Muiden hyväksi?

Muiden hyväksi jonkun asian tekeminen, olipa se mitä hyvänsä, on ihmiskunnalle yllättävän vaikeaa.

Satunnainen hyvä teko voidaan kyllä tehdä, mutta siihen väsytään hyvin nopeasti.

Hyvänä esimerkkinä toimii nyt pandemian aikaan suuren suosion saavuttanut ruokien keräily ja toimitus valmiiksi kaupoista.

Ihan joka viikko kaupalla saan kuulla  siitä, kuinka työlästä tuo homma on. 

No, onhan se. Tilaukset ovat yleensä useita satasia, joten yhteen keräilyyn uppoaa helposti pari, kolme tuntia.

Näitä kun tekee muiden töidensä ohessa, ei se ihme ole, jos työ kuormittaa ja omat työt jäävät tekemättä.

Pohdin tuossa ihan vakavasti ehdottaisinko kauppiaalle minun palkkaamistani muutamana päivänä viikossa keräämään näitä tilauksia.

Minulla on tilaamisesta kokemusta ja tunnen kaupan.

No. Fyysinen tilani ei mahdollista tätä vielä, joten olen ollut hiljaa asiasta.

Silloin, kun itse jouduin käyttämään palvelua, oli se uusi tuttavuus. Edellinen kauppiaskin suhtautui siihen niin, että se on laiskojen hommaa. Muutamaan otteeseen jätti tuomatta minulle tilatut ruoat. Piti perään soitella. Ei mitään pahoitteluja ja täysi hinta.

Kaiken huipuksi sain homeista tavaraa tai sitten tuotteita oli korvattu niin kalliilla tuotteilla, ettei ollut varaa maksaa loppulaskua.

Näin ei pitäisi nykyään enää olla. Kuitenkin, kun joku asia jää toisen hoidettavaksi, on tyytyminen siihen, kuinka hän työnsä hoitaa. Millä mielellä ja millä asenteella.

Eräskin lähetti kiukkusi minulle, että kyllä sitä taas syödään, on tätä tavaraa nyt. 

Niin. Oli kahden viikon ostokset. Yksi kassi ruokaa, loput muita tarvikkeita ja Dankon asioita. 

Kun sanoin sen ääneen, meni hän ihan hämilleen. 

Kummasti vain asiakaspalvelussa ei osata pahoitella huonoa käytöstään. 

Minulla oli ihan myös rahalla palkattua väkeä. 4H:lta.

Heillä oli kohtuullinen hinta palvelusta. 

Ensimmäinen tyttö jätti tulematta töihin useamman kerran. 

Milloin oli puhelin kadonnut, ettei voinut ilmoittaa. Milloin jänis pompi tien yli, ja ei voinut silloin töitä tehdä. 

Tein hänestä valituksen. Sain tilalle jo iäkkäämmän rouvan. 

Hän kyllä teki töitä mielellään, mutta ei minulle. 

Annoin hänelle oman pankkikortini ja kauppalistan. Hän kävi kyllä kaupassa. 

Hän vain oli päättänyt, etten hänen mielestään tarvitse puoliakaan siitä, mitä listassa oli. Minun ei tarvinnut syödä. 

Itse en päässyt kauppaan. Eikä ollut rahaa maksaa uudestaan kenellekään samasta hommasta, joten oli tyytyminen siihen mitä sai. 

Minä inhoan toisten armoilla olemista. Et voi luottaa toisen omaavan edes pienintä työmoraalia. Tai tekevän asioita, niin kuin ne oikein ovat ihan yleisen mittapuun mukaan.

Jossain vaiheessa meille vaihtui kaupalla keräilijä. 

Hän on ihan super-ihana tyyppi. Hän tutustui meihin ja tiesi miksi tilaan ja miksi mitäkin tuotetta tilaan. 

Hän saattoi soittaa minulle: - Dankon porkkanalettuja ei ole, voinko laittaa tilalle porkkanalaatikkoa, sitä olisi? 

Olen antanut paljon kehuvaa ja kiitollista palautetta juuri hänestä. Nykyisellekin kauppiaalle kerroin tämän ja sanoin, kuinka asiakkaana arvostan tällaista palveluhenkisyyttä. 

Siksi minä haluan itse hoitaa asiani, jos siihen vain kykenen. 

Avun pyytäminen ilman korvausta ei tule kuuloonkaan. Ei sitä kukaan kyllä tekisikään ilmaiseksi. Tai edes rahallakaan. Helpompi kieltäytyä.

Mutta oletan palkkaa saavien ihmisten hoitavan hommansa, koska työstä heille korvaus maksetaan. Silloin tehdään, mitä työnkuvaan kuuluu tehdä. 

Niin. Ihmisen auttaminen on työlästä. Se vaatii aikaa, se vaatii ohjeiden kuuntelemista, se vaatii toisen parhaaksi toimimista. 

Ei voi päättää omasta puolestaan sitä, mikä on oman mielen tuotos toisen parhaasta. 

Ja tämä on se juju, miksi ihminen ei halua auttaa toista.