Faktat eivät valehtele?

Muistatko sen leikin, totuus vai tehtävä? Taisipa Maija Vilkkumaakin laulaa totuuttaa ja tehtävää aikoinaan.

Totuus, tuo niin moninainen asia.

Minä olen niin yksinkertaista vuosimallia, että mielestäni on olemassa vain faktoja, tosiasioita.

Tosiasiat EIVÄT koskaan ole kuorrutettu tunteilla, tuntemuksilla tai mielipiteillä.

Ne vaan ovat. Pelkkiä faktoja. Puhtaita tosiasioita.

Puhuin edellisessä kirjoituksessani siitä, millainen vaikenemisen kulttuuri Suomessa vallitsee.

Silloin, kun emme voi puhua ihan totuutta, puhumme yleensä muunneltua totuutta.







Yleensä muunneltu totuus pääsee ääneen silloin, kun jokin asia hävettää meitä. Hävetys taas johtuu siitä, että tapahtunut asia ei mielestämme vastaa yleistä käsitystä ja odotusta siitä, kuinka sen pitäsi olla. Tunnemme joko riittämättömyyttä tai epäonnistumisen tunteita.







Ihminen itsekin voi alkaa uskoa tähän muunneltuun totuuteen, koska sitä toistetaan usein. Myös sen takia, että voi olla helpompaa hyväksyä muunneltu totuus, kuin oikeasti vallitseva totuus. Silloin kun pyritään selittämään tosiasioita parhainpäin, se voi vääristää vallitsevaa tosiasiaa, kun se joko mitätöidään tai vastaavasti suurennetaan johonkin sellaiseen, mitä halutaan asian edustavan.


Tällöin asia muuttuu niin, että luodaan mielikuvaa, eikä enää kerrota tosiasiaa.







Tosiasioiden kieltäminen on myös hyvin yleinen asia. Ei vaan kertakaikkiaan voida hyväksyä asioita niin kuin ne ovat. Joko todella "unohdetaan" koko tosiasian olemassaolo tai vastaavasti pyritään kaikin keinoin painamaan tosiasia unholaan. Eikä myönnetä mitään, vaikka koko seurakunta näkisi asian edessään.


Tässä yhteydessä voidaan puhua myös niin sanottujen kulissien ylläpitämisestä. Luodaan väärä totuus ja nähdään jumalattoman paljon vaivaa, jotta puhdas totuus ei vaan koskaan paljastu.







Ja sitten on olemassa ihan tietoinen valehtelu. Sille voi olla syitä jopa enemmän, kun pystyn itse keksimään. Koetaan vain elämä syystä tai toisesta mielekkäämmäksi valehtelemalla asioista.

Miten ihmeessä evoluutio on voinut tehdä meistä totuutta karttavia yksilöitä?

Miksi psyyken kehitys ei salli elämistä pelkkien tosiasioiden varassa?

Pakoilemmeko tosiasioiden tuomaa vastuuta mieluummin niin paljon, että alistumme elämään valheessa?

Minun ajatukseni asiasta on, että on paljon paljon paljon helpompaa kohdata tosiasiat eli faktat juuri niin kuin ne ovat. Käsitellä asiat ja tunteet faktoihin nojaten.






Faktat eivät satuta ketään. Ne ovat pelkkiä tosiasioita. 

Kuitenkin se, miten suhtaudumme näihin faktoihin, voi aiheuttaa tunnepuolella liikennettä suuntaan tai toiseen.







Ajatusmallit opitut tai itse työstetyt, kuitenkin auttavat ratkaisemaan sen, kuinka me voimme perustaa arkemme siihen, ettei tarvitse keljun konsteja.







Tällöin vapautuu energiaa. Myös muistitilaa, koska ei tarvitse ajatella koko ajan, mitähän nyt kenellekin voi kertoa. Lisäksi väittäisin, että omantunnon kanssa eläminen on hyvin paljon helpompaa, kun nojaa arjessaan faktoihin.