Shoppailua ja pyyhkeitä

Olen tänään ollut ostoksilla. Kyllä. Ostoksilla, ihan oikeissa kaupoissa. 

Hyi, en varmasti mene ihan heti uudestaan! Jos joku ehdottaakin shoppailua, kiitos, saa mennä ihan keskenään, ilman meikäläistä.

Minulle esitettiin tänään kysymys: Eikö sinua ota päähän kaikki tuo kipu, hitaus, väsyminen, kepit ja muiden tiellä olo?

Jäin ihan pohtimaan asiaa, kun nyt on 5 tuntia ihan käytännön kokemusta takana.

Vastaukseni on: Riippuu tilanteesta ja riippuu olotilasta.

Tänään sain pyyhkeitä seuralaiseltani siitä, että koko ajan pyytelen kanssaihmisiltä anteeksi, milloin mitäkin. Olen edessä, olen muita hitaampi, milloin en kuule kunnolla jne.






Hän melkein suuttui minulle siitä, että ota nyt ihmeessä oma paikkasi, koska ihan yhtäläinen oikeus myös sinulla (siis minulla) on kulkea ja olla, kuin muillakin.

Onko kohteliaisuuden ja oman tilan menettämisellä oikeasti olemassa jokin raja? Vai onko se veteen piirretty viiva?

En häpeile omaa sairauttani tai vajavaisuuttani. Siitä ei suinkaan ole kysymys, nyt kun olen asiaa tässä pohtinut.






Kyse on siitä, että tottakai, jos pyydän tietä, olen kohtelias. Pyydän yleensä myös hitauttani anteeksi, koska oman kokemukseni mukaan, ihmiset eivät silloin niin herkästi hermostu. 






En pyytele siis anteeksi sitä, että olen tällainen kun olen, vaan yritän olla sivistynyt ja ottaa myös kanssaihmiset huomioon, koska minun tilanteeni yleensä aiheuttaa vaivaa myös muille.






Esimerkiksi kaupan kassalla maksaminen ja siitä sitten poisselviäminen on asia, joka saa hyvin monella ihmisellä verenpaineen huippulukemiin, jos eteen sattuu hitaampi kulkija. Kun asiaa joko pyytää ihan reilusti anteeksi, tai muotoilee asian leikkimielisesti niin, että kuitenkin pahoittelee asiaa, verenpainetasot huomattavasti ovat matalammat, kuin ilman asian huomioimista.







Vielä palatakseni tuohon minulle esitettyyn kysymykseen, se minua risoo aika-ajoin, etten jaksa niin kuin haluaisin jaksaa.






Tänäänkin, tiesin väsymyksen iskevän. Olen ollut muutaman viikon kuumeessa taas, ja se vaikuttaa vireystasoon ja fyysiseen jaksamiseen ihan heti.






Olen siinä suhteessa kuin pieni koiranpentu. Jaksaa puurtaa, mutta kun virta loppuu, se loppuu aivan niille sijoilleen. 






Olisihan se ihanaa, että kaikki asiat, jotka tekevät minusta sairaan, olisivatkin poissa ja olisin terve.

Se on kuitenkin pelkkää utopiaa. 

Ihan turha hermostua siitä, että on mitä on. Minä olen tällainen ja joku muu on toisenlainen.






Täytyy vain järjestää oma arki sellaiseksi, että asiat hoituvat.






Hyvä on kokeilla myös rajojaan, kuten minä tänään.. siitä sitä sitten huomaa, mikä on itselle hyväksi.

Ja myös se, pitääkö niistä asioista oikeasti,  ja tarvitseeko niitä arkeensa, mistä ympäristö saattaa sanoa sinun jäävän paitsi.