Mikä ihmeen häpeä?

Törmäsin kuluneella viikolla asiaan, joka on vaivannut minua hyvin paljon.




Kyse on häpeän tunteesta.





Itse olen sitä mieltä, että sellaista asiaa, kuin häpeä, ei ole olemassakaan. Se on asia, joka meihin on jollain tavalla kasvatuksen myötä iskostettu.






Jos pohditaan asiaa konkreettisesti, kyse on tunteesta. Et sovi sellaisenaan johonkin kontekstiin, ja tämä aiheuttaa häpeää.






Häpeän tunne puolestaan luo pelkoa. Pelkoa siitä, että et kuulu joukkoon, tai pelkoa yhteiskunnallisen aseman muutoksesta, tai vastaavasti jostain ihan muusta.

Häpeä on siis tunne. Mitään konkreettistahan se ei silloin voi olla, eikä se voi olla olemassa, mutta kappas kummaa..

Häpeä on yksi suurimmista voimista, jotka ohjaavat ihmisten tekoja.

Mikä sitten on häpeän vastavoima?

Millä häpeän tunne voidaan kumota?

Itse näkisin, että häpeän vastavoima on avoimuus, ja sen myötä hyväksyminen, jolla häpeän voima saadaan laantumaan.







Lausahdin tässä eräälle ihmiselle, että mielestäni elämänkokemus ei saa koskaan aiheuttaa häpeää.
Päinvastoin, sen pitäisi olla kantava voima.






Jos pohdiskellaan hetki tuota elämänkokemusta..






Elämä, jossa on koettu erilaisia asioita, ja niiden pohjalta kasvettu sekä tehty päätöksiä, se ei voi olla millään mittarilla huono asia..






Kun taas suorituskeskeinen elämä, joka on määritelty, mitä, miten ja kenen kanssa.. voi olla elämää, joka aiheuttaa myös häpeän tunteita, jos se suorituskeskeinen elämä, joka on piirretty valmiiksi, ei menekään sen suunnitelman mukaan, vaan siihen tulee jokin mutka.






Kumpikaan ei ole väärin, ne ovat vain eri tavalla.

Suorituskeskeinen elämä, joka on valmiiksi suunniteltu, ei suvaitse minkäänlaista heikkoutta.

Kun taas elämällä on tapana testata tätäkin ominaisuutta meissä ihmissä.

Siitä, heikkoudesta, juontaa juurensa myös tuo häpeän tunne.

Asioilla on kuitenkin aina ainakin se kaksi puolta, joten heikkous voi olla myös kehityskohta tai vahvuus. Tai ainakin sen voi kääntää myös itselle voimavaraksi.







Elämänkokemusta ja koettua, elettyä elämää ei tarvitse kenenkään meistä hävetä.