keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Tunneilmaisun juuriharja?







Minulle on nyt kainosti vienosti yritetty kertoa, kuinka tunteeton olen muita kohtaan.


Jos toinen on tunteilla reagoiva untuva, minä olen kuulemma juuriharja.


Voi olla. En kiistä. Jokainen kokee tunteet itsessään eri tavoin.

Huomautuksena, kyse on siis subjektiivisesta tunteesta tai näkökannasta.


Tähänkin on olemassa testi, jonka jokainen voi tehdä ja katsoa kuinka hyvin se itseen pätee.


Testiin tästä


Minä kuulun persoonallisuustyypiltäni enemmistöön väestössä. Minua siis pitäisi hyvinkin ihmisten ymmärtää. 


Olen Logistikko. 


Heitä määrittävät luonteenpiirteet eheys, käytännöllinen logiikka ja väsymätön omistautuminen työlle, 

minkä vuoksi logistikot ovat elintärkeä voima monissa perheissä ja organisaatioissa, joissa vaalitaan perinteitä, sääntöjä ja stantardeja. 


Logistikot nauttivat vastuun ottamisesta ja ovat ylpeitä tekemästään työstä. 


Kun he pyrkivät tiettyyn tavoitteeseen, logistikot panevat likoon kaiken aikansa ja energiansa ja suorittavat jokaisen tarvittavan tehtävän huolella ja kärsivällisesti. 


Logistikot eivät tee oletuksia, vaan analysoivat mieluummin ympäristöään, tarkistavat faktat ja siirtyvät käytännön toimiin. 


Logistikot eivät ole turhanpäiväisiä höpöttäjiä, vaan tehtyään päätöksen, he tukeutuvat faktoihin, joita päämäärän saavuttamiseen tarvitaan, 

ja odottavat myös toisten välittömästi ymmärtävän tilanteen ja tarttuvan toimeen. 


He eivät voi sietää epäloogisuutta, eikä sitä, että kokonaisuudesta jätetään pois yksityiskohtia. 


Jos logistikot sanovat tekevänsä jotain valmiiksi, sen he myös tekevät, täyttävät velvollisuutensa

vaatipa se millaista henkilökohtaista panosta tahansa. 


He ymmärtävät huonosti ihmisiä, jotka eivät seiso sanojensa takana. Laiskuus ja epärehellisyys ovat varmin keino päästä logistikon epäsuosioon. 


Sen vuoksi he mielellään työskentelevät yksin tai asemassa, jossa ei tarvitse huolehtia toisten luotettavuudesta. 


Logistikoilla on terävä, tietopohjainen mieli. He toimivat mieluummin yksin ja omatoimisesti, kuin johonkuhun turvautuen. 

Logistikot pitävät riippuvuutta toisista heikkoutena. Sen vuoksi heillä on työtarmo, luottovarmuus ja uskomaton henkilökohtainen koskemattomuus, jotta selättävät heikkouden. 


Tämä henkilökohtaisen koskemattomuuden tunne on logistikoille hyvin tunnusomaista ja ulottuu heidän oman mielensä ulkopuolelle. 


Logistikot ovat taipuvaisia luomaan sääntöjä. He ilmoittavat omista virheistään ja kertovat totuuden vaikeista seurauksista huolimatta. 


Logistikoille totuus on paljon tärkeämpää kuin tunteilu, minkä vuoksi heidän suorasukainen lähestymistapansa voi antaa heistä virheellisesti kylmän, jopa robottimaisen, vaikutelman. 


Logistikkojen on usein vaikea ilmaista tunteitaan ja kiintymystään ulospäin, 

mutta oletus, että he olisivat tunteettomia tai empatiakyvyttömiä, on loukkaava. 



Logistikkojen omistautuminen on täydellistä, minkä ansiosta he saavat paljon aikaan. 

Tätä leväperäisemmät henkilöt voivat käyttää hyödykseen. 


Logistikot tarvitsevat vakautta ja varmuutta ja pitävät tehtävänään varmistaa asioiden sujuva edistyminen. 


Heistä saattaa tuntua siltä, että työtoverit ja muut tärkeät henkilöt sysäävät heille vastuitaan tietäen, että he hoitavat työt loppuun asti. 


Logistikot pitävät usein suunnitelmansa omana tietonaan ja antavat tosiasioiden puhua puolestaan. 


Mutta saattaa kulua pitkäkin aika, ennen kuin kaikki on tullut päivänvaloon. 


Logistikkojen pitää muistaa pitää huolta itsestään. Heidän itsepintainen pysyvyyden ja tehokkuuden vaalimisensa voi pitkällä tähtäimellä kääntyä heitä itseään vastaan, 

kun toiset yhä enemmän tukeutuvat heihin. 


Tästä voi kehittyä henkinen taakka, joka pysyy piilossa vuosia. 



Jos logistikot onnistuvat löytämään työtovereita ja kumppanin, 


jotka aidosti arvostavat ja täydentävät logistikon ominaisuuksia, 


jotka nauttivat logistikkojen valoisuudesta, selkeydestä ja toimintavarmuudesta, 


Logistikot ovat tyytyväisiä vakauttavasta roolistaan sekä siitä, että he ovat osa toimivaa järjestelmää. 



Aamen! Niin hyvässä kuin pahassakin! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti