Kestävyyttä?

Olipa niin ihana kuulla täysin yllättäen positiivinen kommentti, kun eräs henkilö ohimennen mainitsi ihaillen kävelyni sujuvan jo paljon paremmin.

Olin aivan häkeltynyt, sillä minusta kävelyn laatu ei ole vielä lähelläkään sitä vuosituhatta, missä sen kuuluu mielestäni ja voinnilleni parhaaksi olla.

Jäinkin pohtimaan, miten itse ei huomaa aina kehitystä.

Toinen on nähnyt minut viimeksi yli kuukausi sitten, joten hänen kriteereillään muutos oli huomattava.

Ja minä vaan tuskastun, kun vielä toinen puoli vaappuu.

Tämä sai minut yllättäen pohtimaan kestävyyttä.

Minä en voi sietää sitä, että asioista valitetaan. Ne voi huomioida ja sitten niille on tehtävä jotain, jos pystyy.

Se, mikä saa minutkin huomauttamaan käytöksestä toiselle on positiivisista asioista valittaminen. 

Jotain kivaa ja odotettua tapahtuu, mutta siitä vain valitetaan tai nuristaan. Esimerkiksi odotettu juhlapäivä ja kesken juhlien vaan nuristaan kuinka ei jaksa, on tylsää jne.

Tiedostatteko tilanteen, jota tarkoitan?

Katsoin erään kotimaisen elokuvan, jossa lähdettiin kesälomareissulle ja jo isompi lapsi valitti vähän väliä, kun mikään ei ollut hyvin tai kelvannut.

Äiti sanoi lapselleen.. - Jos kerran on reissuun lähdetty, silloin kestetään. Ei valiteta.

Aivan loistava kommentti.

Olen täysin samaa mieltä.

Jos kerran asioita tapahtuu ja niihin sitoudutaan, silloin ne myös kestetään.

Olen ihmetellyt nykyajassa suhtautumista siihen, kuinka elämää ei tarvitse kestää.

Mikä sellaisen harhakuvan on aikaansaanut, että elämä ei vaadi kestävyyttä?