Rangaistus

Minua on pidetty jotenkin lepsuna tai hellämielisenä rangaistuksien suhteen. 

Tämä kaikki juontaa juurensa siihen, että hillitsen kaikkia, jotka vihan vimmassa kuvittelevat antavansa opetuksen tai kostavansa jotain jollekin puolestani.

Niin.. En ensinnäkään ymmärrä tuota raivon valtaa. Se on kovin lyhytnäköistä. Olen jo aikaisemmin perustellut tätä näkemystäni.

Vain ne, jotka eivät ole koskaan rikollista mielenlaatua ja sen toimintapoja kohdanneet voivat syöksyä peitset tanassa kostamaan vääryyksiä ja uskoa siihen, että oikeus koittaa ja nyt nämä väärintekijät uskovat, kun olemme antaneet heille kunnollisen selkäsaunan ja opetuksen. 

Hohhoi. Niin varmaan. 

Vaikka oma oikeustaju kuinka haluaisi kostaa ja kuinka pitäisi oma raivo ja avuttomuudentunne saada purettua oikeaan kohteeseensa, silti näin toimien tulee vain vahvistaneeksi rikollista toimintamallia. 

Sehän nyt tuskin on tavoitteena. 

Vaikka rikoksia tehnyt ihminen, puhutaan nyt toisen henkeen ja terveyteen kajoamisesta sekä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 

kuinka pelkäisi fyysistä kostoa, silti he jäävät väkivallalla kostaessa voitolle. 

Pohditaanpa ensin miksi he pelkäävät fyysistä väkivaltaa..? 

He ovat sen alan mestareita. Yleensä useita rikoksia tehnyt ihminen on perehtynyt ihmisen anatomiaan. He ovat opiskelleet sen, miten ihmistä voi satuttaa. He tietävät mikä pitkittää kipua, mikä saa ihmisen kuolemanporteille ja sieltä tarvittaessa takaisin. Yhä uudelleen ja uudelleen. 

He siis tietävät kivun ja kidutuksen vaikutukset kehoon ja myös mieleen. He osaavat joko suhtautua asiaan toisin kuin tavallinen talliainen tai he osaavat korjata tulleita vahinkoja.

Tämä VALITETTAVASTI aiheuttaa sen, että heille fyysisen väkivallan kokeminen on sulka hattuun. 

Se tuo heille vallan. He saavat näin tietoa siitä, kuinka heitä kohdellaan, vaikka he veisivät jonkun hengen. 

Lisäksi he voivat uhriutua ja saada sympatiaa, onhan heihin kajottu. 

Kolmas ja kaikista VAKAVIN seuraus on se, että he saavat reaktioita aikaan. He saavat kaipaamansa huomiota ja julkisuutta, joka vahvistaa heille sen, että rikoksien tekeminen on oikea tie. He saavat NAUTINTOA! 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä tätä markkinatalouden kyllästämää maailmaa, jossa glorifioidaan rikollisia ja heidän tekojaan. 

Kun olet tehnyt jotain kamalaa, joudut vankilaan, mutta sitten tulee kirjaa, tv-sarjaa tai elokuva. 

Kuinka monen uhrin kokemuksista, kamppailusta tai elämästä on tehty samoin? Ei kovin monen. Ihmisen kokema vääryys ja tuska kun ei myy. 

Ja siitä selviytyminen on kaikkein vaikeinta. Ei kituminen ketään kiinnosta. 

Vaikka raha ja talous tätä maailmaa pyörittävät, emme pääse silti pakoon sitä tosiasiaa, että rikoksia tehdään koko ajan ja enenevässä määrin. 

Omasta kuplasta käsin voi olla hyvinkin jännittävää lukea täysin erilaisesta elämästä ja valinnoista, kun se on niin kaukaista. Näin tekee vain ihminen, joka on AINA ollut turvassa. 

Kuitenkin joukossamme on AINA niitä, joille rikollinen elämä ei ole vierasta. On helppoa luisua kaidalta tieltä rikoksen maailmaan, koska esikuvia löytyy kyllä. 

Tämän minä henkilökohtaisesti haluan kitkeä maailmasta. 

Rikollisille annettavan nautinnon, josta he saavat kunniaa. 

Jos minulla olisi mahdollisuus toimia rikoksia tehneen kohdalla, toimisin näin.. 

Kun yleensä narsismi on rikollisia vaivaava ominaisuus, he eivät näe sitä, 

että heistä EI jää jäljelle, kuin pelkkää tyhjää. 

He eivät ole mitään, he eivät ole ketään. He eivät ole todellisia, koska heidät unohdetaan välittömästi, jos heille ei huomiota vallan tyrkytä. 

He eivät herätä edes mitään tunteita. Heitä ei siis käytännössä ole enää olemassa. 

Heidän tekonsa pitävät heidät hengissä, ihmisten mielissä ja tunteita herättävänä yksilönä. 

Kun heiltä viedään heidän tekonsa. He jäävät kokonaan unholaan. 

Henkilökohtaisesti pitäisin huolen, että UHRIEN tarinat, elämä ja uhraukset elävät edelleen. Heistä kirjoitetaan, heitä muistellaan ja heitä ja heidän elämäänsä glorifioidaan.

Tehdään kyllä selväksi, mitä heille on tehty, mutta tekijää ei nimeltä mainita.

Lisäksi tämän tekijän heittäisin selliin, ja avaimen lähimpään kaivoon.

Niin ei kuitenkaan oikeusvaltiossa toimita, joten selliin kyllä.

Kun tekijä sitten ajastaan kuolee, tuhkaisin tämän ja hautaisin nimettömään hautaan.