3 vuotias siskonpoikani uskalsi viimein tulla juttelemaan minulle puhelimessa.
Äitinsä kysyi: Mitä kerrot Odessalle?
3 vuotias vastaa: Kaiken!
Juuri näin! On se hyvä, että edes joku tottelee.
Ja tietää miten kuuluu oikeaoppisesti toimia. 😃
Ja sitä juttua muuten riitti. 💖
Alan itse päästä tästä valtavasta surusta toiminnalliseen vaiheeseen.
Tänään värjäsin hiukset. Vihdoin. Se on tuntunut niin vaikealta, kun en ole tiennyt kuka oikein olen.
Oikea minä alkaa tämän valheen alta löytyä.
Haluan muistuttaa ihmisiä ja kanssaeläjiä siitä, että totuus EI KOSKAAN satuta.
EI KOSKAAN! Se ei revi mitään rikki tai hajalle.
Valhe satuttaa. AINA!
Tottakai ihmistä sattuu silloin, kun kuulee totuuden ja tietää olleensa valheen narri.
Tietää uskoneensa valheen ja vielä toimineensa sen vaatimalla tavalla.
Niin, sen pitääkin sattua. Sen täytyy koskettaa syvältä, jotta pystymme toimimaan totuuden vaatimalla voimalla.
Olen saanut yhteydenottoja. Ihmiset ovat ihan rikki.
Pohditaan sitä, miksi on ollut niin sokea. Tai ei ole osannut toimia, vaikka onkin huomannut asioita.
Niin jokaisella on syynsä.
Sinä voit toimia kuitenkin nyt. Voit tehdä sen, mikä on tämän hetken pohjalta seuraavaksi oikea teko.
Äläkä koskaan mieti sitä, että tieto olisi koskaan mitätön tai liian pieni.
Jos tiedät jotain, kerro tietosi poliisille.
He päättävät sitten, mikä on merkityksellistä heidän toimintansa kannalta.
Ja minulle voi edelleenkin kertoa aivan kaiken.
Kaiken informaation otan vastaan.
Se, mikä tässä rikki repii ihmisen psyykettä, on se juju,
Ettei rehellisen ihmisen oikeudentaju pysty ymmärtämään miksi minua kohdellaan uhkaavasti tai väärin, kun yritän saada oikeutta toiselle, joka ei pysty enää puolustautumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti