sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Neutraaliko?






Lapsuudessa tapasin erään henkilön jonka käytöstä olen tässä muutaman viime päivän ihmetellyt.



Kyseessä on mieshenkilö. Kun yritin luonnehtia häntä, huomasin olevani jokseenkin sanaton.



Sanaton siksi, etten oikeastaan voi luonnehtia häntä mitenkään.



Hän oli täysin neutraali. Esimerkiksi, en voi sanoa hänen pitäneen lapsista. En myöskään voi sanoa, etteikö hän olisi pitänyt lapsista. 




Ystävällinen, mutta hyvin huomaamaton tyyppi. Puhui ja ei puhunut. Kaikkea juuri niin sopivasti, että mikään yksityiskohta ei vaan jää mieleen.




Jäinkin pohtimaan tuollaisen mahdollisuuden prosenttiosuuksia.



Kuinka ihminen onnistuu olemaan täysin neutraali, joka samaan aikaan on ja ei ole? 



Tulin siihen tulokseen, että hyvin harvinaista on.


Ihminen herättää aina jonkin tunteen.



Pohdin, miten on mahdollista, että edes sitä eli tunnetta ei tullut?




Minä kuitenkin muistan tämän henkilön kiusaamistilanteesta, jossa häntä kiusattiin ja hänelle ilkeiltiin.



Ei mitään vastakaikua, ei tunnetta.



Huomasin pohtivani sitä, että luontaisesti se on aika mahdotonta. Tuollainen käytös ja itsehillintä ovat todella pitkän treenauksen tulosta.



Tulin heti ajatelleeksi muutamaa ammattia, jossa tällainen käytös ja sen opettelu sekä ankara treenaus ovat tarpeen.



Väkisin tulin pohtineeksi, kohtasinko oikeasti ihmisen vai luodun hahmon, joka oli roolissaan?



Eipähän tuo varsinaisesti minulle kuulu. Ihmettelin vain, kun en löydä kyseisestä henkilöstä mitään tietoja. 



Olisin tarkistanut pari mieltäni vaivaamaan jäänyttä kysymystä. Näin ollen en löytänyt niihin vastauksia.



Yksi asia jäi kuitenkin valmennusmetodini haaviin. 


Oliko tämä ihminen hyvis vai pahis? 


Mitä suuremmissa määrin hyvis. 



Vaikka häneen ei saanut mitään kontaktia, häneen luotti silti, vaistomaisesti. 


Hän ei luonut pelkoa, eikä halunnut hallita. 


Onhan sekin ihmisestä jo paljon sanottu ja tulkittu. 


Eli ihan läpeensä neutraali hän ei onnistunut kuitenkaan olemaan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti