Liike

On hyvin yleistä, että niinkin itsestäänselvä asia kuin liikkuminen ymmärretään jopa ihan väärin.

Ainakin silloin, kun on kyse sairastuneesta ihmisestä.

Hokema liike on lääke pitäisikin vääntää muotoon, liike on lääke silloin, kun se tehdään oikein. 

Eli rautalankaversiona, nyt otetaan kantaa siihen miten liike pitää suorittaa, ei siihen kannattaako liikkua. 

Olen itse aina ihaillut tanssijoita. Heillä on kehossaan liikevoimaa, jäntevyyttä ja he hallitsevat liikekielen.

Kehon tuottama liike ei ole aina niin yksinkertaista.

Jos on kertaakaan katsonut ja KUUNNELLUT mitä TTK-tuomarit sunnuntaisin kilpailijoille kertovat,

Voi ymmärtää, että asioiden tekeminen oikein vaatii taitoa.

Asioita voi tehdä myös niin, että ne näyttävät olevan oikein. Tai ainakin sinne päin.

Eli liikkeen tuottaminen OIKEIN on tärkeämpää, kuin liikkeen määrä. Joissain tapauksissa voidaan saada vahinkoa aikaiseksi tekemällä liikettä väärin tai tekemällä sitä niin, että se saattaa näyttää oikealta. 

Itse olen ymmärtänyt erään unelmani olevan aivan mahdoton enää toteuttaa. 

Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on vapauttanut uskomattoman suuren määrän aivokapasiteettia muuhun työskentelyyn. 

Kyse on liikkeen tuottamisesta. 

Nuorempana treenasin lujaa, kovaa ja vauhdikkaasti. Kehossa piti olla voimaa. 

Ihmettelin aina, miksi fyysinen tekeminen vaatii minulta niin paljon enemmän kuin muilta. Palautuminen ei toiminut ollenkaan. 

Kun sitten sairastuminen koitti, oli tavoitteena päästä taas kehollisesti hyvään ja liikunnalliseen kuntoon. 

Se on ollut sitä aivan tänne saakka, kunnes tein rehellisen arvioinnin omasta tilastani. 

Samalla ymmärtäen, etten menetä mitään muuttaessani suuntaa asettamilleni tavoitteille. 

Terveen ihmisen on todella vaikeaa ymmärtää sitä, kuinka aivot ovat se kehon liikuttaja. 

Liikkeen tuottaminen vaatii aivan uskomattoman määrän aivotyötä. 

Se voi olla hyvin paljon rasittavampaa, kuin satasen juoksu. 

Eli, silloin kun mietitään vakavasti sairaan liikuntaa, täytyy pohtia tavoitteet aina liikkeen tuottamisen kautta. 

Tätä on hieman vaikea havainnollistaa, sillä tässä on erittäin tärkeä pointti, miksi tämä pitäisi ymmärtää. 

Nimittäin, jokainen ymmärtää ihmiskeholla olevan jonkun tietyn painon. 

Luullaan, että jalat koskettavat maata aina samassa painossa, joten painonsiirrot ja kehon liikkeet on helppo toteuttaa. 

Näin ei ole silloin, kun aivojen toiminnoissa on mukana filtteri vääristämässä liikettä. 

Se on uskomatonta, miten ihmisen jalka periaatteessa ja käytännössä painaa jotain, mutta ihminen itse tuntee sen painottomana. 

Tästä syystä kehon liikekieli ei ole enää normaali eikä totuttu, 

VAIKKA liikkuminen saattaa vierestä NÄYTTÄÄ lähes normaalilta. 

Tässä painottomassa tilassa väärin suoritettu liike voi siis saada aikaan pysyvää ja vakavaa haittaa. 

Tämä on asia, joka ei muuksi muutu käskemällä vierestä tai itsekään käskemällä. 

Se muuttuu muuksi VAIN tekemällä liike oikein. 

Kuitenkaan toistojen määrä ei takaa sitä, että liike jää kehoon muistiin. 

Aina liike muodostetaan aivojen kautta. Tietoisesti. 

Sillä tavoin se eroaa normaalista itsestäänselvästä liikkeentuottamisesta. 

Tietoisesti koko ajan sitä tehden liike vie koko kehon voimavaroja, joten palautumiseen voi helposti mennä useampi kuukausi. 

Tämähän se on usein ongelmana, kun pohditaan sairaan ihmisen liikettä. Ei kyetä ymmärtämään sitä työn määrää, jonka sairaudesta kärsivä keho todellisuudessa tekee ja suorittaa. Sitten kun se on tehtävä vielä oikein. 

Hyvä. Nyt ymmärretään miten suuren työn takana liike on. 

Pitäisi kyetä käyttämään aivokapasiteettia vielä muuhunkin. 

Liikkeen tuotto on vaatinut niin suuren osan ja väsyttänyt aivot, joten ajatus ei oikein enää kulje. 

Eli, täytyy ottaa kokonaisuus huomioon silloin, kun pohditaan arjen valintoja. 

Mitä arjessa pitää saada suoritettua? Käytössä on voimavaroja tietty määrä, kuinka ne siis kannattaa jakaa optimaalisesti? 

Jokainen tekee tämän jaon itselleen sopivasti. Jokainen on siitä itse myös vastuussa. 

Ulkopuolelta tuleva paine, mitä kenenkin kuuluisi tehdä ja jaksaa tehdä, on kuitenkin hyvin epäilyttävää ja holhoavaa. Se ei kuulu normaaliin kanssakäymiseen tai toisen ihmisen kunnioittamiseen olipa kyse kenestä tahansa.

Nyt kun itse jätin nuo haihattelut pois ja keskityin oikeasti tosiasioihin, liikkeen tuottaminen on ollut helpompaa. 

Nämäkin liikkumisen toteuttamiset sekä tavoitteet teen ja kärsin itseäni varten. Omaa tulevaisuutta varten. Omia tarpeita ja niiden toteutusta varten. 

Ei kenenkään toisen. Ei kenenkään ulkopuolisen. 

Kun pitäisi pitäisi- ajatus jää pois, jää jäljelle todellinen kehitys, jonka itsekin huomaa. Tämä vapauttaa aivokapasiteettia tekemään liikettä oikein. Silloin sitä myös huomaamatta tulee määrällisestikin tehtyä. 

Liikun, mutta teen liikkeen mieluummin oikein.