät. 



Siinä. Pysähtyminen. Stop.



Itseni oli pakko tehdä näin ja aloittaa asian läpikäyminen aivan toisesta näkökulmasta.



Nimittäin ego tuli väliin, sillä koin saavani kritiikkiä aiheesta, joka on mielestäni tekoihini verattuna täysin järjetöntä ja ansaitsematonta. 

Se oli myös asiayhteydessään täysin järjetöntä yhteiskunnallisella mittarilla ajateltuna. 



Yritin vain kiivaasti perustella omaa kantaani, enkä kuunnellut kunnolla mitä toinen sanoi.

Tai egolla reagointi ei antanut tilaa todella ymmärtää mitä toinen sanoi.




Me harvoin osaamme sanoittaa ajatuksemme tai tekomme niin täydellisesti, että jokainen pystyy ne omista lähtökohdistaan ymmärtämään.



Kun tämän toisen näkökulman kautta ymmärsin mitä toinen tuntee, sai asia aivan uuden merkityksen. 



Puhuimme samasta asiasta kyllä. Molemmat ymmärsimme sen merkityksen eri tavoin.



Emme siis keskustelussa hoksanneet kysäistä, kuinka toinen ymmärtää sanan, teon tai lauseen.


Pidimme itsestäänselvänä, että toinen tajuaa automaattisesti mitä sana tai teko todella tarkoittaa siinä käsitellyssä kontekstissa. 



Pieni, mutta erittäin merkityksellinen virhe.


Joka oli ja on onneksi korjattavissa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti