Stalkkeri

Kuulkaas kuulkaas. On tämä elo vain merkillistä.

Luulisi meikäläisen olevan jonkin sortin julkimo tai ainakin läheisesti sellaiselle sukua, sillä minulla on oma stalkkeri.

Pitäisiköhän vetää kettupuuhka hartioille ja patsastella pitkin pihamaata paremman väen tyyliin.. 

No, minähän en kuollutta elukkaa tuossa muodossa päälleni voi laittaa, joten tämän toteuttaakseni minulle jäisi vaihtoehdoksi mennä hoodeilla pyörivältä kettumuorilta kysymään.. 

-Anteeksi arvoisa kettumuori, voisitteko hetken näytellä harteillani kettupuuhkaa, jotta voin arvolleni sopivasti olla hetken näytillä? 

Luultavasti kettumuori sanoisi painokkaasti.. - Hipsipä hiivattiin siitä! 

Siis MINÄ en tajua tätä. Ja se on paljon silloin sanottu se. 

Minä olen ihan tavis. Niin kuin on moni muukin ikäiseni yksinään asuva ihminen samassa talossa. 

He saavat olla ja elää täysin rauhassa, mutta minä en. 

Tämä herättää väistämättä yhden ainoan kysymyksen. 

-Miksi minä olen niin kiinnostava? 

Kysehän täytyy olla jostain muusta kuin terveydentilastani tai siitä millaista arkeni on.

Olen pohtinut sitä, maksaako joku hänelle minun häiriköinnistäni?

Ihan heti ei kyllä tule ketään mieleen, joka sellaisesta hyötyisi. Tai kokisi tarvetta tälläiseen toimintaan. 

Ja miten paljon ihmiselle pitää maksaa, jotta jaksaa tehdä näinkin mittavan uran eli 7 vuotta, kuin minun stalkkerini on tehnyt?

Luulisi stalkkerinkin jo kuolevan tylsyyteen minua vahtiessaan.

Minä en henkilökohtaisesti tunne tätä stalkkeria lainkaan.

Silläpä minua tällainen täysin tuntemattoman ja vielä paikkakunnalle junan tuoman ihmisen kyttäys ihmetyttääkin niin suuresti.

Mikä on motiivi?

Ja mikä juuri minussa on niin kummallista tai ärsyttävää, että täytyy levitellä kaikenmaailman juoruja pitkin pitäjää?

Eihän minua edes tunne täällä juuri kukaan. Ainoat, jotka voivat ottaa jutut tosissaan ovat lähitalojen ihmiset.

Ihmiset, jotka ovat tunteneet minut jo yli vuosikymmenen. Ihmiset, jotka ihailivat Dankoa. 

Ja ihmiset, jotka voivat minulta koska vain tulla kysymään miten asiat oikein ovat. Ihmiset puhuvat minulle. Vielä. 

En näe stalkkerille tässä mitään kestohyötyä. 

Tuskin hän on millään tavoin romanttisessa mielessäkään kiinnostunut minusta. En jaksa uskoa siihen. 

Ja, jos näin olisi, olisi hänen toimintansa hiukan erilaista. 

Jos hän välittäisi tietoja minusta jollekin taholle, olisivat ne kyllä aika tylsiä. 

Jos siis hän pitäytyisi totuudessa. 

Näen tämän asian niin, että jos joku tuntee tarvetta minusta tietoja saada, siihen on tehokkaampiakin keinoja olemassa. Ja nopeampia. 

Vaikea nähdä tätäkään motiiviksi. 

Lisäksi minä olen niin epäkiinnostava ja ennalta arvattava tai ennakoitava, etten usko kenenkään vaivautuvan tällaiseen. 

Senhän täytyisi silloin olla ihminen, jota kiinnostan jostain syystä tai joka tuntee minut ennestään. 

Kukaan ei näe vuokseni NÄIN paljon vaivaa pelkkien oletusten tai epätarkkojen tietojen vuoksi. 

Eihän siinä ole mitään järkeä! 

No entäs yksinkertaisesti hulluus sitten? 

Niin. Minähän en pysty sitä diagnosoimaan. 

Hänen toimintansa on kuitenkin täysin järjestelmällistä, joten se ei ole merkki hulluudesta. 

Ja samasta syystä en usko myöskään sairauteen. Toiminnassa olisi epäjohdonmukaisuutta. 

Mitä hän hyötyy minusta?

Miksi juuri minä olen niin kiinnostava? 

Minulla ei ole muuta sanottavaa hänelle, kuin

HIPSIPÄ HIIVATTIIN SIITÄ!