Identiteettiä etsimässä

Viime viikonlopun Tanssii tähtien kanssa lähetyksessä Vappu Pimiän kuontalo oli muuttunut polkasta pitkiksi kutreiksi.

Hän sanoi mielestäni todella hauskasti haastattelussa, että hänellä ei ole pitkähiuksisen ihmisen identiteettiä.

Tämä jäi mietityttämään minua kovin. Ei hänen kauniit hiuksensa, vaan mistä identiteetti oikein koostuu.

Psykologian osa-alueilla sitä määritellään hyvinkin tarkoin. Sillä jopa selitetään yksilön käyttäytymistä tiettyjen raamien sisällä.

🌺Identiteetti luo laajan merkityksen koko olemiselle.

Se syntyy omien luontaisten mieltymysten mukaan yhdessä ympäröivän maailman kanssa vuorovaikutuksessa.

Se vaatii kokeilemisen, hylkäämisen ja hyväksymisen prosesseja lujittamaan syntyä.

🌺Ja oman identiteetin muotoutuminen johtaa oman yksilöllisyyden löytämiseen.

Tähän tarvitaan myös negatiivista palautetta, jotta lopulta itsenäistyminen ja samankaltaisuuden tarve muuttuu pyrkimykseksi yksilöllisyyteen. 

Silloin ollaan tiellä, jossa uskaltaa puolustaa omaa minuuttaan, arvojaan ja elää niiden mukaisesti.

Tämä on vain siitä hassua, että identiteetti kehittyy koko elämän ajan. Kaikkien yksilön kokemien haasteiden pohjalta. 

Merete Mazzarellan mukaan identiteetin pohtiminen on modernin ajan merkki. Ennen 60-lukua tätä tuskin edes mainittiin. Olemme kaikki tosiaan aikamme lapsia. 

Nykyään individualismin eli yksilökeskeisyyden aikana siitä on tullut merkittävä ja keskeinen kysymys. Liittyyy tarpeeseemme löytää elämälle tarkoitus. 

Tämä tarkoittaa muuta laajempaa olemassaolon tarkoitusta kuin suorittamista tai valittuja rooleja. 

🌺Toki rooli voi olla osa identiteettiä, mutta sen täytyy olla sellainen, josta ei tahdo luopua. 

Roolit vaihtuvat elämässä joskus äkillisestikin. Niin positiivisten kuin negatiivistenkin tapahtumien myötä. 

Mazzarellan mukaan etsiessämme vastauksia ulkopuolelta jopa lääkärin antamasta diagnoosista voi tulla identiteetti. 

🌺Identiteetti on aina oma valinta. 

Jäin itse pohtimaan tätä. Tämä iski tajuntaani lujaa. 

Ymmärsin tuon pohjalta miksi minua pidetään epäilyttävänä niin lääkäreiden toimesta, kuin ei oikein hyväksytä kipupotilaidenkaan joukkoon. 

💥Minulla ei ole kipuihmisen tai sairaan ihmisen identiteettiä. 

Se on vain yksi suoritettava rooli minulle. Voin luopua siitä mieluusti koska vain.  

Oma identiteettini koostuu ihan muusta, kuin tästä nimenomaisesta roolista. 

Identiteetti on minulla sen verran vahva, että se saa epäilemään roolia ja sen olemassaoloa. Rooli ei mitenkään korostu, kun on kyse identiteetistäni. 

Joskin jokainen, joka minut tapaa livenä ei kyseenalaista asiaa enää sen jälkeen. 

Tai ehkei sairautta niinkään kukaan kyseenalaista, vaan suhtautumiseni siihen ja niihin yleensä vaatii ihmistä poistumaan uhrin asemasta, joten minun käytökseni ei vahvista kenenkään uhri-identiteettiä. 

Tämä puolestaan saa aikaan vastuun, joka jokaiselle aikuiselle itsestään kuuluu. Se saa myös tuntemaan syyllisyyttä siitä, ettei siihen välttämättä siinä hetkessä pysty tai yllä. Tai halua. 

Siksi minun suhtautumiseni voi tuntua hyvinkin epänormaalilta, koska minun jos kenen pitäisi ymmärtää sairaan asema. 

Tässä voi nousta vallalle ajatus, että on tehnyt parhaansa, mutta joutuu silti epäilyn tai syytösten kohteeksi, vaikka ääneen ei kukaan mitään sanoisikaan. 

Tai vastaavasti lääkärin mielestä pidän häntä pilkkanaan, koska en halua jakaa vastuuta sairastamisestani. Sitä ei toki kukaan halua tai aio jakaa kanssani, mutta vallalla on ajatusmalli, että sairaan kuuluu näin tehdä. Muutoin ei ole kipua. 

🌺Eli tässä sekoittuu kaksi asiaa keskenään, joilla ei ole toistensa kanssa juurikaan mitään tekemistä. 

Tälläinen oletus, että sairaus muuttuu ihmisen koko elämän kattavaksi tarkoitukseksi ja muodostaa ihmisen identiteetin on hyvin pelottava. 

Sairaus voi hallita elämää ja tehdä sitä vuosiakin. Selvitymisen perusedellytys on kuitenkin elämän kiintopisteet, jotka tulevat sairastamisen ulkopuolelta. 

🌺Eli on ihan tervettä, että identiteetti EI muodostu pelkästään tästä roolista vaikka itse rooli olisi hallitseva. Ja siitä roolista on halukas myös luopumaan. 

Ja syyllistyminen johtuu aina siitä, että kyseinen ihminen pystyy tuntemaan syyllisyyttä ja syyllistymään. 

Jos sillä saadaan aikaan näkökulman muutos tai halu tehdä asioita itselle paremmin, se ei silloin ole millään tavoin väärin tai huonosti. 

Sehän johtaa silloin kehitykseen, mikä on ihmiselle välttämätöntä. 

Onkin oivallista pohtia.. Kuka olen, jos en suorita roolia? 

Lääkäreiden ajatusmaailmaan en valitettavasti pysty vaikuttamaan. Olen sitä yrittänyt, mutta muut ovat minua viisaampia opettamaan tätä hommaa.. Näin on sanottu, joten kunnioitan päätöstä ja hyväksyn sen. 

Merete Mazzarella esitti niin mieleenpainuvan kysymyksen, joka aiheutti minullekin aivotyötä. 

Jotta jokainen voi löytää oman yksilöllisyytensä ja luopua roolien hallitsemasta identiteetistään, kysy itseltäsi ja etsi vastaus tähän.. 

Kuka minä olen, jos kaikki roolini puretaan? 

Itse vastaan tähän näin. Olen ihminen. Havainnoin.