Olen kuluneena vuonna pohtinut paljon itseäni ja sitä syvintä olemusta, joka tekee minusta minut.
On siis taas aika tehdä järisyttäviä paljastuksia, heh heh...
1. Minulla ei ole salaisuuksia
Näin olen tosiaan aina luullut. En tietoisesti ole koskaan salannut mitään keneltäkään. Tai näin minä luulin.
Tajusin tässä vastoittain, että on ollut yksi asia, jota en ollut koskaan kertonut kenellekään.
En ole tietoisesti asiaa salannut, mutta olen pitänyt sen omana tietonani, ehkä jopa siitä syystä, että se on asia, joka kuuluu pelkästään minulle.
No tämäkään ei ole enää salaisuus, koska sen tietää jo muutama ihminen, joten senkin voin nyt jo paljastaa..
Olen aina ollut musikaalinen. Sitä ei ole koskaan tunnustettu perheen tai suvun toimesta. Sitä on pidetty enemmänkin hävettävänä asiana.
Minä kuitenkin haaveilin teini-ikäisenä musiikista ammattina. Halusin opiskelemaan musiikkia Englantiin. Ja paljastetaanpa vielä sekin, että halusin opiskella sellon soittoa!
2. Musiikki elää vieläkin
Musiikki ei ole hävinnyt elämästäni, vaikka olen sen seireenin kutsun yrittänyt hyvin tehokkaasti vaientaa.
Nyt vain haaveet ja toiveet ovat tietenkin hieman erilaisempia ja ehkä myös realistisempia.
Seuraava haaveeni on hankkia bongorummut ja opetella niitä soittamaan.
Sain myös ihanan laulukokemuksen tänä kesänä. Kirkossa sai laulaa sydämensä kyllyydestä ihan oikean bändin soittaessa. Mikä mahtava kokemus.
Lienee turha sanoa, että filharmonikkojen uudenvuoden konsertit Wienistä, vaikkakin television välityksellä, ovat itsestäänselvyys. Lisäksi sinfoniaorkesterin näkeminen ja kuunteleminen livenä on suuri haaveeni. Sibelius on kansallisromanttisella otteellaan sukeltanut suoraan sieluuni.
Panhuilu on lempisoittimeni. Sitä musiikkia en kyllästy kuuntelemaan.
3. Minulla on ajatus kodista
Tämä hieman järkytti minua. Löysin nimittäin vanhan päiväkirjani, johon olen 17-vuotiaana kirjoitellut ajatuksiani ylös.
Olen siis ajatellut olevani kulkuri, sellainen jolla ei ole juuria ja joka ei PYSTY juurtumaan minnekään.
Kuitenkin olen löytänyt tuon omaa kotiani kuvaavan ajatuksen jo silloin nuorena. Kuka muistaa tv-sarjan Puhtaat valkeat lakanat ja Raikkaan perheen kodin Onnelan?
Sellainen valkoinen iso talo järven rannalla, johon koko suku voi kokoontua, ja se on kaikille koti. Yksinkertaisesti koti, turvapaikka on minun oma ajatukseni siitä, mitä sana koti minulle edustaa.
Olen myös ilmeisesti syntynyt väärällä vuosikymmenellä, koska ajatuksena koko perheen ja osan sukuakin asuminen samassa taloudessa on ajatuksena tavoiteltava.
Lisäksi mielestäni perhe määritelmänä käsittää muutakin kuin vain biologiset sukulaiset, nimittäin ne, jotka ovat todella tärkeitä ja merkityksellisiä henkilöitä.
Tällä hetkellä en voisi elämässäni olla kauempana tuosta ajatuksesta. Mikä on mielestäni sääli.
Kuitenkin muotoilin ajatusta materiaalisesta onnesta tässä vastoittain ja loin ajatusta siitä, että saattaisin olla hyvinkin onnellinen, jos asuisin matkailuautossa ja saisin valita aina pysähtymispaikkani sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.
Olen tällä hetkellä hyvin kaukana elämässäni myös tästä ajatuksesta.
Edelliset paljastukset voit lukea tästä linkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti