Ajan henki

On rauhallista.. Kuulen tuulen ulvomisen ikkunan takana. Jossain päin kerrostaloa joku avasi juuri radion. Porraskäytävä on hiljainen.


Ajan henki on nyt erilainen, kuin mitä se oli puoli vuotta aiemmin.


Maailma muuttuu. Taas. Koko ajanhan se elää ja muokkautuu, nyt vain ajan tahti on kiihtyvä.


Olen itse ollut sisällä karanteenia vastaavissa oloissa jo useamman viikon. Olen poistunut ulos vain ruokakauppaan. Ja senkin vain kerran viikossa.


Ulos saisi vielä mennä, jos se on tarpeellista.


Kuitenkin koen omalla kohdallani sen turhaksi ja hyvin epävarmaksi leikiksi sairastumisen ja mahdollisen kuoleman kanssa. Lisäksi, ei ole kyse vain minusta, kuka tahansa meistä, minäkin, voimme tartuttaa jonkun toisen. Olemme siis aseita toisiamme kohtaan.



Arvomaailmani on tässä kohtaa muuttunut. Kaupunkielämä ei enää houkuta. Kaiholla ajattelen sellaista elämää, jossa ulos voisi mennä tapaamatta toisia ihmisiä, omalle pihalleen. Ei hissiä, hissin nappuloita, ovenkahvoja tai muita yhteisiä tiloja, joita niin monet vuorokauden aikana koskevat.


Lisäksi näin keppikansana en pääse tuolla ulkona lujaa ketään sellaista karkuun, joka ei osaa tai halua turvavälejä noudattaa.


Näin ne ajatukset ja arvot muuttuvat, kun elämä meille erilaisia asioita eteen tuo.


Tämä ei suinkaan ole mitenkään välttämättä huono asia.




Olemme saaneet todistaa erilaisten alojen ja asioiden haavoittuvuuden.


Jokaisessa asiassa ja tilanteessa näitä on, mutta aina ne eivät tule esille samanlaisella voimalla kuin nyt tänä poikkeustilan aikana.



Se, mikä olisi jokaisen meidän mielenterveyden kannalta hyvä hyväksyä, on se, että se aika, joka oli nimeltään - ennen koronaa - oli näin nimensä mukaisesti, eikä se enää tule takaisin.



Kuitenkin, jossain vaiheessa koittaa aika jota kutsutaan nimellä koronan jälkeen.



Niin kuin kaikissa kriiseissä, myös tässä pätee se sama asia.. Toipuminen vie oman aikansa.


Se on asia, joka koskettaa yksilöiden toipumista terveyden ja tunteen tasolla, sekä taloudellisella tasolla.


Valtiokaan ei pääse yhtään helpommalla. Koronan jälkeisenä aikana tunteet purkautuvat ja niitä tuuletellaan sitten valtion johdon suuntaan. Talouden vakauttamiseen menee aikaa, ja se koskettaa ihan jokaista yksilöäkin.




Tässä on kuitenkin tuhannen taalan paikka niille, jotka haluavat ajatella jo koronan jälkeistä aikaa.



Nyt on aika innovoida. Kehittää uutta. Pohtia uusia tapoja toimia.



Nämä ovat keinoja siihen taloudelliseen nousuun, jota poikkeustilan jälkeisenä aikana tarvitaan.



Jokainen pystyy tähän halutessaan.




Unelmoi, ajattele, visioi, suunnittele ja lopulta toteuta. Koskaan ei voi tietää, miten upeaa kehitystä saa aikaiseksi, jos sitä ei koskaan pohdi.



Sitä ennen, jotta voimme saavuttaa tuon ajan koronan jälkeen, meidän on suoriuduttava tästä hetkestä.




Kaiken tämän hädän keskellä pyydän malttia.



Minä en ollenkaan ole sillä kannalla, että kurvin madallukseen tähtäävät toimet riittävät. Kannatan kovasti vielä jyrkempiä toimia. Tosin ymmärrän myös sen, että kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla, kun on kyse valtiosta.



Kuitenkin, jotta pääsemme joskus sinne koronan jälkeiseen aikaan, on tässä hetkessä tehtävä toimenpiteitä.



Ne eivät ole mieluisia, eivätkä mitenkään mukavia ja ne rajoittavat, meitä jokaista. Ne on kuitenkin tehtävä ja niitä pitäisi noudattaa.


Se, mihin perustan tämän mielipiteeni on koronan luomat uhkakuvat, joita emme vielä tiedä. Tällä tarkoitan pidemmässä juoksussa olevia vaikutuksia esimerkiksi koronan mahdollisesti aiheuttamaan työkyvyttömyyteen.



Toinen asia, joka mielestäni puoltaa kovia keinoja taudin pysäyttämiseksi on se, että itsekkyys ei nyt ole puolusteltavissa.




Olen kuullut monen ikä-ihmisen suusta sellaisen lauseen : no, siihen sitten kuolee, mitä väliä..?

Minun nähdäkseni sillä on paljonkin väliä.


Nimittäin, jos kuolet koronaan, se on omaisille suuri suru, mutta sen lisäksi joku joutuu hoitamaan vainajan haudattavaksi. Useampi henkilö altistuu näin koronalle, ja se voi olla osalle heistä myös kohtalokasta.



Lisäksi yleensä terveydenhuolto joutuu hoitamaan potilasta, vaikka se olisi potilaalle itselleen se ja sama.



Tässä on siis hyvä huomioida se, että vaikka itse kokisi jo nähneensä ja kokeneensa kaiken, voi omalla käytöksellään ja väärällä asenteella viedä joltain toiselta elämän, sellaiselta, joka vielä haluaisi elää.



Edelleen palaan samaan asiaan. Pyydän meiltä ihmisiltä malttia.


Kun teemme niin kuin ohjeistettu, autamme itseämme, lähimmäistä ja lopulta valtiotakin.


Tämä on nyt kestävyyslaji, ei pikamatka.



Kaikki kestää aikansa.