Välittämistä?

Kaikki mitä tapahtuu, opettaa aina jotain.

Itse olen ihan viime aikoina ymmärtänyt miksi olen muuttunut osalle ihmisistä vieraaksi.

Se ei ole syy eikä peruste tai todiste, että näin olisi käynyt. Se on huomio, joka selittää, miksi joku voi tuntea näin.

Tämä lähti avautumaan näkökulmana siitä, kun luin tuoreen tutkimuksen halauksista.

Kyllä. Sitäkin on tutkittu.

Tässä mitattiin halauksen kestoa ja tyyliä, jolla se suoritetaan.

Ajattelin sitä mikä omassa käytöksessäni on muuttunut.

Minä olen aina ollut ihminen, joka tykkää olla toisen lähellä.

Halailen paljon, silittelen ja suukottelen. Niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Se oli normaalia läheisyyttä joskus aikoinaan.

Tarkennetaan tähän sen verran, että tämä koskee ihmisiä, joita EN ole pelännyt. 

Traagisen tapahtuman jälkeen menetin tämän kyvyn, kunnes siskoni aloitti halailukampanjan ja tuli syliin tai viereen niin kuin aina ennenkin.

Siitä se pikkuhiljaa sitten palautui. Miehiin pystyin suhtautumaan normalisti vasta sen jälkeen, kun varaisäni opetti ettei halauksessa tai normaalissa läheisyydessä ole mitään pahaa, irstasta tai pelättävää.

Luottamus kasvoi takaisin.

Eli minä normaalissa olomuodossani olen hyvin fyysisesti lähellä.

Se on sikäli ihmeellistä, että näin sanoja suoltavana ihmisenä välittämisen ilmaisu ei tunnu luonnolliselta.

Tai minä en oikeastaan ymmärrä, miksi sitä täytyy erikseen hokea. Jos ihminen on todettu hyväksi, tärkeäksi tai läheiseksi, ilmoitan kyllä jos asiantila muuttuu.

Siksi toisen esimerkiksi itkiessä tartun mieluummin käteen tai halaan, kun puhun mitään älähän nyt-höpinää.

Sitten, kun tunnekuohu on ohi, pohditaan ratkaisuvaihtoehtoja tai -malleja.

Minusta se on aivan loogista, joku voi tuntea sen niin, etten osaa ymmärtää hänen tunteitaan. Tai en välitä tarpeeksi. 

Kun sairastuin crps:ään (Algoneurodystrofia), oli kosketus täysin kiellettyä. Sillä se aiheutti kipua.

Läheisyyttä kaipaavalle ihmiselle pirullinen tauti.

Niinpä vuosien kuluessa jouduin kieltäytymään kosketuksesta. Tai en itse voinut koskettaa ketään, kun sekin sattui.

Niinpä ihmiset saattoivat kokea minut vieraaksi ja tuntemattomaksi, sillä käytöksestäni puuttui minulle ominainen läheisyys.

Parisuhteessa tämä ilmiö on helppo ymmärtää, jos kosketus on ollut läsnä ja sitten se loppuu.

Se vain koskee ihan kaikkia suhteita, jos se on ihmiselle ominaista.

Danko oli siitä ihana kuntouttaja, että hän änki ja punki syliin ihan vain, koska se oli hänen perusoikeutensa. 

Ja hyvä niin. Sekä hyvä, että teki niin. 

Kun toinen käteni oli pahimmillaan ja tärisi vuorokaudet läpeensä, eräänä aamuna Danko heräsi toisessa päässä sänkyä. Hän mulkoili kättäni, joka tärisi. Jonkin ajan kuluttua hän tuhahti kuuluvasti ja parkkeerasi itsensä painoksi käteni päälle. 

Siinä rauhoittui tärinä hetkeksi. 💖

Kosketusta täytyy harjoittaa ja kehoa opettaa siinäkin, että kosketus ei normaalisti saa tehdä kipeää. 

Muistan kerran minua hoitaneiden ammattilaisten ryhmätapaamisessa, kun lääkärin piti tutkia minua. 

Olin jo huolestuneena kysellyt mihin ja miten hän aikoo minua koskettaa. 

Annoin ohjeet. Älä hivellä, älä sivele, käytä voimaa, kun laitat käden ihooni kiinni. 

No, hän hipaisi. 

Sain välittömästi kipukohtauksen, jossa en pystynyt keskittymään kuin hengittämiseen. 

Toinen ryhmän jäsen, joka tiesi miten minua pitää koskettaa, karjui toiselta puolen huonetta.. - Paina, käytä painoa hyvä ihminen. Häntä sattuu. 

Eli eivät nuo tilanteet lääkäreillekään ole välttämättä mukavia. Hekin voivat saada traumoja. 

Toivottavasti heillä kuitenkin on työnohjausta, jossa saavat purkaa asioita. 

Tähän maailmanaikaan on nyt aivan mahdotonta olla kenenkään lähellä. Pandemia. 

Mieluummin olen tapaamatta ihmisiä, kuin kiellän lapsia tulemasta halaamaan tai syliin. 

Sitä en kestä. Se on lapselle kuuluva perusoikeus. Läheisyys ja turvallinen aikuinen. 

Vaikka heidänkin on opittava toimimaan asioiden vaatimalla tavalla, en halua olla se, joka kieltää tämän asian. En ole keksinyt siihen tarpeeksi hellävaraista keinoa selittää miksi kiellän perusoikeuden. 

Niinpä puhelimesta on tullut kuulumisten kyselyjen tärkein väline. 

Näin meidän on jokaisen löydettävä keinot sopeutua. Tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Eli pandemian kokeminen on auttanut minua ymmärtämään miksi toiselle ihmiselle voi olla hyvin hankalaa, tuskastuttavaa tai hylkäämisen tunnetta aiheuttavaa, jos toinen ei enää kosketa. Edes halaa. 

Olen siis syvästi pahoillani siitä, että olen vain elänyt omasta näkökulmastani tätä asiaa. Huolehtien vain siitä, kuinka itse selviän.