perjantai 22. lokakuuta 2021

Suojelun lopetus







Vastuusta puheen ollen.. Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että en voi loputtomasti kantaa vastuuta toisten puolesta.



Se vain ei ole oikein. Ensinnäkin se estää totuutta tulemasta julki. Toisekseen, ei ole minun tehtäväni vääristää kenenkään oppiläksyjä. 



Vaikka tietyt ihmiset tietyissä asioissa loivat minulle roiston roolin, ja sitä on todella hyvin uhriutumalla pönkitetty,


On tullut aika kohdata tosiasiat. Suojelutoiminta on nyt päättynyt. 



Olen pyytänyt omalta osaltani tietyiltä ihmisiltä anteeksi, että olen ottanut kannettavakseni minulle sysätyn vastuun. 


Olen toiminut väärin hyvin vaikeissa tilanteissa. Vaikka olen uskonut toimineeni oikein. 



Vaikuttimeni ovat olleet puhtaasti elämää suojaavat. 


Nyt katson, että jokaisen kohdalla tämä kriteeri täyttyy. 



Olen myös hienovaraisesti hoitanut asiaa eteenpäin. Yhdessä on pohdittu keinoja selviytyä. 


Keinottomaksi tai ilman tukea en ole ketään jättänyt. Osa on voinut katkaista välit ihan OMASTA tahdostaan.



Eli, jokaisella on nyt mahdollisuus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla ja käsitellä asiat. Sekä ottaa se vastuu, joka kenellekin kuuluu, niin itsestään kuin ympäröivästä elämästä. 



Jos ihmiseltä loputtomasti peitetään asiat ja vääristetään omat kokemukset, sillä on hyvin pitkälle ja useaan sukupolveen vaikuttavia ilmiöitä. 



Loppujen lopuksi ihminen sisimmässään tietää totuuden. 


Se puskee pintaan lopulta jossain vaiheessa. 


Onhan se väärin, että muut ovat tienneet ja pitäneet toista niin heikkona ettei totuutta kestä. 


Se vie luottamuksen niihin henkilöihin, jotka ovat toimineet näin. Kyse on siis jonkinasteisesta petoksesta. 



Kenelläkään ei siis ole oikeutta viedä toiselta totuuden, oppimisen ja vahvistumisen mahdollisuutta. 


Ei myöskään minulla. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti