Kommunikaatio

Kommunikointi. Sen vaikeampaa tilannetta ei ole olemassakaan.

Tai no, perustelu pääsee jaetulle ykkössijalle.

Tuo kaikki perustuu siihen, että ymmärrämme TÄYSIN tai täydellisesti mitä toinen yrittää sanoa.

Se on harvoin todellisuutta.

Toisille vain riittää kevyempi taso tässäkin asiassa.

Olen ajatellut itseni kohdalla siviilissä tätä seikkaa.

Minä haluan ymmärtää toisen ihmisen oikein.

Joskus voisi olla ihan viisasta luopua tästä tavoitteesta, mutta sitten kommunikaatio jää vaillinnaiseksi. Onko se sitten ok? 

Nimittäin, jos kohtaan siviilissä ihmisen ilman valmentajan auktoriteettia,

Voin kuulostaa hienoja sanoja suoltavalta kaikkitietävältä kysymys monsterilta. 

Jonka haluaa vähintään ampua kuuta kiertävälle radalle. Kuuta, ei maata. Se on vielä liian lähellä.

Kuvittele nyt.

Minä olen ihminen, joka käyttää paljon sanoja. Pohtii jokaisella sanalla olevia erilaisia merkityksiä. Sanoittaa asioita. Pyrkii pikkutarkasti löytämään sen ratkaisevan tekijän, joka lisää ymmärrystä. 

Valmentajana nämä tekevät minusta osaavan, tehokkaan ja tulosta aikaansaavan. 

Siviilissä ihmisenä taas... 

Ihminen, joka käyttää yksitavuisia vastauksia tai harvoin määrittää sanoilla mitään yhtä lausetta enempää,

Kokee kanssani joutuneensa vähintään kolmannen asteen kuulusteluun.

Toinen sanoo.. Joo, tämä on hyvä.

Minä jatkan.. Ahaa.. Voitko määrittää mikä siitä tekee hyvän?

Miksi juuri tämä kelpaa?

Ja miksi se on parempi kuin tuo toinen? 

Jos en tuossa vaiheessa saa vähintään järkyttynyttä mulkaisua, se on jo ihme.

Yleensä hermot menevät täysin.

Joko niin, että kuulen kunniani kuinka olen ärsyttävä akka tai sitten mykkäkoulua.

Toinen esimerkki on siinä, kun toinen kuvailee omasta mielestään hyvin asiaa, mutta minä "en suostu tajuamaan yksinkertaisuuksia."

Toinen sanoo.. Se on kuin valkoinen väri, yritä nyt tajuta.

Minä jatkan siihen.. No, itseasiassa valkoinen ei ole väri, joten voitko tarkentaa..

Tarkoitatko kuvailla värin yleisessä merkityksessä vai viittaatko mahdollisesti kaikkiin väreihin? 

Miksi juuri valkoinen kuvaa asiaa parhaiten? 

-Jesus Christ!

On muuten elävän elämän koettu esimerkki.

En minä tahallani ketään yritä ärsyttää, onnistun vain siinä yllättävän usein.

Minulle yleiset merkitykset eivät riitä, kun pyrin ymmärtämään toista ihmistä ja tutustumaan juuri häneen ja hänen ajatusmaailmansa ihmisenä, yksilönä. Tai asiaan sen eri puolilta. 

Kerran eräs putkiasentaja ärsyyntyi minuun, sillä esitin hänelle miljoona kysymystä siinä vieressä, kun hän työskenteli.

Jostain syystä ärsyynnys haihtui, kun hän ymmärsi etten arvostellut häntä millään tavoin, olin vain tavattoman kiinnostunut oppimaan toimintatekniikan asiassa, jota hän korjasi.

Hän siis opetti minua ja vastaili kysymyksiini lopulta. Minusta hän oli oikein mukava ihminen.

Hänen arvionsa minusta jäi selvittämättä.

Kysymykset eivät välttämättä kyseenalaista. 

Niin ne kuitenkin helposti koetaan. 

Ja, jos ei ole tietoa tai ei osaa tietoaan toiselle sanoittaa, se koetaan hyvin herkästi arvosteluna. 

Tai koetaan ettei osaa vastata oikein. 

Niin. Emme ole matikan tunnilla koulussa alakoululaisina. Näihin ei ole olemassa vääriä vastauksia.

Sen sijaan tarkentavia kysymyksiä on aina! 

Ihmisestä itsestään kysellessä ajatellaan ensimmäisenä tunteita. Tai tunteiden kautta. Silloin, kun näin on, se koetaan arvosteluna. 

Jos ihan nyt yksinkertaistan omaa ajatusprosessiani, se menee näin.. 

Kysyn.. - Tykkäätkö kaalilaatikosta? 

Vastaus.. - En. 

Minä jatkan.. - Syötkö silti? 

Vastaus.. Kyllä tai ei. 

Miksi tämä voidaan kokea arvosteluna ihmistä kohtaan tai ihmisen ihmisyyttä kohtaan? 

Siksi, että kaalilaatikko herättää tunteen. Tämä tunne on muodostunut jossain tilanteessa oletko syönyt tai olet kieltäytynyt syömästä. 

Nyt se sama tunne assosioituu minuun, koska satun kysymään kaalilaatikosta. 

Jos tuo tunne aiheuttaa huonommuuden tunnetta, silloin minä olen vaaravyöhyke. 

Eli, en kysynyt mitä tunnet kaalilaatikkoa kohtaan, halusin tietää syötkö sitä ja kuinka mielelläsi.

Perusteluissa on sama homma. 

Oletetaan toisen ymmärtävän automaattisesti sekä jakavan oman tunteen kautta ymmärryksen. Vähintään. 

Minua seuranneet tietävät etteivät tunnepohjaiset perustelut ole aina perusteluja tai perusteltuja perusteluja. 

Minä vaadin lapsiltakin paneutumista näihin asioihin. Luotan kaikenikäisten ihmisten kykyyn käyttää aivokapasiteettiaan. 

Lapsetkin joutuvat selittämään ja perustelemaan. Pohtimaan erilaisten ilmaisujen eroja. Perustelemaan asioilla, ei tunteilla. 

Toki ikätasot huomioiden. 

Se on suurinta pääomaa taitojen osalta, mistä elämässä heille ja meille kaikille on hyötyä.